Sipilä yritti kampittaa sananvapauden, epäonnistui

Sipilä oli ennen pääministeriyttään leppoisa mies, niin väitetään. Pääministerikautensa aluksi Sipilä alkoi kurittaa ensin ammattiyhdistysliikettä, sitten alkoi köyhien, sairaiden, perheenäitien, eläkeläisten ja opiskelijoiden kuritus, mutta siitä Sipilä on pitänyt kaiken aikaa huolen, että omaa väkeä, viljelijöitä, ei kuriteta.

Sipilä yritti kurittaa jopa mediaa, mutta kompastui siinä omiin, liian pieniin kenkiinsä ja ahtaaseen sielunmaisemaisemaansa ja varsinkin perustuslailliseen sananvapauteen. Perustuslaille Sipiläkään ei yksin mahda mitään. Perustuslaki takaa kaikille suomalaisille sananvapauden.
5186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kannattaa muistaa että se on oy suomi ab joka tässä on altavastaajana, ei sipilä eikä keskustapuolue. noh onneksi kreikkalaisten rehti- kansalaisten velka kuitataan jo 4000 vuoden päästä. näin kerrottiin radiosta.

Äänestä

Onneksi sippiläkin varmistaa, että ennen lähtöään on oma talous (siis sipilän, älä edes unta näe, että valtion) on kunnossa. Ja kansa varustettu seurantalaitteella.

Äänestä
  • Vasen 'älymystö' tiesi jo ennen Kepun vaalivoittoa, että Sipilän talous on kunnossa. Etkö seuraa aikaasi?

    Äänestä

YLEstä on lähtenyt väkeä. Heillä ei ole vapaina toimittajina mitään sanottavaa. Yrittivät Jääskeläisen vastuulla muokata mielipiteitä. Omalla vastuulla ei uskalleta sanoa Sipilästä mitään. Sanottavaksi jää vain epämääräiset väitteet Jääskeläisen sanelemasta muka sananvapauden rajoittamisesta.

Äänestä

Vai olisiko Sipilä vain pyrkinyt osoittamaan, että sananvapautta odottavat muutkin kuin YLEn SDP-taustaiset toimittajat.

Demareille sananvapaudeksi riittää se, että saa itse lausua mitä tahtoo. Muiden yritykset lausua oma mielipiteensä ovat sananvapauden rajoittamista. Kätevää kuin Pohjois-Koreassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Sipilä oli ennen pääministeriyttään leppoisa mies, niin väitetään. Pääministerikautensa aluksi Sipilä alkoi kurittaa ensin ammattiyhdistysliikettä, sitten alkoi köyhien, sairaiden, perheenäitien, eläkeläisten ja opiskelijoiden kuritus, mutta siitä Sipilä on pitänyt kaiken aikaa huolen, että omaa väkeä, viljelijöitä, ei kuriteta.

Sipilä yritti kurittaa jopa mediaa, mutta kompastui siinä omiin, liian pieniin kenkiinsä ja ahtaaseen sielunmaisemaisemaansa ja varsinkin perustuslailliseen sananvapauteen. Perustuslaille Sipiläkään ei yksin mahda mitään. Perustuslaki takaa kaikille suomalaisille sananvapauden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu