Tämä palsta on ollut hyvä tutustumismatka sellaisten ihmisten ajatusmaailmaan, jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet ikisinkuiksi. Myönnän suoraan että minulla ei ole entuudestaan viljemmälti kokemuksia sinkuista/sinkkuudesta.
Lähtöoletukseni palstalle tullessani oli se, että sinkut ovat normaaleja ihmisiä joille ei vain syystä tahi toisesta ole tullut vastaan se oikea, mutta ehkä heitäkin onnistaa. Myönnän suoraan että suurin osa aloituksistani on tehty tarkoituksena selvitellä, mikä sinkussa voisi olla syynä kun ei kelpaa kumppania etsiville. Jotta keskustelu olisi runsasta, olen mennyt välillä mauttomuuksiinkin "kannustaessani" ihmisiä keskusteluun.
Mutkien kautta uskon nyt löytäneeni syyn sille että osa ihmisistä ei vain löydä kumppania vaikka kuinka etsisi, lopulta se syy on hyvin ilmeinen vaikka me emme sitä ajattele aktiivisesti.
Naiset ovat jossain määrin tiedostavampia kuin miehet, he ilmoittavat usein unelmakumppanin ominaisuuksista puhuttaessa pitävänsä miehistä jotka ovat mielenkiintoisia. Tämä on se ominaisuus joka on parisuhdemarkkinoilla valttia, sun pitää olla kiinnostava ihmisenä.
Kun puhutaan kiinnostavan vastakohdasta, niin päädymme rajoittuneisiin ihmisiin, ihmisiin joilla on vain yksi totuus. Sillä ei ole mitään väliä mikä tuo totuus on, vain sillä on valiä kuinka paljon tuo totuus rajoittaa meidän ajatteluamme ja sosiaalista kanssakäymistämme.
Yksioikoinen, mielikuvitukseton jankkaaja on ehdottomasti turn off. Näitä näkee sinkkupalstalla paljon enemmän kuin missään muualla.
Sinkut on rajoittuneita
69
927
Vastaukset
- Tekniikkasukeltaja
Mielikuvituksettomuus ja yksitotisuus on mielen panssari.
Se ei ole panssari ulkomaailmaa vastaan, vaan kuin torakalla: raamit.
(Hihitystä)- AvioATmies
Mitä ihmettä, Tekniikkasukeltajalta tuli osuva kiteytys?!
AvioATmies kirjoitti:
Mitä ihmettä, Tekniikkasukeltajalta tuli osuva kiteytys?!
En väitä yllättyneeni, enemmänkin ilahduin taas.
- menetetyt
Aiheellinen aloitus ja hyvä eka vastaus.
Itsensä panssaroineen, vahvasti asenteellisen ihmisen kanssa ei paljon keskustella, sen huomaa tämänkin anonyymipalstan "keskustelun" tasosta.
Muutamat tyypit rypevät tässä läävässä vuodesta toiseen ja pitävät huolen siitä, ettei kirjoittelun taso ainakaan nouse, vaikka joku ulkopuolinen sitä yrittäisikin.
Sinäkin yrität pysyä positiivisena ja kannustavana, mutta palstapeikot eivät kaipaa tsemppausta. Ne haluavat pysyä muuttumattomina.
Ne ovat siis jo menettäneet toivonsa.
Ja se takuulla myös näkyy heistä. menetetyt kirjoitti:
Aiheellinen aloitus ja hyvä eka vastaus.
Itsensä panssaroineen, vahvasti asenteellisen ihmisen kanssa ei paljon keskustella, sen huomaa tämänkin anonyymipalstan "keskustelun" tasosta.
Muutamat tyypit rypevät tässä läävässä vuodesta toiseen ja pitävät huolen siitä, ettei kirjoittelun taso ainakaan nouse, vaikka joku ulkopuolinen sitä yrittäisikin.
Sinäkin yrität pysyä positiivisena ja kannustavana, mutta palstapeikot eivät kaipaa tsemppausta. Ne haluavat pysyä muuttumattomina.
Ne ovat siis jo menettäneet toivonsa.
Ja se takuulla myös näkyy heistä.Hyvä ja asiallinen kommentti, kaipaisin joskus enemmänkin tällaista.
Valitettavasti palstalla "touhuaa" myös ihmisiä joiden status ei ole sinkku, vaan monivammainen. Puhutaan monen tason persoonallisuushäiriöistä ja itsetunto-ongelmista.- menetetyt-kysymysmerkki
Pertti-setä kirjoitti:
Hyvä ja asiallinen kommentti, kaipaisin joskus enemmänkin tällaista.
Valitettavasti palstalla "touhuaa" myös ihmisiä joiden status ei ole sinkku, vaan monivammainen. Puhutaan monen tason persoonallisuushäiriöistä ja itsetunto-ongelmista.No ottamatta kantaa siihen miten oikeassa tai väärässä olet diagnoosiesi kanssa, minua huolestuttaa lähinnä tämäntasoisen kirjoittelun seuraus, koska se ei voi olla järin positiivinen.
Jos ylläpitää itsekin negatiivisia asenteitaan lukemalla ja kirjoittamalla niistä täällä päivät pitkät, miten silloin kohtaa ihmiset tuolla arkitodellisuudessa? Kyttääkö silloinkin vain todisteita nimenomaan tämän asenteen oikeellisuudelle joka täällä nyt dominoi, kykeneekö edes näkemään/kokemaan enää mitään muuta?
Todella surullista jos niin on jo käynyt. menetetyt-kysymysmerkki kirjoitti:
No ottamatta kantaa siihen miten oikeassa tai väärässä olet diagnoosiesi kanssa, minua huolestuttaa lähinnä tämäntasoisen kirjoittelun seuraus, koska se ei voi olla järin positiivinen.
Jos ylläpitää itsekin negatiivisia asenteitaan lukemalla ja kirjoittamalla niistä täällä päivät pitkät, miten silloin kohtaa ihmiset tuolla arkitodellisuudessa? Kyttääkö silloinkin vain todisteita nimenomaan tämän asenteen oikeellisuudelle joka täällä nyt dominoi, kykeneekö edes näkemään/kokemaan enää mitään muuta?
Todella surullista jos niin on jo käynyt.Tärkeintä olisi että ihmiset jotka kokevat että palstajankkaus häiritsee, jättäisivät sen omaan arvoonsa ja keskittyisivät kiinnostaviin ihmisiin tutustumiseen.
- Rumasinkkumies-
Ei naiset tiedä olenko mielenkiintoinen kun eivät halua tutustua minuun.
- Tekniikkasukeltaja
Älä välitä.
Yleisesti luullaan, että minä käytän kloroformia.
(Reps) Tekniikkasukeltaja kirjoitti:
Älä välitä.
Yleisesti luullaan, että minä käytän kloroformia.
(Reps)Toi on kuitenkin kyseenalainen keino.
- 121212121212
Mielenkiintoisuus = 90% komeus, raha, status, pelimiestaidot.
- 121212121212
LinerT.2 kirjoitti:
Tylsä.
Yritän kehittyä mielenkiintoisemmaksi.
Mä en tiedä mitä sä luet pelimiestaitoihin, mutta oletan sun tarkoittavan taitoa keskustella ja saada muut viihtymään.
Se on yksi osatekijä jolla voi olla mielenkiintoinen.Miesmannn kirjoitti:
Jep se on kumma kun mielenkiintoisuuden näkee jo kuvasta.
Ulkonäkö auttaa vain niitä joilla sitä on, muiden pitää miettiä muita avuja.
- vinkkimiehenviskipullo
Pertti-setä kirjoitti:
Mä en tiedä mitä sä luet pelimiestaitoihin, mutta oletan sun tarkoittavan taitoa keskustella ja saada muut viihtymään.
Se on yksi osatekijä jolla voi olla mielenkiintoinen.No.. Tuo saattaa olla jopa tärkein. (Jos se ei mene negatiivisella tavalla liian oudoksi.)
Minä oon kyllä täällä yrittänyt antaa vaikka mitä vinkkejä palstan miehille moneen kertaan. Jostain syystä mistään ei kiinnostuta. (En siis halua syyllistää, mutta JOKU ESTE aina näyttää löytyvän..)
"En mä tuollaista.. En ole koskaan.. Ei oikein mun juttu.." Luulen, ettei kukaan edes halua muutosta.
Moniongelmaisuus ja syrjäytyminen -sitä varmaan paljon taustalla. Kuitenkin sitä PILLUU pitäis sit saada. :) (Näiden aivotoiminnan vähyys polttaa kyllä välillä munkin hihat..) vinkkimiehenviskipullo kirjoitti:
No.. Tuo saattaa olla jopa tärkein. (Jos se ei mene negatiivisella tavalla liian oudoksi.)
Minä oon kyllä täällä yrittänyt antaa vaikka mitä vinkkejä palstan miehille moneen kertaan. Jostain syystä mistään ei kiinnostuta. (En siis halua syyllistää, mutta JOKU ESTE aina näyttää löytyvän..)
"En mä tuollaista.. En ole koskaan.. Ei oikein mun juttu.." Luulen, ettei kukaan edes halua muutosta.
Moniongelmaisuus ja syrjäytyminen -sitä varmaan paljon taustalla. Kuitenkin sitä PILLUU pitäis sit saada. :) (Näiden aivotoiminnan vähyys polttaa kyllä välillä munkin hihat..)Sua ei kuites voi kutsua tylsäksi, luulen että sulla olisi hyviä vinkkejä jaettavaksi itse kullekin.
Saitko jouluksi seuraa itsellesi?- uytuyiti
Pertti-setä kirjoitti:
Sua ei kuites voi kutsua tylsäksi, luulen että sulla olisi hyviä vinkkejä jaettavaksi itse kullekin.
Saitko jouluksi seuraa itsellesi?Taidan olla vähän naispuolinen Pertti-setä. :)
Mitäs luulet.. :)
- perttisedällonvaikeeta
Pera on vielä yksinkertaisempi kuin kuvittelin, ja mulla on ihan tolkuton mielikuvitus.
Mutta perheperat nyt on tommosia. Ostetaan kihlat, pidetään häät, tehdään kaks kakaraa, ostetaan farkkuauto, omakotitalo ja koira. Erotaan ja sama alusta. Kerro hei meille lisää siitä rajoittuneisuudesta, Peris! - näkö.kulma
Joo, ei ole samanlaisia laumasieluja kuin sinä.
- ubhnvijem
Hankala olla kiinnostava, kun ei ole tumma, pitkä ja komea sänkileuka. Aivan sattumalta kolme viimeisintä ihastustani on valinnut juuri tuollaisen miehen suhteeseen. Nämä naiset ovat ulkonäöllisesti erilaisia, mutta myönnän, että heidän luonteissaan on yhteneviä piirteitä, joihin itse ihastuin. Harmi vaan, että oma naama on kuin sateenpieksämä lehmänpaska.
- Ehdotusteille
Tuollaisia miehiä tavoittelee ne Barbie-naiset, katsele niitä vaatimattoman -tai ruman näköisiä naisia niin johan alkaa suksi luistamaan. Äläkä väitä että rumatkin haluavat jonkun adoniksen, eivät he sellaista edes saisi, joten eivät sellaisesta haaveiluun aikaansa tuhlaa. Oikeassa elämässä on monia naisiakin, joilla on vaikeuksia löytää kumppania, teidän ei-haluttujen miesten -ja naisten pitäisi pariutua keskenänne, miksi tätä ei tapahdu? Jos rumat huolisivat toisensa, muodostuisi useita pareja, ja tämä miesten kovasti valittama iki-sinkkuus ongelma katoaisi kokonaan. Miksi jatkaa valittamista kun voi tehdä asialle jotain?
- ndrythd
Ehdotusteille kirjoitti:
Tuollaisia miehiä tavoittelee ne Barbie-naiset, katsele niitä vaatimattoman -tai ruman näköisiä naisia niin johan alkaa suksi luistamaan. Äläkä väitä että rumatkin haluavat jonkun adoniksen, eivät he sellaista edes saisi, joten eivät sellaisesta haaveiluun aikaansa tuhlaa. Oikeassa elämässä on monia naisiakin, joilla on vaikeuksia löytää kumppania, teidän ei-haluttujen miesten -ja naisten pitäisi pariutua keskenänne, miksi tätä ei tapahdu? Jos rumat huolisivat toisensa, muodostuisi useita pareja, ja tämä miesten kovasti valittama iki-sinkkuus ongelma katoaisi kokonaan. Miksi jatkaa valittamista kun voi tehdä asialle jotain?
Kyllä nuo ihan tavallisia naisia ovat olleet, samoin kuin moni kaverinainenkin, jotka ovat tuollaisen komistuksen löytäneet. Enkä nyt erityisemmin valita sinkkuuttani, ymmärrän kyllä miten maailma makaa. Hämmästelen vain joskus naisten puheiden ja tekojen ristiriitaa.
Mutta hyvä, että sentään joku myöntää tasojen olemassaolon. Valitettavasti kiinnostuksen pitää olla kuitenkin molemminpuolista, jotta suhde voi syntyä ja onnistua. Tyytymisestä ei seuraa muuta kuin rikkinäisiä mieliä sukupolvesta toiseen.
- SatusetäPertti
Jaaha. Lisää Pertin satuja !!.
Mietin ensiksi että kirjoitan siitä kuinka epäreilua on, kun näinkin iso läjä mielenkiintoisia ikisinkkuja on yksin, mutta päätin pysytellä totuudessa.
- KuraaOvat
Pertti-setä kirjoitti:
Mietin ensiksi että kirjoitan siitä kuinka epäreilua on, kun näinkin iso läjä mielenkiintoisia ikisinkkuja on yksin, mutta päätin pysytellä totuudessa.
Heh heh. No samoin minäkin kyllä ajattelen tavattuani aika läjän 30 - 40v naisia. Eivät he kyllä mitään sääliä ansaitse.
- crux
Onhan niitä joitakin aidosti mielenkiintoisia ihmisiä ja hyvä niin. Suuri osa mielenkiintoisuudesta on kuitenkin pelkkää erikoisuudentavoittelua ja yleensä aika mautonta sellaista. Ei tunnu reilulta kenenkään kannalta että naisseuran saamiseksi pitäisi taantua jollekin tasolle jolla on joskus ollut ja jolla ei haluaisi enää olla.
Kivi voi olla aidosti mielenkiintoinen vain olemalla sijoillaan, ihmisessä sama piirre on tylsää.
- crux
Pertti-setä kirjoitti:
Kivi voi olla aidosti mielenkiintoinen vain olemalla sijoillaan, ihmisessä sama piirre on tylsää.
Aika vaatimaton ja tylsä vastaus tuokin oli, kivestä huolimatta.
crux kirjoitti:
Aika vaatimaton ja tylsä vastaus tuokin oli, kivestä huolimatta.
Tästä aiheesta on vaikea keskustella viihdyttävästi.
- crux
Pertti-setä kirjoitti:
Tästä aiheesta on vaikea keskustella viihdyttävästi.
Älykkyyskin olisi kelvannut. Oletko ajatellut sitä että jotkut ihmiset ovat ehkä vitsailleet aikansa, vetäneet ehkä vähän mielenkiintoisen ihmisen roolia ja lopulta kyllästyneet ja kasvaneet siitä ulos? He ovat kasvaneet erinomaisuudesta keskinkertaisuuteen. Nyt pitäisi sitten palata takaisin entiseen ja unohtaa se seesteisempi elämä johon kuului mukava yhteisöllinen ajatus keskinkertaisuudesta ja siitä että minun ei tarvitse olla sen erikoisempi kuin olen.
No, ehkä sen roolin vedettyä saisi taas olla normaali itsensä jos olisi onnistunut valloittamaan jonkin persoonallisen naisihmisen uniikin sydämen. Vähän aikaa voitaisiin olla yhdessä ympäristöämme parempia, heitellä toisiamme lumipalloilla, nauraa ja kritisoida kaikkia laumasieluja joita kaduilla kulkee kuin kloonien armeijana. Sitten kun tämä pelleily aikaisi toivon mukaan kyllästyttää, voisi ehkä palata takaisin normaaliin päiväjärjestykseen ja olla ihan vain ihminen ihmisten joukossa. crux kirjoitti:
Älykkyyskin olisi kelvannut. Oletko ajatellut sitä että jotkut ihmiset ovat ehkä vitsailleet aikansa, vetäneet ehkä vähän mielenkiintoisen ihmisen roolia ja lopulta kyllästyneet ja kasvaneet siitä ulos? He ovat kasvaneet erinomaisuudesta keskinkertaisuuteen. Nyt pitäisi sitten palata takaisin entiseen ja unohtaa se seesteisempi elämä johon kuului mukava yhteisöllinen ajatus keskinkertaisuudesta ja siitä että minun ei tarvitse olla sen erikoisempi kuin olen.
No, ehkä sen roolin vedettyä saisi taas olla normaali itsensä jos olisi onnistunut valloittamaan jonkin persoonallisen naisihmisen uniikin sydämen. Vähän aikaa voitaisiin olla yhdessä ympäristöämme parempia, heitellä toisiamme lumipalloilla, nauraa ja kritisoida kaikkia laumasieluja joita kaduilla kulkee kuin kloonien armeijana. Sitten kun tämä pelleily aikaisi toivon mukaan kyllästyttää, voisi ehkä palata takaisin normaaliin päiväjärjestykseen ja olla ihan vain ihminen ihmisten joukossa.Kyllä mä pointtisi ymmärrän ja olen samaakin mieltä, suhde ei ole kestävällä pohjalla jos se perustuu siihen että daami viihtyy kanssasi vain koska osaat heittää kärrynpyörää.
Älykkyys ja taito ajatella asioita monelta kantilta ei ole yksioikoista ja mielikuvituksetonta jankkaamista josta puhuin aloituksessa. Aloitukseni ei siis selkeästi ulotu sinuun, mutta hyvin moneen muuhun.
- Karkasiikkunastajakatosi
Aloitus vaikuttaa mustavalkoiselta, lokeroivalta ja "näinhän on aina ennenkin tehty" ihmettelyltä, kun minä sitten sieltä valmiiksi käsikirjoitetusta "normien" mukaisesta mukavuusalueestani päädyn kohtaamaan sinkkuja, niin alkaa se menneiden sukupolvien tyylinen ihmettely, kuinka ihminen voikin valita tällaisen elämäntavan, vaikka tuskin olet oldtimer-iässä?, mutta koska näin on sukupolvet meitä ennenkin aina tehnyt, niin minäkään en voi omalta osaltani tietenkään(?) kyseenalaistaa perheellisyys"vaatimusta", koska niin äippä ja isi haluavat minun tekevän?
Mutta joo, ihminen voi simppelisti omasta vapaasta halusta olla sinkku ilman tarvetta selvittää sitäkin kristallipallosta. Mikä tässä asiassa on hankalaa?On sinkkuja joille sinkkuus on selkeä valinta, mutta tämäkin palsta osoittaa että suuri osa sinkuista kärsii tilanteesta.
Hauskat ja sanavalmiit ihmiset vetävät lajitovereitaan puoleensa, me kaikki haluamme nauttia elämästä.- Karkasiikkunastajakatosi
Pertti-setä kirjoitti:
On sinkkuja joille sinkkuus on selkeä valinta, mutta tämäkin palsta osoittaa että suuri osa sinkuista kärsii tilanteesta.
Hauskat ja sanavalmiit ihmiset vetävät lajitovereitaan puoleensa, me kaikki haluamme nauttia elämästä.Joo-o..mutta yleistys ei ole sama, kuin kaikki. Jos sinkkuus on tietoinen valinta, niin sehän ei silloin tarkoita, että elämästä ei voisi nauttia.
Karkasiikkunastajakatosi kirjoitti:
Joo-o..mutta yleistys ei ole sama, kuin kaikki. Jos sinkkuus on tietoinen valinta, niin sehän ei silloin tarkoita, että elämästä ei voisi nauttia.
Siinäkin tapauksessa että sinkkuus on oma valinta, ihmiset tykkäävät olla tekemisissä hauskojen ja sanavalmiiden ihmisten kanssa.
- perttisedällonvaikeeta
Pertti-setä kirjoitti:
Siinäkin tapauksessa että sinkkuus on oma valinta, ihmiset tykkäävät olla tekemisissä hauskojen ja sanavalmiiden ihmisten kanssa.
Jos ihmiset tykkäävät hauskoista ja sanavalmiista, niin miten sinä pääsit naimisiin? Vai olitko naimisissa muun kuin ihmisen kanssa?
perttisedällonvaikeeta kirjoitti:
Jos ihmiset tykkäävät hauskoista ja sanavalmiista, niin miten sinä pääsit naimisiin? Vai olitko naimisissa muun kuin ihmisen kanssa?
Mä olen syvällinen, ystävällinen, komea ja huikea panomies.
- ihon.aika
Pertti-setä kirjoitti:
Mä olen syvällinen, ystävällinen, komea ja huikea panomies.
Olet varmasti myös hemmetin hyvä myyjä, et sorru flirttiin väärien naisasiakkaiden kanssa.
ihon.aika kirjoitti:
Olet varmasti myös hemmetin hyvä myyjä, et sorru flirttiin väärien naisasiakkaiden kanssa.
Ammattietiikka kieltää flirtin.
- ihon.aika
Pertti-setä kirjoitti:
Ammattietiikka kieltää flirtin.
Tuota ei ole kaikille kerrottu tai ovat unohtaneet sen.
ihon.aika kirjoitti:
Tuota ei ole kaikille kerrottu tai ovat unohtaneet sen.
Vähän riippuu myyntitehtävästä, mun työssäni kielto on ehdoton.
Joku kaupan kassa voi flirttailla asiakkaalle, ja se on jopa suotavaa.- ihon.aika
Pertti-setä kirjoitti:
Vähän riippuu myyntitehtävästä, mun työssäni kielto on ehdoton.
Joku kaupan kassa voi flirttailla asiakkaalle, ja se on jopa suotavaa.Romuttaa kyllä uskottavuuden aika tehokkaasti ainakin minun silmissäni, jos myyjä alkaa flirttailla. "Eikö se tuote ihan omillaan pärjää?"
Rakastan hyvää asiakaspalvelua, koska sitä saa nykyään enää niin harvoin, ja suosin sellaisia paikkoja, jossa ymmärretään palkata ammattitaitoisia myyjiä.
Kassaneitien ei kannata flirttailla, muuten on stalkkeri kohta perässä. Itselläni oli nuorena melkein vuoden sellainen perässä, vaikken eden tuntenut koko miestä. Karmivaa, kun saa pelätä mistä puskasta se taas ilmestyy. - perttisedällonvaikeeta
Pertti-setä kirjoitti:
Mä olen syvällinen, ystävällinen, komea ja huikea panomies.
huikea panomies = kohtelee naisia lihanpaloina
ystävällinen: ikisinkku kiittää ikisinkun ystävää
syvällinen = lukee suomi24:n sinkkupalstaa
Miksi vaimosi ei enää tykännytkään sinusta, olisko se halunnut jonkun vähemmän syvällisen vai?
- Rajottunein
kaikista palstalaisista on kuitenkin Pertti-setä kaikessa velttoudessaan.
- Kiltti-ja-kunnollinen
Mielenkiintoinen mies yrittää hallita naista, määräillä, ohjata ja käskeä naista. Naiset haluaakin sellaisen joka käskee. Naisen aivokapasiteetti ei riitä itse ymmärtämään mitä pitää tehdä jos mies on väkivaltainen. Jännämies on jo joku, sellainen persoona jolla on tietty maine ja siitä naiset kiinnostuu koska on mielenkiitoista nähdä mitä jännämies tekee.
- tässäontotuus
No nyt oli niin kilttiä ja kunnollista, että suorastaan kiltin ja kunnollisen miehen ihmiskuvan määritelmä.
Hyvä aloitus Pertti-sedältä. Olen monesta asiassta kanssasi samaa mieltä.
Ennakkoluulot, ahdasmielisyys ja omien ajatusten tarkastelun rajoittuneisuus ovat pahimpia ja luotaantyöntävimpiä ominaisuuksia ainakin omasta mielestäni. Mielipiteitä pitää olla, ja niissä voi hyvin pysyäkin, mutta kyllä silti avoimeen ja pohdiskelevaan itsekriittiseen keskusteluun pitää myös kyetä.
Sitä pohdin, että onko tänne palstalle eksynyt kuitenkin enemmän tietyntyyppisiä luonteita, eikä se vastaisi todellista läpileikkausta sinkkumarkkinoilta. Jotkut ovat todella lahjakkaita puhumaan, joidenkin ihmisten on helpompi kirjoittaa kuin puhua. Kummassakaan ei ole mitään vikaa. Kuitenkin ihmisten parissa ensimmäinen vaihtoehto menestyy.
Itsellenikin kirjoittamimen on helpompaa. Kirjoittaessa on aikaa miettiä, miten saa kaaosmaiset asiat päässäni fiksusti järjestettyä lopgisiksi kokonaisuuksiksi, niin, että joku muukin saa ajatuksistani kiinni. Sanoja ei saa vedettyä takaisin, mutta kirjoittaessa lauseita pystyy muokkaamaan, ennen virallista ulostuomista.
Oma vinkkini palstan hahmoille olisikin se, että maailmaa voisi tarkastella oikeasti avoimin mielin ilman järkyttävää negatiivisuutta ja olettamista. Asenne on lahjakkuus, mutta sitä pystyy myös kehittämään. Ei kannata olla yksilöön pettynyt ennen, kuin oikeasti tietää, kuka hän on. Tosiaan meitä on täällä niin laaja valikoima, kuin ihmisiä on maapallolla elänyt. Ja se, jos jokin, on hieno asia.
Kivaa aamua kaikille :)- perttisedällonvaikeeta
Eli sinkkuna koet olevasi rajoittunut? Selvä.
- kamalanrajoittunutta
Sota vaatii oikeanlaisen mielenlaadun, vaikka se sortajista olisikin kamalan negatiivista ajattelua. Spartacuskin oli roomalaisista vain rajoittunut ja negatiivinen. Heistä Spartacusin olisi pitänyt vain alistua ja onnellinen orjana. Roomalaisissa itsessään ei tietenkään ollut mitään vikaa. Mutta Spartacus vihasi orjuutta, ja surmasi orjuuttajiaan kuolemaansa saakka. Tänä päivänä hänet muistetaan sankarina.
- hsftrysry
Olen kyllä sillä tavalla rajoittunut, että mieleni toimii kuin Pavlovin koirilla. Kun huomaan kiinnostavan naisen, niin virkistyn pieneksi hetkeksi, kunnes tajuntani kertoo minulle, ettei minussa ole mitään, mistä tuo nainen voisi kiinnostua. Näin en siis edes yritä enää lähestyä ketään.
Ihmisellä on oppivainen mieli ja saatu palaute vaikuttaa vahvasti siihen, millä tavoin käyttäytyy. Tietysti olen ollut kelvoton jo alusta pitäen ja siksi olen tyhmyyksissäni imenyt liikaa tuota negatiivista palautetta. Jos olisin heti aikanaan ymmärtänyt, ettei kannata haaveilla suhteesta, niin olisin kenties voinut työstää mieleni toimimaan menestyvämmin jollain toisella elämänalueella.Helpoin tapa olla kiinnostava on osoittaa kiinnostusta toista kohtaan.
Se on uskomatonta kuinka ihmiset rakastavat puhua itsestään kun heitä rohkaistaan siihen olemalla kiinnostuneita.Voi älä ajattele noin! Tottakai sinussa on paljon ominaisuuksia, joista naiset pitävät. Itse ihastelen monesti esim. uskomattomia työkavereitani, siis naisia ja miehiä, kun tulee ilmi jokin uusi ominaisuus, luonteenpiirre, hauska tapa tehdä jokin tietty asia tms.
Voisitko alkaa suhtautumaan naisiin ihan vain uteliaalla mielenkiinnolla, ilman taustalla jyskyttävää ajatusta parisuhteen mahdollisuudesta? Mietin, että on upeaa tutustua ihmisiin vain ihmisinä. Siis ihan kaikkiin tasavertaisesti. Tutustuminen on helpompaa, kun ei ole paineita siitä, että kelpaanko hänelle parisuhteeseen. Voihan olla, että hänkään ei kelpaisi sinulle. Mieti itsestäsi positiivisia juttuja, meissä kaikissa niitä on lukuisia! :)- aamusaarna
Pertti-setä tietää nämä jutut. Jos kaksi komeaa ja kiinnostavaa miestä taistelee saman naisen suosiosta, niin se voittaa, joka saa naisen pitämään itseään kiinnostavana ja ainutlaatuisena naisena.
Unohtakaa ne teoriat, kiinnostukaa siitä naisesta yksilönä, jota tavoittelette. Kuuntelemalla ja sparraamalla opit paljon naisista ja ihmisistä, vaikka juuri se nainen ei lämpenisikään.
Nämä on oikeastaan aika perusjuttuja ihmissuhteissa, mielestäni, ei näihin tarvita mitään iskuoppaita, jotka voivat päinvastoin haitata tarjoamalla haitallista ideologiaa ja valmiita kaavoja epätäydelliseen elämään. - bsrtsrgh
Kiitos vaan neuvoista, mutta kyllä minä nämä perushommat haltsaan. Tutustun helposti uusiin ihmisiin, se ei ole ongelma. Ja minusta monet ihmiset ovatkin mielenkiintoisia.
Koska en ole komea enkä muutoinkaan riittävän mielenkiintoinen, niin lähestymisyritykseni ovat päättyneet aina enemmän tai vähemmän huonosti. Ja niistä saatu palaute on siis muokannut mieleni toimimaan, kuten se nyt toimii. Riskiä en voi enää ottaa, jotta säilyttäisin edes rippeet omanarvontunnostani ja toisaalta en usko, että positiivinen palaute olisi edes mahdollista tapauksessani.
Näin seuraan elämää murtumattomasta häkistäni. - undulaatin.viserrys
bsrtsrgh kirjoitti:
Kiitos vaan neuvoista, mutta kyllä minä nämä perushommat haltsaan. Tutustun helposti uusiin ihmisiin, se ei ole ongelma. Ja minusta monet ihmiset ovatkin mielenkiintoisia.
Koska en ole komea enkä muutoinkaan riittävän mielenkiintoinen, niin lähestymisyritykseni ovat päättyneet aina enemmän tai vähemmän huonosti. Ja niistä saatu palaute on siis muokannut mieleni toimimaan, kuten se nyt toimii. Riskiä en voi enää ottaa, jotta säilyttäisin edes rippeet omanarvontunnostani ja toisaalta en usko, että positiivinen palaute olisi edes mahdollista tapauksessani.
Näin seuraan elämää murtumattomasta häkistäni."Näin seuraan elämää murtumattomasta häkistäni."
Toivottavasti se häkki on kultainen. - bsdfrsyrsdy
undulaatin.viserrys kirjoitti:
"Näin seuraan elämää murtumattomasta häkistäni."
Toivottavasti se häkki on kultainen.Vaikka mielikuvitukseni onkin vilkas, niin ei se pysty silti ainakaan vielä korvaamaan toisen ihmisen ihoa. Ympäristöäni en voi väittää kultaiseksi, mutta on minulla kaikki tarpeellinen ja varmaan vähän päällekin moniin muihin verrattuna.
- älä.luovuta
bsdfrsyrsdy kirjoitti:
Vaikka mielikuvitukseni onkin vilkas, niin ei se pysty silti ainakaan vielä korvaamaan toisen ihmisen ihoa. Ympäristöäni en voi väittää kultaiseksi, mutta on minulla kaikki tarpeellinen ja varmaan vähän päällekin moniin muihin verrattuna.
Ei sitä mikään voikaan korvata.
- Vieläjonainpäivänä
Luulenpa, että suurin syy pitkään sinkkuuteen on monella jatkuvat epäonnistumisen kokemukset parisuhdeyrityksissä. On ihan luonnollista, ettei enää jaksaisi pettyä uudestaan ja uudestaan. Tämä vaikuttaa vähitellen omanarvontuntoon, eikä enää usko onnistuvansa. Suurin osa toivoo kumppania itselleen. Ikisinkkuus lienee aika harvinaista itsevalittuna.
Voisi olla hyvä miettiä, miksi aina ajaa karille näissä yrityksissä. Onko odotukset realistisia ja olenko itse valmis suhteeseen? Aina ei välttämättä tiedä edes mitä haluaa.
Omalla kohdallani olen huomannut, että jostain syystä kiinnostun sellaisista ihmisistä, joilta saan paljon vähemmän, mitä itse annan. On tavallaan tottunut olemaan altavastaajan asemassa. Kun tätä kaavaa toistaa ja epäonnistuu kerta toisensa jälkeen, on hyvä miettiä, mikä sen aiheuttaa. Liika tarvitsevuus pilaa lupaavankin suhteen heti alussa. Joillakin voi auttaa se, että antaa enemmän tilaa toiselle tehdä aloitteita. Tapailusta tulee helposti ahdistavaa ja väkinäistä sellaisen kumppanin kanssa, joka vaatii paljon omaa tilaa, jos on liikaa "iholla".
Tuntuu olevan kohtalaisen hankalaa löytää kumppani, jonka kanssa kiinnostus olisi suurinpiirtein samalla tasolla. Kun toinen on selvästi innokkaampi, ei juttu vaan toimi. Harvemmin se muuttuu myöhemmässä vaiheessakaan. Kiinnostus jää laimeaksi toisen puolelta.
Mites se menikään: se tulee vastaan, kun...Tsemppiä meille kaikille sinkuille:) - hei.halloo
Eihän tämä olekaan mikään sinkkupalsta vaan ätmi- ja trollauspalsta.
- uyuyyuyuyiuy
Pertti-setä kirjoitti:
Täällä pyörii jokunen mielenterveyskuntoutuja sotkemassa ihmisten keskusteluja.
Siis itsekkästi pilaamassa KAIKKI ketjut. Kyllä!! (Tänne pitäis tulla jostain 500 normaalia ihmistä, jotta dynamiikka muuttuisi.)
uyuyyuyuyiuy kirjoitti:
Siis itsekkästi pilaamassa KAIKKI ketjut. Kyllä!! (Tänne pitäis tulla jostain 500 normaalia ihmistä, jotta dynamiikka muuttuisi.)
Mä luulen että normaaleja on enemmän, mutta ne ei kestä trolleja.
- iuyiuiuyiuy
Pertti-setä kirjoitti:
Mä luulen että normaaleja on enemmän, mutta ne ei kestä trolleja.
Voi olla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362294Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381519
- 131309
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661275Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451265