Trumpin ja Obaman nokittelu kiihtyy

Twiittaa
Sähköposti




























Vaikka virallisesti kaiken sanotaan sujuvan mallikkaasti, kulissien takaa alkoi paljastua muuta.

Presidentti Barack Obaman ja tulevan presidentin Donald Trumpin nokittelu toisiaan vastaan kiihtyy, kun vallanvaihtoon Yhdysvalloissa on aikaa vain kolme viikkoa.

Kaksikko näytti toissa päivänä olevan jo ilmiriidassa, kun Trump purki Twitterissä tyytymättömyyttään:

– Parhaani mukaan jätän huomioimatta presidentti O:n riitaa haastavat lausunnot ja hänen asettamansa tiesulut. Luulin, että vallanvaihdosta tulisi sujuva – EI!

Vain kuusi tuntia myöhemmin Trump kuitenkin kiisti skismat sen jälkeen, kun hän oli puhunut puhelimessa Obaman kanssa.

Vaikka virallisesti kaiken sanotaan sujuvan mallikkaasti, on erittäin ilmeistä, että Obaman hallinto pyrkii viime hetkellä saamaan läpi aloitteita ja tekemään päätöksiä, joissa painottuu hänen poliittinen näkökulmansa – ja jotka ärsyttävät Trumpin taustajoukkoja suunnattomasti.

Obamaa on sekä kiitetty että arvosteltu päätöksistä. Ne on toisaalta nähty välttämättömiksi suojautumiskeinoiksi Trumpin oikuilta, ja toisaalta niiden on syytetty epäreilusti kampittavan tulevaa hallintoa.

Alla luettelo Obaman tekemistä viime hetken päätöksistä

1. Hakkerointipakotteet
Obaman hallinto läimäytti Trumpia kasvoille langettamalla Venäjälle torstaina pakotteita sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset uskovat, että venäläishakkerit varastivat demokraattipuolueelta kiusallisia tietoja ja pyrkivät tukemaan Trumpin valintaa. Trump on itsepintaisesti kieltäytynyt uskomasta tietoja, mitä on pidetty äärimmäisen huolestuttavana piittaamattomuutena.


2. Öljynporaus
Obama kielsi joulun alla öljynporauksen Yhdysvaltain merialueilla Pohjoisella jäämerellä ja Atlantilla pysyvästi. Kyseessä oli vanhaan lakiin pohjautuva varsin poikkeuksellinen päätös, jota voi olla vaikea kumota.

Trump ja republikaanit suhtautuvat suopeasti öljynporausten laajentamiseen, mitä suojelujärjestöt vastustavat kiivaasti. Toissa päivänä Obama suojeli lisää kulttuurimaita Utahissa ja Nevadassa.


3. Ilmasto
Trump on uhannut irrottaa Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta, jonka toimeenpanoa Obama puolestaan on pyrkinyt kiirehtimään.


4. Israelin siirtokunnat
Yhdysvallat ei käyttänyt veto-oikeuttaan, kun YK:n turvaneuvosto tuomitsi Israelin miehitetyille palestiinalaisalueille rakentamat siirtokunnat kansainvälisen lain vastaisina.

Obaman menettely on nähty näpäytyksenä paitsi Israelin oikeistolaiselle politiikalle myös Trumpille, joka aikoo nimittää tulevaksi Israelin-lähettilääksi siirtokuntien kiihkeän tukijan David Friedmanin ja siirtää Yhdysvaltain lähetystön Jerusalemiin.

Yhdysvaltain Israel-linjausten mahdollisen koventumisen pelätään kärjistävän tilannetta Lähi-idässä.

5. Muslimirekisteri
Obaman hallinto on purkanut syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen luodun muslimien rekisteröintijärjestelmän, joka koski vierailijoita maista, joissa toimii terroristiryhmiä. Järjestelmää ei ollut sovellettu enää vuosiin, mutta Trump oli uhannut elvyttää sen osana kiristyvää maahanmuuttopolitiikkaansa.

Obaman siirto on nähty vastauksena Trumpin muslimivastaisille lausunnoille, jotka ovat kauhistuttaneet Yhdysvalloissa ja maailmalla.


6. Abortti
Obama allekirjoitti lain, joka estää osavaltioita vetämästä liittovaltion rahoituksen aborttiklinikoilta. Laki astuu voimaan kaksi päivää ennen Trumpin valtaannousua, joka voi merkitä aborttilinjausten tiukennusta.


7. Armahdukset
Obama on armahtanut kiihtyvällä tahdilla vankeja, joiden tuomioita on muun muassa syytetty epäoikeudenmukaisiksi. Trumpin tiedetään suhtautuvan oikeuden käyttöön huomattavasti tiukemmin.


8. Guantanamo
Obaman kerrotaan suunnittelevan lukuisten vankien siirtämistä pois pahamaineisesta Guantanamon vankilasta. Trump on luvannut pitää Kuubassa sijaitsevan vankilan pystyssä ja tokaissut aiemmin jopa ”täyttävänsä sen” terroriepäillyillä.

Jari Alenius




559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

pienikin kiusa. Obama haluaa ruiskuttaa kylmää vettä Putinin ja Trumpin kuherruskuukausisänkyyn.

Äänestä

Ollaan iloisia, ettei olla missään "puolustusliitossa" noiden kukkopoikien kanssa.

Äänestä

Obama n kausi jää historiaan verisenä jaksona, oliko siinä mitään hyvää?

Guantanamon leiri nostettiin tapetille heti alkumetreillä suurella kohulla, kuinkas sitten kävikään?
Nyt nuo viime diplomaattikarkoitukset on pelkkää ilmaa, yhtään todistetta ei löytynyt Obaman väitteille joten sekin antaa todellisen loppusuilauksen hänen koko kaudelleen.

Äänestä
  • liennyttäjänä ja rauhantekijänä. Se ei sopinut Putinille.

    Hakkeroinnin on todistanut CIA. Kuka on ollut asialla, on sitten toinen juttu.

    Äänestä

Obamalta typerää että lapsellista, että koittaa puukottaa Trumpia selkään vielä viime metreillä. Kertoo paljon Obamastakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotTrump kirjoitti:

Twiittaa
Sähköposti




























Vaikka virallisesti kaiken sanotaan sujuvan mallikkaasti, kulissien takaa alkoi paljastua muuta.

Presidentti Barack Obaman ja tulevan presidentin Donald Trumpin nokittelu toisiaan vastaan kiihtyy, kun vallanvaihtoon Yhdysvalloissa on aikaa vain kolme viikkoa.

Kaksikko näytti toissa päivänä olevan jo ilmiriidassa, kun Trump purki Twitterissä tyytymättömyyttään:

– Parhaani mukaan jätän huomioimatta presidentti O:n riitaa haastavat lausunnot ja hänen asettamansa tiesulut. Luulin, että vallanvaihdosta tulisi sujuva – EI!

Vain kuusi tuntia myöhemmin Trump kuitenkin kiisti skismat sen jälkeen, kun hän oli puhunut puhelimessa Obaman kanssa.

Vaikka virallisesti kaiken sanotaan sujuvan mallikkaasti, on erittäin ilmeistä, että Obaman hallinto pyrkii viime hetkellä saamaan läpi aloitteita ja tekemään päätöksiä, joissa painottuu hänen poliittinen näkökulmansa – ja jotka ärsyttävät Trumpin taustajoukkoja suunnattomasti.

Obamaa on sekä kiitetty että arvosteltu päätöksistä. Ne on toisaalta nähty välttämättömiksi suojautumiskeinoiksi Trumpin oikuilta, ja toisaalta niiden on syytetty epäreilusti kampittavan tulevaa hallintoa.

Alla luettelo Obaman tekemistä viime hetken päätöksistä

1. Hakkerointipakotteet
Obaman hallinto läimäytti Trumpia kasvoille langettamalla Venäjälle torstaina pakotteita sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset uskovat, että venäläishakkerit varastivat demokraattipuolueelta kiusallisia tietoja ja pyrkivät tukemaan Trumpin valintaa. Trump on itsepintaisesti kieltäytynyt uskomasta tietoja, mitä on pidetty äärimmäisen huolestuttavana piittaamattomuutena.


2. Öljynporaus
Obama kielsi joulun alla öljynporauksen Yhdysvaltain merialueilla Pohjoisella jäämerellä ja Atlantilla pysyvästi. Kyseessä oli vanhaan lakiin pohjautuva varsin poikkeuksellinen päätös, jota voi olla vaikea kumota.

Trump ja republikaanit suhtautuvat suopeasti öljynporausten laajentamiseen, mitä suojelujärjestöt vastustavat kiivaasti. Toissa päivänä Obama suojeli lisää kulttuurimaita Utahissa ja Nevadassa.


3. Ilmasto
Trump on uhannut irrottaa Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta, jonka toimeenpanoa Obama puolestaan on pyrkinyt kiirehtimään.


4. Israelin siirtokunnat
Yhdysvallat ei käyttänyt veto-oikeuttaan, kun YK:n turvaneuvosto tuomitsi Israelin miehitetyille palestiinalaisalueille rakentamat siirtokunnat kansainvälisen lain vastaisina.

Obaman menettely on nähty näpäytyksenä paitsi Israelin oikeistolaiselle politiikalle myös Trumpille, joka aikoo nimittää tulevaksi Israelin-lähettilääksi siirtokuntien kiihkeän tukijan David Friedmanin ja siirtää Yhdysvaltain lähetystön Jerusalemiin.

Yhdysvaltain Israel-linjausten mahdollisen koventumisen pelätään kärjistävän tilannetta Lähi-idässä.

5. Muslimirekisteri
Obaman hallinto on purkanut syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen luodun muslimien rekisteröintijärjestelmän, joka koski vierailijoita maista, joissa toimii terroristiryhmiä. Järjestelmää ei ollut sovellettu enää vuosiin, mutta Trump oli uhannut elvyttää sen osana kiristyvää maahanmuuttopolitiikkaansa.

Obaman siirto on nähty vastauksena Trumpin muslimivastaisille lausunnoille, jotka ovat kauhistuttaneet Yhdysvalloissa ja maailmalla.


6. Abortti
Obama allekirjoitti lain, joka estää osavaltioita vetämästä liittovaltion rahoituksen aborttiklinikoilta. Laki astuu voimaan kaksi päivää ennen Trumpin valtaannousua, joka voi merkitä aborttilinjausten tiukennusta.


7. Armahdukset
Obama on armahtanut kiihtyvällä tahdilla vankeja, joiden tuomioita on muun muassa syytetty epäoikeudenmukaisiksi. Trumpin tiedetään suhtautuvan oikeuden käyttöön huomattavasti tiukemmin.


8. Guantanamo
Obaman kerrotaan suunnittelevan lukuisten vankien siirtämistä pois pahamaineisesta Guantanamon vankilasta. Trump on luvannut pitää Kuubassa sijaitsevan vankilan pystyssä ja tokaissut aiemmin jopa ”täyttävänsä sen” terroriepäillyillä.

Jari Alenius




Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu