YLISTYKSENJOHTAJAT HERÄTKÄÄ!
Usein suomalainen kommentoija saa tuhkat silmilleen, kun hän koskee seurakunnan keskellä pyhäksi ja koskemattomaksi korotettuun aiheeseen, eli ylistykseen. Uutta, ylistykseksi sanottua musiikkia raivokkaasti puolustavat suomivat säälittä vähäisintäkin kritiikkiä esittävät väittäen näitä nurkkakuntaisiksi, taantumuksellisiksi ja hengettömiksi. Väitetään, ettei ylistys puhuta seurakuntia muualla, kuin vain meillä Suomessa. Ja mehän olemme vihonviimeisiä sanomaan asiasta yhtään mitään.
Tämän tähden on suorastaan yllättävää lukea amerikkalaisen Jamie Brownin ajatuksia ylistyksestä. Siitäkin syystä, että Brown itse toimii muusikkona ja ylistyksenjohtajana anglikaanikirkossa Virginiassa.
Vierailtuaan suuressa ylistyskonferenssissa, tavattuaan useita tuttuja ylistyksenjohtajia ja jaettuaan kokemuksiaan heidän kanssaan, Jamie Brown kirjoitti julki huolensa ylistyksen nykysuuntauksesta.
Jamie Brown kiinnittää erityistä huomiota muutamiin seikkoihin, jotka hänen mukaansa ovat kehittyneet huolestuttavaan suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana. ”Elleivät nykyiset ylistyksenjohtajat muuta suuntaa, herätyskristillinen ylistysmusiikki johdetaan totaaliseen tuhoon”, hän väittää.
Mitä nämä seikat sitten ovat?
Jamie Brownin mielestä huolestuttava piirre se, että ylistyksestä tulee esittämistä. Ja hän listaa:
- Ylistyksenjohtajat ovat esiintyviä taiteilijoita
- Seurakunta on yleisö
- Pyhäköistä on tullut konserttisaleja
Jokainen voi miettiä, kuinka paljon tämä kehitys näkyy Suomessa? Kuinka moni kirkko on muuttunut yhä enemmän pimeäksi, vain keinovaloin valaistavaksi konserttitilaksi, jossa päävärinä on mieluiten musta?
Jamie Brownin lääke on yksinkertainen: ”Meidän täytyy tappaa tämä esiintymiskulttuuri!”
Eikä sen tekeminen ole hänen mielestään rakettitiedettä.
- Laulakaa lauluja, jotka seurakunta osaa tai oppii helposti.
- Laulakaa korottaen Jumalan voimaa, kunniaa, ja hänen valmistamaansa pelastusta.
- Palvelkaa seurakuntaanne. Kyllästäkää se Jumalan sanalla.
- Älkää laittako omia kasvojanne suurille screeneille.
- Käyttäkää maltillisesti omia (tuntemattomia) laulujanne.
- Pitäkää ihmiset mukana siinä mitä teette.
- Pitäkää valot päällä.
- Lopettakaa joutavat puhumiset.
- Älä anna pihojen, valojen, visuaalisuuden varastaa pääosaa evankeliumilta.
- Keskity Jeesukseen äläkä vedä huomiota itseesi.
- Muokkaa ylistys niin, että se kattaa mahdollisimman laajan läpileikkauksen läsnä olevasta seurakunnasta.
- Johda paimenuudella.
Jamie Brown kertoo olevansa huolissaan siitä, mitä nykyiset ylistyksenjohtajat tekevät itselleen ja seurakunnilleen.
”Ihmiset luovuttavat, vaikenevat ja jäävät vain katselemaan!”
Brown kehottaa ylistyksenjohtajia pysähtymään, hakemaan uutta suuntaa.
”Palvelkaa seurakuntaanne. Osoittakaa heille Jeesusta. Auttakaa heitä yhteiseen lauluun ja laulamaan luottavaisina!”
Ja, vielä kerran Brown murahtaa kollegoilleen: ”Ylistyksenjohtajat! Väistykää itse sivuun, Herran tähden!”
Usein suomalainen kommentoija saa tuhkat silmilleen, kun hän koskee seurakunnan keskellä pyhäksi ja koskemattomaksi korotettuun aiheeseen, eli ylistykseen. Uutta, ylistykseksi sanottua musiikkia raivokkaasti puolustavat suomivat säälittä vähäisintäkin kritiikkiä esittävät väittäen näitä nurkkakuntaisiksi, taantumuksellisiksi ja hengettömiksi. Väitetään, ettei ylistys puhuta seurakuntia muualla, kuin vain meillä Suomessa. Ja mehän olemme vihonviimeisiä sanomaan asiasta yhtään mitään.
Tämän tähden on suorastaan yllättävää lukea amerikkalaisen Jamie Brownin ajatuksia ylistyksestä. Siitäkin syystä, että Brown itse toimii muusikkona ja ylistyksenjohtajana anglikaanikirkossa Virginiassa.
Vierailtuaan suuressa ylistyskonferenssissa, tavattuaan useita tuttuja ylistyksenjohtajia ja jaettuaan kokemuksiaan heidän kanssaan, Jamie Brown kirjoitti julki huolensa ylistyksen nykysuuntauksesta.
Jamie Brown kiinnittää erityistä huomiota muutamiin seikkoihin, jotka hänen mukaansa ovat kehittyneet huolestuttavaan suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana. ”Elleivät nykyiset ylistyksenjohtajat muuta suuntaa, herätyskristillinen ylistysmusiikki johdetaan totaaliseen tuhoon”, hän väittää.
Mitä nämä seikat sitten ovat?
Jamie Brownin mielestä huolestuttava piirre se, että ylistyksestä tulee esittämistä. Ja hän listaa:
- Ylistyksenjohtajat ovat esiintyviä taiteilijoita
- Seurakunta on yleisö
- Pyhäköistä on tullut konserttisaleja
Jokainen voi miettiä, kuinka paljon tämä kehitys näkyy Suomessa? Kuinka moni kirkko on muuttunut yhä enemmän pimeäksi, vain keinovaloin valaistavaksi konserttitilaksi, jossa päävärinä on mieluiten musta?
Jamie Brownin lääke on yksinkertainen: ”Meidän täytyy tappaa tämä esiintymiskulttuuri!”
Eikä sen tekeminen ole hänen mielestään rakettitiedettä.
- Laulakaa lauluja, jotka seurakunta osaa tai oppii helposti.
- Laulakaa korottaen Jumalan voimaa, kunniaa, ja hänen valmistamaansa pelastusta.
- Palvelkaa seurakuntaanne. Kyllästäkää se Jumalan sanalla.
- Älkää laittako omia kasvojanne suurille screeneille.
- Käyttäkää maltillisesti omia (tuntemattomia) laulujanne.
- Pitäkää ihmiset mukana siinä mitä teette.
- Pitäkää valot päällä.
- Lopettakaa joutavat puhumiset.
- Älä anna pihojen, valojen, visuaalisuuden varastaa pääosaa evankeliumilta.
- Keskity Jeesukseen äläkä vedä huomiota itseesi.
- Muokkaa ylistys niin, että se kattaa mahdollisimman laajan läpileikkauksen läsnä olevasta seurakunnasta.
- Johda paimenuudella.
Jamie Brown kertoo olevansa huolissaan siitä, mitä nykyiset ylistyksenjohtajat tekevät itselleen ja seurakunnilleen.
”Ihmiset luovuttavat, vaikenevat ja jäävät vain katselemaan!”
Brown kehottaa ylistyksenjohtajia pysähtymään, hakemaan uutta suuntaa.
”Palvelkaa seurakuntaanne. Osoittakaa heille Jeesusta. Auttakaa heitä yhteiseen lauluun ja laulamaan luottavaisina!”
Ja, vielä kerran Brown murahtaa kollegoilleen: ”Ylistyksenjohtajat! Väistykää itse sivuun, Herran tähden!”
Vastaukset 3
Vanhimmat
MIKSI YLISTÄÄ PIMEÄSSÄ?
Mitä ylistykseen tulee, en ole perinteissä kiinni. Nostan laulaessani käteni ja – kiitos lukuisten Nigeriaan tekemieni matkojen – ihmiset tietävät minun tanssineen afrikkalaisittain, rumpujen antaessa sopivan rytmin. Rakastan kaikenlaista ylistystä: Hillsongia, Matt Redmania, Kari Jobea, Chris Tomlinia, mustaa gospelia ja Marco Barrientosin espanjalaisia kuorosäkeitä. Rakastan myös lapsuuteni vanhoja virsiä varsinkin, kun ne päivitetään uusilla sovituksilla.
Rakastan vanhoja ja uusia lauluja, enkä takuulla halua olla kehityksen jarruna. Minua kuitenkin kiusaa viimeisimmät ylistysvillitykset sunnuntain jumalanpalveluksessa. Voisiko joku auttaa minua ymmärtämään, miksi kaikki laulavat pimeässä?
Ehkä jollakin on joku suuri oivallus, jonka mukaan sunnuntaina kirkkoon tulevat eivät halua tulla nähdyiksi. Ehkä kirkon johtokunnassa on päätelty jotenkin tähän tapaan: ”Kun himmennämme valot, uudet tulijat voivat kätkeytyä sillä aikaa neljänteentoista penkkiriviin pelkäämättä tulevansa nähdyksi.” Joku ehkä lisäsi siihen: ”Hämärä valaistus luo kirkkoomme nykyaikaisen kon-serttisalin tunnun!” Ja rahastonhoitajakin innostui: ”Ja miettikääpä, kuinka paljon säästämme sähkössä?!”
Olkoon. Tavallaan ehkä ymmärnkin tämän. En minäkään halua vieraiden kokevan oloaan kiusaantuneiksi ja toivonmyös nuorten viihtyvät kirkossa. Tiedän myös, että kuvat, video-klipit ja laulunsanat eivät näy päivänvalossa. Mutta ennen kuin suljemme kaihtimet ja sammutamme kaikki valot toivon, että me miettisimme tätä kehityssuuntaa.
Esitän kuusi seikkaa, joilla perustelen, ettei pimeys välttämättä ole hyväksi.
1. Ylistyksen ei pitäisi keskittyä lavalle.
Taitava ylistyksenjohtaja keskittää ihmisten huomion aina taivaaseen, ei esiintymislavalle. laulajiin tai kitaristiin. Jos salin ainoat valot ovat vain ylistystiimillä, ylistys muuttuu helposti penkkiurheiluksi. Jumala tahtoo kuulla koko kansansa – ei vain bändin – laulavan.
2. Ylistyksessä ei ole kyse vain ”minusta ja Jeesuksesta”.
Pimeässä ylistäminen ei ole väärin, mutta se tekee siitä enemmän henkilökohtaisen ja vähemmän yhteisöllisen kokemuksen. Siitä puuttuu keskinäinen yhteys. Siinä, että seurakunta yhdessä, yhtenä joukkona, korottaa Jeesusta, on jotain syvästi innoittavaa. Tämä kokemus katoaa, kun me emme edes näe toisiamme.
3. Ylistyksessä ei ole mitään hävettävää.
Tavallaan ymmärrän, että jotkut haluavat himmentää valaistuksen siksi, etteivät uudet tulokkaat hämmentyisi täysin käsien nostamisesta ja muis-ta tavoistamme ilmaista ylistystä. Mutta miksi piiloutua? Jeesus sanoo: ”Jokaisen, joka tun-nustaa minut ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaassa.” Jos me rohkeasti tunnustamme Jeesusta, tehkäämme se valossa ihmisten nähden.
4. Pimeät kokoustilat ovat riskialttiita.
Lieneekö kukaan pohtinut tämän "valot pois" -tavan mahdollisia seuraamuksia lain edessä? Mitä, jos lapsi tallautuu jalkoihin riehakkaan ylistyksen aikana? Miten käy, vanhuksen, joka kaatuu, eikä kukaan huomaa mitään ennen kuin kolmas biisi on ohi? Jopa elokuvateattereissa on käytävävalot, mutta yhdessäkään kirkossa en ole sellaisia nähnyt. Jos edelleen haluat sammuttaa valot, ole varovainen.
5. Pimeys pelottaa joitakin.
Kirkon tulisi olla turvallinen ja kutsuva paikka. Siksi me kutsumme kirkkoja pyhäköiksi. Psykologia kertoo meille, että hyväksikäytetyt ja traumatisoituneet ih-miset kärsivät usein pimeän pelosta. Voitko kuvitella, miltä tällaisesta ihmisestä tuntuu, kun valot sammutetaan ja vieressä puuhastelee ventovieras ihminen täysin pimeässä? Ihmisistä välittävä pastori ei salli, että kukaan kokee olevansa kirkossa uhattuna tai turvattomana.
6. Jumala pitää valosta!
Ensimmäin asia, jonka Jumala loi, oli valo. Raamatun viimeisessä kirjassa kerrotaan, että Kristuksen hallitessa, ei ”yötä enää ole oleva." Meille kerrotaan myös, että ”Jumala on valkeus, eikä hänessä ole mitään pimeyttä.” Siispä: Jos taivas on täynnä valoa, ja jos ikuisuus on täysin Jumalan kirkkauden säteilyn valaisema, miksi me sitten tahdomme ylistää pimeässä?
En halua tyrehdyttää luovuutta ylistyksessä. En halua myöskään määrätä, millaiset valot sunnuntain jumalanpalveluksessa pitää olla. Haluaisin vain, että ylistystämmme johtaisi Pyhä Henki eikä trendien luomat villitykset.
Lee Grady (10.2.2013 Charisma Magazine)
MIKÄ ON VIALLA NYKYAJAN YLISTYKSESSÄ?
TERRY MACALMON
Charisma Magazine 27.10. 2013
(Artikkelin kirjoittaja on itsekin muusikko ja ylistyksenjohtaja, jonka tuotantoa löytyy runsaasti mm. You-Tubesta. Esimerkki: https://www.youtube.com/watch?v=FAtRovQgOO4&index=21&list=PLxezT2blYF9FNl6LcoT7e7REclaptOY_l)
Ylistys on ollut tämän päivän kristilliseen musiikkiteollisuuden kuumin tuote viimeiset kaksikymmentä viisi vuotta. Ylistysmusiikki on ykkösenä monissa musiikkia koskevisssa selvityksissä ja listoissa, joita työpöydäl-leni päättyy. Monet toisen tyyppistä musiikkia tehneistä tunnetuista muusikoista ovat loikanneet ylistys-musiikin kelkkaan.
Bändit tekevät maan kattavia ylistyskiertueita. Kristilliset radioasemat käyttävät yhä enemmän ylistysmu-siikkia ohjelmissaan ja kunkin vuoden suosituimpia ylistyslauluja sisältävät levyt menevät kuumille kiville ja kiipeävät myyntikäyrien kärkeen.
Ylistysmusiikki on vallannut myös sunnuntain jumalanpalvelukset. Lapsena ylistys rajoittui siihen, että lauloimme yhden virren Jumalan suuruudesta. Loppuosa jumalanpalveluksesta käytettiin lauluihin, jotka sisälsivät todistuksia ja tuntuivat muuten hyviltä.
Nykyisin Kirjoituksiin pohjautuvat ylistyslaulut ja -kuorot hallitsevat seurakunnan kokoontumista. Perin-teiset kirkot tarjoavat ylistykseen keskittyviä erityisjumalanpalveluksia. Karismaattiset seurakunnat ja helluntaikirkot pitävät ylistysohjelmia ykkössijalla tavoittaessaan uusia jäseniä.
Totta puhuen: Ylistys on muotia. Sitä on kaikkialla. Se valtaa alaa. Wau!
Mutta hetkinen. Olen istunut lukemattomissa jumalanpalveluksissa. Olen kuunnellut tuhansia lauluja radiosta, CD:ltä, nauhoilta ja jopa pitkäsoittolevyiltä. Kokemukseni valossa minun täytyy kysyä: Entäpä Hänen läsnäolonsa?
Käsittääkseni todellinen ylistys pyrkii johtamaan meitä Jumalan läsnäoloon – tai se ainakin syntyy kuin sivutuotteena tuosta kokemuksesta. En puhu niistä suosituista, läsnäolosta kertovista sanosta , joita kristillisissä sanoituksissa löytyy, vaan puhun koettavissa olevasta, ilmi tulevasta Kaikkivaltiaan Jumalan, kaik-keuden Luojan läsnäolosta. Hänen, joka rakastaa palavasti jokaisen uskovan sielua.
Missä on hänen läsnäolonsa?
Tunnetko sielussasi tyhjyyden kuunneltuasi hetken hengellistä musiikkia ja lähtiessäsi aamun jumalanpalveluksesta? Tunnistaako kukaan tätä ammottavaa puutetta? Ystäväni! Meiltä puuttuu eräs suurimmista ja voimallisista lahjoista, joka kuitenkin olisi vapaasti saatavissa tämän päivän seurakunnalle. Meiltä puuttuu Hänen läsnäolonsa. Hänen suurenmoinen läsnäolonsa!
Musiikkivillityksestä tulee niin suosittu, että kuulijat kadottavat todellisen sanoman tavoitellessaan uusia virtauksia. Tästä englantilainen ylistyksenjohtaja Matt Redman kirjoitti pitäessään paastoa kaikenlaisesta musiikista seurakunnassaan. Hän kirjoitti: ”Palaan takaisin ylistyksen ytimeen/ja kaikessa siinä on kyse Sinusta/Kaikessa on kyse sinusta, Jeesus” (The Heart Of Worship). Uskon, että Matt herätettiin tuona päivänä näkemään, että vaikka he lauloivat ja soittivat seurakunnassa, niin Jumalan läsnäolo puuttui.
Ylistys ei ole muotivirtaus. Se ei ole koskaan ollut sitä, eikä siitä koskaan tule sellaista. Todellinen ylistys on ikuista. Muut virtaukset tulevat ja menevät, mutta Isä on aina etsinyt ylistystä, joka tapahtuu hengessä ja totuudessa. Tämä ylistys on loppumaton, vanhimpien, enkelten ja lunastettujen laulu joka täyttää taivaat aina ja iankaikkisesti.
Miksi meidän pitäisi etsiä tätä usein vaikeasti kuvailtavaa taivaallista lahjaa? Ylistyksessä, Jumalan läsnäolossa ihmisen sydän muuttuu. Kun kohtaat Hänet todella, sinä väistämättä muutut. Se vain tapahtuu.
Miksi näin? Vastaus on yksinkertainen: Suuri Jumala, pieni ihminen. Kun Luojan läsnäolo tulee sinua lähe-le, mitä tahansa voi tapahtua.
Pidän monista hengellisistä lauluista ja musiikista. Aito ylistys on ihanaa. Kuitenkin tämä nykysuunta häiritsee. Tuntuu kuin ylistyksestä olisi tullut uusi uskonto, Jeesukseen uskomisen tilalle.
Ylistyksenjohtajat lupaavat tapahtuvaksi sitä sun tätä ylistyksen aikana. Ylistys ei ole yhtä kuin Jumala tai Jeesus. Ylistyksellä ei voida korvata Jeesuksen roolia. Ylistys ei ole tie Jumalan luokse, vaan Jeesus on. Jeesus on myös se, joka parantaa ja uudistaa.
Tuntuu kuin nimi Jeesus olisi korvattu sanalla ylistys. Ylistyksestä on tehty kuin taikasana ja ratkaisu kaikkiin mahdollisiin ongelmiin.
Ylistyksenjohtajat korottelevat itseään, saavutuksiaan ja musiikkiaan. Evankeliumin kertominen on korvattu ylistyksellä ja fiiliksillä. Jopa ei-uskovia yritetään saada ylistämään, vaikka eivät uskoisi Jumalaan. Luetaan enemmän ylistyksestä kertovia kirjoja kuin Raamattua. Tekee niin pahaa katsoa tuota bile-meininkiä, missä valot heiluu ja ihmiset pyörittelee peffaansa.
Kyllä jotain on pahasti vialla, kun ylistyksestä on tehty uusi Jumala ja evankeliumi, missä Jeesukselle jätetään vain pieni sivurooli.