NATOssa on alettu savustamaan NATOn norjalaista pääsihteeriä Jens Stoltenbergiä ulos NATOsta.
Stoltenbergin savustaminen alkoi kun NATOn talous alkoi pettää.
Toki NATOn riitelyä ovat kiihdyttäneet NATOn kasvavan velkaisuuden lisäksi NATOn sotilaallisen aseman ja voiman heikkeneminen, jatkuvat sotatappiot sekä NATOn toustuvat nöyryyttävät häviöt Venäjälle Etelä-Ossetiassa, Georgiassa, Krimillä, Itä-Ukrainassa, Mustallamerellä ja nyt viimeksi Syyriassa.
Kesällä USAn Kongressi pyysi Stoltenbergin puhutteluun, koska aneeminen, koleerinen, hidas ja hieman yksinkertainen Stoltenberg ei ollut saanut toteutetuksi NATOn vuoden 2014 Walesin kokouksen päätöstä, missä NATOn jäsenmaat velvoitettiin budjetoimaan NATOlle 2 % BKTsta.
Stoltenbergin asema kävi vieläkin tukalammaksi kun Trump ilmoitti, että USA ei tule enää panostamaan NATOon kuten ennen eikä USA tule enää maksamaan NATOn kustannuksista 3/4.
Nyt NATOssa on lobattu sen eteen, että Stoltenberg tajuaa vetää johtopäätökset ja erota.
Stoltenbergin tilalle kaavaillaan Ison Britannian todellista luuseria, maan entistä pääministeriä ja nyt työtöntä Brexit-Cameronia.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Sauli Niinistö repii pelihousunsa.
Norjan Stoltenberg oli oleellinen osa Niinistön, CIAn, Naton, Norjan juonta liittää Suomi Natoon.
Sauli on tyynen rauhallinen kuten aina! Sauli kun EI NATOTA eikä Tiltu ole edes pyynnöstä osannut tuoda esille todistetta sellaisesta!
Naton pääsihteeriksi nimitetään poliittisia luurankoja, koska niillä ei ole enää poliittista kannatusta eivätkä ne siten voi toimia USA:ta ja NATO-maita vastaan.
Tanskan Rasmussen kuten Norjan Stoltenberg olivat poliittisia raunioita.
Kumpikin ajettiin ulos oman maansa poliittisesta johdosta, hallitus- ja puoluekuvioista, Rasmussen epäluotettavuuden ja sooloilun vuoksi, Stoltenberg saamattomuuden ja perässähiihtämisen vuoksi.
David Brexit Cameron on Rasmussenia ja Stoltenbergiä vieläkin suurempi luuseri ja perässähiihtäjä. Se petti hölmöilyllään Britannian taloudellisen ja poliittisen eliitin lisäksi myös EU:n poliittisen ja taloudellisen eliitin.
Kun SDP junaili Ahtisaaren ulos presidentin virasta, Ahtisaari alkoi kostaa SDP:lle alkamalla SDP:n haukkujaksi ja NATO:n kannattajaksi.
Silloin Ahtisaari olisi halunnut NATO:n pääsihteeriksi, mutta katkeroitui kun Suomi ei ollut NATO:n jäsen niin että ei päässyt NATO:n hyvinpalkattuun virkaan pääsihteeriksi.
Mielenkiitoista nähdä ajaako Trump oman miehen NATO:n johtoon vai antaako hän mädän mennä.
Niin? Onhan Trumpilla yksi ääni 29:n joukossa? Siihen ne Trumpin valtuudet asiassa loppuu:-D
Tavallinen maisteri, se on aina hirveetä kun aikuinen mies on kuin pikkulapsi kun sitä älyä ja järkeä ei ole siunaantunut.
Trump päättää Naton asioista:
Naton puheenjohtajana,
Naton suurimpana rahoittajana,
Naton suurimpana resurssoijana,
Natossa valmisteltavien ja käsiteltävien asioiden suvereenina johtajana ja päättäjänä.
Usan presidentin/Trumpin vastaista ja vastustamaa pääsihteeriä Nato ei valitse koskaan, ei sittenkään kun Trump vetää Usan sotilaita, aseita, rahaa Natosta.
Jos valitsisi, se olisi Naton loppu
Cameron on yhtä tietämätön puolustusasioista, sotajoukkojen strategioista, taktiikoista, eri asejärjestelmistä, aseista, aselajeista kuin Stoltenberg.
USA, CIA, Nato-maat ajavat Cameronia Naton pääsihteeriksi, koska Cameron kannattaa rahoituksen ja resurssien lisäämistä Natolle kun taas nykyinen Brexit-brittihallitus ja Brexit-kannattajat haluavat pienentää Britannian Nato-kuluja.
Niin ja Cameron on kansan ja poliitikkojen inhoama työtön luuseri, jolle Nato olisi hyvä pakopaikka.
Kukaan normaali ja normaaleissa suhteissa ja olosuhteissa kasvanut ja elävä siviili ei halua maailman hirvittävimmän tappajaorganisaation Naton pääsihteeriksi.
Niin!? Onhan Nato käynyt vuoden 1949 jälkeen kaksi lyhyttä ilmasotaa. Maasotia ei ainoatakaan!
Eikö jatkuva valehtelu kyllästytä?
Cameron ei saanut riittävästi tukea Naton jäsenmaissa Brexit-munauksen takia.
Nyt yritetään Blairia jos sille löytyisi tukea. Blairin ongelmana on Irakin sota ja alejtelut Englannin parlamentille, kansalle ja medialle.
Aivan oikein, Cameron ei saa paikkaa, vaikka tarvitseekin suojatyöpaikkaa, mutta myös Blair tarvitsee suojatyöpaikan.
Cameron on pakoillut Brexitin jälkeen, mutta Bair pitempään jo laittomasta Irakin sodasta lähtien.
Onko Nato hajoamassa?