Heipä,
ja parempaa tulevaa vuotta kaikille tasapuolisesti.
Minä olen aika tuore sinkku. Nainen. Olen surffaillut Tinderissä ja Pannarissa nyt noin kuukauden ajan. Chattailin noin 30 miehen kanssa ja kävin myös muutamalla treffeillä. Suurin osa chattityypeistä on pudotettu pois jo juttelun alkumetreillä. Ja nyt alkaa oikeasti jo pelottaa... jäänkö yksin loppuun ikääni?
Se, miksi ei mun puolesta asiat etene on:
- numeroiden vaihtamisen jälkeen pukkaa alakerran kuvia tulla viestein...
- mies lyhyeen tuttavuuden jälkeen ei puhu muusta kuin seksistä
- profiilikuvat ovat 5-10 vuotta ja 20-30 kiloa sitten otettuja ja kun tapaan ihmisen hän on aivan jotain muuta, kuin kuvassa
- kahden tunnin keskustelun jälkeen alkaa tulemaan ihastumistunnustuksia
- mies osoittaa olevansa hyvin epätoivonen, eli hälle kelpaa kuka vain
- mies etsii etäsuhdetta
- mies on varattu
- miehellä on vakavia mielenterveydellisiä ongelmia (tämä on muuten älyttömän yleistä!)
- mies on sovinisti
- patologinen valehtelija
- kontrollifriikki
- erittäin narsistinen
-ripustautuja/lähesriippuvainen
Ja tämä on oikeasti pelottavaa. Onko siis näin, että kaikki minulle ikähaarukaltaan sopivat, vapaat ja NORMAALIT miehet ovat varattuja :( Ja tämä järjetön määrä sinkkumiehiä deittipalstoilla onkin suurimmalta osalta... ymmärtävistä syistä sinkkuja? Onko mahdollista edes löytää tässä iässä kunnollista, aikuista NORMAALIA miestä?
Tuntuu oikeasti pelottavalta....
Tai sitten minulla on vain paskamagneetti otsalla....
ja parempaa tulevaa vuotta kaikille tasapuolisesti.
Minä olen aika tuore sinkku. Nainen. Olen surffaillut Tinderissä ja Pannarissa nyt noin kuukauden ajan. Chattailin noin 30 miehen kanssa ja kävin myös muutamalla treffeillä. Suurin osa chattityypeistä on pudotettu pois jo juttelun alkumetreillä. Ja nyt alkaa oikeasti jo pelottaa... jäänkö yksin loppuun ikääni?
Se, miksi ei mun puolesta asiat etene on:
- numeroiden vaihtamisen jälkeen pukkaa alakerran kuvia tulla viestein...
- mies lyhyeen tuttavuuden jälkeen ei puhu muusta kuin seksistä
- profiilikuvat ovat 5-10 vuotta ja 20-30 kiloa sitten otettuja ja kun tapaan ihmisen hän on aivan jotain muuta, kuin kuvassa
- kahden tunnin keskustelun jälkeen alkaa tulemaan ihastumistunnustuksia
- mies osoittaa olevansa hyvin epätoivonen, eli hälle kelpaa kuka vain
- mies etsii etäsuhdetta
- mies on varattu
- miehellä on vakavia mielenterveydellisiä ongelmia (tämä on muuten älyttömän yleistä!)
- mies on sovinisti
- patologinen valehtelija
- kontrollifriikki
- erittäin narsistinen
-ripustautuja/lähesriippuvainen
Ja tämä on oikeasti pelottavaa. Onko siis näin, että kaikki minulle ikähaarukaltaan sopivat, vapaat ja NORMAALIT miehet ovat varattuja :( Ja tämä järjetön määrä sinkkumiehiä deittipalstoilla onkin suurimmalta osalta... ymmärtävistä syistä sinkkuja? Onko mahdollista edes löytää tässä iässä kunnollista, aikuista NORMAALIA miestä?
Tuntuu oikeasti pelottavalta....
Tai sitten minulla on vain paskamagneetti otsalla....
Vastaukset 102
Vanhimmat
Laadukkaat ikäisesi miehet deittailevat nuorempia naisia.
Hölynpölyä ätmel, rakas.
Sinäkin olet liian vanha.
Eikö ne sitten deittailekaan sinua? :-(
Emmä ole deitannut ketään aikoihin. :D
Jaa, olet sitten varmaankin pitäytynyt tiukasti irtoseksilinjalla. :-I
No en ole.
Mikset?
No, kun ei ole ollut sitäkään. :) oon vaan käyny kouluissa ja harrastuksissa ja ollut lapsen kanssa! :p
No en tiedä. Nämä miehet, joita itse pidin mahdollisesti sopivina itselleni muuten, paitsi iältään, olivat minua 4-8 vuotta nuorempia... Itselläni vain on huonoja kokemuksia suhteesta itseäni nuoremman miehen kanssa... tuntuu, että itseäni nuorempi on liian epäkypsä suhteeseen. Etsin 39-45 vuotiasta miestä...
Eli onko niin että 39-45 vuotiaat miehet tapailevat 30 naisia? Ja 30-35 haluavat sitten 40 naisia... ihan omituiselta kuullostaa...mistä moinen sitten voi johtua?
Ikä on numeroita. Minä olen kihloissa 42 vuotiaan naisen kanssa ja olen itse 38. Tosin onhan tässäkin jokin raja jokaisella ja itsehän sen päättää. :)
Tutustut miehiin koiransieluille tarkoitetussa Tinderissä ja ihmettelet, miksi tapaamasi miehet ovat koiria?
En kuitenkaan voi sanoa, mitä normaali nainen tekisi, koska käytöksesi nimenomaisesti on normaalia. Suurinosa ihmisistä nimittäin on koiransieluja ja siksi koiransieluisuus on nimenomaisesti normaalia. Sen sijaan järkevyys on epänormaalia.
JÄRKEVÄ nainen ei siten olisi koskaan koittanutkaan tinderiä, toisinkuin laumasieluinen NORMAALI nainen.
No mistähän NORMAALI nainen tietää mitään Tinderistä, jos hän ei ole kokenut siellä olemista? Itse en tarvinnut koskaan aiemmin mitään deittipalstoja käyttää. Olin kahdessa suht pitkässä avioliitossa sekä seurustelin viimeisen loputtua. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, jolloin olen sinkku... Eikä missään lue, että kaikki koirasielut nyt siirtyy Tinderiin...
Missä sitten EI koirasielut viihtyvät? Kirjastossa?
Juu tuosta tinderin käytöstä voisi käydä välimerkitön mies pitämässä luennon aloittajalle. Hän kun on kovasti paneutunut ja tehnyt töitä sen aiheen parissa.
Et missään, koska eliitti haluaa tuhota eurooppalaisen kulttuurin sekä valkoisen heteroseksuaalin miehen. Tämän takia on keksitty kulttuurimarxismi, feminismi, monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus ja Tinderi.
Kun kaikki relativistisesti samanarvoista, mikään ei ole arvokasta, vaan kaikki on kirjaimellisesti paskaa. Yhdenillat jutut, matujen raiskaus, avioliitto ja perhe, kaikki on nyt samaa paskaa. Jos äänestit LGBT Tarja Halosta vaaleissa, sinulla ei ole valitusoikeutta, sillä itse halusit asioiden olevan näin.
Täällä saat myös paljon vihaviestejä. Naiset jotka täällä noin kirjoittaa, lytätään usein horoiksi ja ties miksi. Ja itse voit vaikuttaa siihen, että otatko henkilökohtaisesti. Sinuna laskisin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. :)
Kiitti vinkistä :) yritän suodattaa :)
Mikä on Pannari?
Happy Pancake :)
No moikka vaan. Et ole luultavasti ainoa nainen, mikä törmää samaan ja varmasti on vaikeaa tunnistella sieltä sontaviidakosta kunnon miehiä, mutta kuuleppa... Se haittasi minuakin joskus. On vaikeaa sieltä huhuilla, että on kunnollinen mies ja ihan oikeasti etsin sitä oikeaa naista.
Mutta elä luovuta ja katkeroidu. Tarvitaan jonkinsortin medialukutaitoa ja kokemusta, että sieltä paskamyrskystä löydät sen oikean miehen. Ja varmasti sellainen löytyy. Uskon, että tässä maailmassa on miehiä paljonkin, jotka ovat ihan muuta kuin tuo mihin olet törmännyt.
Tärkeintä on, että haluat sen miehen itsellesi. Kun oikein haluat, niin sinä sen kyllä löydät, jos kiinnität huomiota tuollaisiin epäolennaisuuksiin, niin olet hakoteillä. Keskity vaan olennaiseen ja usko, elä menetä lapsenmielistä uskoasi, että se oikea mies sieltä vielä löytyy. :)
Ja sitten... Rajaa hakuehdoilla kaikki mahdollinen pois. Tekniikkaakin kannattaa hyödyntää, mutta muista, että mietit tarkkaan mikä on olennaista. Muutama sentti pituudessa vaikka saattaa viedä jo paljon kanditaatteja pois. :)
Uskosi on ihailtavaa mutta usko ei tuo naiselle kunnollista miestä koska naiset haluaa aina niitä komeitä miehiä jotka osottautuu jännämiehiksi.
No sinulla on taas toisenlainen näkökulma samaan ongelmaan. Olin tarpeeksi pitkään etsimässä itselleni naista, että kyllä kävin tunteita laidasta laitaan ja olin tuotakin mieltä, mutta mitään ei voi yleistää. Kyllä minä tapasin naisia aika monenlaisia, mutta en muista, että olisin tavannut yhtään mainitsemasi kaltaista sitten kuitenkaan.
Sinullekin sanoisin saman, että kyse on tahdosta ja halusta, että keskitytkö etsimään sen oikean, vai jäätkö marmattamaan tuohon olotilaan? On helpompi syyttää muita ja asettua marttyyriksi, kun nousta ja etsiä sitä oikeaa. Tiedän sen kyllä varsin hyvin. Ja varmaan tuuriakin tarvitaan, mutta voithan kuollakin vaikka nyt. :)
Yleistäminen on turhaa. Usko se, että kaikki naiset eivät ole samanlaisia.
Nauroin aika pitkään tälle provo aloitukselle.
Musta tässä simppelissä idiotismissa on kuin onkin jotain käsittämättömän hauskaa.
(Hihitystä)
Oletko nainen34v
Kirjotustyyli ihan samaa
En osko. Sanat ovat eri järjestyksessä.
(Hirn)
En ole. Olen ihan ekoja kertoja täällä.
Minäkin olen. Olen nainen37
"Tai sitten minulla on vain paskamagneetti otsalla...."
Tuo magneetti tulee ihan omasta aloitekyvyttömyydestäsi ja laiskuudestasi. Kuvittelitko ihan tosissasi että niissä miehissä jotka noissa metsästää olisi ketään kunnollista? Tavallista kilttiä & kunnollista ei edes kiinnosta olla tuollaisissa kun tietää että siellä pärjätäkseen pitäisi olla röhkeä ja hyökkäävä, varmaan pitäisi valehdellakin jne. jotta saisi huomiota, olet saanut juuri ne miehet jotka kehtaa muttei ne ole niitä parhaita miehiä. Pieni mahdollisuus olisi löytää vähän parempaa jos itse ottaisit yhteyttä miehiin eikä toisinpäin mutta ethän sinä jaksa kun on niin helpompi vaan odottaa mitä valmiina eteen työntyy, olet siis varmaan saanut ihan mitä ansaitsetkin.
Sinähän johtopäätöksiä teet... tuntematta ja tietämättä...
Olen kyllä yhteyttä itsekin ottanut. E. Istu ja odota prinssin hakevan minua. Toki kiinnitän huomiota myös pinnallisiin asioihin, koen seksin tärkeäksi osaksi parisuhdetta ja kemioiden täytyy kohdata. En tarkoita, että karsin miehiä ulkonäön perusteella, mutta jos ei tunnu miellyttävältä omaan silmään ja nenään, niin ei siitä voi tulla mitään.
Mutta kyllä olen myös itse aktiivinen ollut.
Joo+no+käsittääkseni+naiset+ei+itse+ole+kovinkaan+aktiivisia+noissa+niin+yleistin+kun+99%+tapauksissa+se+olisi+varmaan+osunut+oikeaan+:D+Sekin+kyllä+niin+kuin+totesin+ettei+kunnollisia+miehiä+edes+kiinnosta+olla+noissa+pitää+paikkansa,+olet+siis+vähän+niin+kuin+etsimässä+neulaa+hienäsuovasta+eikä+niitä+neuloja+ole+siellä+kovin+paljon.
"kemioiden täytyy kohdata"
Eli rehellisemmin ilmaistuna miehellä pitää olla ulkonäköä, rahaa ja ennen kaikkea statusta ja haluttavuutta myös muiden naisten taholta.
Jos nämä täyttyvät, voi sitä kemiaa löytyä.
No ulkomuoto kyllä tuli miellyttää puolin ja toisin. Ja siisti pitää olla. Raha ja status eivät kemiöihin vaikuta käsittääkseni... ei ainakaan mulla...
Höpö höpö, kun et mistään taas kerran mitään tiedä. On siellä kunnollisiakin. Ne ei vaan säväytä naisia ulkoisesti.
"Normaali" on juuri se miestyyppi jota viimeiseen asti vältellään ja kuten sinunkin kirjoituksesta käy ilmi, treffeille pääsevät aivan toisen tyyppiset miehet.
Millainen siis se sitten on? Kun itselläni ennen näitä treffejä oli kokemusta kolmesta miestyypistä vain. 1. Normaali mun mielestä 2. Hyvin tylsä, temperamenttiton, välinpitämätön 3. Huonoitsetuntoinen kontrollifriikki draamakuningas
Kai normaali suomalainen mies on lähimpänä tuota tyyppiä 2. Rauhallisiahan me ollaan. Luulisi senkin kelpaavan noiden kokemustesi jälkeen, edes vaihtelun vuoksi?
Nämä miehet eivät ole tyyppejä, vaan ovat olleet tuollaisia suhteessa sinuun. Siksi kannattaa tutkiskella ennemmin omaa toimintaa kuin asettaa odotuksia toisiin ihmisiin. Vain sillä tavalla voit tietää sen mitä haluat ja miten toimia sen saavuttamiseksi. Silloin sinulla on mahdollisuus löytää toinen ihminen.
Kommunikaatio, keskustelu ja kuuntelu ovat ratkaisevia asioita. Ihminen ei ole vain sitä tai tätä vaan ihminen voi aina muuttua.
No tuota, mä olen se mikä olen. Oma itseni. En voi vaikuttaa ihmisen temperamenttiin ja lapsuuskokemuksiin itsetunnon osalta. Totta on, että saamme toisiamme reagoimaan tietyllä tavalla toisiimme, mutta temperamentti ja huonon itsetunnon tuoma läheisriippuvuus eivät aktivoidu toisen vaikutuksesta.
Laita pätkis kuvaan
Mikä on pätkis...
Jos tämä nyt olisi oikea aloitus ja oikeaa aloittaja niin se tapailee vain ulkonäön perusteella miehiä. Pyytää näyttämän kuvaa ainna ja sitten vasta päättää onko mies tapaamisen arvoinen. Tyypillistä naisen logiikkaa että hyvännäköinen mies mies on kunnolinen mies.
Missä ovat exäsi nyt? Siellä missä he, luulisi olevan kaikkien muidenkin joita pidät normaaleina.
En minä tiedä missä ovat exäni nyt, paitsi ensimmäinen, mutta sieltä missä hän on, ei valitettavasti ketään tänne voi tuoda.
Muut exät ovat exiä eikä mua heidän elämät kiinnostaa :)
"sieltä missä hän on, ei valitettavasti ketään tänne voi tuoda"
Oletko sellainen musta leski? Nyt on tilaisuus tunnustaa, miten murhan suoritit?
En ole. Hän on nukkunut pois ihan muista syistä ja jo sen jälkeen, kun suhteemme on ollut pitkään jo ohi.
Järkeviä ja kivoja ihmisiä löytyy oikeasta elämästä, mene siis kohtaamaan niitä vaikka tuonne yöelämään, jos harrastus- tai työporukoista ei löydy tai ei viitsi syödä kuormasta.
Noi nettitreffailut on munkin mielestäni pelottavan huonoja.
Etsit rakkautta, mutta silti profiilikuvassasi on tuhanteen kertaan nähty idioottikuva miehestä joka uhkaa amoria pyssyllä? Yhtä kiinnostava kuin akan Bad Hair Day idioottipipo! Onko sinulla myös Carpe Diem tatska?
Ehkä se paskamagneetti olikin niiden miesten otsalla?
En tiedä. Minä en ripustaudu kehenkään....
Kuinka monen miehen käyttämä oikein olet?
Parempi olisi asettaa kysymys näin: kuinka monta miestä olen käyttänyt.
No ei kovin montaa. Olen treffeillä kyllä käynyt (kahvittelemassa huoltoasemalla) tosi monen kanssa. Sänkyyn asti en ole mennyt, kun alle 5 kanssa.
Miksi tämä sinua kiinnostaa?
Mies saa, nainen antaa.
Mies käyttää, naista käytetään.
Noh...
Minä en ainakaan anna mitään. Minä otan :D eli käytän :D
Voin rehellisesti sanoa että kaikki naiset joihin olen tutustunut ovat olleet jotain mielenterveys ongelmaisia tai kuntoutujia. En ole yhtään tervettä normaalia naista nähnyt koskaan. Monilla on myös reilusti ylipainoa jotka eivät osaa enää polkypöyärällä ajaa koska eivät ole aikoihin liikuntaa harrastaneet. Niin että on myös naisia jotka eivät ole ihan terveitä ja naisilla on ylisuuria vaatimuksia miehille.
Kai se varmaan niin on :( tosi surullista. Itselläni ei ole pulaa huomiosta ja kaikki treffeillä kanssani käyneet olisivat halukkaita jatkaa tutustumista. Itse en taas halunnut. Miten löytää sopiva ihminen :(? Eikä mulla edes kovin korkealla tää rima ole.... tärkeintä on, ettei ihminen ole kontrolloiva, lähesriippuvainen eikä narsistinen, olisi siisti, keskustelutaitoinen, utelias ja kemiat toimisi. Töissä pitäis olla, koska se kertoo yksilön mielenterveydestä paljon.
Selvästikin+rima+on+liian+korkealla,+jos+sinusta+kiinnostuvat+miehet+eivät+kelpaa+ja+ne+joita+haluaisit+eivät+ota+yhteyttä.
Ei+tämä+mikään+sopivuusongelma+ole,+vaan+taso-ongelma.
99%+pitäisi+negatiivisina+listaamiasi+negatiivisia+asioita+ja+positiivisina+listaamiasi+positiivisia+asioita.+Ei+muutkaan+naiset+halua+työtöntä,+mt-ongelmaista,+roikkujaa,+tms.
Kaikille+ei+riitä+niitä+laadukkaita+miehiä.+Se+että+olet+laskenut+rimaa+siitä+missä+se+oli+10-15+vuotta+sitten,+ei+tarkoita+sitä+että+rimaa+olisi+laskettu+riittävästi.+Eikä+tämä+ole+ilkeilyä,+vaikutat+oikein+kivalta+naiselta.+Realiteetit+vain+ovat+sellaiset+että+naisen+kovin+kysyntä+ajoittuu+nuoruuteen,+ja+silloin+vapaita+miehiäkin+on+enemmän.
Love is in the air palstalla. Palstan naisista ja kunnollisista miehistä tulisi hyviä pareja koska täällä ei ole muita kun kunnollisia miehiä. Nyt vaan naiset pyytämään miehiä treffeille.
Antaisitko pillua?
"kertakäyttö"pillun antamista varten on olemassa maksullisia naisia. Ei sitoutumista, ei päänvaivaa. Minä en ole maksullinen nainen; en anna pillua; otan miehen, kun sellaisen haluan; etsin parisuhdetta itselleni parhaan miehen kanssa, joka on luotettava, avoin, pussaava ja puhuva, huomaavainen, ei narsistinen, ei lähesriippuvainen.
Eli sinulle en anna pillua. Virtuaalilohdutuspusun saat :*
Tuota...ap nyt vähän huijaa itseään.
On varmasti niin että suuri osa hyvistä miehistä on viety ja eronneet ovat joko masentuneet tai viety uudestaan.
Mutta ap kuvittelee että hänestä kyllä miehet kiinnostuvat, mutta kaikki miehet vaikuttavat olevan huonoja.
No ei. Jos minusta kiinnostuvat vain epänaiselliset, ylipainoiset, luonteeltaan tylsämieliset naiset...mitä se kertoo minusta? Vaikka sen että minulta puuttuu haluttuja ominaisuuksia kuten pituus, komeus, itsevarmuus, sosiaaliset taidot, viettelytaidot, raha ja status?
Eli mitä haluttuja ominaisuuksia ap:lta puuttuu? Top 2 on kauneus ja nuoruus.
Ap:n taso riittää heikkotasoisiin miehiin (lyhyet ja rumat, kokemattomat, työttömät, mt-ongelmaiset, epätoivoiset) mutta ei kovatasoisiin miehiin (pitkät, komeat, itsevarmat, määrätietoiset, sosiaalisesti taitavat, hauskat, kokeneet, hyvässä työssä, asemassa jossa naisia on valittavana).
Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Oma suositukseni:
- tee itse aloitteita. Valitse mies joka ei ole komea (esim. lyhyt ja hintelä epämaskuliinisen näköinen mies) eikä statuksekas (ei "mielenkiintoista" ammattia) mutta jonka profiiliteksti miellyttää. Tämä on paras keino välttää seksinvonkaajat jne
- panosta ulkonäköösi
ps. pahoittelen suoruutta. Mutta se on pakollista. Näin asia on meillekin ilmaistu palstanaisten toimesta: ellet saa mitä haluat, sinusta puuttuu jotain mitä naiset haluavat. Ja näinhän se on.
Terveisin, 167cm hintelä(hkö) ex-nörtti.
Niin. Mikähän multa puuttuu sitten... Olen ok näköinen, minusta kiinnostuvat minua jopa reilusti nuoremmat henkilöt. Pidän itsestäni huolta. Tulen toimeen omillani, eli olen taloudellisesti riippumaton. Olen koulutettu, työskentelen johtotehtävissä. Harrastan liikunta. Ulkoisesti sopusuhtainen, seksikäs. Pitkä... Luonteltani avoin, ystävällinen, suora, en kontrolloi, en ripustaudu. En jäkätä. Itsenäinen ja itsepäinen.
Huonoja ominaisuuksiakin on toki, impulsiivisuus (en tee kuitenkaan typeryyksiä ja aina osaan pyytää anteeksi), juur tää itsenäisyys ja halu päättää omaan elämään kuuluvista asioista.
Nettiprofiilini esim Tinderissä on saanut kaikki matchit, joita itse klikkasin... ja olen tavannut kaikki joita halusin. Ja kaikki tähän asti ovat halunneet jatkaa tutustumista. Ongelmana olen mä itse. Mä haluan viereeni henkilön, jonka kanssa olisin elämäni loppuun. Ja se on vaikeaa.
Tällä hetkel mulla ei ole profiilia missään, tutustuin mukavaan henkilöön, kaikin puolin järkevästi ajateltuna juuri minulle sopivaan. Mutta... mulla puuttuu intohimo häntä kohtaan. Seksi muuten varmaan toimii. Nyt sitten mietin, et kaikkea ei voi saada ja et tingin tästä, minulle tärkeästä jutusta, koska kaikki muu on kohdillaan. Siitä mun toinen aloituskin käsittelee.
Kuten kaikki muutkin, yritän olla hajottamatta itseäni, enkä halua hajottaa ketään toistakaan sillä onnettomana osaan sen kyllä tehdä valitettavasti... ja haluan nyt valita oikein :/ tai jäädä yksin.
Ei ole helppoa olla nainen...
"minusta kiinnostuvat minua jopa reilusti nuoremmat henkilöt."
Nuoruus on plussaa naiselle (tutkimukset: _kaiken ikäisten_ miesten silmissä n. 18-22v nainen on kaunein), ei miehelle. Se että nuoremmat miehet kiinnostuvat ei ole merkki kovasta tasosta.
"Olen koulutettu, työskentelen johtotehtävissä."
Koulutus ja status nostaa miehen tasoa, ei naisen tasoa. Johtotehtävissä työskenteleminen on enemmänkin miinusta, koska saatat olla naimisissa työsi kanssa.
"Pitkä..."
Pituus on plussaa miehelle, ei naiselle.
"Itsenäinen ja itsepäinen."
Tämä on miinusta, ei plussaa.
"Niin. Mikähän multa puuttuu sitten..."
Nuoruutta, aikaa, mukautuvaisuutta. Olet 38v etkä 22v, luultavasti naimisissa työsi kanssa, luultavasti haluton sitoutumaan kunnolla, itsepäinen, jne.
Et voi projisoida omaa miesmakuasi miehiin, naisissa kiinnostaa eri asiat. Ne piirteet jotka tekevät miehestä haluttavamman, eivät tee naisesta haluttavampaa.
Pitkä, 35-40v, menestynyt, hyvin tienaava, itsevarma ja määrätietoinen _mies_ on sellainen jolla riittää kysyntää. Mutta sinä et ole mies.
Tuolta osviittaa:
https://heartiste.wordpress.com/dating-market-value-test-for-women/
No voihan se olla niin kuin kuvailet. Mutta mulla ei siis ole ehdokkaista pulaa, päinvastoin.
Mulla myöskin ongelmana ei se, etten saisi kumppania. Olen saanut kaikki, joiden kanssa halunnut tavata. Siellä ei vain ollut mitään fiksuja tyyppejä. Koskaan pakkeja en ole saanut, vaan jouduin kauniisti itse katkaisemaan yhteydenpidot, koska en halunnut jatkaa tutustumista.
Ehkä se ongelma onkin, että etsin ihmistä. En luokiteltua, markkina-arvomitattua esinettä. Ja nettideitit ovat pinnallista ihmisten esineellistämistä. Lisäksi suurin osa minulle iältään sopivista miehistä ovat varatuina elämässä ruuhkavuosien loppua.
"En luokiteltua, markkina-arvomitattua esinettä." . Näin tuntuu olevan aina kun asia ei ole itselle edullinen, jos taas on niin silloin tämä onkin ihan ymmärrettävä asia.
Väitätkö tosissasi ettei koko maassa ole sinun ikäisiäsi fiksuja tyyppejä?
Sanon nyt edelleen että huijaat itseäsi.
Ei ole mitenkään mahdollista että saisit kenet haluat, mutta tasokkaat miehet ovat kadonneet maan pinnalta. Sinun tasosi riittää niille joita et halua, muttei niille joita haluaisit.
"Ehkä se ongelma onkin, että etsin ihmistä. En luokiteltua, markkina-arvomitattua esinettä. Ja nettideitit ovat pinnallista ihmisten esineellistämistä."
Voit selitellä niin paljon kuin haluat, mutta ne ominaisuudet joita mieheltä haluat ovat samoja joita muutkin naiset haluavat. Kukaan muukaan ei halua niitä ujoja, kokemattomia, läheisriippuvaisia työttömiä mt-kuntoutujia. Ja olet oikeassa siinä että sinun iässäsi laatumiehiä on vapaana vähemmän. Mutta niitä kuitenkin on, ja moni palstallakin vieraillut nainen on sellaisen löytänyt.
Minä autan sinua. Tässä on selkeä kaava. Olet itsenäisesti hyvin toimeentuleva, aikaansaapa, kuvasi perusteella tavallisen näköinen _38-vuotias_ nainen. Millaiset miehet ihastuvat sinuun? Miehet jotka tarvitsevat äitihahmoa. Eikö totta?
Jos olisit 25-vuotias, mallin mitoissa ja työskentelisit pienipalkkaisessa ammatissa...millaiset miehet ihastuisivat sinuun? Luultavasti juurikin ne pitkät, raamikkaat, itsevarmat ja määrätietoiset elämässään menestyvät mielenkiintoiset miehet joita haluaisit.
Et ole rehellinen itsellesi.
"Kukaan muukaan ei halua niitä ujoja, kokemattomia, läheisriippuvaisia työttömiä mt-kuntoutujia."
Minua ei haittaa noista ainakaan ujous ja kokemattomuus. Eikä työttömyyskään välttämättä.
No kun mä en halua... mitään tuollaisia miehiä joita kuvailet... ja tälläkin hetkellä mul on kiva tyyppi, johon tutustuin, ja joka on kaikki mitä kuvailet...
Me näemme maailman erilailla kanssasi. Se mitä luulet että haluan, ei ole sitä mitä haluan. Ja itseasiassa en ole tavallisen näköinen. Ja kuten sanoin, ei tullut vastaan vielä se jota haluaisin... ei ole niin etten saa sitä ketä haluan.
Ja nuo miehet, jotka olisivat mielestäni henkilöinä ok, paljastuvat takertuviksi kontrolloijiksi. Ääähhh... sä ja sun markkina-arvot ei mahdu maailmaani. Mittaa vaan itseäsi , kun et mua voi ymmärtää :) hyvällä tää :)
Vakiovastaus tässä lienee "kokemattomuus ei haittaisi kunhan miehellä olisi (tähän listataan kokeneen miehen ominaisuuksia)".
Ujous ei haittaa kun (pitkä ja komea) mies on näennäisesti ujo, muttei oikeasti ujo.
Työttömyys alkaa haittaamaan viimeistään siinä vaiheessa kun nainen itse pärjää työelämässä, kuten on N38V:n tapauksessa asian laita.
Sie et tykkää hänen kuvailemistaan miehistä mutta sulla on kiva tyyppi johon olet tutustunut ja hän on kaikki mitä 1212 kuvailee..
:D
Hyvä on :D
Linkkaa kuva naisesta jonka ulkonäkö on mielestäsi samalla tasolla omasi kanssa, miel. vartalokuvan kanssa. Perun ilman muuta puheeni jos olin väärässä, jouduinhan arvaamaan osittaisen kasvokuvan perusteella.
"Ja kuten sanoin, ei tullut vastaan vielä se jota haluaisin... ei ole niin etten saa sitä ketä haluan."
Nämä kaksi väitettä ovat ristiriidassa keskenään ;)
Niin, muttei se ratkaise minulle haluanko olla tyypin kanssa vaan muu. Sisäinen maailma, arvot, näkemykset. Ne ratkaisee.
Tää ei mee sisäisesti tyhijille miehille millään kaaliin.
Työttömyys itse asiassa ei haittaa, jos nainen itse pärjää riittävän hyvin ja mies osaa vaimon uraa tukevan kotimiehen roolin. Näitä on tuolla tosielämässä. Kato se konservaiitiivisatuja ihannoiva elämäntapa ei oo ainoo mahdollinen.
No ei varmasti.. On sen verta ristiriitaista..
Naiset eivät ole valmiita muuttamaan perinteistä miehen mallia niin että mies olisi kotona ja nainen kävisi töissä ja hoitaisi päävastuun perheen tuloista. Periaatteessa naiset antavat miesten olla minkälaisia tahansa mutta silloin on miehen turha haaveilla parisuhteesta. Feministien mielestä naisen kyllä täytyy kelvata miehelle minkälaisena tahansa, kaikki muu on naisvihaa.
Naisvihaa on naisien haukkuminen anonyymina huoriksi.
Minulle ei olisi merkitystä käykö kumppani töissä vai ei, jos olisi muuten "ihmistyyppini"
Lähes jokainen suomalainen nainen on joko huora tai parisuhdehuora. Faktan toteaminen ei ole tietääkseni naisvihaa.
Suomalaisissa parisuhteissa lähes aina mies ansaiitsee paljon tai todella paljon enemmän kuin nainen. Eli nainen on parisuhteessa lähes aina parisuhdehuora.
Ppois tindereistä ja pannareista netissä on vaan luuseraita
En harrasta noita, mutta miten nuo poikkeavat NaamKirjasta, Instasta ja muista Someilu jutuista?.. ;P
Helpolta tinderitytöltä N38.
Mitä? No
1. En ole tinderissä
2. Ei multa kukaan mitään saa.
3. Otan itse sen mitä tykkään, silloin kun tarvitsen ja siksi aikaa vain
4. En todellakaan ole helppo
1. "Olen surffaillut Tinderissä ja Pannarissa nyt noin kuukauden ajan. "
2. Jaa, ei vai?
3. Just joo aivan
4. Et niin, vaan varma
1. Poistin itseäni Tinderissä vaikka olenkin siellä surffaillut aikoinaan.
2. Ei
3. Just niin
4. No yritä... jos oot niin varma.
"Ja nyt alkaa oikeasti jo pelottaa... jäänkö yksin loppuun ikääni?"
vs.
"2. Ei multa kukaan mitään saa.
4. En todellakaan ole helppo"
Näetkö ristiriidan? :D
No kun mua pelottaa vain se, etten löydä itselleni sopivaa henkilöä...
Panoja saan aina, ei tartte ku vinkata :)
Mut joo, olen omalla tavalla vaikea. Mutta sopivalle henkilölle varmasti maailman paras. :)
Lukemani perusteella olet ihan kiva ja nätti nainen, mutta aika joustamaton ja dominoiva ja ihmissuhdeasioissa vähän kömpelö. Kuten olet kirjoittanutkin niin seuraa löytyy, mutta jostain sinun pitäisi ilmeisesti tinkiä koska todellisia laatumiehiä on aika harvassa ja ne harvat eivät ole välttämättä kiinnostuneita sinusta.
Ehdotukseni on että otat jonkun rauhallisen, fiksun miehen joka on luonteeltaan enemmän alistuva kuin dominoiva. Enemmän tunnollinen suorittaja ja vähemmän karismaattinen johtaja. Hän voisi pitää roolistaan sinun kanssa ja näistä asioista tinkimällä voisit saada muuten ihan kelpo miehen. Kuten sanoin niin vaikutat kyllä jopa kiinnostavalta, mutta ei se tarkoita että mahdollisuutesi olisivat ihan rajattomat. Realismia peliin - sitä me muutkin joudutaan annostelemaan aika reilulla kädellä.
Taas tuo laatumies käsite... se mikä on esim sun mielestä laatumies, ei ole sitä mun mielestä. Esim 121212 kuvailemia laatumiehiänne löytyy ympäriltäni, ne eivät vain ole sitä laatumieskäsitteen mukaisia minulle. Mä etsin ensisijaisesti ihmisen. Sellaisen, jonka kanssa olla loppuelämäni, sen sisäinen maailma kiinnostaa... ei työ, raha yms. Arvot ja näkemykset pitäis olla yhtenäisiä tai tukea tousiaan. En voi kuvitella olevani esim katkeran tai kateellisen i h misen kumppani... vaikeaa selittää.
Hyvä kirjoitus.
Matematiikka tuossa menee näin:
- alistuvat naiset haluavat dominoivia/karismaattisia/johtajatyyppisiä koska vastakohdat täydentävät toisiaan
- "vahvat" naiset haluavat dominoivia/karismaattisia/johtajatyyppisiä koska samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä
Kun sekä perinteisetn alistuvan naiselliset että modernin vahvat naiset haluavat samoja dominoivia, karismaattisia johtajatyyppejä...kysymys kuuluu, mitä ne halutuimmat miehet haluavat?
Koska jommalle kummalle naisjoukolle jää ne pehmomiehet.
Mitä minä olen seuraillut, pääasiassa vahvat miehet haluavat perinteisen naisellisia naisia - pehmeitä, empaattisia. Enemmän alistuvia ja mukautuvia kuin haastavia, enemmän kodin hengettäriä kuin kilpailuhankisiä, jne.
"Mä etsin ensisijaisesti ihmisen. Sellaisen, jonka kanssa olla loppuelämäni, sen sisäinen maailma kiinnostaa... ei työ, raha yms. Arvot ja näkemykset pitäis olla yhtenäisiä tai tukea tousiaan. En voi kuvitella olevani esim katkeran tai kateellisen i h misen kumppani... vaikeaa selittää"...blaablaablaa...ei vittu, kuka totakin ämmää ihan oikeesti jaksaa?
Sun ei ainakaan tarvitse :) kiitos mielepiteestäsi kumminkin :)
Olen juuri yrittänyt selittää että ongelmana on sinun "vahvuutesi", eli piirteet jotka perinteisesti ovat miehekkäitä.
Sinä haluat kumppanin voittajatiimiin, mutta ne miehet jotka haluat etsivät polariteettia - pehmeää, empaattista kodin hengetärtä täydentämään heidän itsevarmuuttaan, määrätietoisuuttaan, kilpailuhenkisyyttään, jne. He eivät tarvitse eivätkä halua "haastavaa" kumppania.
Tämä ongelma ei koske vain sinua. Tilanne on kuin nelikenttä:
A - perinteisen naiselliset naiset (pehmeät kodin hengettäret)
B - modernin vahvat naiset (kilpailuhenkiset itsenäiset menestyjät)
C - perinteisen vahvat miehet (kilpailuhenkiset johtavat menestyjät)
D - modernit pehmomiehet ("tossukat", "roikkujat")
Sinun tilanteesi:
A haluaa C:n ja saa myös.
B (sinä) haluaa C:n.
C haluaa A:n ja saa myös.
D haluaa A:n tai B:n mutta kumpikaan ei halua D:tä.
Eeeeeeei :D mä en tarvii mitään dominoivaa johtajatyyppiä :D
Älä ykskakkonen puhu paskaa. :D Moderneille, oikeasti kiteille ja kunnollisille pehmomiehille on enemmän ottajia kun on miehiä tarjolla. Ne on näitä koti-isiä ja hipsterinutturamiehiä, jotka panostaa perheeseen ja antaa vaimon luoda uraa. Tai sit on samanhenkinen hippi/hipsterivaimo siinä rinnalla. Kaupungeista löytyy. Mut liberaalit arvot on must.
Liberaalien arvojen ohella kunnossa oleva pääkoppa eli ei pahoja mielenterveysongelmia on kans must.
Yleensä sinkkumiehet on just niitä, jotka ei jaksa muijia katella.
Tarvitsen terveen itsetunnon omaavan ihmisen viereeni. Hänen ulkonäöllään ei merkitystä, mutta henkisillä ominaisuuksilla on. Tärkein ominaisuus on hyvä itsetunto ja toisen hyväksyminen sellaisina kuin ovat :D Yksinkertaisesti :D sellaista miestä ei haittaa menestymiseni, ei haittaa vahvuuteni. Hän hyväksyy ihmisiä sellaisina kuin he ovat, hän ei halua vaimomatskua tai äitiä. Vaan ihmisen viereen, jonka kanssa jakaa hyvää ja huono, josta pitää huolta ja joka pitää huolta hänestä, jonka kanssa hän voi olla oma itsensä. Seksi toki on tärkeä myös. Eli Eräketunkin kysymykseen tämä vastauksena. :)
Jätä tuo joutava lässytys vähemmälle varsinkin treffeillä, niin sullakin saattaa olla edes pienet mahkut.
"C - perinteisen vahvat miehet (kilpailuhenkiset johtavat menestyjät)
D - modernit pehmomiehet ("tossukat", "roikkujat")"
Jos tää oli joku "pakollinen" yleistys, niin en puutu.. Mutta jos tämä on sun mielestä tästä asiasta Olevinaan Koko Totuus, niin En Todellakaan ole samaa mieltä.. ;P