Vuorotyöläiset aiemmin eläkkeelle !

Säännöllisesti vuorotyötä tekevien tulisi päästä eläkkeelle viimeistään 62-vuotiaana, mieluiten 60-kymppisenä siihen tulisi olla mahdollisuus. Eläkkeen mahdollisuuden voisi porrastaa työvuosien perusteella. Jos on vaikka 25 vuotta tehnyt yhtä mittaa vuorotyötä, sen soisi antavan aiemmaan eläkkeen mahdollisuuden.

Se on linjanmukaista eliniän odootteen kanssa !
Vuorotyöläisten eliniän odote on takuulla selvästi alhaisempi kuin säännölistä rytmiä tekevien.

Vuorotyö kuluttaa ihmistä, univaikeudet ovat yleisiä vuorotyön parissa.
Oli suorastaan räikeän törkeää, että nykyinen hallitus hamuilee vuorolisiäkin pienemmiksi.

Ja kun niikonloppuisin kun ollaan töissä, niin saaatana silloin se korvaus tulee kuulua siitä jatkossakin jokaisessa työssä.

Eihän nuo epäkäytännölliset politiikot oikein ymmärrä asioista mitään. He elävät jossain ihmeellisissä ideologisissa, epäkäytännöllisissä pilvilinnoissaan.

Kiitos asioista tietäville aplodeista jo etukäteen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Miesjokanäkee kirjoitti:

Säännöllisesti vuorotyötä tekevien tulisi päästä eläkkeelle viimeistään 62-vuotiaana, mieluiten 60-kymppisenä siihen tulisi olla mahdollisuus. Eläkkeen mahdollisuuden voisi porrastaa työvuosien perusteella. Jos on vaikka 25 vuotta tehnyt yhtä mittaa vuorotyötä, sen soisi antavan aiemmaan eläkkeen mahdollisuuden.

Se on linjanmukaista eliniän odootteen kanssa !
Vuorotyöläisten eliniän odote on takuulla selvästi alhaisempi kuin säännölistä rytmiä tekevien.

Vuorotyö kuluttaa ihmistä, univaikeudet ovat yleisiä vuorotyön parissa.
Oli suorastaan räikeän törkeää, että nykyinen hallitus hamuilee vuorolisiäkin pienemmiksi.

Ja kun niikonloppuisin kun ollaan töissä, niin saaatana silloin se korvaus tulee kuulua siitä jatkossakin jokaisessa työssä.

Eihän nuo epäkäytännölliset politiikot oikein ymmärrä asioista mitään. He elävät jossain ihmeellisissä ideologisissa, epäkäytännöllisissä pilvilinnoissaan.

Kiitos asioista tietäville aplodeista jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu