Rukousvastaukset Raamatussa ja nykyään?

Raamatussa kun joku rukoilee tai pyytää apua, niin niihin ilmeisesti myös aina saadaan vastaus? Mutta miten sitten meidän nykyihmisten elämässä, jotkut sanovat että vaikka rukoilevat, niin ei tunnu tapahtuvan mitään. Tuntuu, että Raamatussa rukousvastaukset ja apu tulevat niin helposti, kuten sairaiden parantuminen.
4206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Entä jos kuuluu väärään seurakuntaan. Sellaiseen, joka kieltää karismaattisuuden tai vapaakirkon? Itseäni ei paljoa luterilaisessa kirkossa ole kuultu tai huomioitu. Kerran sain vinkin rukouksen avulla koulutuspaikasta. Senkin sain vain huonojen toivotusten kera. Siinä kaikki.

Mutta kun sain muihin seurakuntiin yhteyden käytyäni rukousmatkalla Israelissa 1996 alkoi kaikki rukoukset olla sellaisia, joihin jonkin vastauksen sai.

Persialaisten kuninkaiden mukaan Jumalan temppelissä on aina kolme kivikertaa SUURIA KIVIÄ (room,kat plus protestant plus kreikk.kat), mutta myös neljäntenä ja siitä eteenpäin on HIRSIKERTOJA (Jehovan todistajat, Hellut yms.). Entä jos et kuulu SUURIIN KIVIIN niin silloin tornin rakentajat sinut hylkäävät. Entä jos oletkin HIRSIKERTAAN kuuluva?

Silloin saat paremmin rukousvastauksia kun olet kaltaistesi parissa. Myös pyhiinvaellus on voimallinen sakramentti. Se kun on käynyt ulkomailla on aina auttanut suuresti uskoa.

Äänestä
  • Ei se ole oikeata uskoa, jota pitää itse käydä voimaannuttamassa ulkomailla tai uskonlahkoissa vaikutteita hakemassa.

    Oikea usko Jumalan lähettämän Pyhän Hengen ominaisuus. Jolla on Pyhä Henki asuvaisena, sillä on oikea usko, joka pysyy.

    Äänestä

Oma kokemukseni on toinen. Sain Pyhän Hengen 1991 ja se oli melko toimimaton vuoteen 1996 asti, jolloin kävin Israelissa. Siellä pyhä henki tuli ikään kuin elävämmäksi ja toimivammaksi. 2000 luvulla sain toisen pyhän hengen nimen omaan lahkoissa kun Jehovan todistaja vanhin hengessään pani kätensä pääni päälle. Tämä toinen pyhä henki on Tiedon henki tms. Ainakin se saa minut alituiseen etsimään tietoa.

Olihan Jeesuksenkin yllä monta pyhää henkeä ellei peräti seitsemää tai ainakin kolme.

Olen tietenkin ei-uskovaisesta perheestä. Sekin saattaa vaikuttaa. Jos on hyvä kasvupohja ja uskovainen suku niin tietenkin on asia toinen. Voi saada ehkä rukousvastauksia juuri siinä paikassa, jossa on ja seisoo. Mutta ei Jehova ole asettanut nimeään jokaiseen paikkaan. On pyhiä paikkoja olemassa. Ja joidenkin on saatuaan pyhän hengen ikään kuin paettava sukunsa edestä.

Kokemuksia on varmasti monia erilaisia.

Äänestä
  • Lahkoista saa juuri tuon kuvaamasi Saatanan tiedon hengen ja hurmahengen. Tänän maailman ruhtinaan keino eksyttää heikkouskoisia. Pakene niitä ilmiöitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastauksiarukouksiin kirjoitti:

Raamatussa kun joku rukoilee tai pyytää apua, niin niihin ilmeisesti myös aina saadaan vastaus? Mutta miten sitten meidän nykyihmisten elämässä, jotkut sanovat että vaikka rukoilevat, niin ei tunnu tapahtuvan mitään. Tuntuu, että Raamatussa rukousvastaukset ja apu tulevat niin helposti, kuten sairaiden parantuminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu