Antaisitko luvan

Tästä aiheesta on jonkun verran keskusteltu haluttomuus-otsikon alla.
Kirjoituksesi olisi voinut olla minun kynästäni.

Oikeus kieltäytyä, ja toiselle yhtäläinen oikeus harrastaa seksiä.
Ketään ei ole oikeutta pakottaa seksiin, mutta ei myöskään selibaattiin.

Samoilla linjoilla siis. Ja ehdottomasti antaisin luvan, jos itse en kertakaikkiaan haluaisi seksiä.

Kyllä mieluummin antaisin luvan, kun pähkäilisin, kenenköhän kanssa se nyt olis....
Mutta jos sairaus olisi vaikka joku lyhyempi aika...
(1v :o)lyhyt aika???),
niin silloin vois luvan kanssa olla tiukkaa.
Mieluummin silloin rakastelu hoidettais niin pitkälle kun mahdollista, muulla tavalla, kunn sillä aktilla.
Mut siis periaatteessa, antaisin luvan.
Tosin, pelkäisin varmasti, että hän jättäisi minut.

Yritän miettiä tilannetta, jossa en pystyisi olemaan "vuodekumppani puolisolleni"... Neliraajahalvauksen lisäksi tulee vaan mieleen, jos olisin pitkään vakavasti sairas ja sairaus veisi kaikki voimat. Sellaisen sairauden yllättämänä tuskin tulisi mieleen, että annanpa puolisolleni luvan juosta vieraissa. Ja ei kyllä pitäisi puolisollenikaan tulla halua mennä vieraisiin (tai jos tulee, niin se tulee ilman sairauttakin).

Fyysinen vammautuminen ei poista mahdollisuutta harrastaa seksiä, keinot on monet. Joten en antaisi lupaa tässäkään tilanteessa.

Jos seksi ei vaan yksinkertaisesti kiinnostaisi, niin puolisoni olisi varmaan jo ottanut luvan käyttöön. Mutta siinä tilanteessa pitäisi katsoa itsekin peiliin, ja miettiä mitä elämältään haluaa. Eli lupaa ei tulisi, ero varmaankin.

Ymmärrän kuitenkin tuon ajatuksen, että ihmisellä tulisi olla oikeus täyttää seksuaalisia tarpeitaan. Mutta mä lähtisin kyllä purkaa juttua siitä, että haluttomuuteen on olemassa jokin syy ja sen voi löytää ja "hoitaa". Syyt haluttomuuteen voivat vaan olla sellaisia, että me emme halua niitä nähdä...

Tämä on mielenkiintoinen aihe. Monet ovat sitä mieltä, että kykenevän kumppanin on saatava tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan ja monen mielestä suhde saattaisi olla karilla jos seksiä ei olisi mahdollisuus harrastaa.

Minä ihmettelen sitä, että onko ihmiselle pelkkä parrun saaminen koloon niin hirvittävän tärkeää? Minulle ainakaan seksi ei ole kylmäkiskoista naimista, vaan rakastelua sen oman, rakkaan kumppanin kanssa. Yhdenyönsuhteista en saa irti mitään, lihallinen nautinto ilman tunteita ei tunnu miltään.

Ja jos kumppanini vaikka 4-raajahalvaantuisi, ei se meidän suhdetta kaataisi. En ole tuon ihmisen kanssa seksin takia, vaan monesta muusta syystä. Se että seksi on hyvää, on pelkkää plussaa ;)

Minun on vaikea mieltää itseni tilanteeseen, jossa mieheni olisi halvaantunut ja minä kävisin tyydyttämässä seksuaalisen tarpeeni ulkopuolisella henkilöllä. Ei sovi minulle.

Minä en ole tässä asiassa oikeassa sen enempää kuin muutkaan tässä asiassa. Halusin vain kertoa, että meitä tällaisiakin on, joille parrun saaminen koloon ei ole elämän tärkein asia ja jotka voivat olla uskollisia ja rakastuneita kumppaniin joka ei pystyisi seksiin syystä tai toisesta.

Toisen voi tyydyttää muutenkin kuin perinteisellä keinolla, tiesithän sen? Sen lisäksi kannattaa miettiä kykenisikö toinen käymään "vieraissa", vaikka se olisikin luvallista. minusta siihen ei olisi. En yksinkertaisesti pysty seksiin muiden kuin rakkaani kanssa. Vaikka hän olisi halvaantunut kaulasta alaspäin. Jos kyse on psyykestä niin en tiedä, en usko että seksi sen kummemmin silloinkaan kiinnostaisi. Onhan näitä tilapäisiä häiriötiloja ollutkin. Silloin ajatukset ja elämän prioriteetit ovat aivan muualla. Kuten siinä, miten saa rakkaansa jälleen voimaan hyvin ja miten saamme välimme kuntoon.

En edes tiedä mitä ajattelisin, jos minä sairastuisin tavalla tai toisella ja hän kysyisi minulta tällaista. Uskon hänen ajattelevan asioista kuten minäkin. Tai oikeastaan tiedän, sen verran hyvin toisemme tunnemme ja olemme asioista keskustelleet.