Hei! Onko kenenkään muun parisuhteessa havaittavissa, että nainen kontrolloi käytöksellään miestä? Oma tyttöystäväni nipottaa minulle kaikista pikkujutuista eikä näytä ollenkaan hyviä tunteita minua kohtaan. Itse kerron hänelle päivittäin kuinka välitän hänestä, mutta vastakaikua ei kuulu. Siinä vaiheessa kun minua alkaa kyllästyttämään naisen käytös hän käyttäytyy minua kohtaan täysin käänteisellä tavalla osoittaen rakkauttaan kaikin tavoin. Heti kun hän huomaa, että alan taas kallistua hänen puoleensa ja osoitan taas rakkautta hänelle, hän alkaa taas kohdella minua kuin kasaa paskaa. Samaistuuko kukaan? Miksi ihmeessä nainen tekee näin?
Naisen valta-asema suhteessa
48
2672
Vastaukset
- rajatonmies
Joo, naiset testaavat miehiään, että onko näistä vastusta vai saako ne liian helposti tossun alle. Se tulee melkeinpä kaikille miehille yllätyksenä ensimmäisessä pitemmässä suhteessa, ellei sitten nainen satu olemaan kiltti luonne. On turha miellyttää naista, joka ei anna vastalämpöä, sillä keinoin et sitä saa vaan menetät naisen kunnioituksen.
- eronpartaalla
Mitenköhän tähän naisen käytökseen kannattaisi sitten reagoida, jotta siitä pääsisi edes osittain eroon. Olisi helpointa, jos molemmat voitaisiin kohdella toisiamme tasapuolisesti, eikä toisen tarvitsisi olla aina niskan päällä suhteessa. Tuntuu ettei naista ikäänkuin saisi päästää valta-asemaan, koska itselle tulee paska fiilis. Onkohan se naisen mielestä hyvä vai huono asia jos mies päätyy helposti tossun alle? Vai pitääkö miehen olla niin itsenäinen ettei myönny kaikkeen mitä nainen vaatii?
- 9494nainen
Sun pitää ottaa asia puheeksi tosi vakavana etkä saa antaa periksi kunnes puhutte asiat läpi tai kunnes nainen on lukossa häpeästä oman käytöksensä takia eikä osaa sanoa enää mitään.
Puhuminen on ainoa ratkaisu ja samalla siinä pitää tulla selväksi että rakastat naista vitusti mutta et jaksa katella turhaa vittuilua.
Olen nainen ja joskus (erittäin harvoin) tuntuu että pitäisi vaan olla turhan dramaattinen ilman syytä siihen pisteeseen asti että mies kysyy vakavana hieman vihaisena että mikä vittu mua vaivaa.
Se vittuilu on jonkintapaista stressin purkamista vaikkei nainen sitä stressiä edes itse tiedostaisi. Ei ole kuitenkaan yhtään oikeutettua purkaa sitä pahan olon tunnetta omaan rakkaaseen.
Itselläkin oli kans aikoinaan ongelma kiintymyksen näyttämisen osalta, nykyään muistan kyllä kehua omaa rakasta komeaksi ja ihanaksi aina kun se mieleen juolahtaa. Miehen piti puhua mulle tästä kylmyysasiastakin aikoinaan -että olen aika kylmä nainen päällepäin. - Fffffffffl
Anna keskustelussa esimerkkejä huonosta käytöksestä ja kysy että onko se naisen mielestä oikein ja miksi. Älä vaan unohda tehdä selväksi miten paljon välität hänestä ja hänen hyvistä puolistaan.
Tämä keskustelu joko edistää suhdetta tai päättää sen jos nainen pitää egoaan tärkeämpänä ja lähtee.
Pitäisi osata pyytää anteeksi, katsoa omaa suhtautumista asioihin eri tilanteissa ja kehittyä.
Parisuhteessa ihmisten pitäisi kannustaa toista olemaan paras versio itsestään vaikka kuitenkin rakastaisi toista sellaisenaan.
Ehkä mua ei kuitenkaan kannata kuunnella ku en oo kovin kuuluisa hyvistä neuvoista... good luck - rajatonmies
Kirjoitat:
"Mitenköhän tähän naisen käytökseen kannattaisi sitten reagoida, jotta siitä pääsisi edes osittain eroon. Olisi helpointa, jos molemmat voitaisiin kohdella toisiamme tasapuolisesti, eikä toisen tarvitsisi olla aina niskan päällä suhteessa. Tuntuu ettei naista ikäänkuin saisi päästää valta-asemaan, koska itselle tulee paska fiilis. Onkohan se naisen mielestä hyvä vai huono asia jos mies päätyy helposti tossun alle? Vai pitääkö miehen olla niin itsenäinen ettei myönny kaikkeen mitä nainen vaatii? "
--
Koitan vastata, mutta vastaus ei ole mitenkään yksiselitteinen. Kuten olet huomannut, niin teillä on valtataistelu jo meneillään. Pohdit tällä hetkellä vain omaa rooliasi, miten toimit nyt ja tulevaisuudessa. Kun nainen näyttää jo arvostavan itseään, niin avainpaikassa olet sinä. Sinun kannattaa opetella arvostamaan itseäsi ja osoittamaan arvosi.
Järkikeskustelu voisi olla yksi avain teoriassa ja sitä voi kokeilla, mutta ei se välttämättä toimi. Jos sinä kokisitkin saavasi voiton mikäli vain järki voittaisi ongelmassanne, niin naisesi ei koe tilannetta välttämättä samoin. Naisesi voi helposti kokea, että pyrit "korjaamaan" häntä käyttäen järkisyitä työkaluina - mutta - tämä on tärkeää - kukaanhan ei pidä korjaamisesta, ellei koe olevansa viallinen. Joten jos pyrit korjaamaan naistasi niin viestität hänelle samalla, että pidät häntä viallisena.
Parisuhde on enemmän tunnetasolla elävä juttu, kuin järkitasolla. Monille tämä jako on vaikea tajuta, vaikka parisuhde alkaa rakastumisesta tai ihastumisesta - jotka ovat tunnepohjaisia tapahtumia. Samoin ero, monet eivät osaa järjellä perustella miksi ovat onnettomia suhteessa - tunne on vain sellainen.
Sama juttu valtataistelun suhteen. Jos koetkin voivasi osoittaa naiselle, että hän on tässä käymässä valtataistelua turhaan, niin mitä sitten? Miten siitä eteenpäin? Muuttuuko hän heti ihannepuolisoksesi noin vain?
Joten sinun ei auta muuta kuin käydä valtataistelu läpi. Se loppuu kyllä, kun osoitat, että sinulla on rajat jota naisen ei kannata ylittää.
Ensimmäiseksi, älä enää miellytä naistasi kun hän ei sitä ansaitse. Älä tee hänen pyynnöstään tai vaatimuksestaan yhtään mitään, minkä hän voi tehdä itse. Sanot vain "voit tehdä sen itsekin" tai pelkästään vain "ei". Silloin kun hän on oma-aloitteisesti mukava, niin voit ottaa rennosti ja olla itsekin mukava. Näitä päiviä tulee olemaan kyllä enemmän mitä lujemmin pidät itsestäsi kiinni. Omassa suhteessa nimitin niitä välirauhoiksi.
Toiseksi, mieti missä rajasi kulkevat ja mikä on sinulle ok ja mikä ei. Jos nainen ylittää rajasi, niin on ihan ok suuttua. Ne, jotka mukavuudenhalustaan pelkäävät riidellä ovat niitä, jotka alistuvat ensimmäisinä. Joten ei omassa elämässä kannata pelätä omia tunteitaan ja omaa tahtoaan, vaan vaalia niitä.
Käytin joskus vertauskuvaa, että testatessaan miestä naiset tavallaan kokeilevat kestääkö jää. Jos jää kestää, niin he pomppivat lujempaa kokeillen kestääkö varmasti. Jos jää menee rikki, niin he pakenevat juosten karkuun. Mutta, jos jään alta yhtäkkiä nouseekin vihainen jääkarhu - niin nainen miettii, että "Ok, on varmaan parempi olla pomppimatta tässä kohtaa".
Parisuhteen valtataistelua ei voi voittaa yksin kumpikaan osapuoli. Mutta se on vaihe, josta voi päästä yli jos sen käy jokseenkin kunnolla. Se molemminpuolinen arvostus tulee sieltä sitten, kun on aika rauhanteolle. - Tosimies_puhuu
rajatonmies kirjoitti:
Kirjoitat:
"Mitenköhän tähän naisen käytökseen kannattaisi sitten reagoida, jotta siitä pääsisi edes osittain eroon. Olisi helpointa, jos molemmat voitaisiin kohdella toisiamme tasapuolisesti, eikä toisen tarvitsisi olla aina niskan päällä suhteessa. Tuntuu ettei naista ikäänkuin saisi päästää valta-asemaan, koska itselle tulee paska fiilis. Onkohan se naisen mielestä hyvä vai huono asia jos mies päätyy helposti tossun alle? Vai pitääkö miehen olla niin itsenäinen ettei myönny kaikkeen mitä nainen vaatii? "
--
Koitan vastata, mutta vastaus ei ole mitenkään yksiselitteinen. Kuten olet huomannut, niin teillä on valtataistelu jo meneillään. Pohdit tällä hetkellä vain omaa rooliasi, miten toimit nyt ja tulevaisuudessa. Kun nainen näyttää jo arvostavan itseään, niin avainpaikassa olet sinä. Sinun kannattaa opetella arvostamaan itseäsi ja osoittamaan arvosi.
Järkikeskustelu voisi olla yksi avain teoriassa ja sitä voi kokeilla, mutta ei se välttämättä toimi. Jos sinä kokisitkin saavasi voiton mikäli vain järki voittaisi ongelmassanne, niin naisesi ei koe tilannetta välttämättä samoin. Naisesi voi helposti kokea, että pyrit "korjaamaan" häntä käyttäen järkisyitä työkaluina - mutta - tämä on tärkeää - kukaanhan ei pidä korjaamisesta, ellei koe olevansa viallinen. Joten jos pyrit korjaamaan naistasi niin viestität hänelle samalla, että pidät häntä viallisena.
Parisuhde on enemmän tunnetasolla elävä juttu, kuin järkitasolla. Monille tämä jako on vaikea tajuta, vaikka parisuhde alkaa rakastumisesta tai ihastumisesta - jotka ovat tunnepohjaisia tapahtumia. Samoin ero, monet eivät osaa järjellä perustella miksi ovat onnettomia suhteessa - tunne on vain sellainen.
Sama juttu valtataistelun suhteen. Jos koetkin voivasi osoittaa naiselle, että hän on tässä käymässä valtataistelua turhaan, niin mitä sitten? Miten siitä eteenpäin? Muuttuuko hän heti ihannepuolisoksesi noin vain?
Joten sinun ei auta muuta kuin käydä valtataistelu läpi. Se loppuu kyllä, kun osoitat, että sinulla on rajat jota naisen ei kannata ylittää.
Ensimmäiseksi, älä enää miellytä naistasi kun hän ei sitä ansaitse. Älä tee hänen pyynnöstään tai vaatimuksestaan yhtään mitään, minkä hän voi tehdä itse. Sanot vain "voit tehdä sen itsekin" tai pelkästään vain "ei". Silloin kun hän on oma-aloitteisesti mukava, niin voit ottaa rennosti ja olla itsekin mukava. Näitä päiviä tulee olemaan kyllä enemmän mitä lujemmin pidät itsestäsi kiinni. Omassa suhteessa nimitin niitä välirauhoiksi.
Toiseksi, mieti missä rajasi kulkevat ja mikä on sinulle ok ja mikä ei. Jos nainen ylittää rajasi, niin on ihan ok suuttua. Ne, jotka mukavuudenhalustaan pelkäävät riidellä ovat niitä, jotka alistuvat ensimmäisinä. Joten ei omassa elämässä kannata pelätä omia tunteitaan ja omaa tahtoaan, vaan vaalia niitä.
Käytin joskus vertauskuvaa, että testatessaan miestä naiset tavallaan kokeilevat kestääkö jää. Jos jää kestää, niin he pomppivat lujempaa kokeillen kestääkö varmasti. Jos jää menee rikki, niin he pakenevat juosten karkuun. Mutta, jos jään alta yhtäkkiä nouseekin vihainen jääkarhu - niin nainen miettii, että "Ok, on varmaan parempi olla pomppimatta tässä kohtaa".
Parisuhteen valtataistelua ei voi voittaa yksin kumpikaan osapuoli. Mutta se on vaihe, josta voi päästä yli jos sen käy jokseenkin kunnolla. Se molemminpuolinen arvostus tulee sieltä sitten, kun on aika rauhanteolle.rajatonmies kirjoittaa melko hyvin valtataistelusta parisuhteessa.
Kaiken lähtökohta pärjätä silloin, kun joudutaan valtataisteluun on juuri tämä: "Sinun kannattaa opetella arvostamaan itseäsi ja osoittamaan arvosi."
Miehen on näytettävä, että pitää itseään arvossa ja pitää ehdottomasti myös siitä kiinni aina ja poikkeuksetta! Yksinkertaisimmillaan tämä ilmenee niin, että jos esim. nainen nipottaa jostakin asiasta, mies kertoo HETI, että ei pidä tuollaisesta käytöksestä ja mieluiten poistuu paikalta. On tehtävä välittömästi selväksi, että toisen käytökselle on olemassa rajat ja noudattaa niitä poikkeuksetta johdonmukaisesti (tämä pätee myös lasten kasvatukseen).
"Järkikeskustelu voisi olla yksi avain teoriassa ja sitä voi kokeilla, mutta ei se välttämättä toimi."
Tämäkin on aivan totta! Valtataistelu ratkaistaan muuttamalla omaa käytöstä vastauksena toisen käytökseen. Keskustelua näistä asioista voidaan toki myös käydä, mutta kaikkein tärkeintä on muuttaa omaa käyttäytymistä.
"Jos koetkin voivasi osoittaa naiselle, että hän on tässä käymässä valtataistelua turhaan, niin mitä sitten?"
Tämä on hyvä kysymys. Paitsi että valtataistelu ei ole KOSKAAN turhaa, vaan olennainen ydinasia kaikissa ihmissuhteissa. Joskus ne on käytävä ja niitä käydään myös miesten kesken (nokkimisjärjestys miesporukoissa). Naiset ja miehet käyvät valtataistelua eri keinoin kuin miehet keskenään, siitä syystä monet miehet eivät oikein ymmärrä missä mennään, kun naisen kanssa joutuvat vastakkain.
"Mutta, jos jään alta yhtäkkiä nouseekin vihainen jääkarhu - niin nainen miettii, että "Ok, on varmaan parempi olla pomppimatta tässä kohtaa"."
Tämä on luonnekysymys. Itse olen erittäin kiltti ja herkkä mies, joten minusta ei tule koskaan esiin mitään "vihaista karhua", joka näyttäisi naiselle kaapin paikan. Eikä se ole tarpeenkaan. Osaan pitää rajani ilman vihan tunnetta ja ärjymistä toiselle. Nainen kyllä oppii tuntemaan rajani, koska lopulta mitään suhdetta ei ole, jos ne rajat ylittää. Olen milloin tahansa valmis lähtemään suhteesta, jos rajojani ei kunnoiteta!
Valtataistelu on parisuhteessa molempien yhteinen projekti parhaimmillaan ja siinä molemmat osapuolet saavat niin voittoja kuin tappioitakin. Niin ne rajat löytyvät kummallekin osapuolelle, tai sitten suhde päättyy eroon. Täytyy muistaa, että molemmat vaihtoehdot ovat hyviä, sillä huonossa suhteessa ei kannata kärsiä, mutta hyvään suhteeseen päästään VAIN yhdessä! - MrBolivar
9494nainen kirjoitti:
Sun pitää ottaa asia puheeksi tosi vakavana etkä saa antaa periksi kunnes puhutte asiat läpi tai kunnes nainen on lukossa häpeästä oman käytöksensä takia eikä osaa sanoa enää mitään.
Puhuminen on ainoa ratkaisu ja samalla siinä pitää tulla selväksi että rakastat naista vitusti mutta et jaksa katella turhaa vittuilua.
Olen nainen ja joskus (erittäin harvoin) tuntuu että pitäisi vaan olla turhan dramaattinen ilman syytä siihen pisteeseen asti että mies kysyy vakavana hieman vihaisena että mikä vittu mua vaivaa.
Se vittuilu on jonkintapaista stressin purkamista vaikkei nainen sitä stressiä edes itse tiedostaisi. Ei ole kuitenkaan yhtään oikeutettua purkaa sitä pahan olon tunnetta omaan rakkaaseen.
Itselläkin oli kans aikoinaan ongelma kiintymyksen näyttämisen osalta, nykyään muistan kyllä kehua omaa rakasta komeaksi ja ihanaksi aina kun se mieleen juolahtaa. Miehen piti puhua mulle tästä kylmyysasiastakin aikoinaan -että olen aika kylmä nainen päällepäin.Niin, hienoa ensinnäkin että itse tiedostat tämän ja osaat toimia asian kanssa oikein.
Homma ei kuitenkaan toimi niin kaikkien kanssa että vain puhutaan kunnes toinen lukossa tai tajuaa miten toimii. Jotkut kun ovat vain tuulella käyviä, keskenkasvuisia ja haluavat juuri tuota haastetta parisuhteen pienellä draamalla. Osa saattaa olla jopa alitajuista toimintaa. Itse en tuota tajua koska eiköhän elämä tuo niitä haasteita muutoinkin.
Eli ihminen joko oivaltaa tai sitten se ei oivalla / ei halua oivaltaa.
Ja AP: Asia on ihan niin että nyt tiukka keskustelu aiheesta ja jos tajuaa mitenkä toimii, jää miettimään asiaa niin hyvä. Tuon jälkeen asiasta aina vaan mainintaa kun niin toimii.
Mutta, jolleii asiaan tule korjausta niin kannattaa miettiä suhteen jatkoa. Toista ihmistä kun ei koskaan voi väkisin muutta. Parisuhde ei ole myöskään mikään valta kysymys vaan tasa - arvoisuudesta ja toisen kuulemisesta, kunnioittamisesta.
Tossuksi ei siis ei tarvitse, tai oikeammin ei kannata jäädä.
- 478477875
Ei kaikki naiset ole tuollaisia, mutta sinun naisesi on. Ei ole harvinaista ollenkaan.
Naisesi on kuin kalastaja, joka väsyttää lohen antamalla välillä siimaa. Lopulta huomaat, että tahtosi on nujerrettu.
Ei nainen tuota ilkeyttään tai kavaluuttaan tee. Hän on vain vaistomaisesti sitomassa lapsilleen elättäjää. - 465456
Aika yleistä taitaa olla. Ole mukava/tee kuin toinen haluaa => välitön hyväksikäyttöyritys ja vaatii lisää. Kaikkea ei toki voi tehdä kuten itse haluaa.
Tähän lisänä Suomen mieletön tasa-arvohumppa ja käsitys, että nainen on aina uhri ja kokee henkistä väkivaltaa jos teet samoin hänelle, sotku on valmis.
Itse lopetin feministisen propagandan seuraamisen joitain vuosia sitten. Ei ole nainen ainakaan vielä lähtenyt kävelemään, eikä erityisemmin kyllä kiinnosta vaikka lähtisikin.- eronpartaalla
Itsekin mietin olisiko syytä mennä enemmän naisen tahdon mukaan vai tuoda enemmän omaa tahtoa esille. Lähinnä pelkään, että jos kieltäydyn toimimasta naisen tahdon mukaan liikaa, hän saattaa jättää minut(?). Sitä en tahtoisi, sillä nainen sopii hyvien puoliensa puolesta täysin siihen mitä haen kumppanistani.
- 465456
Riippuu varmaan aika paljon kuinka nopeasti voit löytää uuden. Olin ensimmäiset 5 v "ihannemies" ja sitten haistatin pitkät koko jutulle eli en jaksa kuunnella liikaa mielipiteitä. 4 v nyt mennyt näin, mutta itsellä tosiaan asenne että en jää erityisemmin suremaan jos joku päivä kotona ei vastassa ole ketään.
- Tasapuolistavuoropuhelua
eronpartaalla kirjoitti:
Itsekin mietin olisiko syytä mennä enemmän naisen tahdon mukaan vai tuoda enemmän omaa tahtoa esille. Lähinnä pelkään, että jos kieltäydyn toimimasta naisen tahdon mukaan liikaa, hän saattaa jättää minut(?). Sitä en tahtoisi, sillä nainen sopii hyvien puoliensa puolesta täysin siihen mitä haen kumppanistani.
Kannattaa kertoa miltä susta tuntuu, ihminen muuttuu tavoiltaan itse, jos on muuttuakseen. Jos et sano hänen käytöksestään ja hän motkottaa vaan sulle, sinun käytöksestäsi, niin eihän sekään ole tasapainossa. Kyllä tosirakkauden pitää kestää ne negatiivisetkin asiat ilman menettämisen pelkoja ja suhteeseen kuuluu myös se riitelyn taito ja sopiminen. Jos aina vaan yrität miellyttää, niin et ole todellakaan se oma itsesi ja sua alkaa vaan lopulta ahdistamaan koko yhdessäolo. Toisen toiveita voi aina kuunnella ja miettiä, voisiko omaa ajatteluaan, asennettaan, käytöstään tai tapojaan muuttaa, mutta ihan sama pätee suhteen vastapuoleenkin. Suhde on joustamista, vastaantuloa ja kompromisseja eikä koiran koulutusta sekin tulisi saattaa suhteen toisen osapuolen tietoon.
- 465456
Tasapuolistavuoropuhelua kirjoitti:
Kannattaa kertoa miltä susta tuntuu, ihminen muuttuu tavoiltaan itse, jos on muuttuakseen. Jos et sano hänen käytöksestään ja hän motkottaa vaan sulle, sinun käytöksestäsi, niin eihän sekään ole tasapainossa. Kyllä tosirakkauden pitää kestää ne negatiivisetkin asiat ilman menettämisen pelkoja ja suhteeseen kuuluu myös se riitelyn taito ja sopiminen. Jos aina vaan yrität miellyttää, niin et ole todellakaan se oma itsesi ja sua alkaa vaan lopulta ahdistamaan koko yhdessäolo. Toisen toiveita voi aina kuunnella ja miettiä, voisiko omaa ajatteluaan, asennettaan, käytöstään tai tapojaan muuttaa, mutta ihan sama pätee suhteen vastapuoleenkin. Suhde on joustamista, vastaantuloa ja kompromisseja eikä koiran koulutusta sekin tulisi saattaa suhteen toisen osapuolen tietoon.
Kuulostaa aika ympäripyöreältä feministihöpötykseltä, jota voi lukea naistenlehdistä.
Parempi aika usein katsoa miten naiset toimii kuin kuunnella mitä ne haluaa (esim. haluavansa ihanan kiltin miehen, miksi pitää väkivaltarikoksista tuomittua sekopäätä?).
- jkuio
Ihan aluksi, enää kerro välittäväsi hänestä, ehkä liikaa julistat, silloin se enää ei ole kuin turhia sanoja. Ikään kuin et uskoisi itsekään asiaan. No miten sitten pitäisi kohdeltava, että tuntisit olevasi jotain muuta kuin se kasa sitä peetä.
Mietipä onko sinulla jotenkin itsetuntosi alhaalla ja et itse arvosta itseäsi. On hyvä opetella suvaitsemaan omaa naamansa ja sen oppii kun katsoo peliin ja yrittää hymyillä, pian huomaat että katsot myöskin sitä millä tavoin pukeudut ja miten keskustelet, sillä niillä on suuri merkitys.
Kun pidät oman asenteesi, pian huomaat, että et enää olekaan yhdentekevä hänelle.
Opettele omatoimiseksi kotitehtävissä ja tee ne huolella.
Kuuntelemalla ja katsomalla oppii parhaiten ei riitaisilla keskusteluilla. - 7368
Ainoa kontrollin muoto on kiinnostus pukeutumiseeni.
Kun olemme lähdössä "ulos" niin tiedään, että kohteesta riippuen, vaimoni arvioi pukeutumiseni ja katsoessaan tarpeelliseksi, ohjeistaa siinä.
Muu, ajoittainen kontrolli tapahtuu sensuroidulla alueella vaihtelun vuoksi. - pidäpuolesi
Mä olen saanut huomata omassa pitkässä suhteessani jo varhain että avovaimo halusi pitää ohjat käsissä ja alistaa henkisesti ainakin joissakin asioissa että pitikin suostua. Seksi, raha, kotityöt. Niihin mulla ei ole mitään päätösvaltaa ollut enää vuosiin. Kyllä naisetkin osaa olla narsisteja jossain mielessä, Jos valitan kyseisistä asioista niin saa taas kuulla miten miehelle ei kelpaa mikään mitä nainen päättää. Ainoa asia mistä en ole joustanut on avioliitto siihen en ole suostunut enkä suostu vaikka on kättä väänetty.
- 7368
Positiivinen syrjintä on muoti-ilmiö. Vaimoni harrasti sitä minun suhteeni jo vuosia sitten.
Täydellisimmillään 12 vuotta.
Noina vuosina minä en tehnyt kotona yhtään mitään. Vaimo ja lapset, sittemmin vaimo yksin hoiti läpi vuoden ok:n kaikki työt läpi vuoden ja tietenkin kaikki taloustyöt.
Lumityöt olivat hintelälle naisihmisella rankkoja mutta ilmoitin, että ajellessani talvella perjantai-iltaisin kotoiin niin auravalli on täytynyt poistaa.
Jos meidän pihaliittymässämme on auravalli niin etsin sellaisen pihan mihin pääsee suoraan ajamalla.
Ei tarvinnut etsiä!
Eikö tämä, jos mikä, ole vaimoni minuun kohdistamaa positiivista syrjintää ( kontrollia )?- tylkdyulx
"Jos meidän pihaliittymässämme on auravalli niin etsin sellaisen pihan mihin pääsee suoraan ajamalla."
Täh? Tuossako jotain positiivista? Tuohon kuuluisi oikeasti vastata "tervemenoa toiseen pihaan". Vaimosi on ainakin henkisen nyrkkisi ja hellan välissä. - T5go
Jos olisit mun mies saisit painua hevonvittuun auravallis kanssa!
- 7368
T5go kirjoitti:
Jos olisit mun mies saisit painua hevonvittuun auravallis kanssa!
Tuohon viimeiseen "auravalliin" on nyt aikaa 19 vuotta eikä vaimoni ole vieläkään hätistänyt minua hevon vittuun edes hienotunteisemmalla ilmaisulla.
- x....ccc.......x
En tiedä puhutaanko tässä nyt puhtaasti tunnetason kontrollista (ei vastaa tunteisiin, ainoastaan kun hermostumassa niin sitten palauttaa "ruotuun") vai kontrollista esim. kotiaskareissa jne.
Jos tuota ensimmäistä, niin en oikein tiedä. Tulee mieleen, että oletteko nuoria, alta kolmikymppisiä ja nainen vasta opettelemassa eläytymään toisen asemaan. En tiedä mitkä sanat siinä auttaa, kun se on kuitenkin jokaisen omaa kasvua ja ajatustyötä. Vai voiko olla nuoruuden kautta sitäkin, että kokee ns. draaman palkitsevana. Jokatapauksessa ikävä rutiini kehittynyt teille. Tulee mieleen syvällisempi keskustelu (ei silloin kun tilanne päällä ja pystytte mahdollisimman rauhallisesti keskustelemaan). Ja koska tuosta tullut teille tapa, niin olet erittäin tarkkana siitä milloin koet että nyt ei mene oikein ja puutut heti tilanteeseen. Ja se olennaisin, että itse pohdit ja päättelet omalta osaltasi missä se sun raja kulkee. Eli millaista käytöstä olet valmis hyväksymään ja millaista et (ajatuksella siis mikä on sinusta olennaista). En tiedä sitten missä vaiheessa ja missä määrin oppii myötätuntoa? Siitähän lopulta kyse, osaako asettua toisen asemaan ja ajatella miltä oma käytös toisesta tuntuu. Kontrollin ylipäätänsä pitäisi olla vieras ajatus parisuhteessa, jossa rakastaa toista niin paljon että haluaa toisen olevan mahdollisimman onnellinen.
Jos taas pikkuasiat/askareet jne kyseessä ja kontrollointi siinä, niin yksi tapa on ottaa kontrollia itse. Tokaiset lauantaina, että nyt ryhdytään imuroimaan eli siirtele sinä tavaroita ja minä imuroin. Kontrolli tulee sitä kautta että itse aloitteellisesti tekee ja löytää siinä tasapainon, että kummatkin tekevät/kontrolloivat yhtä lailla.- SeOllaVainoHarhaaa
Se kun ei luota toiseen ihmiseen kielii vainoharhaisuudesta, ehkä jopa skitsofreniasta kun jos on mustasukkaisuutta eikä sille ole aihetta. Siis manipuloidaan ja väitetään että kontrolloimisen tarve johtuu suhteessa toisesta. Eli voidaan määräillä kuinka toisen tulee käyttäytyä jottei mielisairautta eli oiretta toisen kontrolloimiseen ole tarvetta. Kyllä. Kyse on mielisairaudesta. Paranoidinen Skitsofrenia. Otan osaa.
- VainoharhaaManipuloimis
Hän ilmeisesti hoivaa sinua tai koittaa sinua passaamalla ja kontrolloimalla selittää itselleen käytöksensä tarpeelliseksi. Ehkä vainharhaa tai epävarma tulevaisuus. Tuttu juttu, jos naisella on huonoja kokemuksia elämässä, tunne epäonnistujana tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Joudut kokemaan riittämättömyydentunteita kuuntelijana ja sietämään kiukutteluja ja nalkutusta, ja joskus se päivä koittaa että saat tarpeekses kun ei tunnu apu auttavan, turhaudut ja lähdet matkoihisi.
- KontrolloHarhainenKäytös
Voit aina ottaa asian puheeksi ja katsoa mitä saat takaisin. Missä syy? Mistä johtuu?
Jos syyt on milloin mitäkin, naamioituneena epäluottamukselle joka on aiheetonta, olet tekemisissä ehkä maailman vaarallisimman sairauden kanssa : Vainoharhainen Skitsofrenia. Skitsofrenia tarkoittaa harhaisuutta , psykoosia jonka tunnusmerkkeinä on kaiken selittäminen ja sepittäminen itselleen sopivaksi. Vaarallisen tästä tekee sen että sairastunut hoitamatta voi kokea pelkotiloja ja jopa käydä aseellisesti kimppuusi, ensin kuvittelemalla että olet pettänyt häntä. Lisäksi hoitoon saaminen on vaikeaa. Tehkää käynti vaikka mielenterveysasemalla. Lääkitys ja terapiaa.- rajatonmies
Valtataistelu on yksi tavallisimmista parisuhdeongelmista. Otahan iisisti niiden hermojen ja reseptien kanssa.
- tylkdyulx
Tuossa on kyse parisuhteen vaikeimmasta asiasta, läheisyyden ja erillisyyden vuorottelusta. Kummankin täytyy hakea paikkansa suhteessa, olette nuoria, joten pelissä on mukana sitoutumisen vahvistuminen tai ero.
"tyttöystäväni nipottaa"
Kun sinusta tyttöystäväsi nipottaa, ilmaise hänelle kauniisti, ettei hänen sanansa tunnu hyvältä. Kysy mitä hän varsinaisesti haluaa ja tarkemmin tarkoittaa.
"Itse kerron hänelle päivittäin kuinka välitän hänestä, mutta vastakaikua ei kuulu. "
Älä missään nimessä ilmaise sanallisesti välittämistäsi päivittäin! "Välittäminen" alkaa pidemmän päälle kuulostamaan kiusalliselta, ikävältä fraasilta, eikä sitä voi enää ottaa tosissaan. Parisuhteessa kuten muissakin suhteissa pitää pyrkiä vastavuoroisuuteen. Ethän toistele kavereillesikaan päivittäin montaa kertaa "kyllä olet hyvä jätkä" ja odota että he vastaisivat samalla mitalla. Elikkäs parisuhde, ja muut ihmissuhteet toimivat samalla vastavuoroisuuden periaatteella. Kun ilmaiset tyytyväisyytesi kerran, et ilmaise sitä ennen kuin saat toiselta vastakaikua, myönteistä "palautetta".- tylkdyulx
Lisäys
"et ilmaise sitä UUDESTAAN ennen kuin saat toiselta vastakaikua, myönteistä "palautetta"."
- lipr78
No eihän tuossa ole kyse valta-asemasta eikä mistään sellaisesta. Ainoastaan kehittymättömistä keskustelu- ja vuorovaikutustaidoista. Vuorovaikutuksessa voitte vaihtaa mielipiteitä, esittää ja perustella kumpainenkin omia näkökantojaan ja arvioida, paitsi omia, myös toisen esittämiä väitteitä ja perusteita. Sen sijaan, että valitat naisestasi kaikenlaista, kysy häneltä, kerro hänelle, motivoi ja haasta hänet kertomaan itsestään ja ajatuksistaan, perusteluineen. Pyri kunnon dialogiin naisesi kanssa, muuten suhde ei onnistu. Tuossa edellä ollut vastavuoroisuus kuuluu myös asiaan. Kannattaisi lukea ihmisen erilaisista käyttäytymismalleista. On aika avuton ihmissuhteissa, ellei tiedä malleista mitään.
- MrBolivar
Jaaa-a, tuota, kyllähän siis kirjoja on hyvä lukea ja niistä voi jotain malleja saadakkin ihmisten toiminnasta mutta kyllä jokaisen pitää opetella tuntemaan se oma yksilöllinen kumppani omana itsenään.
Aika lokeroivaa on sanoa että kuulut tuohon ja tuohon kategoriaan joten sinun kanssa pitää toimia näin ja näin. Kyse ei ole tuolloin enää toisen ihmisen tuntemisesta vaan enemmänkin jostain labra apinan persoonan havainoimisesta.:D
- nainenhanminä
Mies, pidä kiinni omista perusasioista, harrastukset, rahasi, ystävyyssuhteet, arvomaailmasi (joka kyllä muuttuu aina ajanmyötä), päätä joistakin kotiisi liittyvistä asioista, hankinnoista. Vaadi puolisoasi osallistumaan tasapuolisesti yhteiseloon. Et voi naisen käytökselle paljoakaan, vain kertoa että se vaivaa sinua. Omaa käytöstä voi aina muuttaa. Tosiasia on, että jos naiselle antaa vallan kaikessa, tämä nainen lakkaa arvostamasta tossukka miestä. Joskus aikuisellekin pitää pistää rajat, niinkuin pikkulapselle. Tämän voi tehdä fiksusti, kertomalla mitä haluaa.
- muutostakaipaava
Naisystäväni on tyytyväinen kun olen enimmäkseen hiljaa ja pidän mielipiteet itselläni enkä niitä hänelle kerro ei kuulemma jaksa kuunnella ellei ole yhteneviä hänen ajatusjuoksunsa kanssa siinä yksi merkki itsekkyydestä. Toinen erikoinen asia on WC vuoro, naisella on oikeus olla vaikka kolme varttia yhteenmenoon minä san tyytyä varttiin kun ei kuulemma tarvitse meikata. Ruoka, rahankäyttö jne. olen suostunut antamaan vuosien myötä periksi kun en jaksa järmätä. Ja seksiä on turha ehdottaakkaan ellei naiseni tee ehdotusta ja sitä ihmettä saa odottaa, sen sain hyväksyä vuosia sitten. Ja vaatteet niitä on naiseni kaappi pullollaan ja uusia tulee mutta mun täytyy aina kertoa että mitä ostin eikö enää löytynyt kaapista vanhaa ja ehjää. Sitä on olla oppositiossa kun nainen häärii hallituksessa. Kiva ja yhdenvertainen suhde, olispa vaan tarpeeksi ajatusta pistää kapuloita rattaisiin ja sanoa että ei se noin mene enää.
- hjkui
Olen tässä myös miettinyt, miten saataisiin miehille opas. Ja jonka jokainen nuori mies sitten lukisi ja opiskelisi hieman tavoista ja perheen kanssa elämisestä.
Toisaalta nuorille naisille voisi olla opas myös, vähän tietoa samalla tapaa kuin pojat saavat armeijassa ja oppivat sieltä käyttäytymistä.
Niiden pitää olla asiallisia ja opettaa myös se, että kukaan ei lähtisi median kautta tulevaan elämään, jonka tarkoituksena on mitä suuremmassa määrin saada vain ihmiset juoksemaan kaiken perästä ja ostaen ja velkaantuen eli rahan voima. Että siihen ansaan kukaan ei astuisi.
Mutta kun katson miesten pukeutumista, se on todella surkeaa, mennään niissä samoissa lökäreissä paikasta toiseen, olipa sitten arki tai juhla.
Pukeutumisessa tulee ottaa huomioon aina se, missä toimitaan ja minne mennään.
Työmies on työvaatteissa työssään, kotona tulisi vaihtaa kotiasuun, verkkari ja paita, puhtaat ja siistit aina.
En ymmärrä, että työnantajan logoilla olevassa vaatteissa liikutaan vapaa-aikana.
Kun lähdetään kauppaan puetaan omat logottomat vaatteet päälle, kun mennään juhlaan, pukeudutaan juhlan luonteen mukaiseen asuun.
Opas voisi olla laajempi, siinä voisi tulla esiin vaatteiden huolto, kodin huolto ja tarkkuus niissä, hyginea ja puhtaus yleensä ja kodin työt, jotta osaisivat osallistua niihin ilman naisten nalkuttamista.
Sitten voisi olla mukana myös keskusteluista, kuinka täytyy hienotunteisuus säilyttää ja se että jokaisen ihmisen tulisi seurata maailmanmenoa, ymmärtää kansantalouden vaikutukset. Ja tietenkin oman rahatalouden hoito
Nyt on näkyvästi Suomessakin tulleet esiin eri maiden kulttuuriset asiat. Niistäkin kannattaa olla tietoinen, jotta ymmärtää olla pistämättä päätään ihan joka paikkaan.
Minusta jo varhaisessa vaiheessa annettu tieto kaikista näistä ja nuorten seurustelun aloittamisesta olisi saatava jotenkin lasten koulutukseen mukaan, jotta ihmisistä kasvaisi aikuisesti ajattelevia ihmisiä ja toisia ihmisiä kunnioittavia. Liian moni nuori jää yksin ajatustensa kanssa, sillä kysymään heistä ei ole ja sitten tietoa haetaan ja saadaan vääristä paikoista ja vääränlaista. Monien elämä pirstoutuu ja vie ahdistukseen ja tekoihin, joilla onkin sitten koko elämän mittainen merkintä.- rajatonmies
Voi päätellä, että sinulla on pakonomainen tarve laittaa muiden elämä järjestykseen. Mistä moinen tarve olla järjestyksen vanki syntyy? Tunnetko olosi ahdistuneeksi, jos jollakin on päällä vaikka puvun takki ja lenkkarit yhtä aikaa?
Tiedätkö, kaikkien koti ja pukeutuminen ei tarvitse olla tip top, jotta he voisivat tuntea elävänsä mielekästä elämää. - pompppiduu
hjkui
Jokainenhan on vapaa elämään valitsemallaan tiellä. Miksi yrität laittaa esim. "perheitä" samaan muottiin? Perheitä on erilaisia, ihan joka lähtöön. Mitään arviointeja niistä on täysin turha tehdä. Jokainen elää omalla, hyvinkin erilaisella tavallaan, ei paremmalla tai huonommalla.
"mennään niissä samoissa lökäreissä paikasta toiseen"
No johan nyt! Emme varmasti liiku samoissa piireissä. Niin miehet kuin naisetkin pukeutuvat rennon asiallisesti. Ehdottoman asiallisesti. Tai juhlissa rennon juhlavasti. Ellei sitten ole tosi hienot pirskeet, niissä ehdottoman juhlavasti.
Ja sitten "tieto" kaikesta kirjoittamastasi ml. seurustelusta olisi saatava koulutukseen mukaan nuorille. No haloo! Mitä varten vanhemmat ovat? Isovanhemmat? Tädit/sedät? Vanhempien ystävät? Naapurit, tuttavaperheet jne? Sitä varten, että heiltä KÄYTÄNNÖSSÄ opitaan kaikenlaista (erilaista) mitä elämän varrella tulee eteen.
- hjjkui
Huolimattoman ja huolehdimattoman näköinen mies on myös sitä muutoinkin, siis ajatuksiltaan, sanoiltaan ja teoiltaan.
En tarkoita tip top kuntoista, kuitenkin siistiä ja järjestyksessä olevaa, auttaa valtavasti kodin hoidossa.
Pukeutuminen voi on rentoa, mutta asiallista ja ehjät ja puhtaat vaatteet yllä olevaa.- 7368
Kaikilla ei ole tarvetta viestiä pätevyyttään, hienouttaan tai edes sosiaalisuuttaan ulkoisella olemuksellaan.
Työelämä ja sen aikaiset sosiaaliset suhteet asettavat omat rajansa mutta kun niistä on vapautunut niin voi toteuttaa itseään muista piittaamatta.
Sama koskee kaikkea materiaalista viestintää. Asunto ja sen sisustus, auto tyypillisenä symbolina, näyttävät harrastukset, esiintyminen julkisuudessa kuten ravintolat, asuntomessut, meripäivät jne. jne. - pompppiduu
hjjkui
Ulkonäöstä vielä. Ihmisen OMA tyyli ja asenne on tärkein. Eli niinkään huoliteltu ulkonäkö - joillekin se vaan ei sovi ollenkaan :). - 7368
pompppiduu kirjoitti:
hjjkui
Ulkonäöstä vielä. Ihmisen OMA tyyli ja asenne on tärkein. Eli niinkään huoliteltu ulkonäkö - joillekin se vaan ei sovi ollenkaan :).Osuit asian ytimeen!
Kyse on loppujen lopuksi itsenäisen ajattelun ja kunkin tilanteen sosiaalisten odotusten yhteen sovittamisesta.
Ovatko määräävässä roolissa omat aivot vai kuvitelma toisten aivojen tuotannosta.
- 7368
Onkohan vaimoni valta-asema horjumassa koska hän imuroi eilen asuntomme?
Joulun ja sen jälkeisten viikkojen tauko vaimon harrastuksissa johti tuohon mainitsemaani "lipsahdukseen".
Lähipäivinä ei ole ollut vesijuoksua, vesijumppaa, harmaahapsien jumppaa, kutomiskerhoa eikä harmaahapsien viikkokokousta joten jonkin asteinen pitkästyminen on iskenyt päälle ja johtanut mainitsemaani poikkeavaan toimintaan.
Joutessaan hän on myös ostellut yhteisiä elintarvikkeita antamieni listojen mukaan ja itse kantanut kassit kotiin. K:n etäisyys noin 200m, S:n 250m.
Johan tuossa naisen ehdoton valta-asema tulee kyseenalaiseksi! - Homma-Toimii
Kaiken perusta myöskin pari suhteen on puhuminen ja kuunteleminen ei pitäsi olla ahdistavaa? ja muistaa sopii puolin ja toisin . älä tee sitä toiselle mitä et itsellesi haluis tehtävän.!
Yhteiset päämäärät ja tavoitteet asettavat ehdot joiden mukaan niihin pyritään ja päästään joten toiminta tavat on selkeät ja aina kun liittyy raha ja se liittyy kaikeen on hyvä laatia budjetti jossa yhteiset menot ja tavoite säästäminen ja henk kohtaiset osuudet ns oman rahan osuus.
ja molempien tuloista esim.50% yheyiseen kassa ja näin ei tarvitse vääntää siitä kumpi antoi tai laittoi enemän tai vähemmän.. harvoin jos koskaan on pariskuntia joiden elämäntilanne tai tulo taso on presis sama joten tämä 50% sääntö on paikallaan.- 78587824
Puhuminen ja kuunteleminenhan on todennäköisesti kaikkein ahdistavinta ja loukkaavinta, koska ne ongelmakohdat ovat puolison kiinteässä persoonassa. Ei pidä mainita asioita, joita ei voi korjata; siitä yhteinen ahdistus vain pahenee.
- utuser
Homma-Toimii
"älä tee sitä toiselle mitä et itsellesi haluis tehtävän.!
"
No tuostahan puhumisen ja kuuntelemisen vaikeudet juuri lähteekin... Otetaanpa tavallinen vääntö - parista toisella puoliskolla on reilusti ylipainoa. Vaikka siitä sanoisi kukkaiskielellä, ja etenkin yrittäisi houkutella syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän, niin harva tällaista haluaa kuunnella ja vastaanottaa! Monet ovat myös tietoisesti valinneet, etteivät puhu puolison painosta mitään, vaikka ylikiloja olisi sata, "älä tee sitä toiselle mitä et itsellesi haluis tehtävän". Etenkin jos itse on normaalipainoinen, mutta ajattelisi itsensä ylipainoiseksi - miltä tuntuisi, jos siitä puoliso huomauttelisi? Usein myös yksikin pieni toteamus kumppanin ylipainoon, saa hänet varpailleen, myös loukkaantuneeksi. Puoliso voi hyökätä "itselläsi on läskiä tuossa kohdassa, ja riippurinnat" tms.
Muistakaa ihmiset ettei pelkkä puhuminen ole tärkeää. Tärkeää on päämäärä, se mihin puheeksiottamisella pyrkii. Tämän päälle pitää punnittava mahdollisuus onnistuuko, ja millä keinoin/sanoin kumppania voisi parhaiten lähestyä. Niin, että ottaisi asian vastaan. Kaikenlaisella höpinällä, toiveilla ja vaatimuksilla ei kumppania kannata kuormittaa. - 7368
utuser kirjoitti:
Homma-Toimii
"älä tee sitä toiselle mitä et itsellesi haluis tehtävän.!
"
No tuostahan puhumisen ja kuuntelemisen vaikeudet juuri lähteekin... Otetaanpa tavallinen vääntö - parista toisella puoliskolla on reilusti ylipainoa. Vaikka siitä sanoisi kukkaiskielellä, ja etenkin yrittäisi houkutella syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän, niin harva tällaista haluaa kuunnella ja vastaanottaa! Monet ovat myös tietoisesti valinneet, etteivät puhu puolison painosta mitään, vaikka ylikiloja olisi sata, "älä tee sitä toiselle mitä et itsellesi haluis tehtävän". Etenkin jos itse on normaalipainoinen, mutta ajattelisi itsensä ylipainoiseksi - miltä tuntuisi, jos siitä puoliso huomauttelisi? Usein myös yksikin pieni toteamus kumppanin ylipainoon, saa hänet varpailleen, myös loukkaantuneeksi. Puoliso voi hyökätä "itselläsi on läskiä tuossa kohdassa, ja riippurinnat" tms.
Muistakaa ihmiset ettei pelkkä puhuminen ole tärkeää. Tärkeää on päämäärä, se mihin puheeksiottamisella pyrkii. Tämän päälle pitää punnittava mahdollisuus onnistuuko, ja millä keinoin/sanoin kumppania voisi parhaiten lähestyä. Niin, että ottaisi asian vastaan. Kaikenlaisella höpinällä, toiveilla ja vaatimuksilla ei kumppania kannata kuormittaa.Minusta raja kulkee siinä, ettei pidä arvostella millainen kumppani on vaan miten kumppani toimii ja mitä tekee tai on tekemättä.
Tuon tekemisestä puhumisenkin kanssa on syytä olla diplomaattinen.
Hoikalla naisella ei ole paljoakaan rasvaa, ei myöskään rinnoissa mutta se saattaa olla arka paikka.
Miehen maha on kohde josta mies on itse tietoinen joten sen kuuluttaminen vain nostaa karvat pystyyn.
Yhdessä vaiheessa työni oli sellainen, että se altisti minut painon nousulle joka oli muutenkin herkässä.
Vaikka kiloja kertyi parissa vuodessa yli 10 niin vaimoni ei kertaakaan edes vihjannut siihen suuntaan.
Työrytmi muuttui ja pudotin kertyneet pois.
Jos henkilö on itsekriittinen jonkin ominaisuutensa suhteen niin selvintä on elää ja toimia siten, ettei sillä ole merkitystä.
Luonnekuviot ovat juttu sinänsä mutta helpoimmasta päästä on toteuttaa periaatetta, että parasta huomaavaisuutta kumppania kohtaan on pitää itsensä hyvässä kunnossa.
Kohtuullinen kiinnostus kumppanin kuntoiluun on kannustavaa.
- 7368
50%:a 0:sta on 0! Ei tarvinnut vääntää mitään eikä koskaan.
Nykyisin lienee mahdotonta olla täysin vailla tuloja?
Raha ei kuitenkaan ole tärkein parisuhteen parusta. - Tukeni
Tuttu tunne. Oma tyttöystävä teki samaa eikä se suhde kauaa kestänyt. Kyse on push and pull-suhteesta, jossa tyypillisesti nainen alistaa miehiä emotionaalisen manipuloinnin avulla. Kannattaa tutustua kyseiseen asiaan ja emotionaaliseen manipulointiin niin tiedät mitä tarkoitan.
Paras tapa hoitaa tätä on pitää puoliaan rauhallisen kommunikaation kautta. Kun tyttöystäväsi tekee tai sanoo jotakin mikä sinua sattuu tai vaivaa, sano heti ettei se ole kivaa. Terve ihminen nimittäin muuttaa käytöstään jos se aiheuttaa toisessa pahaa mieltä. Samalla vähän hiljennä omaa vauhtiasi lopettaen jalustalle asettamisen ja liialliset kehut.
Omalla kohdallani tämä ei toiminut koska tyttöystävä osoittautui liian yhteistökyvyttömäksi, empaatittomaksi ja itsekkääksi. Aina kun nostin kissan pöydälle sain vain läjän haukkuja ja lopulta erohan siitä tuli kun tyttöystävä kyllästyi minuun. Taustalla oli kaiken maailman mielenterveysongelmia jotka osittain selittivät tämän. Joskus on myös pakko vain myöntää että kaikki suhteet eivät vain toimi eikä se ole heikkouden merkki jos et vain kestä. Tällöin pois vain suhteesta. - Rose_91
Voi olla, että tyttöystävälläsi on huono itsetunto ja pyrkii hallitsemaan sinua käytöksellään.
Itse nostaisin kissan pöydälle ja jos toinen ei halua tapojaan parantaa niin miettisin vakavasti haluaisinko jatkaa moisessa suhteessa. - orjanakopidätte
Ostoskärryjen ympärillä ,kaupan hyllyjen välissä näen ja kuulen päivittäin alistetun miehen ja tappeluhaluisen naisen kauppamatkan kauneuden. "Ei niitä noin laiteta"tyranni ärjyy miehelleen ,kun keräävät tavaroita kärryyn. Nämä näyt ovat jokapäiväisiä ympäri kaupunkia.
- Läski-Leila
Puhumattako paras?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707