Ihmisen pituus palstan keskustelussa

Ruuneman

Ihan poikkeuksellisen hyvä aloitus, johon kaipaisi osaavaa osanottoa

Ihminen on muutunut vuosimiljoonien myötä niin pituudessaan voimassaan kuin älykkyydessäänkin. Älykkyyden, tiedon ja taidon kautta ollaan kyllä päädytty tälle tuhotasolle, josta ei taida olla edes paluuta.

Odotan tähänkin viestiin kommentteja ja toivon, että 16-vuotinen tuho palstalaisten ajatuksissa ei ole vienyt kaikkia kykyjä.

Tuo mainta älystä kehityksen edistäjänä on ikäänkuin väärä

6

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikä hiivatti aloituksesta tekee hyvän? Miks'ei huumorilla nähtynä, jos on lukenut edellisen miesten pituuden sanelemat edut.
      Nyt naurattaa kun ajattelenkin, ettei täällä näkymättömyyspalstoilla tarvitakaan muuta kuin päänuppia, silmiä, ja pari sormea näillähän me 🖐

      • Tällä palstalla ei ole huumorille tilaa. Kovin tosikoiksi ovat osallistujat paljastuneet. Pieninkin loppukevennys nuijanukutetaan hetkessä.

        Ihmisen pituus on lisääntynyt 1900-luvulla huomattavasti. Muistan nuoruudestani, että mieheni sukua pidettiin kovastikin pitkänä ja kookkaana, kun jo 1800-luvulla syntynyt isopappakin oli 180 cm pitkä - pitäjän pisimpiä miehiä kuulemma. Mikäs pituus se enää on. Koripalloilijanuorukainenkin kerran valitteli, ettei häntä hyväksytty joukkueeseen, kun on vain 183 cm. Ei niin lyhyet kelpaa.

        No, mulle kelpasi - pituuseromme oli 25 cm. (Siis se vanhasta pitäjästä peräisin oleva kaveri, ei pelannut koripalloa.)

        Turun linnasta muistan vuosisataisen asuinhuoneen, jossa oli istumavuode, Siinä nukuttiin puoliksi istuvassa asennossa, koska makuullaan nukkumista pidettiin epäterveellisenä. Eipä ole se kaukalo suuren suuri nukkujalle.

      • Makriina kirjoitti:

        Tällä palstalla ei ole huumorille tilaa. Kovin tosikoiksi ovat osallistujat paljastuneet. Pieninkin loppukevennys nuijanukutetaan hetkessä.

        Ihmisen pituus on lisääntynyt 1900-luvulla huomattavasti. Muistan nuoruudestani, että mieheni sukua pidettiin kovastikin pitkänä ja kookkaana, kun jo 1800-luvulla syntynyt isopappakin oli 180 cm pitkä - pitäjän pisimpiä miehiä kuulemma. Mikäs pituus se enää on. Koripalloilijanuorukainenkin kerran valitteli, ettei häntä hyväksytty joukkueeseen, kun on vain 183 cm. Ei niin lyhyet kelpaa.

        No, mulle kelpasi - pituuseromme oli 25 cm. (Siis se vanhasta pitäjästä peräisin oleva kaveri, ei pelannut koripalloa.)

        Turun linnasta muistan vuosisataisen asuinhuoneen, jossa oli istumavuode, Siinä nukuttiin puoliksi istuvassa asennossa, koska makuullaan nukkumista pidettiin epäterveellisenä. Eipä ole se kaukalo suuren suuri nukkujalle.

        Makriina hei,..ei, sovi sinulle pelkkä referoiminen, minä kun pidän siitä piilotajuisen kimurantista Makriinasta, joka saa huumorin kukkimaan! Ei sitä kukaan tappaa voi, nuijanukuttaa onkin hyvä kuvaus!

        Kannustusta toki tarvitaan kaikki maahan lytättyinä, vaikka paranin siitäkin kun näin kuvana:

        tyyppi läppärin sisällä hampaat irvessä, jolle muka karjaisin: suu kiinni ja pää alas, kansi pamahtaa nyt kiinni, moikka 😍

      • sini-sirkku kirjoitti:

        Yritetään yhdessä, :) Onhan tässä yhdelle jos toisellekin pamahtanut kansi päähän, mutta kuhmut pitää painaa villaisella.

    • jakolasku

      Sinä se vaan pyörit ympyrää ja tutkit palstan tilaa. Tuu ulos kuorestasi ja normalisoidu Ruune.
      Hyvää alkanutta uutta vuotta sulle.

      • Noinkin voinee sanoa! Minusta se viestiketju miesten pituudesta oli ihan luokaton. Asiaperustetta vain hain ja se näyttää olevan pahasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      499
      1421
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1146
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      787
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      746
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      687
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    Aihe