http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005028790.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=b1cd57d5f40e75a608caf50c668a6892
Ainoa nainen joka puhuu vaatimuksien alentamisesta on vanha yksinhuoltaja.
Ainoa nainen joka puhuu vaatimuksien alentamisesta on vanha yksinhuoltaja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyviä pointteja. Mutta ei varmaan vielä hetkeen ole realismin aika. Monet nykynaiset on kyllästetty rajattoman tarjonnan suomalla egorunkkauksella, joten ajatukseksi on noussut tämä "parempi yksin kuin huonossa suhteessa". Se on alunperin ollut hieno elämänohje sekä miehille, että naisille mutta nykyään vesitetty niin, että ihan normaalitkin parisuhteen poikaset ovat alkaneet näyttämään huonoilta vaihtoehdoilta, kun niitä verrataan jatkuvaan Cosmopolitanin ja sosiaalisen median kaveripiirin orgasmitykitykseen. Jossa ei tasaista / harmaata päivää näy.
Realisimi unohtuu, ja ihmiset alkavat odottaa, että ainoastaan sellaisiin ihmisiin kannattaa yrittää tutustua, jotka A) vastaavat ihannetta ulkonäöltään, B) Vievät heti jalat alta, ja aiheuttavat voimakkaita kiksejä. Tää yhtälö tuottaa melko paljon irtoseksiä rajatulle ryhmälle miehiä, ja ääretöntä ronkeloimista isolle osalle naisia. Joten normaali asiansa hoitava, ja ihan tavallisen näköinen mies jää jalkoihin, kun hänellä ei näennäisesti ole tarjottavana naiselle mitään kiinnostavaa. (Paitsi lämpöä, läheisyyttä, seksiä, yhteisiä harrastuksia, naurua, tukea ja turvaa, ehkä perhe, asunto etc...) Mutta ei siis mitään erikoista ja säväyttävää, jota nainen ei itsekkin pystyisi hankkimaan.
Kyse ei siis tosiaan ole mistään riman laskusta, ja vaatimuksesta, että kuka tahansa pitäisi kelvata. Vaan siitä, että myönnetään, etteivät miehet ole mitenkään vuosien varrella huonontuneet. Naiset ovat vaan muuttuneet valikoivimmiksi. Joten vastuu on enemmän heidän päässään, jos tilanteeseen haluavat muutosta.
Hyvää tekstiä. Tekisi mieli lisätä vielä yhdeksi ronkeloimisen syyksi se että miehellä tulee olla samanlaiset ajatukset, mieltymykset ja harrastukset kuin naisella vaikka edelleen sukupuolten välillä on joitakin eroja. Siihen kun lisätään vielä vaatimus omaa silmää miellyttävästä ulkonäöstä, eli persoonallisen komeasta ja tyyliltään oikeasta, niin napakympit ovat niin harvassa että ei olisi Kari Salmelaista ja Kaitsua katsellessa vielä uskonutkaan.
Paljonko vetoa että en pääse kahville naisen kanssa tänäkään vuonna? Olen ollut muutamassa sinkkuryhmässä facebuukissa ja pyytänyt naisia kahville mutta ne eivät ole vastanneet mitään.
On aivan luonnollista, että naisista on tullut krantumpia. Nainen voi nykyisin hankkia kaiken tarvitsemansa maallisen materian omalla työllään ja lapsiakin voi hankkia ilman pysyvää parisuhdetta. Aiemmin nainen tarvitsi miestä elämänsä rahoittamiseen, nykyisin miehen rooli naisen elämässä liittyy eniten rakkauteen. Jos ei ole rakkautta, nainen valitsee yksinolon.
Kranttu saa toki olla. Sehän on vaan fiksua, että ei mennä tuurilla ja valkata ensimmäistä halukasta. Mutta se ronkeloiminen pitää uskaltaa myös myöntää syyksi sinkkuudelle. Nyt on yleinen tapa, että vika löytyy jostain muualta kuin peilistä. Hieman ärsyttävää sellaisia miehiä kohtaan, jotka hakevat semmoista tasa-arvoista / tasapuolista kumppania. Sehän olisi ideaalitilanne, että kumppani ei olisi mitenkään pakotettu parisuhteeseen, mutta pysyisi silti rinnalla koska itse niin tahtoo.
Rakkaus taas ei oman tietoni mukaan syty isolle osalle ihmisiä sormia napsauttamalla ja heti. Ja sen keskimääräinen kestoaika on jotain parisen vuotta. Sen jälkeen pitäisi ruveta tekemään töitä ja erilaisia myönnytyksiä oman päänsä sisällä. Tämän varsinkin monet nykynaiset kokevat alentavaksi tilanteeksi. Hehän kun eivät ala mihinkään "tyytymään". Itse taas näkisin tämän arkistumisen hyvänä juttuna, joka kantaa suhdetta pidemmälle, koska enää ei mennä ns. laidasta laitaan tunteiden vietävänä. Tässä vaiheessa korostuu mielestäni se, että se oma kaveripiiri ja oman elämän mielenkiintoiset jutut on kyetty säilyttämään parisuhteen rinnalla. Ja kumppani on sellainen joka antaa niille tilaa ja tsemppaa tekemään.
Tätä on tutkittukkin, että pitkä parisuhde yleensä lisää miehen onnellisuutta. Naisilla pitkä parisuhde taas ruuhkavuosineen yleisesti jopa laskee sitä. Hassua tässä on, että on myös paljon ristiriitaista tietoa siitä, että miten esim. miehen osallistuminen kotitöihin ja arjen pyörittämiseen vaikuttaa parisuhdeonneen. Eli se joka viikkoinen imuroiminen ja tiskikoneen oikeaoppinen täyttö, ei todellakaan takaa miehelle sitä, että puoliso olisi tyytyväisempi. Vaikka näin voisi kuvitella. Seksi sen sijaan tulisi toimia. Eli jos molemmat ovat tyytyväisiä seksiin, ainakin jollain tasolla, ja suhteessa on säilynyt sellainen tietty leikkisyys niin muutkin asiat on helpommin järjestettävissä. Mutta kun se ei enää riitä... Silloin moni nainen toteaa, että parempi yksin kuin huonossa suhteessa.
Teet niin tai näin, niin pieleen voi mennä. Ja vaikka niitä erilaisia säväyttäviä kokemuksia pystyisikin keräämään esim. irtoseksin / erilaisten säätöjen myötä (huomattavasti helpompaa naisille kuin miehille), niin kestävän ja toimivan parisuhteen näkisin perustuvan myös muihin asioihin kuin niihin perhosiin mahan pohjassa. Jatkuva analysoiminen sillä, että tuntuuko tämä nyt oikealta on aika tehokas tapa tappaa ne perhoset useimmiten heti alkuunsa. Jolloin ne romanssitkin jäävät haaveen tasolle, tai toteutuvat sellaisten tyyppien kanssa, joiden intressit eivät välttämättä ole perheen perustamisessa.