Tulisielukonferenssin "anteeksipyytelystä"

SuosittelenTutustumaan

(Tulisielukonferenssi on yksi Vapaakirkon toimintamuotoja. Konferenssin hallinnollisena järjestäjänä toimi Suomen Vapaakirkon Nuoret ry.

http://www.vapis.fi/tulisielu-2016-toi-lapimurron )

Tulisielukonferenssi on huomattu myös blogimaailmassa.

Blogissaan "Kaupungin ainoa kalvinisti" bloggari kirjoittaa kiintoisasti viime kesän 2016 Tulisielukonferenssista mm seuraavaa:

"Puhujina tapahtumassa olivat muun muassa Juha Lehtonen, Patrick Tiainen, Ville Pitkänen, Leena Lehtinen, Mika Jantunen sekä Cathy ja Gordon Harris. Tämä konferenssin johtajan Henna Saarisen lausunto kiinnitti huomioni aivan erityisellä tavalla:

– Puhujat ja tiimi edustivat laajasti Suomen kristillistä kenttää, ja jopa tahoja, jotka olivat aiemmin tuominneet toisiaan. Muutamassa tilanteessa tapahtui julkista anteeksipyytämistä, mikä oli erityisen koskettavaa.

Minusta olisi hyvin mielenkiintoista tietää, kuka pyysi anteeksi, keneltä ja mitä? Anteeksipyynnön konteksti tuntuu nimittäin olevan juurikin tuo mainittu tuomitseminen. Luulen, että on toiveajattelua, että joko Mika Jantunen olisi pyytänyt anteeksi David Herzogin pyytämistä Suomeen, tai että Patrick Tiainen olisi pyytänyt anteeksi haginististen huuhaaoppiensa propagointia. Luulenkin (ja tämä on pelkkä arvaus), että tilanne oli täysin päinvastainen: anteeksipyyntöjen kohde taisi olla ainakin Patrick Tiainen. Pyydettiin anteeksi kriittistä suhtautumista opetuksiin, jolle ei enää ollut aihetta, kun opetusten takana oleva henkilö tuli tutuksi.

Lihavoin edellisessä kappaleessa nuo sanat, koska nämä kaksi asiaa menevät nykyään rattoisasti sekaisin, kun aletaan arvioida jonkun oppeja. Itsekuri ei pidä; oppien arvioimisen sijaan helposti mennään ad hominem -osastolle opettajan karaktääriä arvostelemaan, vaikkei henkilöä edes tunneta. Mutta toisaalta sitten kun henkilö opitaan tuntemaan, henkilön luonne ja olemus jostakin syystä pyyhkivät täysin pois viitteetkin siihen, että hän olisi opettanut vääriä oppeja. Sehän on ihan mukava tyyppi, kuinka sen opetuksissa muka voi olla jotakin vikaa? Sellainen on melkoisen häkellyttävää.

Kritisointi on siitä syystä nykyään kiellettyä. Ei nähdä sitä, että todellakin jotakuta arvostellessa kyse ei ole henkilökohtaisuuksista, vaan asia-argumenteista."

Lainaus päättyy tähän.

Bloggari kirjoittaa fiksusti ja kiinnittää huomion erittäin tärkeään asiaan! Vaikka opettaja/julistaja olisi kuinka mukava ihminen tahansa, on aivan oikein ja järkevää koetella ja tarvittaessa kritisoidakin hänen opetuksiaan Raamatun valossa.

Kannattaa lukea koko kiintoisa kirjoitus "Anteeksi, että kritisoin"!

https://kaupunginainoakalvinisti.wordpress.com/2016/07/06/anteeksi-etta-kritisoin/

1

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luin kirjoituksen. Siinä oli asioita, joihin voin yhtyä, kuten siihen, että tulee ajatella kriittisesti. Mietin kuitenkin, että toisilla harhaoppitutka on niin herkäksi viritetty, että menee toisinaan "vehnän mukana rikkaviljaa" (Jeesuksen vertaus, Matteus 13).

      Jos muotoilisin seuraavasti: "Voiko harhaoppinen pelastua?" Mielestäni voi, ellei harhaoppi ole niin vakavaa, että kyseenalaistetaan pelastuksen perusta. Esim. kristitty, joka kyseenalaistaa Raamatun jumalallisen inspiraation, on harhaoppinen. Jos hän kuitenkin uskoo Kristukseen pelastajanaan, uskon, että hän pelastuu. Sen sijaan henkilö, joka kieltää Kristuksen ristinkuoleman tuovan syntien sovituksen, on harhaoppinen, joka kieltää pelastuksen perustan.

      En ole perehtynyt Tiaiseen, mutta mikäli hänellä on menestysteologisia sävyjä ajattelussaan ja julistuksessaan, kuten väitetään, pidän häntä uskonveljenä, jonka kanssa olen eri mieltä. Se, että hän seuraisi Kenneth Hagin-nimisen harhaopettajan oppeja, on jo vakavampi syytös. On eri asia ottaa vaikutteita menestysteologiasta (ei niitäkään vaikutteita tarvitsisi ottaa) ja ostaa koko sanoma (huomattavasti vakavampaa ja ongelmallisempaa).

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia

      En ole lukenut vielä muita Kaupungin ainoan kalvinistin kirjoituksia. Tuo, että hän linkittää Paul Washerin vanhempaan puheeseen, voi kertoa siitä, että tuo kalvinistikaveri voi olla aika jyrkkä kannoissaan. Paul Washer on itsekin todennut, että oli liian jyrkkä nuorena. Joitakin Washerin puheita olen kuunnellut. Uskon, että on julistajana hän on ollut vilpitön, mutta ei nuorempana kovin sielunhoidollinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      131
      3119
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2971
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1378
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      137
      1081
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1057
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1047
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      987
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      959
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      787
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      773
    Aihe