Jyväskylän Vapaaseurakunnan torontolaisuus esiin

havaintoja

Tekeekö helluntailiike yhteistyötä Jyväskylän Vapaaseurakunnan kanssa? Ovatko helluntalaiset havainneet, että monet Vapaakirkon seurakunnat kannattavat jopa avoimesti (tai jotkut peitellymmin) edelleen torontolaisuutta ja puhuvat ns Toronton herätyksestä Pyhän Hengen työnä?

Tarkistakaa asia vaikkapa Jyväskylän Vapaaseurakunnan historiikista, joka käsittelee 1990-lukua. :

"Torontosta Kanadasta alkanut Pyhän Hengen liikehdintä, jolle media antoi nimen Toronton siunaus ja nauruherätys, kosketti myös Jyväskylän Vapaaseurakuntaa. Se sai keväällä 1995 järjestääkseen aiheeseen liittyvän seminaarin. Maaliskuun viimeisenä lauantaina Messukeskuksen entiseen tehdassaliin tuli 2.500 pastoria, saarnaajaa, evankelistaa, lähetystyöntekijää ja maallikkovastuullista kaikkialta Suomesta ja kaikista kirkkokunnista ja herätysliikkeistä; monia myös ulkomailta. Kirkkokunnanjohtaja Jorma Kuusinen mainitsi avauspuheessaan, että kysymyksessä on kirkkohistoriallinen tapahtuma. Sellainen siitä tulikin. Alkoi Pyhän Hengen uusi virvoittava aika, ei vain omassa seurakunnassamme vaan monissa muissakin seurakunnissa eri puolilla maata. Tuon viikonlopun kokouksiin osallistui kaikkiaan 16.000 kävijää ja niissä oli pääpuhujana pastori Marc Dupont.

Tuo viikonloppu vaikutti monin tavoin seurakunnan toimintaan..."

Lainauksen lähde:

http://www.jyvaskylanvapaaseurakunta.fi/seurakunta_2/historiaa/1990-luku

Viime kesänä 2016 Jyväskylän Vapaaseurakunnassa ja Järvenpään Vapaaseurakunta Arkissa vierailivat Toronton herätyksestä innoituksensa saaneen Catch the Fire-raamattukoulun johtajapariskunta Cathy ja Gordon Harris. He opettivat myös Vapaakirkon organisoimassa Tulisielukonferenssissa.

Helluntalaistenkin on hyvä huomioida minkälaisten seurakuntien ja julistajien kanssa hakeudutaan yhteistyöhön.

Seinäjoen helluntaiseurakunnasta onkin opettajia Tulisielutapahtumissa. No, ei mikään ihme, kun tiedetään että sekä Seinäjoen helluntaiseurakunta että Tulisielukonferenssi ja -koulu ovat torontolaishenkisiä.

Helluntaiseurakunnat ja julistajat: Älkää lipuko torontolaisuuteen! Se ei ole Jumalasta! Olkaamme tarkkoina!

8

739

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PelastakaaLampaat

      Suurimmat helluntaikirkkoseurakunnat ovat jo päätöksensä tehneet. Helluntaikirkkoapostoli Usko Katto hankki torontolaisen manttelikaapunsa Englannista Colin Dyeltä Kensington Templestä.

    • Seinäjokisekoitus

      Seinäjoen helluntaiseurakunta ei ole torontolainen siinä merkityksessä kuin esim Jyväskylän vapaaseurakunta. Seinäjoella ei ole opetettu varsinaisia toronton oppeja. Seinäjoen kehitys on kuitenkin ollut huolestuttavaa jo jonkin aikaa, ovi on avattu Word of faith -opettajille, Bethelille ja vähän joka suuntaan. Eli kaikki tunnutaan hyväksyvän ja suojeleva paimenuus puuttuu täysin. Ei ole ketään kuka sanoisi: tämä ei ole tervettä. Päin vastoin, pastorit itse menevät nykyään mukaan ja yhteistyöhön näiden eri suuntausten kanssa.

      • KuinkaOnkaan

        Mutta onhan Bethelin opit oikeastaan torontolaisia, samaa henkeä, vai mitä?


      • Seinäjokisekoitus
        KuinkaOnkaan kirjoitti:

        Mutta onhan Bethelin opit oikeastaan torontolaisia, samaa henkeä, vai mitä?

        Kyllä sama henki, mutta pääasiassa Seinäjoella ei opeteta vielä kaikessa samoin kuin noissa suuntauksissa, vaikka ovi sinne suuntaan onkin jo avattu kutsumalla Bethelistä puhujia ja pastorit ihailevat heitä. Katsotaan kuinka pahasti tämä vielä etenee. Eräs Seinäjoen tunnettu pastori sanoikin facebookissa että Bill Johsonin opetukset ja Bethelin ylistysmusiikki ovat yksi suurimmista siunauksista hänen elämässään.


      • Seinäjokisekoitus kirjoitti:

        Kyllä sama henki, mutta pääasiassa Seinäjoella ei opeteta vielä kaikessa samoin kuin noissa suuntauksissa, vaikka ovi sinne suuntaan onkin jo avattu kutsumalla Bethelistä puhujia ja pastorit ihailevat heitä. Katsotaan kuinka pahasti tämä vielä etenee. Eräs Seinäjoen tunnettu pastori sanoikin facebookissa että Bill Johsonin opetukset ja Bethelin ylistysmusiikki ovat yksi suurimmista siunauksista hänen elämässään.

        Kuka on tämä "tunnettu pastori"?


      • fireeeeeeee
        Mr.Johannes kirjoitti:

        Kuka on tämä "tunnettu pastori"?

        Onhan näitä...eräskin vanhimmiston puheenjohtaja Facebook sivuillaan pitää esillä mm. Rodney-Howard Brownea, Betheliläisiä, Bakeria jne...
        Kyllä on paimenuus hukassa.


      • PahaaAikaa
        fireeeeeeee kirjoitti:

        Onhan näitä...eräskin vanhimmiston puheenjohtaja Facebook sivuillaan pitää esillä mm. Rodney-Howard Brownea, Betheliläisiä, Bakeria jne...
        Kyllä on paimenuus hukassa.

        Minäkin kuuluin aikoinani seurakuntaan, jonka vanhimmisto ja pastori olivatkin sitten hyvin pahasti pihalla raamatullisesta opista ja toiminnasta. Vanhimmiston jäsenistöstä ilmeni kaikenlaista: ramppasivat jopa Rodney-Howard Brownen tilaisuuksissa saamassa "voitelua", hehkuttivat Fecebook sivuillaan kaikenmoisia torontolaishenkisiä eksyttäjiä kuten Benny Hinniä ja lopulta kertoivat jopa, että Toronton herätys ja torontolaisuus on heistä todellakin Jumalan Pyhän Hengen työtä ja siunausta. Seurakunnassa ei ollut mitään tervettä koettelemista eri ilmiöistä. Aikani toivoin ja puhuinkin muutoksen puolesta, mutta lopulta läksin kyseisestä seurakunnasta enkä koskaan palaa.

        Jumala sitä seurakuntaa ja vanhimmistoa auttakoon! Paljon on heidän puolestaan rukoiltu. Elämme nyt pahaa aikaa eksytysten suhteen.


    • loppiaistapaus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2908
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      49
      2298
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1664
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      56
      1189
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe