TE-sentraalin työntekijä ei osaa kirjata oikein

RAMUTYÖTÖN

Käväisinpä pitkästä aikaa vilkaisemassa MOL:n sivustostalta omat tiedot-osiotani, niin kyllä niin satasilla ärsyttää, kun pitkästä listastani työpaikkakokemuksistani on jätetty mainitsematta eli alkupään työpaikkojani valmistumiseni jälkeen.
Mikä mättää, ettei ole voinut kirjata niitäkin ylös, mitkä olen heille kyllä ilmoittanut jo aikoja sitten, ikityötön kun olen.
Onko se kyseistä kirjannutta työvoimavirkailijaa niin paljon ottanut pattiin, kun itsellään ei ole liki pitäenkään niin paljon työkokemusta ja etenkin yksityissektorin puolelta kuin mitä minulla on, vaikka nyt olen työtön ollutkin ja kauan.
Helkkarin töppöjä koko toimisto täynänsä. Nähty on vuosien ajan jo! Jos yksityisellä olisi tuollaisia tunareita, niin olisivat pihalla alta aikayksikön, mutta eihän vakivirasta valtiolla niin vaan lennetä ulos.
Ja eihän työttömillä mitään arvoa olekkaan muuta kuin olemmehan me kaikki työttömät valtion palkkokarjalle aihe olla työvoimavirkalijan asemassa tekevinään mukamas oikeita töitä!!!!!

Toisekseen aikoinaan vallalla ollut tarveharkinnaisuus työmarkkinatukeeni lopetti multa työnhaun innokkuuden kuin seinään, koska se oli pyöreä nolla euroa, jaa, että valtiovalta ajatteli minun vielä työnhaun kulutkin maksattavani ansiotyössä olevalla puolisollani???? Haistakoot pitkät koko sen aikainen eduskunta puolueineen, jotka senkin kyseisen lain aikoinaan kasaan kyhäsivät pudottamalla meitä työttömiä nollille puolison bruttotulojen vuoksi, mutta onneksi edes muutama vuosi sitten tuon älyttömän lain saivat jotkut aktiiviset puolueet muutettua inhimmillisemmäksi ja oikeudenmukaiseksi.
Nyt kylläkin minun kohdallani on peli jo menetetty, sillä olen ensinäkin liian iäkäs kuin myös tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana tulleiden terveydellisten ongelmieni vuoksi työntekoon kykyni menettänyt, mutta kun Suomessa pitäisi olla aivan puolikuollut raato ennen kuin työtön päästetään työkyvyttömyyseläkettä edes hakemaan lääkärin lausuntoineen vaan erikoislääkärikin viitsikin kiusata oireilevaa työtöntä ihmisparkaa tokaisemmalla eräälläkin lääkärikäynnilläni, että "En kyllä sinua eläkkeelle laske", vaikka ei edes saanut selville tutkimuksiensa perusteella, mistä ilmiselkeät kymmenien kuvauksien ja magn.kuvien perusteella näkyvien vaurioiden aiheuttajat johtuvat!!! Valitteli vaan, että kun ei tässä pikkusairaalassa ole menetelmiä ja välineitä tutkia paremmin vaurioitunutta kohtaani elimistössäni; mutta ei kuitenkaan ollut valtuuksia lähettää yliopistolliseen sairaalaan suoraan parempiin tutkimuksiin.
Ja nyt tuokin edellä mainittu "sikarikas" erikoislääkäri lekottelee jo itse eläkepäivillään ja siirsi minut toiseen pikku-sairaalaan jatkotutkimuksiin, jossa tasokkuus myös tutkimusten ja hoitojenkin suhteen aivan surkeaa tasoa!

3

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TSEMPPIÄKUITENKIN

      Voi, että. Kohtalo on monella sama. Työttömät saavat turhaan monta vuotta odotella töitä. Moni tarvitsisi kanssakulkijan rinnalle jopa työnhakuun. Miksi paikalliset työllistämistyöt poistettiin? Se on raha kun motivoi.

    • Rotta1234

      Tämä ei ole täysin oma mielipiteeni, vaan olen kuullut sen "asiantuntijoilta", mutta se saattaa olla vastaus kysymykseesi... Ensinnäkin, jos sinulla on jo ikää ja kokemusta, nuoruuden kesätöitä ja hanttihommia ei ole enää aiheellista mainita työnhakudokumenteissa. Lisäksi työkokemus valitettavasti vanhentuu nopeasti. Eli jos olet vaikka 15v sitten työskennellyt jossakin tehtävässä, osaamisesi ei enää ehkä ole ajan tasalla ja suoraan hyödynnettävissä. Vanhat kokemukset ovat lähinnä kiva muisto ja triviatieto, mutta eivät oleellisia työnhaussa jos sinulla on sen jälkeen muutakin vankkaa kokemusta. Tuoreimmat ovat olennaisempia. Omasta mielestäni kaikki työkokemus kertoo jotakin ihmisestä ja hänen kehittymisestään. Mutta se ei kaikkia kiinnosta, halutaan sitä kovaa osaamista.

      • RAMUTYÖTÖN

        Pitääköön "kovat osaamisensa" ihan mun puolesta koko saatanan järjestelmä luojineensa, mä väistyn suosiolla kentältä, ja jos ei eläkkeelle, niinpä ollaanpa sitten tällä kämäisellä tmt:lla normieläkeikääni saakka, jos pysyn näet hengissä, jos taasen kuolen, niin so what? Suurkapitalistin ns. ilmaistyöntekijäksi en kyllä suostu!!!!! Naurettava 9 ekua tmt:n päälle ja jotain kuusi tuntia päivässä töitä, ei saatana kiitos koko saatanallinen valtiovalta, ja työministeriö Jarinensa!!!
        JA JOS PAKOTTAVAT JA JOKU HULLU TYÖNANTAJA OTTAA MINUT ORJAKSEEN, NIIN TEEN KYLLÄ HETI ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ SEMMOSTA VAHINKOA, ETTEIVÄT ENÄÄ TOISTA PAKOTTAMISTA TULE KARENSSIN UHALLA!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      246
      3342
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      364
      2992
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      20
      2008
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      82
      1861
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      65
      1788
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1662
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1553
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      125
      1512
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      485
      1429
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1414
    Aihe