Jos nykyinen suhde ei toimi, ei tyydytä, eikä sitä yrityksistä huolimatta sellaiseksi saa, niin suhteen lopettaminen on hyvä ja harkinnan arvoinen vaihtoehto. Yhtä hyvä ja armelias, kuin sairaan eläimen lopettaminen.
Vaihtaminen kannattaa, jos olet suhteessasi kasvanut ihmisenä, ja mielellään tutustunut alan kirjallisuuteen: Mikä meni vikaan, ja miksi kumppanisi ei ole ominaisuuksiltaan sinulle oikea. Fiilispohjalta ei pidä tehdä hätiköityä ratkaisua, ja hypätä minkä tahansa ihastuksen matkaan.
Nämä kirjoittajat, jotka hokevat: "Vaihtaminen ei kannata, arki hiipii suhteeseen aina", ovat väärässä, eikä heillä ole edellytyksiä, eikä riittävää tietämystä hoitaa edes omaa suhdettaan. Heiltä puuttuu munaa tehdä asioille jotakin. Sen sijaan he holevat tuota mantraa, saadakseen oikeutuksen omalle näivettyneelle suhteelleen, ja sille, ettei heissä ole puhtia laittaa omaa elämäänsä sellaiseksi, kuin he sen haluaisivat olevan. Siksi he yrittävät vakuuttaa itseään siitä, että nykyinen olotila on oikeastaan "ihan hyvä" ja että "monella muulla on huonommin". Onhan heillä sentään ruokaa jääkaapissa, sisällä lämmin, eikä turpaankaan ole ihan fyysisesti tullut..... Eli hyvin menee??
Vielä tuo "arki hiipii suhteeseen". No totta kai hiipii. SEHÄN juuri on ihmisen oikea ja aito elämä, kaikkine nyansseineen. Juuri se on se elämä, joka on tarkoitettu koettavaksi sen oman kumppanin kanssa. Kuka haluaisi että oma elämä olisi jotain huippuhetkien ja huippufiilisten jatkumoa? Eikä huippufiiliksiä voi tunnistaa, ellei välissä ole elämän suvantopaikkoja. Mutta tuo kaikki on juuri sitä aitoa ja oikeaa. Joka on hienoa kokea ja elää itselle tarkoitetun kumppanin kanssa. Jos silloin parikymppisenä valinta ei mennytkään ihan nappiin, niin miksi tuossa epäonnistuneessa liitossa tulisi sinnitellä koko ikänsä? Miksi? Jos kerran omat tiedot, ja taidot ja minäkuva ovat siitä ajasta kehittyneet. Vai pitääkö ihmistä otteessaan alitajuinen yksinäisyyden pelko? Entä jos en löydäkään ketään? Mielummin ollaan sitten vaikka löysässä hirressä, kuin pelko siitä, että joutuu yksin? Voi teitä raukkoja.
Vaihtaminen kannattaa, jos olet suhteessasi kasvanut ihmisenä, ja mielellään tutustunut alan kirjallisuuteen: Mikä meni vikaan, ja miksi kumppanisi ei ole ominaisuuksiltaan sinulle oikea. Fiilispohjalta ei pidä tehdä hätiköityä ratkaisua, ja hypätä minkä tahansa ihastuksen matkaan.
Nämä kirjoittajat, jotka hokevat: "Vaihtaminen ei kannata, arki hiipii suhteeseen aina", ovat väärässä, eikä heillä ole edellytyksiä, eikä riittävää tietämystä hoitaa edes omaa suhdettaan. Heiltä puuttuu munaa tehdä asioille jotakin. Sen sijaan he holevat tuota mantraa, saadakseen oikeutuksen omalle näivettyneelle suhteelleen, ja sille, ettei heissä ole puhtia laittaa omaa elämäänsä sellaiseksi, kuin he sen haluaisivat olevan. Siksi he yrittävät vakuuttaa itseään siitä, että nykyinen olotila on oikeastaan "ihan hyvä" ja että "monella muulla on huonommin". Onhan heillä sentään ruokaa jääkaapissa, sisällä lämmin, eikä turpaankaan ole ihan fyysisesti tullut..... Eli hyvin menee??
Vielä tuo "arki hiipii suhteeseen". No totta kai hiipii. SEHÄN juuri on ihmisen oikea ja aito elämä, kaikkine nyansseineen. Juuri se on se elämä, joka on tarkoitettu koettavaksi sen oman kumppanin kanssa. Kuka haluaisi että oma elämä olisi jotain huippuhetkien ja huippufiilisten jatkumoa? Eikä huippufiiliksiä voi tunnistaa, ellei välissä ole elämän suvantopaikkoja. Mutta tuo kaikki on juuri sitä aitoa ja oikeaa. Joka on hienoa kokea ja elää itselle tarkoitetun kumppanin kanssa. Jos silloin parikymppisenä valinta ei mennytkään ihan nappiin, niin miksi tuossa epäonnistuneessa liitossa tulisi sinnitellä koko ikänsä? Miksi? Jos kerran omat tiedot, ja taidot ja minäkuva ovat siitä ajasta kehittyneet. Vai pitääkö ihmistä otteessaan alitajuinen yksinäisyyden pelko? Entä jos en löydäkään ketään? Mielummin ollaan sitten vaikka löysässä hirressä, kuin pelko siitä, että joutuu yksin? Voi teitä raukkoja.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Parisuhteet ovat henkilökohtaisia asioita niihin ei ulkopuolinen voi vaikuttaa, vaikka täällä kyllä puolin ja toisin neuvotaan. Jos puolisoa aletaan vaihtamaan, niin kysymys on kai jo pettämisestä. Jotkut joutuvat vaihtamaan useaan kertaan, kunnes vanhuus väsyttää.
Kannattaa se vaihtaa jos huono suhde näinhän se on. Se taas jos toinen käy nussimassa toista salassa niin onko silloin huono suhde? No ei mielestäni. Seksistä pitää nauttia ja kuinka ihanaa se on vielä salassa harrastaa. Se jännitys ja kiihko. Ei suhteessa ole ongelmia sen kummemmin. Vaihda en koska kai nyt ymmärrät etten voisi ikinä luottaa tuohon toiseen joka tietäen alkaa tähän. Kyllä se kumppanin pitää olla kunnollinen ja luotettava. En haluaisi elää niin etten voisi luottaa toiseen. Tiedän että se nauttii muidenkin kanssa seksistä. Näin se vain on vaikka kuinka itkisitte että eläisin kieroa elämää. Jotain moraalia elämässä pitää olla. Ainakin kotona asiat kunnossa. Itseäni kohtaan ei niin vaikutusta. Tiedän osan kavereistani jotka salaa " ihailevat kuinka voin nauttia silloin tällöin . Jos taas nykyinen suhteeni olisi huono niin vaihtaisin kyllä. Nauttikaa ihmiset älkääkä tuomitko ja ne moraalitonta on meidän itse luotava. Minulla se toimii ja hyvin. Se joka lapsiani kasvattaa on oltava kunnollinen nainen. Itse en kerro salaisesta harrastuksestani. Nautin elämästä ja se ei kuulu kellekään miten elän.
Aika yököttövää tekstiä. Ymmärrän, jos haluat vain pitää perheen kasassa (en ehkä siltikään ymmärrä), mutta se että tuomitset muut pettäjät epäluotettavaksi ja itse olet puhdas pulmunen on aika kieroa. Kerro edes kumppanillesi mitä teet ja anna hänen päättää mitä sinusta ajattelee. Eikö juuri pitäisi erota, jos haluat seksiä ja rakkautta toiselta.
Lapsilla tulee olla hyvä, uskollinen, rehellinen isä joka kasvattaa äidin kanssa.
Melko utopistinen ajatus että vaihtamalla paranee aina. Välillä varmasti näin, mutta voi olla vaan että ongelmat muuttavat muotoon, mutta määrä pysyy samana.
Ei varmaan mikään suhde ole ongelmaton, mutta kyse on paljolti myös siitä, että tietyn tyyppiset ongelmat voi olla pahempia ns.kipeitä kohtia tietyntyyppisille ihmisille jne. Mutta onko paljon vaadittua ettei ole ns, perus rikkovia ongelmia: henkistä-tai fyysistä väkivaltaa, alkoholi tms.riippuvaisuuksia eikä kommunikaatio-ongelmia.
Juurikin näin ,sama kitinää jatkuu mutta eri asioista heh.
En tiedä, miksi halusitte kommentoida avaustani. Tunsitteko kenties piston sydänalassanne? Mutta kun luin kommenttinne, huomasin entistä selvemmin olevani oikeassa.
Ei, kun väärässä olet.
Olen keski-ikäinen nainen ja olen tapaillut/seurustellut/ollut yhdessä kolmen miehen kanssa elämäni aikana. Nykyinen kumppanini on todellakin minulle sopiva, aivan erityinen. Olemme varmasti kumpikin muotoutuneet elämän varrella ja kokemusten kautta, mutta vihdoinkin minusta tuntuu oikeasti hyvältä ihan kokonaan.
Eli kyllä - vaihtaminen kannatti. Vaikka eihän oikeasti kyse ollut vaihtamisesta, vaan suhteen päättymisestä ja uskalluksesta olla avoin myös uuteen suhteeseeen, kun tapasi kiinnostavan ihmisen.
Löysin minulle sopivan sielunkumppanin, jossa tunteet, arvot ja tapa elää osuu yhteen. Samoin toivon, että aiemmat kumppanini ovat löytäneet sen sopivamman matchin. Toimiva ja antoisa suhde on aina kahden kauppa. Ei riitä, että kaksi kivaa ihmistä tapaa toisensa, siinä tarvitaan myös kemiaa ja tunnetta että toinen saa aktivoitua olemassa olollaan sinun parhaat puolesi esiin.
Minä ole tuon kyseisen lauseen kyllä kuullut niiltä, jotka ovat jo vaihtaneet, en ensimmäisessä liitossa olevilta.
Yksikin kaverini jo kolmannessa suhteessa ja ei vieläkään ole niin kun pitäisi hänen mielestään.
Ehkä vääriä valintoja kaikki.
No visusti pidän minäkin suuni kiinni tuosta lauseesta "vaihtamalla paranee". Vaikka erosta on jo tovi aikaa ja uusi parempi, tai pikemmin sopivampi mies mukana matkassa. Hienotunteisuutta ei saa ikinä unohtaa.
Ihanteet ja unelmat sanovat: pääasia että perheeni pelastui. Pettäjät sanovat: vaihtamalla parani. Hirvittävän syvä ristiriita siinä, mitä näemme elämälle hyväksi.
Jos hylkää yhdet, niin löytääkö onnen toisesta. Minusta tuntuu, ettei sellainen ihminen ole inhimillinen ihminen. Pitkässä juoksussa pärjäävät vain läheisistään välittävät. Käkinainen voi varastaa toisen perheen suojan, mutta mieskin oli elämässään läheisilleen luopio.
Onko ihminen onnellinen perin juurin onnettomassa suhteessa? Tuskin. Onko kumppani onnellinen, jos jatkaa liittoaan väkisin, ilman omaa tahtoa? Tuskin. Onko väkipakolla ilman omaa tahtoaan liittoaan jatkavan kumppani onnellinen? Tuskin.
Jos jatkaa liittoaan velvollisuudesta, pakosta, väkisin, tahtomattaan jne. suhde on epäterve. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ei jatka millaisessa suhteessa tahansa.
Perin juurin onneton? Ilman tahtoa jatkaa? Välipalolla?
Et käsittele mitään todellisia asioita, joissa parisuhteessa on vastuuta. Terve itsetunto on eri asia, kuin oman huonon olon paikkaaminen rakastajilla ja jännittävillä salaisuuksilla. Mitä kauemmaksi kuljet sen harhasta, sen paremmin sen tajuat. Ehkä lopulta on omalla kohdallasi kyse siitä, miten rehellinen olet elämälle itselleen. Jos sinulle on anettu paljon, sinulta vaaditaan paljon. Muita voit varastaa onnea saadaksesi, mutta loppupeleissä siitä maksavat kaikki.
Miun sisareni vaihtoi, juu , vanhan juopon uuteen juoppoon, minusta ihan turha vaihto nyt jo suhde karilla ja vasta 3 vuotta oleet yhdessä.
Vaihtaminen kannattaa ehdottomasti, jos on sitä mieltä :D. Ja miksi ei olisi sitä mieltä, jos suhde ei tyydytä, vaan rasittaa kaikin puolin. Minulla meni vuosia yritykseen saada ex-liitto uuteen kuosiin, päivitykset kohdalleen. Mutta kun toista ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Yksi ei voi parisuhdetta ylläpitää. Niin se vaan on. Ei silloinkaan, kun toisen mielestä suhde on "ihan hyvä". Tosiasia, että parisuhde merkitsee välillä sen osapuolille aivan eri asioita. Monesti käy niin, että toinen haluaisi jatkaa, toinen ei.
Itse en ole mikään juhla- ja bileihminen. Silti arkinen parisuhde on yhtä juhlaa :).
Olet oikeassa. Suhdetta ei voi yksinään ylläpitää. Ehkä siksi sitä kutsutaankin PARIsuhteeksi. Samoin on asianlaita, jos parisuhteeseen tuodaan kolmas osapuoli, kuten kolmas ihminen, alkoholi, huumeet, peliongelma, tms. Silloinkaan kyse ei ole enää parisuhteesta.
Kyllä vaan on kyse parisuhteesta, vaikka siinä toisella olisi riippuvuuksia ym. Parisuhde on niin kauan kunnes vähintään toinen sanoo sen irti.
Ilmeisesti Sinulla ei ole kokemusta sellaisesta suhteesta, johon Sinun ja Kumppanisi lisäksi, kuuluu kumppanin uusi rakastaja sekä kumppanin ja tämän rakastajan yhdistävä tekijä, eli päihdeongelma. Minulla on, ja kirjoitan niistä kokemuksista. Loppuaan kohti se suhde ei täyttänyt enää omaa kriteeriäni parisuhteen määritelmästä. Mutta minussa oli kuitenkin päättäväisyyttä irtautua tuosta suhteesta. Te muut voitte olla mitä mieltä haluatte. Itse tein oman ratkaisuni.
En usko, että paranee. Uskon, että suhdetta voi kehittää, jos on molemminpuolista halua. Jos kyse on lääketieteellisistä ongelmista, niihin saa apua. Rakkaus voittaa.
Vaihtaminen kannattaa erittäin paljon, jos suhde ei toimi, ei tyydytä. Riippuu tietysti haluaako parisuhdetta ylipäänsä. Kuten sanontakin kuuluu "mieluummin yksin kuin huonossa seurassa".
Mikäli parisuhteen haluaa, niin kannattaa miettiä sitäkin millaisen ja missä muodossa. Itse olen ollut elämäni vedossa eron jälkeen. Lapset kasvatettu, muuttaneet luotani, "urani" huipulla eli kiinnostavassa ja antoisassa työssä. Harrastan vanhaa ja uutta, tapaan ystäviä. Nautin yksinolosta. Minulle oli eron jälkeen selvää, etten halua asua miehen kanssa, vaikka parisuhteen haluankin. Ihan pelkästään jo ajankäytön vuoksi. Viikolla käyn kotona vain kääntymässä. Joten minulla on parisuhde, asumme omillamme.
Samoin meillä molemmilla oma kämppä ja arki, jo käytännön syyt on sellaiset ,että ei edes voida muuttaa saman katon alle.
Meikäläinen yli viiskyppinen pitkäaikainen työ yli 30v samassa paikassa ja mieheni paikkakunnalla minulle ei ole töitä ja mieheni työ kyseisessä kunnassa päällikkö ja ollut myös melkeen 36v ei löydy töitä meidän kunnassa.
Molemmilla aikuiset muksut.
Näin jatketaan eläkeikään asti jos sit vanhana muutetaan yhteen .
Hyvin suhde pelaa ollaan oltu aviossa nyt 5 v ja tavataan joka viikonloppu lomat ja muulla vapaa-ajallamme
Vaihtaisin vaikka lennosta, mutta en ole varma olenko se, jonka kanssa hän haluaa viettää loppuelämänsä. Isoja kysymyksiä, aika näyttää.
Riippuu vähän tilanteestakin. Jonkun maatilan isännän voi olla vaikea löytää uutta, mutta vaikkapa Helsingin keskustassa siihen tuskin menee kauaa. Suurperheen äidin voi olla vaikea luopua miehestä jos on melko kunnollinen muuten jo käytännön syistä.
Esiaviolliset suhteet,valinnanvapaus kannattaa aina.Maatilan isännillä/Emännillä
ongelmaksi tulee avioliittolaki joka sallii yhden avioliiton ei moniavioisuutta.
Kannattavuus katoaa avoliitoissa ja parisuhteissa.Taloudelliset ja Tuottannoliset
edut pois syödään valtiovallan ja kirkon toimesta.Toisaalta Kirkko on ollut suostuvainen Homo ja Lespo liitoihin jotka luultavasti kannattavuudellaan
tulee pärjäämään tukimaailmassa.
Ei avioliittolaki ole eri maatilallisilla ,se on kaikille sama, oli sitte yrittäjä tai palkansaaja ,tai täysin työtön.
Kyllä kannattaa aina välillä vaihtaa muuten voi ruveta pahasti haisemaan.
Juu työpaikkakin on hyvä joskus vaihtaa.
Auto on pakko vaihtaa....
Vaihtaminen ei kannata, jos ihminen ei osaa elää itsekseen. Ensin pitää tulla toimeen itsensä kanssa ja osata olla myös yksin. Vasta sitten voi onnistua parisuhteessa.
Moni mies hankkii hoidon heti erottuaan. Se on väärä tapa ja sillälailla saa käydä läpi useita suhteita ja aina epäonnistua.
Totta, eron jälkeen on hyvä käydä läpi se vanha suhde itsekseen ja miettiä mikä meni vikaan ja mitä itse olis voinu tehdä toisin, aina molemmissa vika ,jos erotaan.
Jos hyppää suhteesta toiseen ja jättää kaikki vanhat käsittelemättä niin sitte taas on sen uuden kanssa samassa tilanteessa.
Uusikin suhde onnistuu paremmin ,kun aloittaa puhtaalta pöydältä.
Mielestäni muuttuvassa elämänvaiheessa eroavien olisi syytä mennä itseensä ja tarkastella valintojaan kriittisesti. Jos on rakkautta ja tahtoa, niin parisuhteen saa toimimaan. Kyse on yrityksestä. Nykyään ei paljon yritetä vaan ollaan surutta moniavioisia eli juostaan suhteesta toiseen. Mitäpä tätä tuomitsemaankaan.
No höh. Eiköhän jokainen eroava ole montakin kertaa todennut, että tahtoa ja rakkautta ei ole. Tai jos vain toisella on tahtoa (tai ainoastaan "kiinnostusta") jatkaa, liitto ei onnistu. On myös epätervettä rakastaa puolisoa, joka kohtelee väärin. Ei ole edes kyse rakkaudesta, vaan aivan jostain muusta. Siinä kohdassa olisi todella tervettä mennä itseensä ja miettiä omia rakkauden motiivejaan, jos toinen käyttäytyy kaikkea muuta kuin rakkaudellisesti.
Oma kantani on, että mitä pidempään liitossa on ollut selvittämättömiä, osittain tiedostamattomiakin, tai toisen kieltämiä/mitätöityjä ongelmia, liitolla ei ole mitään edellytyksiä jatkua molempia osapuolia tyydyttävänä.
Kuten ei silloinkaan, jos toinen koheltaa sinne tänne/käyttäytyy sopimattomasti/aggressiivisesti/ennakoimattomasti/on masentunut yms. eikä tajua, edes kumppanin pyynnöistä huolimatta hakea apua. Aika monesti avioliiton kriisit johtuvat näistä kumppanin mielenterveyden häiriöistä, joita hän ei myönnä, siksi ei hae apua. Etenkin hoitamaton kaksisuuntainen mielialahäiriö on todella vaikea kolmas pyörä parisuhteessa. Paljon pahempi ja vakavampi kuin jos kolmas pyörä olisi pelkästään toinen mies/nainen.