Voiko soterahaa mennä teiden kunnostamiseen

– Rahoitusta ei korvamerkitä, Kela-johtajan pelko
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kela-johtajan-pelko-voiko-sote-rahaa-menna-teiden-kunnostamiseen-rahoitusta-ei-korvamerkita/747764/


Sote-uudistuksen myötä terveydenhoitopalvelut saattavat jatkossa kilpailla esimerkiksi teiden rahoituksen kanssa. Sairausvakuutuksen rooli muuttuu niin, että osa siitä lakkaa olemasta vakuutusmuotoinen, ja maksut peritään verotuksen muodossa.

Näistä verorahoista valtio myöntää sote-uudistuksen mukaan jokaiselle maakunnalle tietyn suuruisen rahoituksen. Sen kokoon vaikuttaa esimerkiksi maakunnan asukasmäärä.

– Vakuutuksen etu on, ettei sitä voi käyttää muuhun kuin sen tarkoittamaan kohteeseen. Mutta jos rahoitus kerätään yleisenä verona, eikä sitä ole korvamerkitty mihinkään tiettyyn kohteeseen, niin silloinhan sitä rahaa voidaan käyttää ihan mihin tahansa, sanoo Kelan johtaja Mikael Forss.

– Mikäli teiden kunnossapito tulee maakuntien tehtäväksi, niin silloin asia on näin. Aiemmin kunnat ovat saaneet sosiaali- ja terveydenhuollon osalta menoperusteisen rahoituksen, mutta nyt puhutaan yleiskatteellisesta rahoituksesta ja sitä ei korvamerkitä edes pelastustoimen tai sosiaali- ja terveydenhuollon osalta, myöntää sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila.

Maakuntien tehtäviä ei ole kuitenkaan vielä linjattu tarkemmin. Yleiskatteellinen valtion rahoitus vastaisi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maakunnan muiden lakisääteisten tehtävien laskennallisia kustannuksia.

Lue lisää tämän päivän Kalevasta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


123-w kirjoitti:

– Rahoitusta ei korvamerkitä, Kela-johtajan pelko
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kela-johtajan-pelko-voiko-sote-rahaa-menna-teiden-kunnostamiseen-rahoitusta-ei-korvamerkita/747764/


Sote-uudistuksen myötä terveydenhoitopalvelut saattavat jatkossa kilpailla esimerkiksi teiden rahoituksen kanssa. Sairausvakuutuksen rooli muuttuu niin, että osa siitä lakkaa olemasta vakuutusmuotoinen, ja maksut peritään verotuksen muodossa.

Näistä verorahoista valtio myöntää sote-uudistuksen mukaan jokaiselle maakunnalle tietyn suuruisen rahoituksen. Sen kokoon vaikuttaa esimerkiksi maakunnan asukasmäärä.

– Vakuutuksen etu on, ettei sitä voi käyttää muuhun kuin sen tarkoittamaan kohteeseen. Mutta jos rahoitus kerätään yleisenä verona, eikä sitä ole korvamerkitty mihinkään tiettyyn kohteeseen, niin silloinhan sitä rahaa voidaan käyttää ihan mihin tahansa, sanoo Kelan johtaja Mikael Forss.

– Mikäli teiden kunnossapito tulee maakuntien tehtäväksi, niin silloin asia on näin. Aiemmin kunnat ovat saaneet sosiaali- ja terveydenhuollon osalta menoperusteisen rahoituksen, mutta nyt puhutaan yleiskatteellisesta rahoituksesta ja sitä ei korvamerkitä edes pelastustoimen tai sosiaali- ja terveydenhuollon osalta, myöntää sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila.

Maakuntien tehtäviä ei ole kuitenkaan vielä linjattu tarkemmin. Yleiskatteellinen valtion rahoitus vastaisi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maakunnan muiden lakisääteisten tehtävien laskennallisia kustannuksia.

Lue lisää tämän päivän Kalevasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu