Kuulin juuri autoradiosta Suomessa tulille lyödystä perustulokokeilusta, Kokeiluun on arvottu 2000 suomalaista työtöntä sinkkumiestä.
Oletko yksi onnellisista?
😁
Oletko yksi onnellisista?
😁
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Itse kuulin asiasta vasta nyt. Kuinka hitossa en ole tullut varoitetuksi tästä järkyttävästä yhteiskunnallisesta kokeilusta, jonka osaltani rahoitan.
Syytän jälleen mediaa.
😁
Pakko tilata Forbes, jotta edes jotain talouden moniselitteisyydestä ymmärtäisi.
😁
Kieltämättä sää on hieman huono pumpputuolihommiin. Sängystä pumpputuolille siirtyminen hameessa läpi pöllyävän lumiliikenteen ansaitsisi sekin jotain perustuloa.
Orgastista.
😁
Koska olen niin surkea saamaan oikeita orgasmeja, niin tällaiset mielikuvaorgasmit ovat minulle kuin elämänilon ja olemisen riemun todellinen lähde. Loppupeleissä tulee käymään niin, että koko asia unohtuu, eikä orgasmivetoinen maailma enää vaikuta.
Eli siirryn itsekin "perustulolle".
😁
Jos en olisi juuri saanut upeita kuvia toiselta puolelta maailmaa WhatsAppiin, niin olisin varmaan masentunut, ajanut pylvääseen ja saanut rattityynyn kasvoilleni.
Sitten joku palomies olisi ruuvannut minut irti metalliosista ja kiikuttanut ambulanssiin.
😁
😁
"Älä tuu droppaa mun tunnelmaa."
😁
Naisen seksuaalisen huippukauden terävin kärki voisi olla se että kymmenpäinen atleettilauma yrittää kiskoa häntä ulos romuttuneesta autosta samalla kun häntä yritetään pitää elossa.
Herää kysymys, miksi?
Lunta pöllyää.
😁
Tässä tilanteessa on jotain klassista, joka tuoksuu kuitenkin... uudelta.
😁
Veren ja hajuveden kietoessa sormensa metallin, pakkaslumen ja pakokaasunkatkun ympärille, kuva kirkastuu ja valaistuu. Kukaan ei puhu mitään.
Helvetin traumaattista.
😁
Valitettavasti en ole yksi onnellisista. Onnettomasti työllistän itseni (ja kyllä, kenkää pitäisi tällaiselle turhakkeelle antaa. =P) Onnettomasti myös harrastetyöni mahdollistaa paikkojen puuttumisen muutamalta onnekkaalta.
Autossa soi usb-tikku tai spotify, en "pääse" nauttimaan noista radion taivaallisesta tarjonnasta.
Siinä se taas nähtiin.
Kun elävä puhe ei kiinnosta, niin työnnetään tikku reikään.
😁
Mun mielestä somesekoiluun pitäisi saada perustuloa siinä muodossa, että kredibiliteettiä voitaisiin puolueettomasti mitata. Ja koska se on periaatteessa mahdotonta, niin voitaisiin oletusarvoisesti pitää jokaista kirjoitusta vain häviävän pieniltä osin totena. Huomattavasti suuremman osan kakusta vie taustakohina.
Eli keskustelut kohisevat tyhjyyttä, mutta kirjoittajat eivät.
😁
Tuo kuulosti ironialta.
Sarkasmia se ei ollut.
Vai oliko?
😁
En tiedä, mutta vieläkin naurattaa.
😁
Hyvän hahmon ongelma on aina sama: sen kirjoittaja.
Jos kirjoittaja liimaa ainuttakaan haluaan tai arvojärjestyksensä tavoitetta kehittelemäänsä hahmoon, hahmon uskottavuus romahtaa.
Eli siinä mielessä toiseus on utopistinen tavoite.
😁
Ei vittu, mun on mentävä vaihtamaan tamponi.
Tai tampooni.
😁
Heippa
Soittelen täältä pöntöltä ja toimittelen naiselämän saastaisinta manööveria.
Kukaan ei ole kirjoittanut seinään mitään.
Ei kommentteja. Kaivan esiin tussin.
😁
Hieno
Minulla on ollut aina kaunis käsiala. Harmi vain etten enää tule käyttäneeksi sitä missään.
😁
Mutta se sanoma.
😁
Kun roikottaa käytettyä tamponia nenänsä edessä, se näyttää aivan nyljetyltä labrahiireltä.
Otetaanko selfie?
😁