Turvamies, vastaa?

Haudalla

Olen hengissä, kai niin pitää olla kaiken sen jälkeen. Tai sitten ei. Niin monta vuotta kulunut on. Se tuki minkä sain ja mitä kirjoitit. Kaikki ei edes tajuu. Marco vox. PS. tämä ei ole mitään vittuilua!!!!! ```kersantti```

7

187

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turvaamiess

      Hei Marcovox

      En ole unohtanut sinua, enkä muitakaan ketkä kirjoittelivat palstalle. Se vertaistuki mitä itse koin oli jotain millä selvisin päivän kerrallaan. Se samaistuminen toisten tunteisiin oli lohduttavaa. Aikaa siitä on kulunut ja nyt on helpompaa mennä eteenpäin. Suru ja ikävä kulkevat mukana mutta sitä jaksaa nyt paremmin kantaa. Minussa on tapahtunut muutoksia ja ympärilläni oleva elämä on muuttunut. Kun suru ja murhe olivat valloillaan oli joskus vaikeaa selvitä muutamasta tunnista mutta kun palstalla oli kirjoitus, antoi se voimaa jatkaa.

      Hyvä, että myös sinä olet hengissä. Aina kun on elämää, on elämässä toivoa. Kun epätoivo valtaa mielen, ei sinne mahdu toivoa. Pitää vain jaksaa uskoa omaan elämään ja löytää sen merkitys niin pitkäksi aikaa kun se on olemassa.

      Ei saa vieläkään jäädä tuleen makaamaan, vaan pitää vaikka ryömien mennä eteen päin. Isän kätteen ja kaikille muillekin rakkaat terveiseni.

      Turvamies

    • XViola

      Hei teille Marcovox ja Turvamies ja. jos muitakin ystäviä palstoilla, niin kaikille yhteisesti tervehdys!

      Yhdeksän vuotta on jo mennyt siitä, kun elämäni meni silloin pirstaleiksi.
      Vertaistuki tällä palstalla oli valtaisaa ja se antoi niin paljon lohtua.

      Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille


      Viola

    • sydänsyrjällään

      Hei täältäkin Marco Fox,Turvamies ja Viola ja kaikki te toisetkin,jotka sitä arvokasta vertaistukea annoitte. Olen ikuisesti kiitollinen teille kaikille. En varmaan olis selvinnyt siitä musertavasta surusta ilman teitä kaikkia.
      Ystävänpäivänä tulee 8 vuotta pojan kuolemasta,joskus tuntuu aivan käsittämättömältä tuo ajan kulku...miten sitä vain on menty eteen päin,välillä helpommasti ja välillä syvissä surun ja ikävän syövereissä.
      Mieki toivon teille kaikille sitä iloa ja valoa ja voimaa ja ennen kaikkea terveyttä ja onnea alkaneelle vuodelle.

    • Xviola

      Hei Sydänsyrjällään, Turvamies,Marco ja te kaikki muut ketjuystävät!

      Vuodet kuluvat, eteenpäin mennään, mutta sitten joinakin päivinä, tänään, se musertava ikävä iskee. Se toivoton ikävän ja surun tunne, te tiedätte. Tänään, juuri nyt silmät osuivat pojan armeijakuvaan (minun kaunis poikani)
      . Kuuntelin Petri Laakson Kyynelsilmin kappaletta ja siinä on niin kaunis sävel ja sanat ja se sopi tunnelmaani. Kyllä,se taas tästä...

      Kauniita kevättalven päiviä teille kaikille!

      T. Viola

      • Haudalla

        Vastailen tässä taas ja muistelen niitä kirjoituksia. Bemarilla yöllä pakkasessa, pysähdyin ja katsoin ylös päin, näin linnunradan. Muistoja mitä ei saisi olla, enkä suosittele kellekkään. Olin ihan siellä äärirajalla. Silloin!!!


      • Haudalla

        Ja tämäkin viellä, että vedin täpöt sillä autolla 250. Eikä minulle tarvi selittää että tuo lukema on kuolemaksi. Väärissä käsissä. Se muuten on näin. Silloin minä tiesin tasan tarkkaa mitä olen tekemässä. Mutta tietääkö kaikki, sitä kysyn vaan?


    • yxelämän.kulkuri

      Terveiset täältäkin, kyllä mv ja kaikki muutkin palstan kirjoittajat ovat mielessä edelleen. Todella hienoa kuulla viestiäsi, mv.. ja haudalla käydään täälläkin...

      Ja vaikka elämä on antanut uusia päiviä ja uusia asioita, niin eihän se menetys minnekään katoa, joskus pinnalla enemmän, joskus hieman vähemmänkin. Tytär on muutanut yliopistokaupunkiin opiskelemaan ja kyllä ne sen myötä tulleet yksinäiset illat on tehokkaasti asiasta muistuttaneet. Ja hienoja ne viikonloput, jolloin hän on täällä käymässä.

      Mutta kyllähän tämä tosiaan tästä, vaihtoehtojakaan kun ei ole. Päivät kuluu työn merkeissä ja kun saa tehdä sellaista, mistä pitää niin aina parempi. Ja vaikka nyt tuleekin lunta niin niitä aurinkoisia kevätpäiviä kaikille toivottelen kaikin puolin. Pärjäillään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe