Shaatana NÄITÄ juttuja EI STTEN täällä kirjoiteta.

AL: Turvapaikanhakijaa epäillään 10-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta Pirkanmaalla
Julkaistu: 4.1. 15:50
Jaa16TwiittaaSähköposti
Aamulehti kertoo epäillystä törkeästä raiskauksesta, joka on tapahtunut Tamperetta pienemmällä paikkakunnalla Pirkanmaalla.
Aamulehden mukaan Sisä-Suomen poliisi epäilee vuonna 1994 syntynyttä miestä 10-vuotiaan tytön raiskauksesta. Mies on poliisin mukaan turvapaikanhakija.
21532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Oulussa sattuneesta jutusta myös kirjoitettiin täällä, kirjoitus katosi yllättäen, vaikka aloittaja kertoi vai saman kuin lehdet.

Äänestä

Jo useampi lastenraiskauksista kertova ketju poistettu. Eivät ole olleet hävyttömiä, kertoneet vain, mitä uutisissa on tänään ollut (eli että ulkomaalaistaustaiset/turvapaikanhakijat raiskanneet alaikäisiä Oulussa ja Pirkanmaalla).

1Äänestä
  • Täältähän häviää jo useampi asiallinen keskustelunaloitus. Aiheena on ollut tp-hakijoiden raiskaukset jotka ovat kohdistuneet alaikäisiin tyttöihin Tampereella ja Oulussa.

    En ole ennen huomannut että asialliset aloitukset poistetaan.

    Äänestä

Ja tämä paljastuu vasta nyt.

Ihmisen pitäisi tietää näistä jutuista että tietäisivät varoa.

1Äänestä

Kangasala on Tampereen kyljessä. Siellä näitä matuja tutustutettiin kerholaisiin, vanhempien tietämättä. Varmaan vierailivat kouluissakin? Yksikin uhri on liikaa.

1Äänestä

tästäkin poistetaan viesti sääntöjen vastaisena.

Äänestä

Totuutta ei saa kertoa, tekee hallaa herrojen pisneksille.

Äänestä

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. jne jne...eikun pää pensaaseen kyllä se siitä..

Äänestä

Ei matuja Suomessa ei poistoja maahanmuutto törkysivustolla.Helppoa ja yksinkertaista vai mitä..

Äänestä

Näköjään sensuuri kiristyy, ennen on meinaan saanut olla viestit melkolailla rauhassa, vaikka ollut ala-arvoistakin tekstiä. Ruotsin mallia kohden mennään, eli keskustelu tietyistä aiheista on kielletty. Toisella palstalla postasin kahteen kertaan linkin, jossa rasmuslaiset syyllistivät 10-vuotiasta ja tämän vanhempia raiskauksestaan. Viesti poistettiin molemmilla kerroilla. Eli ulkomaan eläviä ja heidän puolustelijoitaan ei saa kritisoida. Nyt multikultin lonkerot ovat päässeet käsiksi myös tälle foorumille, mikä on huolestuttavaa. Sensuuri pyrkii hiljentämään kaikki keinot puhua multikulturalismin ongelmista, jotta projekti saataisiin vietyä läpi.

Äänestä

Olemme saaneet oppimme Pohjois-Korean valtion tiedotusvastaavalta.

Äänestä

Tästä on taas poistettu viesti sääntöjen mukaisesti.

Äänestä

Naurettava pelle tuo viestien poistaja

Äänestä
  • Kyllähän täällä puhaltaa nyt uudet tuulet. Oisko palkanneet jo maahantunkeutujan poistelemaan asiallisetkin arvostelut ko.aiheesta?

    Pohjois-Korean ja Kiinan jne. malli käytössä?

    Tosiasiat kuitenkin pitää ja pysyy, vaikka meiltä mielipiteen ja sananvapautta viedäänkin.

    Äänestä

Matut nuo suurimmat kuluttajat eivät tykkää lukea Suoli24 sivustoja joissa heitä arvostellaan..Näin ollen Suoli24 mainostajat vaativat tiukaa matuSENSUURIA.

Äänestä

Tää on nyt vaan tätä...

Äänestä

Suvakit ovat tunteettomia paskiaisia. He eivät piittaa pätkääkään ryöstömurhatuista vanhuksista ja raiskatuista naisista ja lapsista. Vain oma matubisnes kiinnostaa. Onko joku havainnut ikinä mitään kritiikkiä näitä rikoksia kohtaan vihervasureiden leiristä? Näyttää enemmän siltä että syyllistävät uhreja ja heidän vanhempiaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Suoli24-Sensuuri kirjoitti:

AL: Turvapaikanhakijaa epäillään 10-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta Pirkanmaalla
Julkaistu: 4.1. 15:50
Jaa16TwiittaaSähköposti
Aamulehti kertoo epäillystä törkeästä raiskauksesta, joka on tapahtunut Tamperetta pienemmällä paikkakunnalla Pirkanmaalla.
Aamulehden mukaan Sisä-Suomen poliisi epäilee vuonna 1994 syntynyttä miestä 10-vuotiaan tytön raiskauksesta. Mies on poliisin mukaan turvapaikanhakija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu