Kuluttajan sähkölasku kasvaa vaikka sähkö halpenee

On se ihmeellistä, että kun sähkön tukkuhinta on laskenut 43% viiden vuoden aikana, niin kuluttajan kukkarossa se ei näy ollenkaan.

Viime vuona siirtoyhtiö Caruna KOROTTI kokonaisveloitusta 28% eikä viranomainen ole puuttunut mitenkään tähän epäkohtaan. Siirtoyhtiöiden sallitaan lain mukaan tuottaa niukka voitto, mutta Caruna siirtää suuren voiton markkinahintaa monikertaisina sisäisinä korkokuluina ulkomaille ja kuluttajat jäävät nuolemaan näppejään. Viranomainen ei tee työtänsä. Joku pitää saada tästä vastuuseen!
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä Helen osaa myös laskuttaa aika hyvin siirrosta, vaikka tuottaa itse sähköään. Samoin siirrosta tulee koko ajan maksu Porvoon energialta, vaikka en käytä sähköä kuin kesäaikana mökillä ja sitäkin vähän.. Pitää kai irrottautua siellä verkosta ja hankkia aurinkopaneelit.

Äänestä
  • Rannassa on viisasta aina säilyttää hiilivoimaloita. Varalla.
    Saksassa juuri rakennetaan 80 uutta hiilaria.
    Mtk:n hakeketju voi haavoittua esim. lakkojen vuoksi.
    Loviisan ydinvoimala on ikääntymässä, päätös uusimisesta odotetaan.
    Kollaja ja Vuotos rakentumaan säätövoimaksi hallitusohjelman mukaisesti.
    Ruotsi voi alkaa myydä sähkönsä Saksaan........meille tulisi pakkanen pirttiin, kun kovalla pakkasella ei yleensä tuulivoimala pyöri.

    Äänestä

  • Vuotoksen tekojärvi
    Vuotoksen tekojärvi on Vuotosjoen alueelle suunniteltu tekojärvi. Kaavailtu voimala olisi teholtaan 37 MW ja allas olisi pinta-alaltaan 237 km². Altaan rakentaminen nostaisi tuotantoa alapuolisten vesistöjen voimalaitoksissa siten, että vuotuinen energiantuotanto lisääntyisi noin 0,35 TWh.

    Vuotoksen altaan rakentamisesta on keskusteltu 1950-luvulta lähtien.

    Suomen eduskuntapuolueista Vuotoksen altaan rakentamista kannattavat Keskusta, RKP, Persut ja Kokoomus, ja vastustavat SDP ?, Vihreät, Vasemmistoliitto

    Tuulivoimalat kaipaavat vesi- eli SÄÄTÖVOIMAA tasaamaan tuulettomia päiviä.

    Vuotoksen altaan yhteydessä on myös usein puhuttu myös hyvin kannattavasta Kollajan altaasta.
    Sähkö tulee tepselista....Vihreät elävät unelmissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuaMOT kirjoitti:

On se ihmeellistä, että kun sähkön tukkuhinta on laskenut 43% viiden vuoden aikana, niin kuluttajan kukkarossa se ei näy ollenkaan.

Viime vuona siirtoyhtiö Caruna KOROTTI kokonaisveloitusta 28% eikä viranomainen ole puuttunut mitenkään tähän epäkohtaan. Siirtoyhtiöiden sallitaan lain mukaan tuottaa niukka voitto, mutta Caruna siirtää suuren voiton markkinahintaa monikertaisina sisäisinä korkokuluina ulkomaille ja kuluttajat jäävät nuolemaan näppejään. Viranomainen ei tee työtänsä. Joku pitää saada tästä vastuuseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu