Kysymys: Mikä on motiivisi tänne kirjoittelulle?
Minulla ei ole henkilökohtaisesti ollut tarve
a opettaa ketään,
tai
b käännyttää ketään mihinkään
Olen halunnut jakaa ajatuksiani ja pohdiskelujani.
Olen vuosien saatossa kuitenkin huomannut, että uskonnolliset foorumit, eivät ole sellainen paikka, joka mahdollistaisi sen.
Toki myös omassa kyvyssäni ilmaista mielipiteitä, on voinut olla vajavuutta. Voi olla, että olen vuosien saatossa toiminut itse väärin eri foorumeille kirjoittaessa, mutta en toisaalta kaipaa elämääni sellaistakaan, että joutuisin revityksi toisten ihmisten toimesta tai että minua pakkokäännytettäisiin johonkin.
Olen kuitenkin luonteeltani herkkä pohdiskelija. Toisten ihmisten elämään puuttuminen, varsinkaan, kun ei todellisuudessa toista lähimmäistä todellisesti tunne, ei ole oikein, eikä liiemmin muutenkaan. Toki hyvää tarkoittavien neuvojen, ei pitäisi ketään satuttaa, jos motiivi on oikea.
Henkilökohtaisesti pyydän anteeksi, jos olen ollut jotain kohtaan taitamaton näillä palstoilla kirjoittaessani tai jos olen joskus toiminut asioissa niin, miten en haluaisi, että itseäni kohdeltaisiin.
Onko sitten aika vihdoin löytää elämästä uudenlaisia haasteita ja lopettaa palstoille kirjoittelu.... ehkäpä?
Minulla ei ole henkilökohtaisesti ollut tarve
a opettaa ketään,
tai
b käännyttää ketään mihinkään
Olen halunnut jakaa ajatuksiani ja pohdiskelujani.
Olen vuosien saatossa kuitenkin huomannut, että uskonnolliset foorumit, eivät ole sellainen paikka, joka mahdollistaisi sen.
Toki myös omassa kyvyssäni ilmaista mielipiteitä, on voinut olla vajavuutta. Voi olla, että olen vuosien saatossa toiminut itse väärin eri foorumeille kirjoittaessa, mutta en toisaalta kaipaa elämääni sellaistakaan, että joutuisin revityksi toisten ihmisten toimesta tai että minua pakkokäännytettäisiin johonkin.
Olen kuitenkin luonteeltani herkkä pohdiskelija. Toisten ihmisten elämään puuttuminen, varsinkaan, kun ei todellisuudessa toista lähimmäistä todellisesti tunne, ei ole oikein, eikä liiemmin muutenkaan. Toki hyvää tarkoittavien neuvojen, ei pitäisi ketään satuttaa, jos motiivi on oikea.
Henkilökohtaisesti pyydän anteeksi, jos olen ollut jotain kohtaan taitamaton näillä palstoilla kirjoittaessani tai jos olen joskus toiminut asioissa niin, miten en haluaisi, että itseäni kohdeltaisiin.
Onko sitten aika vihdoin löytää elämästä uudenlaisia haasteita ja lopettaa palstoille kirjoittelu.... ehkäpä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen kirjoittanut tälle palstalle 32-vuotiaasta 42-vuotiaaksi.
Motiivini on vaihdellut eikä se ole enään sitä mitä se olin kymmenen vuotta sitten.
Olin vielä kovasti lapsenuskossa ja koin että minun täytyi kertoa ihmeistäni muille.
Sitten halusin kuulua joukkoon. Tapasinkin yhden silloisen palstalaisen livenä. Siis jukkafinlandin.
Kirjoittelin hänestä sitten asioita palstalle ja siitä seurasi vuosikausiksi pohdittavaa minulle ja muille. Jopa poliisia sotkettiin asiaan. :)
Motiivini oli tuolloin saada se viimeinen sana koska minulla oli syyni tuoda jf:stä tietoja tänne, ja ne kirjoitukset täällä tuli mieheni kehoituksesta.
Silloin minua haukuttiin mielisairaaksi ja toin koko terapiani sisällön palstalle.
Minulla meni jokseenkin surkeasti yksityiselämässä ts mieheni oli jatkuvasti töissä ja minä työttömänä tietokoneen kanssa kotona.
Jopa suurentelin minuun kohdistunutta pilkkka mitä tuli yksinomaan uskovien taholta.
Tullessani palstalle vannoin uskollisuutta helluntailaisuusopille mutta nyt kun mikään ei täällä pitänyt niin aloin innostua ateismipalstasta.
aloin kirjoittamaan sinne mutta hellaripalstan uskovaiset löysivät tiensä sinnekin ja kiusaaminen jatkui.
Lämpenin ateistien ystävällisyydelle ja älykkyydelle.
Sitten elämääni tuli muuta ja palstan asiat ei koskettanut mua enään.
Nykyisin mulla on paljon ystäviä ja mies vähemmän töissä ja enemmän kotona ja lapset tarvii jatkuvasti ja on opinnot...
Ja palstan kiusanhengetkin on muuttaneet pois palstalta vaikka yhä niitä löytyy..
Enään kiusaaminen ei ole systemaattista ajojahtia mitä se aluksi oli kun jukkafinlandia satuin sohaisemaan.
Sitä kuintenkin on edelleen.
"Oletko taas humalassa?"on yhden sitkeän taustapirun salainen ja toimiva ase.
Kun ei ole humalassa ja toinen kieltäytyy uskomasta niin minkäs sille voi.
Ei savua ilman tulta: juomisongelmasta olen avoimesti kertonut ts itse olen aseet vihollisen käteen antanut.
Nyt olen raitistunut.
Ei se pilkka haavaa tee...paras kun vain itse tietää omat asiansa ja juomisensa.
Hei ab.
mietin niitä omia motiivejani vuosien varrella, niin kyllähän alkujaan, silloin joskus oli aika rikkinäinen. Silloin ehkä kuvitteli krisitillisyyden olevan jokin sellainen paikka näiden foorumien kautta voisi löytää jotain hengellistä yhteyttä toisiin ihmisiin, on halunnut olla hyväksytty ja välitetty.
Myönnän olleeni tosin välillä tosi huono autettava, jos apua olen saanutkin... ehkä epäkiitollinen ja pisteliäskin välillä olen voinut olla, olen tehnyt virheitä myös silloin, kun on aidosti välitetty, ehken aina ole ottanut vastaankaan, jos jotain on tarkoitettu hyvällä.
Olen havahtunut siihen, että en pidä siitä, että jonkinlaisissa uskonnollisissa viitekehyksissä, lähdetään väkisellä ohjailemaan toisten henkilöiden mielipiteitä ja uskonnolllisuudessa on paljon sellaista toimintakulttuuria tai ei välttämättä väkisin, mutta esim. joidenkin ihmisten sanomisten painoarvo voi määrittyä henkilön aseman vuoksi, liian voimakkaasti ja vaikuttaa samalla muiden ihmisten arviointikykyyn. ehkä se liittyy siihen, että ihmiset nostavat itse henkilöitä toisten yläpuolelle, huomaamattaankin tai luottavat niin paljon jonkun arvovaltaan, että oma identiteetti ja kyky arvioida katoaa, ollaan helposti jonkun puolta tai jotain vastaan, ehkä ihminen sortuu siihen liian helposti itse kukin, varmasti sitä vikaa on ollut itsessänikin.
Tietenkin mikä ideologia hyvänsä voi perustua periaatteessa sellaiseen. Toisen ihmisen hyväksyntä olisi tärkeintä, oli ne asiat mitä hyvänsä, jossa mielipiteet eroavat.
Paljolti on ollut hieman samanlainen tilanne kuin sinulla aikoinaan, että se netti on liikaa vienyt aikaa ja olen sen kyllä näin jälkikäteen ymmärtänyt, että siinä helposti se muu elämä jää elämättä ja ei näe ehkä, että itse on uppoutunut väärällä tavalla liiallisesti johonkin mihin ei pitäisi käyttää, ainakaan niin paljon, aikaansa. Se on kyllä hyvä muistutus, ettei tulisi mistään asioista liian riippuvaiseksi, oli se sitten mitä vain.
Pidän silti myös siitä kun voi välillä jakaa asioita tälleen kirjoittamalla jollekin.
Ja mukavaa oli kuulla sinusta, taas ;)
Ihanaa lukea oikeiden ja aitojen ihmisten viestejä välillä. <3 Olen kyllästynyt täydellisiin kipsikulisseihin.
Aloin miettimään motiiveja mitä on ollut aikoinaan matkan varrella.
yksi asia mikä on ollut aiemmin, oli sellainen, että jotenkin ne ongelmat mitä oli ollut itsellä jollain tavalla kohdistin asian niin, että ne muutkin tarvitsisivat jotain. Jotain mitä vaille koin joskus jääneeni, sitä pyrin tarjoamaan muillekin.
En vain ehkä ymmärtänyt, että ne ihmiset esim. näillä kirjoituspalstoilla, ei edes koe ehkä tarvitsevansa mitään, vaan kokevat olevansa tyytyväisiä elämäänsä sellaisena kuin se on. Että ne kuvitelmat asioista, jotka suuntautuivat jonnekin kauas omasta arkielämästä, ei olleetkaan sitä todellista elämää. Se elämä on tässä ja nyt ja sellaisena kuin se tulee vastaan ja se tulee ottaa vastaan tutkiskellen ja kuin "löytöretken", aina voi olla uutta ja jännittävää "kulman takana", elämä on mielenkiintoinen löytöretki. Elämä on kaikkineen todellista ja hyvää ja kaunista.
Se on toisaalta vapauttavaa, saada olla mikä on, ei tarvitse "pelastaa koko maailmaa", tai olla muutenkaan missään "pelastustehtävissä", vaan saa vain elää ja tehdä asioita ja olla kuin kuka tahansa, kuitenkaan olematta vain kuka tahansa. Se onkin muuten toisaalta tosi ihmeellinen ja kaunis asia, miten jokaisessa meissä on se "minuus" ja olemus ja jokainen elää ja tarkastelee tätä maailmaa sen kautta. Me emme ole toistemme kopioita, mutta emme ole niin kovin erilaisiakaan loppuviimein.
Elämisen riemu ja ilo. Se on ennenkaikkea myös sisäinen olotila, jossa kaikki on okei, kohdillaan, eikä sitä mittaa mikään ulkoinen tekijä kuten omaisuus, työ tai muu saavutus.
En ole robotti, en ole kone; olen IHMINEN. Aivan kuten sinäkin, niin minäkin, olen ihminen, tunteva ja kokeva, silti niin ainutkertainen miljoonien ja miljoonien joukossa, sitä me olemme kaikkineen.
Kun oppii arvostamaan itseään, voin arvostaa muita.
Ihmisen ei tarvitse kuitenkaan peilata menneisyyttään toiseen ihmiseen ja ajatella, että muilla olisi olleet samat ongelmat tai lähtökohdat asioihin, mutta voi opetella arvostamaan elämää.
Sellaisia ajatuksia.
Ajan kuluttaminen ja kiinnostus hengellisiä asioita kohtaan, tosin täällä harva keskustelu on niin kiinnostavaa ja uusia ajatuksia herättävää, että aikaa täällä kannattaisi kuluttaa.
Sitä itsekin miettinyt sitä, ettei aikaansa täällä kannattaisi kuluttaa.
Teologiset oppirakennelmat, ei niinkään kovin paljoa nykyään kiinnosta ja sitähän nämä palstat on täynnänsä, koska ovat uskontopalstoja ja niiden paikka keskustelullehan se on.
Hassua, kun näitä palstoja seuraa, ne pyörivät aikalailla samoissa aiheissa ja ne ovat jotenkin vuodesta toiseen samassa pisteessä, kaiken sen mielettömyys jollain tavalla tulee esiin. Milloinhan uskonnot selvittävät mikä oppiriita tai suuntaus tai jokin opinkappale, on se varmin, todistettavin ja pätevin. Ehkä kiistat jatkuvat hamaan tulevaisuuteen.