Ylitöistä ei korvauksia

Vittumitäpaskaaa

Olen töissä alalla, missä suuri osa palkkatuloista tulee ylitöistä, mutta nyt vuodenvaihteen jälkeen työnantaja on siirtynyt "työaikapankki" järjestelmään eli ylimääräiset tunnit kertyvät "pankkiin" ja ne voi pitää vapaina myöhemmin. Kuitenkin ylitöitä joutuu tekemään ihan yhtä paljon kuin aina ennenkin, ainut vaan että niistä ei enää makseta ylityökorvauksia! Eli käytännössä tulot tippuu ainakin -20% tämän järjestelmän takia.

IHANAA!!!!

4

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vedätys

      Ei ylitöitä ole lain mukaan pakko tehdä. Kyse ei ole työehtosopimuksesta vaan työaikalaista. Ei tähänkään asti ole ollut pakko tehdä ylitöitä. Työaikapankki perustuu vapaaehtoisuuteen. Teet sitten vaan normaalin työpäivän tai teet ylitöitä vain vähän. Älä lähde sellaiseen vedätykseen mukaan. Olethan keskustellut muiden työkavereiden kanssa asiasta. Työaikapankki on työnantajan ja työntekijöiden edustajan (yleensä luottamusmies) yhdessä laatima ja sopima. Ei työnantaja sellaista yksin päätä. Tai sitten se ei ole lain tarkoittama työaikapankki ollenkaan vaan työantajan oma keksintö.

      • Aapeekirjoittaja

        "Ei ylitöitä ole lain mukaan pakko tehdä. "

        Mikään ei ole pakko paitsi kuolla, mutta jos haluaa pitää työnsä, ylitöitä on PAKKO tehdä. Se on alan luonne. Järjestelmä on laillinen ja jyrättiin läpi, jottei irtisanomiset.


      • Erkki_Einari
        Aapeekirjoittaja kirjoitti:

        "Ei ylitöitä ole lain mukaan pakko tehdä. "

        Mikään ei ole pakko paitsi kuolla, mutta jos haluaa pitää työnsä, ylitöitä on PAKKO tehdä. Se on alan luonne. Järjestelmä on laillinen ja jyrättiin läpi, jottei irtisanomiset.

        Työntekijää ei voi erottaa ilman laissa erikseen mainittua syytä ja perustetta. Ylityöstä kieltäytymisen perusteella ei voi antaa potkuja. Se on varma se. Kyse on laista ei työehtosopimuksesta. Minkä alan luonne ? Vuokratyö? Työsopimuksessa on mainittu ehdot. Nollatuntisopimukset on asia erikseen. Tuskin siellä koskaan tulee vastaan ylityöt. Päin vastoin tuntien puute. Kuka jyräsi ja mitä ? ei pysy Erkki Einari nyt mukana janalla mitenkään.


    • ihmisenÄÖ

      Miksi pitäisi tehdä ylitöitä? Jos firmassa käytäntönä tehdä jatkuvasti ylitöitä ei firman asiat ole ok eli työntekijöitä on väärässsä suhteessa työn määrään!

      Ylityöstä voi kieltäytyä, se ei ole normaalia työaikaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      277
      2885
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe