Hei!
Onko joku menettänyt äitinsä nyt hiljattain? Oma äitini kuoli tällä viikolla ja olisi mukava vaihtaa ajatuksia jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. Äitini oli jo 89-vuotias ja sairasteli pitkään, joten yllätyksenä loppu ei tullut, mutta silti tämä tuntuu niin hirvittävän pahalta. En tiedä olenko vielä edes ymmärtänyt koko asiaa. Vasta viime viikolla äiti oli vielä olemassa, suukottelin tämän lähtiessäni, soittelimme ja vaihdoimme kuulumisia ja nyt äitiä ei enää ole. Olimme äidin kanssa hyvin läheiset ja tiesin, että tämän kuolema tulee olemaan yksi elämäni pahimpia paikkoja. Tuntuu helpottavalta kirjoittaa asiasta. Makaan nyt äidin sängyssä tämän kotona ja mietin, että tämä ei enää koskaan tule tähän. Kuolema on niin lohduttoman lopullinen ja ehdoton. Tiedän kyllä, että ajan myötä suru hellittää ja pahin ikävä laantuu, mutta nyt tuntuu siltä, että elämäni on täysin pysähtynyt ja tyhjä.
Onko joku menettänyt äitinsä nyt hiljattain? Oma äitini kuoli tällä viikolla ja olisi mukava vaihtaa ajatuksia jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. Äitini oli jo 89-vuotias ja sairasteli pitkään, joten yllätyksenä loppu ei tullut, mutta silti tämä tuntuu niin hirvittävän pahalta. En tiedä olenko vielä edes ymmärtänyt koko asiaa. Vasta viime viikolla äiti oli vielä olemassa, suukottelin tämän lähtiessäni, soittelimme ja vaihdoimme kuulumisia ja nyt äitiä ei enää ole. Olimme äidin kanssa hyvin läheiset ja tiesin, että tämän kuolema tulee olemaan yksi elämäni pahimpia paikkoja. Tuntuu helpottavalta kirjoittaa asiasta. Makaan nyt äidin sängyssä tämän kotona ja mietin, että tämä ei enää koskaan tule tähän. Kuolema on niin lohduttoman lopullinen ja ehdoton. Tiedän kyllä, että ajan myötä suru hellittää ja pahin ikävä laantuu, mutta nyt tuntuu siltä, että elämäni on täysin pysähtynyt ja tyhjä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Otan osaa suureen suruusi. Se on normaali tunne joka tulee kun menettää läheisen ihmisen ja tarkoittaa että välitit äidistäsi paljon. Tunne voi kestää pitkään ja on mahdotona arvioida miten pitkään. Oma äitini kuoli yllättäen 70 vuotiaana pari kuukautta sitten. Vieläkin olen ihan murheen murtama. Itkukohtauksia saan usein ja mietin päivittäin äitiä..Hermot on kireellä juuri mikään ei huvita paljoakaan. Yritän saada lohtua rukouksista, ulkoilusta ja lukemisesta. Vielä tunnen olevani tosi yksin. Pitäisi varmaan mennä kirkon sururyhmään kun en tunnu pääsevän tämän ylitse yksin. Täytyisi kait päästää irti ja luopua jossain vaiheessa vaikka rakkaus säilyy ikousesti. Ajatella että äitimme toivoo että olemme onnellisia..Voimia ja jaksamista:)
Muista huolehtia omasta jaksamisestasi, levosta, syömisestä, ajatuksista, ulkoilusta, täytyy kuunnella omaa kehoaan ja jaksamistaan:)
Osanottoni suruusi, itse olen kokenut myös samanlaista, menetin äitini 10v sitten, olin vasta 12vuotta, enkä ole vieläkään päässyt ohi surusta
Multa meni ensin veli sitten kissa sen jälkeen äiti nyt sitten isä potkaisi tyhjään ilman ennakko varoitusta tai sairautta kuin säärihaava. Minnekään sairaalaan Koskenrinne ei häntä toimittanut. Ei ole aikaa vielä surra kun yksin joutuu kaiken maailman perunkirjoitukset ym. hoitamaan ja Isäni kuoli varattomana saiko arkku tai hautaus avustusta EI ! Itse työttömänä 7,5 vuotta ilman tuloja jouduin arkun maksamaan kukaan ei ottanut osaa elikä urut soivat tyhjille seinille. Että näin menee köyhillä.
Hei
Otan osaa suruun, teidän kaikkien kohdalla. Oman äidin menetys on varmasti yksi raskaimpia menetyksiä. On luonnollista, että suru on valtava ja tuntuu että elämä on täysin lohdutonta. Joku on sanonut, että kyyneleet kertovat rakkaudesta. On hyvä saada itkeä ja surra, se on myös tie eteenpäin.
Kristittyinä meillä on se lohtu, että uskomme ja toivomme ettei kuolema ole kaiken loppu. Että vielä kerran saamme kohdata poismenneet rakkaamme. Ja vaikkei olisi tällaista vakaumustakaan, ei muistot koskaan katoa. Kuolleet rakkaamme elävät muistoissamme ja sydämessämme.
Seurakunnat tosiaan järjestävät sururyhmiä, kannattaa katsella nettisivuilta. Yleensä suositellaan, ettei ihan heti osallistuisi ryhmään, vaan vasta kun muutamia kuukausia on kulunut. Ryhmissä tapaa muita saman kokeneita ja voi jakaa tuntojaan ja ikäväänsä.
Kyllä elämä jatkuu ja tästä selviää. Ehkä suru ja ikävä eivät koskaan täysin katoa, mutta sen kanssa oppii elämään ja se lievittyy. Äidin perintö saa jatkua kaikkena hyvänä ja toivona omassa sisimmässä. Äidin kautta olet saanut elämän, ja se kantaa.
Siunausta ja lohtua toivoen,
pappi Elisabet