Eron vaikeus

Mitä tässä pitäisi tehdä? On oltu 12v yhdessä ja viimeisen vuoden olen yrittänyt sanoa, että haluaisin erota. Suhde on erittäin riitaisa ja hankala, välillä on toki hyviä aikoja mutta enimmäkseen tätä. Olen saanut tarpeekseni, ettei sovituista asioista pidetä kiinni. Omistan 2/3 asunnosta ja olen pyytänyt toista osapuolta muuttamaan pois, antanut siihen jo parikin määräaikaa, useita kuukausia. Hän kuitenkin viivyttelee asiassa, ei halua erota, ja raivostuu joka kerta kun yritän ottaa puheeksi että ratkaisu tarvittaisiin. Teemme töissä kumpikin pitkiä päiviä joten arkena ollaan kuin kämppiksiä. Juhlapyhinä ja lomilla tilanne aina kärjistyy. Mikä neuvoksi?
22359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jos sinä omistat sen 2/3, maksa se 1/3 sille toiselle osapuolelle ja pistä pihalle. Jos ei ole siihen varaa, asunto myyntiin.
Asiat on ihan just niin yksinkertaisia kuin niistä tekee!
Älä tuhlaa elämääsi huonoon suhteeseen jos ei se siitä muuksi muutu!

Äänestä

Ainoa elämä kannattaa tuhlata mahdollisemman huonosti eli jatka itkemistä...tai tee muutos asiaan!

Äänestä
  • Niinpä niin. Erota pitäisi. Ei vain ole niin helppoa enää tässä iässä (46). Todennäköinen vaihtoehto yksinolo, ehkä loppuelämän. Ja kun toinen suostu myymään (ei ole varaakaan) eikä myymään vaan väkisin jatkaa. Onko kokemuksia, miten saa pelin poikki? Asian sanominen, useita kertoja, ei auta, ei hyvällä eikä pahalla. Ja voimat on loppu, itsellä keskivaikea masennus ja burnout. Eikä tämä helpota tilannetta.

    Äänestä

  • Siis ei suostu myymään omaa osuuttaan eikä koko kämppää...sorry typot.

    Äänestä

  • kuunarilintu kirjoitti:

    Siis ei suostu myymään omaa osuuttaan eikä koko kämppää...sorry typot.

    Voit hakea tuomioistuimen päätöstä asiaan, mutta se kestää ja maksaa. Toisaalta, jos muu ei auta, se on ainoa vaihtoehto. Ensimmäiseksi kannattaisi ottaa yhteys pankkiin; selität tilanteen ja pyydät neuvoa.

    Äänestä

Ja mulla on siis vielä reilusti velkaa omasta osuudestani

Äänestä

Moikka !

Ensimmäiseksi, päätä se että haluat erota. Perustele syy itsellesi niin hyvin, että se on ainoa asia mitä haluat. Tuo tämä syy esille toiselle osapuolelle asiallisesti ja rakentavasti, yritä keskustella asiasta ilman riitaa - mikäli tilanne kärjistyy siihen, niin poistu tilanteesta ja anna toiselle osapuolelle aikaa. Pidä kynsin ja hampain kiinni siitä, mitä olet päättänyt. Älä jää suhteeseen mistä koituu enemmän pahaa kuin hyvää, vaan lähde etsimään omaa onnellisuuttasi.

Valitettavasti minä en osaa neuvoa asunnon tai muun käytännön asioiden suhteen, sillä olen vasta 18v '' lapsi '', eikä aihealue ole minulle tuttu. Varmasti myös kuulostan myös lapselta, mutta pointtini oli se että tuo asia itsellesi ja toiselle osapuolelle selväksi niin että se ei ole yhtään epäselvää. Ja olet aivan varmasti yrittänyt jo tätä, sitä minä en epäile, mutta yritä löytää keino lähestyä asiaa toisella tavalla jos nykyinen ei tuota tulosta.

Ja jos tämä ero sattuisi syystä tai toisesta olemaan vaikea toiselle osapuolelle, että hän ei halua eikä edes yritä ymmärtää, niin mitä jos yrittäisit asettua hänen saappaisiin hetkeksi ? Hänellä on varmasti jokin syy sille, miksei hän päästä irti. Se syy olisi hyvä selvittää.

Äänestä

Tehkää mukavia asioita.

Äänestä

Kiitos vastauksista. Hän ei tosiaan suostu, väittää rakastavansa, mutta näyttää sen vain hyvin oudoilla tavoilla. Esim.viime yönä taas löi. Olen yrittänyt olla rakentava, en vain enää jaksa, omat yt-neuvottelut tänään, elämä tuntuu niin raskaalta. Olemme kumpikin yksinäisiä, kun olemme lapsettomia ja perheelliset ystävät (eli käytännössä kaikki) ajan myötä kaikonneet elämästä. Tuntuu toivottomalta.

Äänestä
  • Tämäkin sama meillä! Yksinäisyys pelottaa ja en jaksaisi alkaa käyttämään kaikkea aikaa joidenkin pubien kiertämiseen...

    Äänestä

Ja pakkohan tässä prosessin kestäessä on elää arkea eteenpäin, tehdä mukaviakin asioita, eikä ole muita kenen kanssa. Yritetään tehdä mutta siinäkin piilee ongelma; jos olen "liian mukava", hän luulee että eroprosessi on peruttu vaikka olen sanonut ettei niin ole, mutta ihan koko ajan ei jaksaisi olla ikävä kun ihminen kuitenkin jakaa vielä asunnon. Ja helposti tilanne menee riitelyksi, olen niin väsynyt ja ahdistunut.

Äänestä

No ihan ensiksi menet käräjäoikeuteen, otat sen yksisivuisen kaavakkeen, jossa lukee: Haen avioeroa / toinen puolisoista yksin / molempien nimet ja sotut / sun allekirjoitus alle ja satasen lasku tulee postissa.
Tämän jälkeen käräjäoikeus virkatietä ilmoittaa asian olevan vireillä puolisollesi. Veikkaan, että tuossa vaiheessa asioihin tulee toisenlainen sävy. Sinun asemassasi en kuitenkaan enää lähtisi mihinkään "Jos vielä yritettäisiin...." paskanjauhantaan, vaan keskustelisin ainoastaan käytännön järjestelyistä. Kyllä se kumppanisikin rahansa pois haluaa. Mutta päätös on toki sinun/teidän.

Äänestä

Ei olla naimisissa

Äänestä

Minulla sama tilanne, mutta oikeusteitse asian hoitaminen vaikuttaa suhteettoman raskaalta prosessilta ja tulee helposti todella kalliiksi. Kun asioista aletaan riitelemään oikeudessa aikaa voi kulua taas todella paljon ja rahaa palaa, lopputulos ei myöskään välttämättä ole mitä itse haluaisi ja voi johtaa typeriin kostonkierteisiin. Jos toinen heittäytyy hankalaksi tässäkin, voi esimerkiksi asunnon hinnan arvioista riidellä pahimmillaan vuosikaupalla ilman että homma etenee suuntaan tai toiseen.

Asuntoa et voi ilman toisen suostumusta laittaa myyntiin ja aikamoinen farssihan se tulee olemaan jos teet näin ja asunnon toinen omistaja pistää vastahankaan kaikessa. Käytännössä siis kauppaa ei tule tapahtumaan.

En myöskään halua jauhaa koko ajan asiasta, vaan yritän säilyttää hyvän ilmapiirin kotona. Jotenkin nämä asiat vaan pitää yrittää mielestäni yhteisymmärryksessä sopia, vaikka se voi olla vaikeaa!

Äänestä

Avopuolisosi lyö ja sinun mielestä asiat pitäsi sopia yhteisymmärryksessä!!!
Ootko sä aivan pipipää?

Sinuna pistäisin kamani kasaan ja muuttaisin pois tänään.
Vaikka turvataloon tai johonkin tilapäismajoitukseen ja sanoisin työnantajalle, että sori, nyt on vähän vaikeeta, anteeks jos työt kärsii, mutta mun puoliso lyö ja pitää etsiä asunto muualta. Näin saisin aikaa asunnon järjestelyyn duunista, meinaan ainakin minulla on hyvä työnantaja joka olisi tukena jos noin kävisi.

Sitten kävelisin pankkiin ja sanoisin, että en voi enää asua yhdessä puolison kanssa kun se löi, voidaanko laittaa asunnon laina seisokkiin ja asunnon myyntiprosessi käyntiin pankin kautta tästä päivästä alkaen. Piste ja huutomerkki!

Ainakin minulla on nollatoleranssi ton lyömisen suhteen. Minä en ole kenenkään nyrkkeilysäkki eikä kenenkään toisenkaan pitäisi sellaiseen alistua. Sama pätee henkiseen väkivaltaan, en suostuisi siihenkään.

Äänestä
  • "Sitten kävelisin pankkiin ja sanoisin, että en voi enää asua yhdessä puolison kanssa kun se löi, voidaanko laittaa asunnon laina seisokkiin ja asunnon myyntiprosessi käyntiin pankin kautta tästä päivästä alkaen. Piste ja huutomerkki!"

    Pankki ei voi myydä asuntoa, eikä voi laittaa myyntiprosessia käyntiin. Vaikka toinen löisi, ei ole mitään pykälää tai kohtaa, jonka perusteella lyömisestä seuraisi asunnon myynti.

    Turvatalo tai tilapäismajoitus voivat olla ihan järkeviä ratkaisuja, mutta asunnon myymisestä joutuu joka tapauksessa sopimaan tavalla tai toisella toisen omistajan kanssa.

    Äänestä

  • 44646 kirjoitti:

    "Sitten kävelisin pankkiin ja sanoisin, että en voi enää asua yhdessä puolison kanssa kun se löi, voidaanko laittaa asunnon laina seisokkiin ja asunnon myyntiprosessi käyntiin pankin kautta tästä päivästä alkaen. Piste ja huutomerkki!"

    Riippuu siitä ovatko naimisissa vai eivät. Jos ovat niin ero tietää omaisuuden ositusta ja silloin on pakko päättää mitä asunnolle tehdään eli lunastaako toinen toisen ulos vai myydäänkö asunto.
    Avoliitossa asia on sitten vaikeampi.

    Äänestä

  • 44646 kirjoitti:

    "Sitten kävelisin pankkiin ja sanoisin, että en voi enää asua yhdessä puolison kanssa kun se löi, voidaanko laittaa asunnon laina seisokkiin ja asunnon myyntiprosessi käyntiin pankin kautta tästä päivästä alkaen. Piste ja huutomerkki!"

    Pankki ei voi myydä asuntoa, eikä voi laittaa myyntiprosessia käyntiin. Vaikka toinen löisi, ei ole mitään pykälää tai kohtaa, jonka perusteella lyömisestä seuraisi asunnon myynti.

    Turvatalo tai tilapäismajoitus voivat olla ihan järkeviä ratkaisuja, mutta asunnon myymisestä joutuu joka tapauksessa sopimaan tavalla tai toisella toisen omistajan kanssa.

    Että te olette idiootteja.
    Ihan sama onko avoliitossa vai avioliitossa, yhteisomistuksen pystyy purkamaan kunhan sen vaan haluaa tehdä. Kyse on pelkästään siitä haluaako ap erota vai onko niin helvetin laiska ja saamaton että on mieluummin jonkun paskan nyrkkeilysäkkinä loppuelämänsä.

    Suomessa on olemassa oikeusaputoimistoja joista vähävaraiset saavat ilmaista lakineuvontaa ja on olemassa velkaneuvonta, on olemassa yksityisiä juristeja ja lakimiehiä tuhansittain. Ei muuta kuin googlettamaan.

    Pankista on sen verran apuja, että ne pystyy pistämään apn osalta lainan maksun jäihin, jos ap ei enää asu asunnossa eikä turvallisuussyistä voi asuntoon enää myöskään koskaan palata. Ja kyllä minusta lyöminen on aika iso turvallisuusriski.

    Ihan sama mitä sen kämpän myyminen vaatii, jos tarttee niin sitten haetaan käräjäoikeudesta lupa. Kysehän on siitä haluaako oikeasti erota vai eikö!

    Äänestä

  • rajat_parisuhteessakin kirjoitti:

    Jep, suosittelen myös oikeusaputoimistoa. Siellä tiedetään miten edetään.

    Äänestä

PÄÄTÄ erota. Siitä se lähtee. Oikeusteitse pääset eteenpäin, tuossa ei muu auta.

Äänestä

Soita turvakodin linjalle, siellä osaavat neuvoa paremmin. Olet perheväkivallan uhri ja he auttavat monia samassa tilanteessa olevia.

Äänestä

Ensinäkin,+jokainen+on+oikeutettu+100%+koskemattomuuteen,+henkinen+ja+ruumiillinen+väkivalta+on+ehdoton+ei+tapahtui+se+sitten+kumman+vaan+toimesta.+Lyömisestä+rikosilmoitus+ja+käräjäoikeudelta+lähestymiskielto,+äijä+häipyy+näillä+keinoilla.Aivan+turhaa+surra+että+varmaan+joudut+olemaan+yksin+loppuelämän,+mistä+voit+tietää+että+näin+käy+ja+vaikka+kävisikin(epätodennäköistä)+niin+olet+sentään+elossa+ja+onnellinen.+Joku+mainitsi+että+ei+enää+jaksaisi+lähteä+baariin+etsimään,+no+ei+todellakaan+näin,,,,,kumppania+kannattaa+hakea+muualta,+ns.+"kertakivaa"+löytyy+baarista+ja+jos+nyt+olet++40+vuotias+niin+ei+"kertakiva"+pitkän+päälle+taida+maistua.Istuppa+alas+ja+mieti+mitä+haluat,+voiko+nykyinen+suhteesi+vielä+toimia+ja+voitko+olla+onnellinen+siinä.+Valitettavasti+asia+on+niin+että+jos+sinua+on+jo+lyöty+niin+vaihtoehtoja+on+jäljellä+tasan+yksi.+Et+jää+nykyiseen+suhteeseen+koska+hakkaaja+ei+muuta+tapojaan,+seuraavalla+kerralla+saat+enemmän+selkääsi+ja+pahimmassa+tapauksessa+pääset+lehtiotsikoihin...."hakkasi+hengiltä........"+jonain+päivänä.Nyt+SINUN+pitää+ryhdistäytyä+ja+tehdä+asioille+jotain!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuunarilintu kirjoitti:

Mitä tässä pitäisi tehdä? On oltu 12v yhdessä ja viimeisen vuoden olen yrittänyt sanoa, että haluaisin erota. Suhde on erittäin riitaisa ja hankala, välillä on toki hyviä aikoja mutta enimmäkseen tätä. Olen saanut tarpeekseni, ettei sovituista asioista pidetä kiinni. Omistan 2/3 asunnosta ja olen pyytänyt toista osapuolta muuttamaan pois, antanut siihen jo parikin määräaikaa, useita kuukausia. Hän kuitenkin viivyttelee asiassa, ei halua erota, ja raivostuu joka kerta kun yritän ottaa puheeksi että ratkaisu tarvittaisiin. Teemme töissä kumpikin pitkiä päiviä joten arkena ollaan kuin kämppiksiä. Juhlapyhinä ja lomilla tilanne aina kärjistyy. Mikä neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu