Homotus ja mamutus saapui SUPERSANKARISARJOIHIN

Ostin ensimmäisen supersankarisarjakuvani vuonna 1969. Kyseessä oli sarjakuva nimeltä "Salama", joka kuvasi maailman nopeinta miestä. Siinä Barry Allen oli keski-ikäinen poliisin rikostutkija, joka oli pyhässä avioliitossa valkoihoisen vaimonsa Iriksen kanssa. Supersankarina hän juoksi nopeammin kun kukaan muu, äänen nopeudella, ja otti kiinni rikollisia.

Salamasta on tehty myöhemmin yksi unholaan jäänyt elokuva, ja nyttemmin TV-sarja, jota esitetään mm. Netflixissä. Ajan henkeen kuuluvalla tavalla asioita on muutettu. Barry Allen on mustan yksinhuoltajamiehen adoptiolapsi, parikymppinen, joka on ihastunut mustan miehen mustaan tyttäreen Irikseen, vaikka Iris elää avoliitossa toisen miehen kanssa.

Eräässä jaksossa musta Iris kertoo, että on olemassa komeita miehiä, joiden kanssa hän voisi olla uskoton miesystävälleen. Miten lihallista ja matalamielistä. Jopa avoliittolaiseltakin.

Allenin ylempänä esimiehenä on homoseksuaalinen poliisipäällikkö. Myöhemmissä jaksoissa selviää, että muutama muukin henkilö on homoseksuaali/ lesbo.

Supersankarisarjakuvissa monikulttuuristaminen alkoi vv. 1995 - 2005. Silloin mustat ja latinot otettiin mukaan. Seuraavana vaiheena oli seksuaalisen moninaisuuden julkituominen vv. 2005 - 2015. Silloin aloitettiin seksuaalivähemmistöjen ottaminen supersankarisarjakuviin, ensin homoseksuaaleina ja lesboina. Ja tietenkin myös supersankareista tehtyihin TV-sarjoihin.

Odotan innolla, mitä tapahtuu vv. 2015 - 2025.
10139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miss Helsinki on tänä vuonna poikkeuksellisen rujo ja muotopuoli. Riippumatta rodusta.

Äänestä

Tais kyl supersankari-homotus alkaa jo PAALJON ennen totakin?! :D
Vai löytyyks koko maailmankaikkeudesta yhtäkään ihmistä, joka pitää alkuperäsen Batman telkkasarjan Robinia (nojoo! Tai edes Batmania itseäänkään!) heterona!? :D

Äänestä
  • Uskonlahkoperverssiot ovat ainakin politiikassa saaneet aina vaan vahvempaa jalansijaa Suomessa.

    Äänestä

Jos helvetissä olis sarjakuvia ja tv-sarjoja, niin ne luultavasti olisivat aika lähellä näitä nykyjuttuja. Kaikki pannaan iloisesti niin sekasin, että vain piru näkee niissä hauskuutta.

Äänestä
  • Juu melkose umpiklisheistä mössöähän noi kaikki tuppaa nykyää olemaan!? :/
    Piti ny jonku aikaa yrittää ainaki olla olevinaa kiinnostunu tost Flashistäki (puolvälii jaksoin putkeen!) ku tuli itekki. iit sarjiksiaki skidin digattua, mut vähä alko pari kohtaa tökkimään! :/
    Eka oli se ku tuli tää mikälie hiukkaskiihytin pulssi koko kuapungin läpi, mikä ei aiheuttanu minkäännäköst vaurioo yhteenkä rakennukseen, saati et ois rikkonu ees ikkunoita siit kämpästä mis tää sankari sitä tuijotti, mut siit lentokoneesta se kyl irrotti siivet tosta noin vaan!? :D :/

    Toine kohta oli se ku se kelas siel lentokentällä uutta 100 m maailmanennätystä, ja vauhtii oli jo yli 100 m/s, ja jätkä päräyttää SUORAAN päin betonitynnyreitä, ja silt muka hajoo vaan YKS luu kädestä?! :P Todellisuudes siit ois kuulunu vaa yks *PLÄTS* ja se siitä sit! :P

    Äänestä

Sen jälkeen kun homoutta ryhdyttiin aktiivisesti mainostamaan, on sen määrä selkeästi lisääntynyt.

Äänestä
  • Ihan+tilastollisestikkin+tämä+on+tutkittu.+Alle+35+vuotiaista+naisista+Suomessa+ilmoittaa+olevansa+kiinnostunut+toisista+naisista+30%.+Mielestäni+jo+aika+iso+luku+ja+kasvaa+joka+kerta,+kun+tuota+kyselyä+on+tehty.+Vuonna+2025+määrä+on+jo+todennäköisesti+yli+75%.

    Äänestä

  • kontulan_tutkimukset kirjoitti:

    Ihan+tilastollisestikkin+tämä+on+tutkittu.+Alle+35+vuotiaista+naisista+Suomessa+ilmoittaa+olevansa+kiinnostunut+toisista+naisista+30%.+Mielestäni+jo+aika+iso+luku+ja+kasvaa+joka+kerta,+kun+tuota+kyselyä+on+tehty.+Vuonna+2025+määrä+on+jo+todennäköisesti+yli+75%.

    Muistakaa, että näitä lukuja "taikoo" maksettu media.

    Olisi muutoin ihan hyvä, että esim. television sarjoissa näytettäisin oikeasti, mitä se homoilu on (perseenreikään kullin työntämistä) mutta mitä se lespoilu on (sitä en tiedä, vaikka olen jo aikuinen) ???

    Äänestä

Ei parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan enää muista mikä oli ennen normaalia.

Äänestä
  • Minäpä tulen muistamaan ja sitten nussinkin kaikki jäljelle jääneet kauniit heteronaiset.
    Olen silloin vasta 38 vee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pahoinvoija kirjoitti:

Ostin ensimmäisen supersankarisarjakuvani vuonna 1969. Kyseessä oli sarjakuva nimeltä "Salama", joka kuvasi maailman nopeinta miestä. Siinä Barry Allen oli keski-ikäinen poliisin rikostutkija, joka oli pyhässä avioliitossa valkoihoisen vaimonsa Iriksen kanssa. Supersankarina hän juoksi nopeammin kun kukaan muu, äänen nopeudella, ja otti kiinni rikollisia.

Salamasta on tehty myöhemmin yksi unholaan jäänyt elokuva, ja nyttemmin TV-sarja, jota esitetään mm. Netflixissä. Ajan henkeen kuuluvalla tavalla asioita on muutettu. Barry Allen on mustan yksinhuoltajamiehen adoptiolapsi, parikymppinen, joka on ihastunut mustan miehen mustaan tyttäreen Irikseen, vaikka Iris elää avoliitossa toisen miehen kanssa.

Eräässä jaksossa musta Iris kertoo, että on olemassa komeita miehiä, joiden kanssa hän voisi olla uskoton miesystävälleen. Miten lihallista ja matalamielistä. Jopa avoliittolaiseltakin.

Allenin ylempänä esimiehenä on homoseksuaalinen poliisipäällikkö. Myöhemmissä jaksoissa selviää, että muutama muukin henkilö on homoseksuaali/ lesbo.

Supersankarisarjakuvissa monikulttuuristaminen alkoi vv. 1995 - 2005. Silloin mustat ja latinot otettiin mukaan. Seuraavana vaiheena oli seksuaalisen moninaisuuden julkituominen vv. 2005 - 2015. Silloin aloitettiin seksuaalivähemmistöjen ottaminen supersankarisarjakuviin, ensin homoseksuaaleina ja lesboina. Ja tietenkin myös supersankareista tehtyihin TV-sarjoihin.

Odotan innolla, mitä tapahtuu vv. 2015 - 2025.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu