Jos ei kuka usko, että ihminen on paha luonnostaan

Raamatussa_totuus

Tutkikoon lähihistoriaa ja nykyisyyttä, kuinka ihminen tuhoaa elinympäristöt ja sitten yhteiskunnissa monet nauttii ja osa kärsii ja ihan sen yleisen tavan mukaan, ja tietysti masennuslääkkeet ja muut mukana tässä kaikessa, ja suuri ulkokultaisuus myös tietysti, sillä natsit myös pyrki vastustajansa ja juutalaiset tuhoamaan salassa eikä julkisesti ja vieläpä ruumiit pyrkivät hävittämään polttamalla ja jätökset hautaamalla sen jälkeen, ja näin se paha ihminen toimii.

20

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luomakunnantyhmineläin

      "Paha ei ole kenkään ihminen, vain toinen on heikompi toista ... ".

      Kaikki kamala ei johdu siitä, että ihminen olisi paha. Ihminen on vain niin surullisen tietämätön eli tyhmä, laiska, lepsu, saamaton, viitsimätön, ketku, ahne, välinpitämätön ... Ja kaikesta tästä huolimatta isottelee ja kuvittelee olevansa luomakunnan kruunu.

    • valta_maailmassa

      kuitenkin aivan toisenlaisillla kuin esität, ja keskeistä verot yhteiskunnissa.

    • pahimmat_rikokset

      aina yhteiskunnissa nykyään esivallan toimesta, sillä heillä on valta ja aseet.

    • ihan_oikeesti

      ei se niin tärkeää varmaankaan, sillä kaikki ihmiset vajavaisia.

    • Kuten_nähdään

      Hitler ja Stalin, kuka siitä välittää?

    • TotuusSattuu

      Ihminen ei ole paha luonnostaan mutta ajautuu pahaan valitettavan usein syystä tai toisesta. Nämä ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa.

    • nää_on_näitä

      kenen pahaa katsotaan ja kuka katsoo
      Onko paremman maailman rakentaminen hyvä vai paha, eikö juuriHitler ottanut tehdäkseen sen mihin häntä ympäröivä kansa kannusti, aivan kuten niin moni nytkin, paremman maailman rakentamiseen

    • Hei.

      Ihmisen pahuudesta... Meistä jokainen on sekä, että. Me kykenemme hyvään ja pahaan, samana päivänäkin. Me teemme valintoja kaiken aikaa, pitkin päivää, pieniä ja suuria. Joskus valitsemme oikein ja hyvin. Toisinaan valitsemme joko tietoisesti tai vahingossa väärin ja siitä seuraa pahaa lähimmäiselle tai vaikkapa itselle. Ajattelen, että aika usein kannattaa miettiä valintojaan, aika tarkastikin, valintoja on myös asenteet ja puheet, ei vain varsinaiset teot. Maailma ei ole mustavalkoinen vaan siinä välissäkin on monenlaista.

      Kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2017, joka on täynnä mahdollisuuksia,
      Pirkko-pappi

      • " Meistä jokainen on sekä, että. Me kykenemme hyvään ja pahaan, samana päivänäkin. Me teemme valintoja kaiken aikaa, pitkin päivää, pieniä ja suuria. Joskus valitsemme oikein ja hyvin. Toisinaan valitsemme joko tietoisesti tai vahingossa väärin ja siitä seuraa pahaa lähimmäiselle tai vaikkapa itselle. Ajattelen, että aika usein kannattaa miettiä valintojaan, aika tarkastikin, valintoja on myös asenteet ja puheet, ei vain varsinaiset teot. Maailma ei ole mustavalkoinen vaan siinä välissäkin on monenlaista."

        liirum laaarum tuoreiks terveiks

        sit ku mutku
        sillattitollattii, mutku sitku onki sutku mut sit ei oookkaa ku mut seuraavanakin päivänä, saattaa olla tai saattaapi olla olematta

        Hyvää liirumlaarumvuotta myös itse höpö-papille


      • Pissaapääpullollaan

        Hyvin valittu nimimerkkisi. Kommenttisi perusteella se kertonee juuri siitä, mitä korvaisi välissä velloo.


      • Pissaapääpullollaan kirjoitti:

        Hyvin valittu nimimerkkisi. Kommenttisi perusteella se kertonee juuri siitä, mitä korvaisi välissä velloo.

        "Hyvin valittu nimimerkkisi. Kommenttisi perusteella se kertonee juuri siitä, mitä korvaisi välissä velloo. "

        hih hih hih hihhuulii
        varpaitaa se vahvistaa
        hi hi hi hi hi hi hi hihhuuliii

        lisää virtsaa vitsastaa...


    • nää_on_näitä

      Olemme tulleet valitsemaan. Maailman tarkoitus on antaa ihmiselle valinnan mahdollisuus.
      Siitä seuraa että jokainen valitsee joka hetki. Valinta joka on nyt oikein tai jopa ainut näköpiirissä oleva saattaa olla muutaman vuoden kuluttua hyvinkin tuomittava. Valintaa et voi välttää koska olet fyysinen olento, jokainen jättää "hiilijalanjälkensä" tuhoaa luontoa, ja elollista kuin kivettynyttäkin maailmaa.
      On vain mielipide kysymys mikä teko on niin tuomittava että siitä on säädetty laki. Kun olen lakimääräisen tuomioni suorittanut. Annan itselleni anteeksi, teen sovinnon, luojani kanssa.

      Anteeksianto itselle on vastaus, paha ei ole kenkään, toinen vain heikompi toista.

      Kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2017, joka on täynnä mahdollisuuksia.
      en ole pappi

    • "Jos ei kuka usko, että ihminen on paha luonnostaan "


      ihminen on jullebullen kuva
      läskeineen kaikkineen

      • nää_on_näitä

        Valintaa et voi välttää, minun tehtäväkseni jää - annan itselleni anteeksi mielikuvani sinusta- Jokainen tekee parhaansa joka hetki


      • nää_on_näitä kirjoitti:

        Valintaa et voi välttää, minun tehtäväkseni jää - annan itselleni anteeksi mielikuvani sinusta- Jokainen tekee parhaansa joka hetki

        "Valintaa et voi välttää, minun tehtäväkseni jää - annan itselleni anteeksi mielikuvani sinusta- Jokainen tekee parhaansa joka hetki "

        Kuullostaa sille, että projisoit,.

        Sillä minä en tee parastani, varsinkaan joka hetki.


      • nää_on_näitä
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        "Valintaa et voi välttää, minun tehtäväkseni jää - annan itselleni anteeksi mielikuvani sinusta- Jokainen tekee parhaansa joka hetki "

        Kuullostaa sille, että projisoit,.

        Sillä minä en tee parastani, varsinkaan joka hetki.

        Kuitenkin teet sen minkä teet, siksi minun projisointini on jättää tuomitsematta. Tekemääsi voit jälkeenpäin arvioida ja tehdä toisen mielipiteen, tekemääsi et kuitenkaan saa tekemättömäksi.
        Mielesi on se paikka missä tekeminen tapahtuu, joskus mielessä oleva ajatus toteutuu kehon fyysisenä toimintana, puheena, lumityönä, kirjoitteluna....
        Ajatus on silloin jo tehnyt tehtävänsä. Ajatuksissaan ihminen reagoi, projisoi, syyttää, rakastaa, iloitsee. Siis valitsee suhteensa ajatuksiinsa.
        Kun toimit toisin kuin tiedät parhaaksi toimia petät itseäsi silloin opetat itsellesi että ihmiset ovat epäluotettavia ja petollisia. Olet silloin "parhaasi mukaan" opettanut itseäsi mitä on petollisuus ja epärehellisyys.
        Kuka sen muutoin voisi käskemällä tai pakottamalla paremmin opettaa?

        Merkitys ei ole siinä mitä teen, merkitys on siinä mitä tunnen tehdessäni minkä teen. ( Sinuhe Valtari)
        Tunne, mielikuva, motiivi, järkeily kaikki tuo on kunkin yksilön yksityistä ajattelua, siitä hetkestä siitä ajatuksesta, siinä jokainen tekee parhaansa.


      • nää_on_näitä kirjoitti:

        Kuitenkin teet sen minkä teet, siksi minun projisointini on jättää tuomitsematta. Tekemääsi voit jälkeenpäin arvioida ja tehdä toisen mielipiteen, tekemääsi et kuitenkaan saa tekemättömäksi.
        Mielesi on se paikka missä tekeminen tapahtuu, joskus mielessä oleva ajatus toteutuu kehon fyysisenä toimintana, puheena, lumityönä, kirjoitteluna....
        Ajatus on silloin jo tehnyt tehtävänsä. Ajatuksissaan ihminen reagoi, projisoi, syyttää, rakastaa, iloitsee. Siis valitsee suhteensa ajatuksiinsa.
        Kun toimit toisin kuin tiedät parhaaksi toimia petät itseäsi silloin opetat itsellesi että ihmiset ovat epäluotettavia ja petollisia. Olet silloin "parhaasi mukaan" opettanut itseäsi mitä on petollisuus ja epärehellisyys.
        Kuka sen muutoin voisi käskemällä tai pakottamalla paremmin opettaa?

        Merkitys ei ole siinä mitä teen, merkitys on siinä mitä tunnen tehdessäni minkä teen. ( Sinuhe Valtari)
        Tunne, mielikuva, motiivi, järkeily kaikki tuo on kunkin yksilön yksityistä ajattelua, siitä hetkestä siitä ajatuksesta, siinä jokainen tekee parhaansa.

        "Kuitenkin teet sen minkä teet"

        kerrankin puhut asiaa :_)

        hölööömö :-)


        "Mielesi on se paikka missä tekeminen tapahtuu2

        ei ole.

        mieli on se missä tapahtuu metatoimia

        sitten kun menet ja teet meidät kaikki iloisikai, niin teet jotain, oikeasti

        sitä ennen olet hölöömö

        "Merkitys ei ole siinä mitä teen, merkitys on siinä mitä tunnen tehdessäni minkä teen. ( Sinuhe Valtari)"

        hölöömöjä nuo sinuhet


      • nää_on_näitä

        https://www.youtube.com/watch?v=4-rEdAHEjIQ

        En tunne tuota kaveria enkä hänen elämänkatsomustaan mutta anteeksiannosta olen pitkälti samaa mieltä.
        Kaikki tapahtuu mielessä ja joskus se ajatus muuttuu fyysiseksi työksi. Myös kuvitelma siitä että minua on loukattu. Ei mitään (materiaa) anneta kun annetaan anteeksi tai materian antaminen ei poista mielessä tapahtuvaa....


    • parempi_esittää

      anteeksiantoa anteeksiannon jälkeen, lähes loputtomasti, eikä mikään juuri muutu, toivottavasti ainakaan pahemmaksi, ja jos jotain peruuttamatonta tapahtuu, niin hyvä muistaa että Jumalalla hyvänä on elämää jälleen antaa myös pahan uhreille ja samoin pahuutta tekeville ja anteeksiannon kanssa.

    • Candide

      Niin, nykyaika ja lähihistoriahan ovat ihmiskunnan edistyneintä ja RAUHALLISINTA aikaa. Siis maailmansodista huolimatta todennäköisyys kuolla väkivallan seurauksena on pienempi kuin koskaan aiemmin. Mehän menemme parempaan suuntaan emmekä suinkaan huonompaan.
      Tai siis ainakin länsimaisessa sivistyneessä maailmassa näin on ollut. Tiedä sitten kuinka käy kun taantumuksellisemmat ideologiat ja kulttuurit tulevat valtaamaan alaa täällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe