Mistä johtuu että nykyisen Skandinavian alue ja erityisesti Ruotsi oli niin takapajuinen kivikaudella? Sinnehän tuli maanviljelys ja keramiikan tietotaito vasta paljon myöhemmin kuin Suomen alueelle.
Suomessa on nykykäsityksen mukaan ollut maanviljelyä jopa 7300 vuotta sitten ( tattaria, tuli muualle Eurooppaan vasta 1200 luvulla jkr.) Ohraakin viljeltiin jo yli 6000 vuotta sitten. Ruotsissa ja Tanskassa vanhimmat merkit maanviljelystä ovat alle 6000 vuoden takaa.
Myös keramiikaa alettiin Suomessa tehdä n.7500 vuotta sitten ja Ruotsissa vasta kaksi tuhatta vuotta myöhemmin!
Taisi valo tosiaan tulla siihen aikaan idästä eikä lännestä.
Tämä tieto on tietysti myrkkyä kiihkomielisille svekomaaneille.
http://www.nykysuomi.fi/index.php/2016/09/07/maanviljely-alkoi-suomessa-aiemmin-kuin-ruotsissa/

Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko sillä nyt väliä 2017? On se vaa kummaa että teitä kiihkomielisiä vielä sikiää.- Katteles vähä ympärilles ! Kuka sinut polkee? Rantaruottalaiset tai Poliitikot? Äänestä vaa ku ennen ni iskä ja äitee makaavat paskassa laitoksella !
Kyllä se vaan suomi on nykyään se paska maa! Kiitos vitun junttiääliö äänestäjien ollaan nyt kusessa koko sakki! Saatanan kepun perseennuolijoiden vika!Kepun äänestäjät pitäisi lähettää syyriaan!
Haluaisin tietää mikä maa oli erityisen kehittynyt kivikaudella?
"Haluaisin tietää mikä maa oli erityisen kehittynyt kivikaudella? "
Vaikka tämä:
http://pakana.greatnow.com/Tripolje.htm
miettiä, miksi muu Skandinavia kehittyi kivikauden jälkeen nykyisen Suomen aluetta nopeammin.
Viisituhatta vuotta sitten ei ollut Suomea, Ruotsia tai Tanskaa.
Olipa outo juttu että edellinen vastaus poistettiin,....! Mitähän "loukkaavaa" siinä oli. Vastasin siis että pakko käyttää nykyisiä termejä näistä alueista koska muutakaan nimityksiä ei ole.
Mainitsin myös että ruotsinkieliset ovat dominoineet historiantutkimusta ja kirjoitus Suomessa alusta saakka, 200 vuotta. Tämäkö moderoijaa ärsytti?
Minusta kun tuntuu siltä että kun katsoo itäänpäin niin kaikkein kivikautisin valtio on Afganistan, islam vie lopunkin kehityksen taaksepäin.