Tupee-Trump, miljardöörivävy ja nepotismi

Yhdysvaltojen demokraatit vaativat, että Kushnerin nimityksen laillisuus tutkitaan.

Presidentin virkavalan ensi viikolla vannova Donald Trump on vahvistanut, että hänen vävynsä Jared Kushner on nousemassa presidentin vanhemmaksi neuvonantajaksi. Trump kertoi asiasta tiedotteessa.

– Jared on ollut valtava voimavara ja luotettava neuvonantaja koko vaalikampanjan ajan, Trump perusteli.

Tiistaina 36 vuotta täyttävällä Kushnerilla oli merkittävä rooli Trumpin vaalikampanjan aikana, ja hänen asemastaan Trumpin hallinnossa on spekuloitu ahkerasti.

Kushner on naimisissa Trumpin Ivanka-tyttären kanssa.

Demokraatit vaativat nimityksen arviointia.
Kushnerin nimityksen tiellä on kerrottu olevan juridisia mutkia, joita hänen asianajajansa mukaan selvitellään. Pohdittu on muun muassa sitä, loukkaako vävyn nimittäminen neuvonantajaksi nepotismin kieltävää lakia.

Laki säädettiin, kun John F. Kennedy nimitti veljensä Robert Kennedyn oikeusministeriksi. Kushnerin asianajajan Jamie Gorelickin mukaan kielto ei pätisi Valkoisen talon nimityksiin. Uutiskanava CNN:n mukaan laissa on kohta, jonka mukaan avioliiton kautta sukuun tulleet kuuluisivat lain piiriin, mutta Gorelick ei usko sen uhkaavan nimitystä.

– Meidän tulkintamme laista on vahvempi. Olemme hyvin luottavaisia, hän totesi CNN:lle.

Demokraatit vaativat pian Trumpin tiedotteen julkaisun jälkeen, että nimityksen laillisuus tutkitaan. BBC:n mukaan demokraatit viittasivat juuri nepotismia koskevaan lakiin ja mahdollisiin ristiriitoihin.

Trumpin siirtymäajan tiimin mukaan Kushner luopuu palkastaan toimiessaan presidentin neuvonantajana. Kushnerin asianajajan mukaan hän luopuu myös paikastaan KushnerCompaniesin toimitusjohtajana.

Talouslehti Forbes on arvioinut, että Kushnerin ja tämän vanhempien sekä veljen omaisuus on yhteensä noin 1,8 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

STT–Taloussanomat
352
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

avustajalle olla miljardööri. Sellainen osaa kaikki hommat yhtä hyvin kuin pomo itse.
Niitä onkin Trumpilla jo komea rivi.

Äänestä

pyyhkeet näyttelijä Meryl Streepiltä.
Tupee vai pyöri päässä. Pystyi vastaamaan vain herjauksilla.

Ei se mitään. Tiltu kannattavat silti.

1Äänestä

sitä luetaan. Taitava asianajaja kääntää kaiken oikeaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotTrump kirjoitti:

Yhdysvaltojen demokraatit vaativat, että Kushnerin nimityksen laillisuus tutkitaan.

Presidentin virkavalan ensi viikolla vannova Donald Trump on vahvistanut, että hänen vävynsä Jared Kushner on nousemassa presidentin vanhemmaksi neuvonantajaksi. Trump kertoi asiasta tiedotteessa.

– Jared on ollut valtava voimavara ja luotettava neuvonantaja koko vaalikampanjan ajan, Trump perusteli.

Tiistaina 36 vuotta täyttävällä Kushnerilla oli merkittävä rooli Trumpin vaalikampanjan aikana, ja hänen asemastaan Trumpin hallinnossa on spekuloitu ahkerasti.

Kushner on naimisissa Trumpin Ivanka-tyttären kanssa.

Demokraatit vaativat nimityksen arviointia.
Kushnerin nimityksen tiellä on kerrottu olevan juridisia mutkia, joita hänen asianajajansa mukaan selvitellään. Pohdittu on muun muassa sitä, loukkaako vävyn nimittäminen neuvonantajaksi nepotismin kieltävää lakia.

Laki säädettiin, kun John F. Kennedy nimitti veljensä Robert Kennedyn oikeusministeriksi. Kushnerin asianajajan Jamie Gorelickin mukaan kielto ei pätisi Valkoisen talon nimityksiin. Uutiskanava CNN:n mukaan laissa on kohta, jonka mukaan avioliiton kautta sukuun tulleet kuuluisivat lain piiriin, mutta Gorelick ei usko sen uhkaavan nimitystä.

– Meidän tulkintamme laista on vahvempi. Olemme hyvin luottavaisia, hän totesi CNN:lle.

Demokraatit vaativat pian Trumpin tiedotteen julkaisun jälkeen, että nimityksen laillisuus tutkitaan. BBC:n mukaan demokraatit viittasivat juuri nepotismia koskevaan lakiin ja mahdollisiin ristiriitoihin.

Trumpin siirtymäajan tiimin mukaan Kushner luopuu palkastaan toimiessaan presidentin neuvonantajana. Kushnerin asianajajan mukaan hän luopuu myös paikastaan KushnerCompaniesin toimitusjohtajana.

Talouslehti Forbes on arvioinut, että Kushnerin ja tämän vanhempien sekä veljen omaisuus on yhteensä noin 1,8 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

STT–Taloussanomat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu