Kepulaisten lapset sijoittajina valtionyhtiöissä!

Maailmassa on 1 640 000 000 yhtiötä mutta kepulaiset sijoittajat sijottavat vain niinihin Suomen valtion omistamiin yhtiöihin, joissa isä tai äiti on mukana rahoitusta järjestämässä.

Niin tekivät PAULA LEHTOMÄEN lapset Talvivaarassa, niin tekevät JUHA SIPILÄN lapset jo useammassa yhtiössä ja MAURI PEKKARISEN tyttären perhe tuulivoimatukea saavassa yhtiössä. Luulisi, että ei ole sattumaa, että yli puolentoista miljardin yhtiömäärästä ei löytyisi sijoituskohdetta jossa isä tai äiti ei olisi yhteistä rahaamme jakamassa. Eikö tämä ala jo kummastuttaa hiljaistakin miestä?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Todella vähintäinkin erikosta. Mutta Kepu ei olekaan puolue, se on rötösjärjestö Omertan Lakeineen. Näin isoimmalla rötöstelijällä on paras mahdollisuus johtoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AivanKäsittämätöntä kirjoitti:

Maailmassa on 1 640 000 000 yhtiötä mutta kepulaiset sijoittajat sijottavat vain niinihin Suomen valtion omistamiin yhtiöihin, joissa isä tai äiti on mukana rahoitusta järjestämässä.

Niin tekivät PAULA LEHTOMÄEN lapset Talvivaarassa, niin tekevät JUHA SIPILÄN lapset jo useammassa yhtiössä ja MAURI PEKKARISEN tyttären perhe tuulivoimatukea saavassa yhtiössä. Luulisi, että ei ole sattumaa, että yli puolentoista miljardin yhtiömäärästä ei löytyisi sijoituskohdetta jossa isä tai äiti ei olisi yhteistä rahaamme jakamassa. Eikö tämä ala jo kummastuttaa hiljaistakin miestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu