Hei.
Täällä varmasti on pariskuntia jotka ovat kuin toistensa vastakohdat? Miten te saatte suhteenne toimimaan? Mitä yhteistä tekemistä teillä on kun kummankin kiinnostuksen kohteet on vähän erilaisia? Kiinnostaisi tietää koska minä ja poikaystäväni tunnutaan olevan täysin erilaisia.Rakastetaan toisiamme paljon ja yhteisestä tulevaisuudesta haaveillaan mutta usein hermoa kiristää kun kodin ulkopuolella on vaikea keksiä juurikaan mitään tekemistä yhdessä kun ei samat asiat kiinnosta.Sanotaan että erilaiset ihmiset täydentää toisiaan mutta mahtaako olla noin? Kertokaa kokemuksianne!
Täällä varmasti on pariskuntia jotka ovat kuin toistensa vastakohdat? Miten te saatte suhteenne toimimaan? Mitä yhteistä tekemistä teillä on kun kummankin kiinnostuksen kohteet on vähän erilaisia? Kiinnostaisi tietää koska minä ja poikaystäväni tunnutaan olevan täysin erilaisia.Rakastetaan toisiamme paljon ja yhteisestä tulevaisuudesta haaveillaan mutta usein hermoa kiristää kun kodin ulkopuolella on vaikea keksiä juurikaan mitään tekemistä yhdessä kun ei samat asiat kiinnosta.Sanotaan että erilaiset ihmiset täydentää toisiaan mutta mahtaako olla noin? Kertokaa kokemuksianne!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä vaan!
täällä painitaan juuri parhaillaan samanlaisen ongelman kanssa. Jostain olen lukenut, että vastakohdat täydentävät toisiaan silloin, kun niihin osataan suhtautua voimavarana, ei kuluttavana voimana. Mutta välillä kyllä tuntuu päinvastaiselta.
Itse olen oppinut, että toiselle pitää aikaa tehdä omia juttujaan, ja tehdä itsekin sellaista vapaa-aikana, josta nauttii. Näin molemmat voivat hyvin. Toki yhteisiä kiinnostuksenkohteitakin pitää jonkin verran olla, olivat ne sitten mitä tahansa.
Meillä toistemme erilaisuus korostuu eniten arjessa: toinen on sellainen "kaaoksesta" elävä ja luova ihminen, minä taas tarkka ja systemaattinen. Välillä tulee isojakin ongelmia, mutta jos tahtoa ja keskusteluhalukkuutta löytyy, niin uskon ainakin niin että hyvin meidän käy!
On myös niin, että tietyt asiat parisuhteessa ovat miesten ja naisten eroja, jotka vaan on hyväksyttävä. Ja ennen kaikkea tulisi punnita asiat, joita haluaa parisuhteelta ja tiedostaa asiat, jotka oikeesti on tärkeitä (keskinäinen luottamus ja arvostus, halu kehittyä ja kasvaa yhdessä) ja mitkä taas sellaisia asioita, joita ei ehkä voi muuttaa mutta niitä voi oppia ajan myötä hyväksymään.
Voimia teille!
Se on sellainen ikävä juttu että ollaan täysin erilaisia kundikaverin kanssa.
Itse tykkään asua siistissä, nätisti sisustetussa kämpässä, osaan keskustella
sivistyneesti vaikeistakin (parisuhde)ongelmista tai vastaavista, haluan seksiä
päivittäin, olen tarkka raha-asioissa (kiitos MINUN meillä on kiva kämppä
kohtuuvuokraan ja kalustettu tyylikkäästi, sekä hieno auto ja muutenkin ruokaa
pöydässä jne), pidän huolta ulkonäöstäni, teen rankasti töitä ja säästän rahaa
omaa kämppää varten, olen seurallinen ja osaan järjestää asioita.
No, mies on taas hyvin menevä ja ajattelematon, että ideaa on mutta toiminta
tökkii ja pahasti. Masentuu ja luovuttaa helposti, eikä koskaan osaa keskustella
asioista vaikka tilanne olis jo niin kireä että kannattais edes yrittää. Noh, sitten
hän on ihan holtiton rahankäytössä ja kuluttaa aikaa turhuuksiin sen sijaan että
tekin jotain järkevää kuten vaikkapa hakisi oman ajokorttinsa joka on odotellut
kyttiksellä jo viikkokausia. Tykkää haaveilla muttei koskaan mee pidemmälle,
lupailee kaikkea eikä tee mitään. Hyvä selittelemään miksei tehnyt sitä tai tätä,
on ON/OFF töissä ja työttömänä, seksiä saa ruinata, muuten hyvä jos kerran
kahteen viikkoon tekee aloitteen jne.
Yhteistä meillä taitaa olla just tää perhanan symbioosi, että mies sotkee kämpän
ja asiansa ja minä siivoan ja autan minkä ehdin. Eipä muuta yhteistä juurikaan ole,
paitsi seksi on upeeta silloin kun sitä on. Ikävä myöntää, mutta tajusin just äsken
tätä kirjoittaessani ettei meillä menekään hyvin… voi itku.
Kuulostaapa tutulta! Minäkin olen koko ajan siivoamassa ja sisustamassa ja miehelle on ihan sama miltä täällä näyttää.Meillä on vaan niin päin että minä olen se keskustelutaidoton ja mies hyvin sosiaalinen ja osaa puhua asiasta kun asiasta.Meillä yhteistä aikaa on lähinnä vaan viikonloppuisin.Kun mietitään mitä voitaisiin tehdä,tulee siitä aina ongelma.ei kiinnosta edes samat leffat.tai jos baariin mennään,kumpikin haluaa eri baariin.Ihan noin pienissäkin asioissa tulee se erilaisuus esille.Onneksi viihdytään yhdessä kotona edes..sehän tästä nyt vielä puuttuis että sekin tökkisi :)
Keskustelutaito ja halukkuus on kyllä tosi tärkeä. Varsinkin silloin, kun on eroavaisuuksia, niin molempien pitää tulla toista vastaan, tehdä kompromisseja ja niistä asioista on vaan keskusteltava. Siis siinä tapauksessa jos haluaa suhteen toimivan.
siis meillä on tasan tarkkaan smat ongelmat.
ehditään nähdä kunnolla ja viettää aikaa yhdessä vain viikonloppuisin (ellei mies lähde baariin),
koska viikolla ollaan molemmat töissä ja treeneissä niin paljon.
ja leffoja valkatesa menee melkein riidaksi asti, mä kun en halua katsoa jotain tappelupätkiä eikä häntä kiinnosta komediat. jessus sentään...
Siitähän on kyse. Ei mua haittaa jos mieheni harrastaa naruhyppelyä ja päällään kävelyä, jos ymmärrämme muuten toisiamme. Suotavaa myös olisi, että jollain tapaa itse arvostaisin em. harrastuksia ja näkisin sitä kautta niiden mielekkyyden. Mutta esim. elokuvamakujen täydellinen ristiriitaisuus on jo merkki ajatusmaailman liiallisesta eroavaisuudesta. Samoin musiikin ja vaatemaun jne. Olisi siis hyvä, että ymmärrämme ts. näemme ja kuulemme ja aistimme maailmaa jotakuinkin samaan tapaan -pienin nyanssieroin tietenkin.
aikaisemmasta suhteestani! Sitä kesti lähes kymmenen vuotta. Aluksi toisen vastakohtaisuus oli jännitävää, uutta ja luovaakin =) Oppi itsestäänkin uusia asioita, muuttui suvaitsevammaksi. Kaikenkaikkiaan nyt jäkeenpäin ajateltuna olen hyvinkin onnellinen tuosta suhteesta, kaikesta siitä mitä sinä opin itsestäni ja muista ihmisistä.
Jossakin vaiheessa kuitenkin oleminen alkoi raastamaan. Eroavaisuuksia oli liikaa, halut ja odotukset menivät todella ristiin. Huomasin etten ollut oma itseni, enkä elänyt sitä elämää jota halusin. Näin tunsi myös ex-mieheni, joka myös päätyi pettämään minua, niin paljon erillään ajatuksemme yhteisestä elämästä poukkoilivat. Ero oli pitkä ja raskas, oltiihan eletty niin pitkään "yhdessä".
Nykyisessä suhteessani, johon muuten päädyin vasta kolme vuotta eroni jälkeen, tunnen/tunnemme että erillaisuuden ja samanlaisuuden tasapaino on löytynyt. Molemmilla on sekä omia harrastuksia että yhteisiä, arjen askareet hoituvat yhdessä tai vuorotellen. Voisin jopa kehua että elämä luistaa kuin ajatus =) Se että meissä on enemmän samanlaisuuksia kuin eroavaisuuksia tekee elämästä tasapainoisen ja onnelisen, mutta ilman niitä pieniä eroavaisuuksia elämästä puuttuu se "kipinä".
"Tärkeintä on tietää itse mitä elämältään haluaa!"
Päätimme joskus mieheni kanssa, että vaikkei toisen harrastukset ja intressit juurikaan kiinnostaisi, niin voi niihin mukaan joskus lähteä. Ellei mielenkiinnosta, niin ainakin siksi, että saa viettää aikaa toisen seurassa. Samalla ehkä oppii ymmärtämään miksi toinen pitää siitä mistä pitää.
On siinä kyseessä myös toisen harrastusten arvostaminen ja toiselle mielihyvän tuottaminen. Vaikka mieheni ei pidä harrastamistani koiranäyttelyistä hän on lähtenyt mukaan, koska pitää koirastani. Hän huoltaa koiraa sillä aikaa kun minä esitän kavereiden koiria ja on muutenkin apuna kun tarvitsee. Vähitellen hän on alkanut ymmärtää mistä siinä on kyse, ymmärtää mistä juttelen kavereideni kanssa ja on siellä muitakin 'kennelpoikia', joista saa juttuseuraa. Minä taas olen käynyt hänen kanssaan lätkä ja jalkapallo-otteluissa. Hän on aivan innoissaan kertoessaan eri joukkueiden tai pelaajien historiaa minulle. Eivät ne niin tylsiä pelejä lopulta olekaan, vaikken ehkä oma-aloitteisesti peleihin lähtisi. Sen lisäksi meissä molemmissa on sen verran uteliaisuutta, että kaikenlaista uutta kannattaa kokeilla ainakin kerran.
Välillä taas kokeilemme jotain mikä on kummallekin uutta.
Ja jos kummallakin kuluu paljon aikaa omissa menoissa niin sen makeammalle maistuu kun illalla pääsee omankullan kainaloon rentoutumaan :)