Bruce / The Rising

Mitä mieltä ollaan Bruce Springsteen & E. Street Bandin The Rising-lätystä? Itse ensi kuulemalta en saanut siihen kunnon otetta, mutta nyttemmin kun sitä kuuntelee, niin nostan sen vanhojen klassikkolevyjen ohella Pomon parhaimmistoon ehdottomasti. Voiko olla rauhoittavampaa musiikkia raskaan työpäivän jälkeen, kuin Nothing Man, Mary's Place, etc.

Brucen keikatkin Stadikalla olivat ikimuistoisia levyn kiertueella, tosin yleisö oli melko vaisua ja flegmaattista. Toivottavasti ei antanut Suomesta kielteistä kuvaa Pomolle ja seurueelle.
1168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sama juttu, ensi kuuntelukerta ei vielä vaikuttanut kovinkaan erikoiselta, mutta sitten kun alkoi kuunnella uudestaan niin sieltä nousi paljon huippuhyviä biisejä. Kovassa kuuntelussa on levy ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miami Steve kirjoitti:

Mitä mieltä ollaan Bruce Springsteen & E. Street Bandin The Rising-lätystä? Itse ensi kuulemalta en saanut siihen kunnon otetta, mutta nyttemmin kun sitä kuuntelee, niin nostan sen vanhojen klassikkolevyjen ohella Pomon parhaimmistoon ehdottomasti. Voiko olla rauhoittavampaa musiikkia raskaan työpäivän jälkeen, kuin Nothing Man, Mary's Place, etc.

Brucen keikatkin Stadikalla olivat ikimuistoisia levyn kiertueella, tosin yleisö oli melko vaisua ja flegmaattista. Toivottavasti ei antanut Suomesta kielteistä kuvaa Pomolle ja seurueelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu