MIKSI ANNAMME HULLUUDEN JATKUA SUOMESSA?

Miksi annamme elämänetsijöiden tulla Suomeen omavaltaisesti oleilemaan, vaikka sen seurauksena voimavaramme hupenevat, emmekä auta todellisia hädänalaisia pakolaisia?

Miksi annamme tulijoiden pilata oman maamme niin, että lopulta emme pysty auttamaan ketään - emme edes itseämme, saati muita kansoja?

Missä on hallituksen isänmaallisuus, kun he eivät suojele Suomea ja Suomen kansalaisia, vaan jättävät meidät alttiiksi vierasmaalaisten pahoille teoille?

Missä on Suomen kansanvalta? Perustuslain toisen pykälän mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, mutta miksei kansaa kuulla ja äänestetä maahanmuutosta?

Kuka suojelee kotejamme, uskontoamme ja isänmaatamme islamin mielivallalta?

MIKSEI TÄTÄ ÄLYTTÖMYYTTÄ JO LOPETETA, VAIKKA MEIDÄN ON VALTA?

MIKSEI RAJOJA SULJETA MAAHANTULIJOILTA?

MIKSI SUOMEN ANNETAAN PILAANTUA JA MUUTTUA VASTENMIELISEKSI MAAKSI?

-

Lopettakaa jo tämä maahanmuuton hulluus ja ottakaa ohjat käsiinne rajoilla ja rajojemme sisällä! Auttaminen on tehtävä siellä missä ongelmat ovat ja missä niihin voidaan vaikuttaa, missä ne on korjattava ja se ei ole Suomessa!!!!!!!!! Auttaminen täällä on holtitonta ja kallista. Se tuhoaa oman kulttuurimme ja hyvinvoinnin, jonka jälkeen olemme yhtä sekasortoisessa tilassa, kuin muslimimaat jo ovat.

.

Suomea ja Suomen kansaa on puolustettava ja sen voimme tehdä vain ME itse!

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14510777/suojelkaa-suomea
64846
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Kysy vaikka päämisteriltä, jolla oli vielä ainakin viime vuoden lokakuussa tällaisia ajatuksia:

"KOTIMAA18.10. 21.39
Sipilä: Noin 10 000 turvapaikanhakijaa vuodessa olisi kestävä taso
Turvapaikanhakijat pitäisi saada mahdollisimman nopeasti töihin, Juha Sipilä sanoo.

STT
Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrän kestävä taso voisi olla noin 10 000 vuodessa, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Ylen pääministerin haastattelutunnilla.

Sipilän mukaan Suomi on tällä hetkellä turvapaikanhakijatilanteen takia äärirajoilla. Hänen mukaansa Suomen turvapaikanhakijatilanne on saatu kuitenkin järjestykseen ja Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä laskuun. Sisäministeriö on arvioinut, että Suomeen saapuu tänä vuonna 30–35 000 turvapaikanhakijaa. Aiempi ennuste oli 50 000 turvapaikanhakijaa vuodessa. Määrä on silti kymmenkertainen viime vuoteen verrattuna.

Sipilän mukaan olisikin tärkeää, että turvapaikanhakijat saataisiin mahdollisimman nopeasti töihin, sillä sitä nopeammin he myös kotoutuisivat Suomeen. Vaikka alkuvaiheessa turvapaikanhakijat aiheuttavat yhteiskunnalle kustannuksia, Sipilä muistuttaa, että myöhemmin maahanmuutolla voidaan paikata kestävyysvajetta.

– Kotouttamisen lähtökohtana on se, että maahanmuuttajat alkavat kantamaan vastuutaan yhteiskunnan kehittämisestä, Sipilä sanoo."

http://www.lapinkansa.fi/kotimaa/sipila-noin-10-000-turvapaikanhakijaa-vuodessa-olisi-kestava-taso-15199334/


PS Muistaakseni DemareidenTytti Tuppurainen heitti saman luvun jokunen aika sitten.

MAMUKRIITTISTEN pitää koota voimansa jo kunnallisvaaleissa!

Äänestä
  • Siksi kun kansa on opetettu pullamössöksi. Ei ole tarvinnut taistella olemassa olon puolesta. Kaikki on tullut kuin Manulle illallinen. Kansa turrutetaan alkoholilla ettei näkisi tai välittäisi elitiin rötöksistä. Siksi alkoholia vapautetaan. Kansalle riittää että viinaa saa ja saa lotota joka viikko. Ketään ei kiinnosta yhtään mikään kuin nämä asiat. Ehkä tämä oli kärjistettyä mutta osin näin on.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Siksi kun kansa on opetettu pullamössöksi. Ei ole tarvinnut taistella olemassa olon puolesta. Kaikki on tullut kuin Manulle illallinen. Kansa turrutetaan alkoholilla ettei näkisi tai välittäisi elitiin rötöksistä. Siksi alkoholia vapautetaan. Kansalle riittää että viinaa saa ja saa lotota joka viikko. Ketään ei kiinnosta yhtään mikään kuin nämä asiat. Ehkä tämä oli kärjistettyä mutta osin näin on.

    Tätä kansan flegmaattisuutta eliitti käyttää törkeästi hyväksi. Se tietää että lammasmainen kansa nielee kaiken. Jotain pientä purinaa kuuluu näilläkin palstoilla mutta siihen se jää. Kukaan ei viitsi vaivautua edes isänmaallisten miekkareihin. Suomi ensin väki ei antaisi tämän tuhotouhun jatkua jos sille annettaisiin valta. Sitä kissa saa mitä naukuu.

    Äänestä


  • Iilimato kirjoitti:

    Hirvisaaren puheesta puuttui toinen osa, joka on tässä:
    https://m.youtube.com/watch?v=hul2QWqrhLc

    Tuttu puhe joka pitäisi kaikkien kuulla. Kiitos linkityksestä.

    Äänestä

  • Sääntöjenvastaisena poistetut puheet yllä pitivät julkisesti eduskunnassa, itsenäisyyspäivän tapahtumissa ja ympäri Suomea asiallisissa yhteyksissä Laura Huhtasaari, Jussi Halla-aho, Riikka Purra, Matti Putkonen, Mona Walter, Olli Immonen, Hannele (suomi ensin), Mari (mielenilmaus seinäjoella), Emmi, Päivi (naisuhri siilinjärvi), Sebastian Tynkkynen, Maryam Askar (itsenäinen suomi), ruotsindemokraatti ja Unkarin pääministeri. Voitte itse etsiä ja katsoa heidän puheensa Youtube:sta.

    Äänestä

  • Pauli Vahtera ja James Hirvisaari kuuluvat itseoikeutetusti listaan. Siitä vain sitten Youtubeen katsomaan ja viisastumaan! Tämä koskee varsinkin ministereitä ja kansanedustajia.

    Äänestä

  • Islamisaatio etenee, rikollisuus lisääntyy, sillä vääräuskoisia naisia kuuluukin raiskata ja miehiä huijata ennen eliminointia.

    Äänestä

  • Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset


    Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna 2016 lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

    Ennen vuoden 2015 tulijapiikkiä kustannukset olivat 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Täksi vuodeksi turvapaikanhakijoiden määrän toivotaan suunnilleen puolittuvan 15 000 henkilöön, mutta kustannusten odotetaan nousevan silti yli 800 miljoonaan euroon.

    Suurin yksittäinen menoerä aiheutuu turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta, jonka määrärahaa korotettiin täydentävässä talousarvioesityksessä marraskuussa yli 200 miljoonalla eurolla yhteensä reiluun 290 miljoonaan euroon tälle vuodelle.

    Kunnille maksettavaan kotouttamisrahaan uppoaa yli 162 miljoonaa ja työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään kotoutumiskoulutukseen reilut 60 miljoonaa euroa. Isoimpiin menoeriin kuuluvat myös vastaanottokeskusten asukkaiden saamat tuet, joihin uppoaa noin 90 miljoonaa euroa.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

    Spipilä: Kymmenet tuhannet pakolaiset eivät ole keneltäkään po
    https://www.youtube.com/watch?v=5DxR8c6tcKQ&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=10

    SINÄ MAKSAT! KIITÄ NYKYISTÄ HALLITUSTA!

    Äänestä

  • Vuoden 2016 pakolaisista aiheutuneet kulut on 1.39miljardia euroa ja tästä puuttuu kaikkien pakolaisten asioidenhoitajien palkat, ne tulee kunnille.summa ei ole tiedossa.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Siksi kun kansa on opetettu pullamössöksi. Ei ole tarvinnut taistella olemassa olon puolesta. Kaikki on tullut kuin Manulle illallinen. Kansa turrutetaan alkoholilla ettei näkisi tai välittäisi elitiin rötöksistä. Siksi alkoholia vapautetaan. Kansalle riittää että viinaa saa ja saa lotota joka viikko. Ketään ei kiinnosta yhtään mikään kuin nämä asiat. Ehkä tämä oli kärjistettyä mutta osin näin on.

    "Kansalle leipä(jonoja) ja sirkushuveja", sanoi joku muinainen roomalainen keisari. Elintasopakolaisille ja rintamakarkureille kylpylätasoista majoitusta täysihoidolla, sanoi Juha Sipilä.

    Äänestä

Ei tätä aivotonta ja selkärangatonta menoa voi kuin ihmetellä! Pitäis tehdä jotain, mutta mitä voimme tehdä? Sipilän olisi jo aika herätä puolustamaan omaa maatansa ja kansaansa, estäen vierasmaalaisten tunkeutumisen Suomeen. Se olisi ihan helppo tehdä palauttamalla rajatarkastukset. On olemassa niin paljon muuta miten voimme auttaa, kuin holtittomalla maahanmuutolla joka haittaa meitä itseämme!!!

Äänestä
  • Ja mamutustahti vaan lisääntyy tänä vuonna:
    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/migri_hakemukset-60050

    KOTIMAA
    Tänä vuonna valmistaudutaan 10 000 turvapaikkahakemukseen ja 13 000 perhesidehakemukseen
    ILKKA AHTOKIVI eilen klo 12:59 (päivitetty eilen klo 13:09)

    Maahanmuuttovirasto arvioi, että tänä vuonna jätetään viime vuotta enemmän hakemuksia sekä oleskelulupa- että kansalaisuusasioissa. Turvapaikkahakemusten määrää on viraston mukaan vaikea ennustaa.
    LKS 20170103 Maahanmuuttorivaston uusi palvelupiste tiedotustilaisuudessa Helsingissä tiistaina 3. tammikuuta 2017. Vuodenvaihteen myötä kaikki ulkomaalaislupa-asiat keskitetään Maahanmuuttovirastoon. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Oleskelulupahakemusten määrän kasvu johtuu pitkälti perhesidehakemusten määrän kasvusta.
    (Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto)
    Tänä vuonna ensimmäisiä oleskelulupahakemuksia odotetaan tulevan vireille 28 000, eli noin 2 000 hakemusta enemmän kuin vuonna 2016. Kansalaisuusasioita odotetaan tulevan vireille 14 000, eli noin 600 hakemusta enemmän kuin vuonna 2016.

    Arviot perustuvat analyysiin, joka on tehty muun muassa hakemusmäärien pidemmän että lyhyemmän aikavälin kehityksen perusteella.

    Turvapaikkahakemuksia korkeintaan 10 000

    Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikkahakemusten määrää on vaikea arvioida, koska Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrään vaikuttavat lähtömaiden ja niiden naapurimaiden tilanteiden lisäksi myös Euroopan unionin toimet sekä rajavalvonta Euroopassa.

    Maahanmuuttovirasto valmistautuu käsittelemään tänä vuonna korkeintaan 10 000 turvapaikkahakemusta. Luvussa ovat mukana myös EU:ssa sisäisesti siirrettävät turvapaikanhakijat.

    Nyt turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen on maltillista, ja jos nykyinen tilanne jatkuu, tulee turvapaikanhakijoita Suomeen selvästi vähemmän kuin 10 000. Maahanmuuttovirasto seuraa tilannetta ja on valmis reagoimaan mahdollisiin muutoksiin.

    Oleskelulupahakemusten kasvu perhesidehakemuksista

    Oleskelulupahakemusten määrän kasvu johtuu pitkälti perhesidehakemusten määrän kasvusta. Perhesidehakemuksia odotetaan tulevan 13 000 tänä vuonna.

    Suurin hakijaryhmä arvioidaan olevan aiempien vuosien tapaan muiden kuin kansainvälistä suojelua saaneiden ulkomaalaisten perheenjäsenet. Suomen kansalaisten perheenjäsenten odotetaan jättävän 3 500 oleskelulupahakemusta.

    Kansainvälistä suojelua saaneiden perheenjäseniltä odotetaan 3 000 oleskelulupahakemusta. Määrään vaikuttaa esimerkiksi se, miten suuria perheitä luvan saaneilla turvapaikanhakijoilla on.

    Työnteon perusteella haettaviin ensimmäisiin oleskelulupiin odotetaan pientä kasvua. Määrään vaikuttaa esimerkiksi se, miten Suomen taloudella menee ja paljonko ulkomaalaisia työntekijöitä palkataan.

    Opiskelijoiden oleskelulupahakemusten määrän sen sijaan ei ennusteta kasvavan tänä vuonna. EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille on tulossa lukukausimaksut ensi vuoden aikana.

    Kansalaisuusasioita odotetaan ennätysmäärää

    Kansalaisuusasioita odotetaan tulevan vireille yhteensä 14 000, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Kansalaisuusasioissa suurin hakemustyyppi ovat kansalaisuushakemukset. Niiden määrän odotetaan tänä vuonna kasvavan niin, että kansalaisuushakemuksia jätetään 12 000.

    Entiset Suomen kansalaiset voivat saada kansalaisuuden ilmoituksesta. Kansalaisuusilmoitusten määrän arvioidaan pysyvän vuoden 2016 kaltaisena.

    Lisäksi odotetaan reilua tuhatta kansalaisuusaseman määrittämistä. Määrittämiset ovat olleet kasvussa esimerkiksi siksi, että Suomeen tuli 2015 paljon turvapaikanhakijoita. Henkilön kansalaisuutta voidaan selvittää niin henkilön omasta kuin viranomaisten pyynnöstä.

    Äänestä


  • Jos jokainen joka on huolissaan maamme tuhoamisesta niin voi aina antaa äänen Suomi ensin-porukalle. Silloin alkaa nimittäin tapahtumaan jos vaikka viidesosa kansasta äänestäisi sitä ryhmää. Tämä on vähintä jonka jokainen isänmaallinen voi tehdä. Mitä täällä päivittelette, antakaa ääni oikealle ryhmälle.

    Äänestä

No, matutarhaus on kukoistava bisnes, jossa nykyään liikkuu enemmän rahaa kuin esim. huumeissa. Poliitikot, virkamiehet, lakimiehet, lääkärit, toimittajat, vastaanottokeskusten pyörittäjät, kaikki saavat osansa kakusta jonka maksavat suomalaiset veronmaksajat. Nyt saattaa olla jo liian myöhäistä, kun tämä bisnes on maahamme päästetty juurtumaan. Kyllä siitä varoiteltiin jo vuosia sitten, mutta varoittelijat leimattiin rasisteiksi ja hiljennettiin poliittisilla näytösoikeudenkäynneillä. Ne suomalaiset joilla on siihen mahdollisuus ovat jo jättäneet maamme. Huonoimmassa asemassa ovat ne joille se ei ole mahdollista, he saavat viettää vanhuutensa köyhyydessä ja henkensä puolesta peläten.

Äänestä
  • totta, ei oikene kuin aseilla tään maan asiat

    Äänestä

  • Joo ja törkeää on, että osa PÄÄTTÄJISTÄMME ja heidän läheisiänsä on siinä mukana.

    Äänestä

Pitäisi myös valvoa maassamme pitkään olleiden tukien käyttöä! Asuuko vuokra-asunnossa ne henkilöt, joille tuet on myönnetty? Ovatko tukien saajat Suomessa vaiko ihan muualla? Huijataanko väärillä papereilla, ollaanko kirjoilla useissa maissa ja useilla väärillä papereilla Suomessa? Ovatko lapset todella omia? Ovatko musliminaiset todellakin yksinhuoltajia? Onko maassamme oleskelulle vielä tarvetta?

Oleskelun oikeutus pitää tarkistaa vuosittain. Rikolliset ja tukihuijarit pitää poistaa heti. DNA-testeillä voidaan todeta vanhemmuus sekä isän että äidin puolelta.

Suomi ei ole koko mailman sosiaalitoimisto!

Suomen sosiaalituet ovat suomalaisia varten, eivät ulkomaalaisia!

Perustuslaki käsittää vain suomalaiset, eikä sitä ole tehty ulkomaalaisille, joilla on omat kotimaansa ja lakinsa!

Suomessa noudatetaan vain Suomen lakeja ja tapoja, kuten vaikkapa Saudi-Arabiassa heidän omiaan!

Terve järki ja normaali elämä on palautettava maahamme takaisin!

Äänestä

RAJAT KIINNI JA TUKIEN VALVONTA KÄYNTIIN!

Äänestä

Omat kansalaiset linnaan vihapuheesta, ja eräät nussii kaikkea liikkuvaa.

Äänestä

Suomen tilanne on samanlainen pian, jos ei mitään tehdä:

HS Päivän lehti 11.1.2017
Poliisikriisi piinaa Ruotsia

Poliisijohtaja Eliasson varoittaa lähiöiden rikollisuudesta. ”Kehitys on katkaistava.”

Poliisiylijohtaja Dan Eliasson on saanut kovaa arvostelua ja oppositiossa vaaditaan jo hänen eroaan.
Poliisiylijohtaja Dan Eliasson on saanut kovaa arvostelua ja oppositiossa vaaditaan jo hänen eroaan. (KUVA: MARK FEMENIA / TT)

Elina Kervinen HS
Julkaistu: 11.1. 2:00

RIKOLLISJENGIEN valta huolettaa Ruotsin lähiöissä, ja kuolemaan johtava väkivalta yleistyy jälleen. Samaan aikaan poliisi painii sisäisten ongelmien kanssa ja saa selvitettyä yhä vähemmän rikoksia.

Ruotsissa otsikot kertovat nyt tiuhaan poliisin kriisistä, ja kovimman arvostelun kohteena on Dan Eliasson, kaksi vuotta tehtävässään toiminut poliisiylijohtaja. Hän sai vastata tiukkoihin kysymyksiin poliisin tilasta, kun Ruotsin turvallisuus- ja puolustusalojen kerma kokoontui vuotuiseen seminaariinsa Sälenin talvimaisemissa.

”Tehtävän luonteeseen kuuluu, että kritiikkiä tulee. Tämä ei ole mikään kilpailu suosiosta”, Eliasson sanoo HS:n haastattelussa.

PUHE poliisin kriisistä kum­puaa pitkälti suuresta poliisiuudistuksesta, jota Eliasson – entinen maahanmuuttoviraston ylijohtaja ja sosiaalidemokraattien valtio­sihteeri – rekrytoitiin läpiviemään 2015 alusta. Uudistus kuuluu suurimpiin hallintouudistuksiin Ruotsin historiassa.

Työn ydin oli, että Ruotsin 21 poliisiviranomaista lyötiin yhteen. Kuten niin usein organisaatiouudistuksissa käy, ovat alaiset kokeneet, ettei heillä ole ollut osaa prosessissa.

Poliisien ammattiliiton Polisförbundetin puheenjohtaja Lena Nitz kuvaa kuluneita kahta vuotta poliisiuudistuksen aikana ”vaikeimmiksi miesmuistiin” ja ”kaoottisiksi”.

Monet kollegat ovat hänen mukaansa kovilla. Selvästi aiempaa useampi valitsee lopettaa ammatissa, ja rikostutkijoista on pula. Malmön seudulla edes murhien selvittämiseen ei ole ollut riittävästi tutkijoita.

Rikosten selvittäminen kaiken kaikkiaan on hidastunut. Dagens Nyheterin mukaan poliisi onnistui 2015 selvittämään vähiten rikoksia 16 vuoteen, vain 14 prosenttia kaikista rikoksista.

”En pidä siitä, että käyrät vuoteen 2016 saakka laskevat, mutta olen samaan aikaan melko vakuuttunut siitä, että 2017 teemme oikeita asioita ja kehitys kääntyy”, Eliasson sanoo.

Hän myöntää, että poliisiuudistus on hidastanut rikostutkintaa. Muitakin syitä silti on, esimerkiksi se, että tuomioistuimet vaativat poliisilta yhä enemmän.

Koko uudistukseen tekniseen läpiviemiseen hän on verraten tyytyväinen, mutta epämukavia päätöksiä on pitänyt tehdä.

”Vähemmän tyytyväinen olen siihen, että henkilökunta on ollut aivan liian pettynyttä. Liian moni tuntee itsensä liian epätoivoiseksi ja pettyneeksi.”

SISÄISTEN huolien lisäksi poliisin ulkoinen paine on kova.

Turvapaikanhakijoiden suuri määrä rajatarkastuksineen ja terrorismin torjunta ovat vaatineet veronsa. Tilastot osoittavat lisäksi muun muassa, että kuolemaan johtava väkivalta olisi jälleen kasvussa Ruotsissa tasaisten vuosien jälkeen.

Muutos selittyy Eliassonin mukaan jengiväkivallan eskaloitumisella tietyissä lä­hiöissä. ”Jengit ampuvat tappavasti ja häikäilemättä toisiaan kohti uudella voimalla.”

Ruotsin poliisi on nimennyt 53 ongelmallista aluetta, joilla rikollisuus, esimerkiksi huumekauppa, vaikeuttaa ihmisten arkea. Näistä 15 alueella ongelmat ovat erityisen pahoja. Kyseessä olevat alueet ovat verraten köyhiä, maahanmuuttajavaltaisia ja koulutustasoltaan alhaisempia kuin muut Ruotsin lähiöt.

Kehitys näillä alueilla on ­Eliassonin mukaan suurin Ruotsin sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva uhka. Ongelmien leviäminen aiheuttaisi suuria huolia ruotsalaiselle yhteiskunnalle.

”Kyse on johdonmukaisesta kehityksestä väärään suuntaan monilla alueilla Ruotsissa, ja se on katkaistava.”

Eliassonin mukaan poliisi tavoittelee suurempaa läsnäoloa lähiöissä. Vastuu ongelmista tai niiden ratkaisusta ei silti ole yksin poliisin. ”Tarvitaan työtä, koulutusta, klassista hyvinvointiyhteiskuntaa jotta ihmiset saadaan mukaan yhteiskuntaan syrjäytymisen tieltä.”

Eliassonin mukaan poliisi kykenee edelleen hyvin työskentelemään kaikkialla Ruotsissa.

Partioita on silti oltava kovimmissa lähiöissä vähintään kaksi. ”Nämä ympäristöt ovat rankkoja. Kyse ei ole Ruotsista, jonka tunnemme Astrid Lindgrenin Melukylästä.”

JOULUN ALLA Eliassoniin kohdistuva arvostelu kärjistyi niin, että suurimman oppositiopuolueen maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Anna Kinberg Batra vaati avoimesti poliisiylijohtajan eroa.

Eliasson sanoo, ettei hänellä ole aikeita jättää tehtäväänsä. Kritiikki kuuluu työhön. ”Joskus tuntuu tietenkin raskaalta. Ihminen haluaa mieluummin olla kiitetty ja arvostettu johtaja kuin saada arvostelua.”

Äänestä
  • Uutisen linkki:
    http://www.hs.fi/paivanlehti/11012017/art-2000005040024.html

    HUOM: Uutisesta poimittuja
    - 53 ongelma-aluetta
    - 15 edellisistä ongelmat erityisen pahoja
    - kehitys näillä alueilla suurin Ruotsin sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva uhka
    - poliisi selvittänyt vain 14 pros. kaikista rikoksista
    - jengiväkivalta, huumekauppaa ja muuta rikollisuutta

    Tätä emme kait halua 100-vuotiaalle maallemme!

    Äänestä

  • Miten.saadaan.muutos kirjoitti:

    Uutisen linkki:
    http://www.hs.fi/paivanlehti/11012017/art-2000005040024.html

    HUOM: Uutisesta poimittuja
    - 53 ongelma-aluetta
    - 15 edellisistä ongelmat erityisen pahoja
    - kehitys näillä alueilla suurin Ruotsin sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva uhka
    - poliisi selvittänyt vain 14 pros. kaikista rikoksista
    - jengiväkivalta, huumekauppaa ja muuta rikollisuutta

    Tätä emme kait halua 100-vuotiaalle maallemme!

    Ruotsin luulisi olevan päättäjillemme varoittavana esimerkkinä, mutta ei: täyttä vauhtia porskutetaan naapurimaan perässä. Kohta ovat täälläkin autogrillit ja poliisien kivittämiset yms.

    Äänestä

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja tietääkseen, että vuoden 2019 eduskuntavaalien kärkiasia on maahantunkeutumisen estäminen.
Siinä punnitaan sitten, kuka asettuu Suomen pienen kansan puolustajaksi, ja kuka haluaa lisää ja lisää tänne sopeutumatonta kehitysmaamuslimiväkeä.

Toivottavasti isänmaan asialla olevat ovat tällä kertaa ehdottomia voittajia ja tuo suunnaton matu-typeryys loppuu. Onhan matuille pannut stopin jo muutama muukin Euroopan valtio, kuten vaikka Unkari, Tsekki ja Viro.

Toivo elää nyt kansassa, että Jussi Halla-ahon johtamat maahanmuuttokriittiset saavat aivan hillittömän äänivyöryn. Luultavasti ainut tapa saada Suomi ja Suomen kansan hyvinvointi pelastettua.

Äänestä
  • Joo. Ja eri puolueista lähtisi väkeä tämän Suomen kansan tulevaisuuden kannalta tärkeimmän asian taakse.

    Mieluimmin köyhempänä turvallisessa maassa, jossa on yhteiskuntarauha. Työväki tuosta invasiosta kärsii kuitenkin eniten. Ei rikkkaat asu näissä lähiöissä eikä keskituloisetaan, joilla on varaa muuttaa muualle.

    Äänestä

  • Pelkään että muut puolueet, jopa vihreät alkaa joulukuussa 2018 puhumaan "kontrolloidusta maahanmuutosta" ja "kädestä pitäen kotouttamisesta", joilla
    a) työllistetään suomalaisia
    b) tehostetaan matujen integroituminen

    Siten Li tms. sanoo rivien välistä että "tehokas integroituminen vähentää ääri-islamistien ja radikalisoitujen määrää".

    Noin ne sanoo... ja kansa uskoo, koska ne haluaa vanhasta tottumuksesta äänestää "omaa" puoluetta ja halutaan uskoa lähimmäisestä hyvää, uskoa että kyllä se Anderssonni ja Niinistö sittenkin ymmärtää tavallista kansaa.


    Kyllä on sitten katkeraa katsoa kesäkuussa 2019, kun Li muodostaa hallitusta.
    A-Talkissa hän nostaa jalkansa polven päälle, punainen mekon helma heilahtaa, ja käsi sipaisee hiuksia poskilta. Leveä hymy kameralle ja sitten alkaa selitys, miksi maahanmuutto on tärkeä osa Suomea ja siksi myös hallitusohjelmaa.

    Äänestä

  • MatkalippujaPoisSuomesta kirjoitti:

    Pelkään että muut puolueet, jopa vihreät alkaa joulukuussa 2018 puhumaan "kontrolloidusta maahanmuutosta" ja "kädestä pitäen kotouttamisesta", joilla
    a) työllistetään suomalaisia
    b) tehostetaan matujen integroituminen

    Siten Li tms. sanoo rivien välistä että "tehokas integroituminen vähentää ääri-islamistien ja radikalisoitujen määrää".

    Noin ne sanoo... ja kansa uskoo, koska ne haluaa vanhasta tottumuksesta äänestää "omaa" puoluetta ja halutaan uskoa lähimmäisestä hyvää, uskoa että kyllä se Anderssonni ja Niinistö sittenkin ymmärtää tavallista kansaa.


    Kyllä on sitten katkeraa katsoa kesäkuussa 2019, kun Li muodostaa hallitusta.
    A-Talkissa hän nostaa jalkansa polven päälle, punainen mekon helma heilahtaa, ja käsi sipaisee hiuksia poskilta. Leveä hymy kameralle ja sitten alkaa selitys, miksi maahanmuutto on tärkeä osa Suomea ja siksi myös hallitusohjelmaa.

    Minä en usko että se menee noin. Tässä on pari vuotta aikaa enää ja kyllä suurella enemmistöllä alkaa olla vitutuskäyrä jo nyt niin korkealla hallituksen saamattomuuden takia, että muutoksen on ihan pakko tulla.
    Ei voi olla niin, että demareitten ja vihreittenkään enemmistön mielestä Suomen velvollisuus on asuttaa maamme kehitysmaamuslimeilla ja muulla Afrikan kehitysmaaväellä. Ei voi olla niin, että nämä haluavat antaa islamille tilaisuuden sabotoida hyvinvointivaltiotamme.
    Luotan siihen, että kahden vuoden päästä suomalaisten enemmistö on havainnut, että valtiomme on uppoamassa ja sivistys on vaarassa.

    Äänestä

  • tähän_luotan kirjoitti:

    Minä en usko että se menee noin. Tässä on pari vuotta aikaa enää ja kyllä suurella enemmistöllä alkaa olla vitutuskäyrä jo nyt niin korkealla hallituksen saamattomuuden takia, että muutoksen on ihan pakko tulla.
    Ei voi olla niin, että demareitten ja vihreittenkään enemmistön mielestä Suomen velvollisuus on asuttaa maamme kehitysmaamuslimeilla ja muulla Afrikan kehitysmaaväellä. Ei voi olla niin, että nämä haluavat antaa islamille tilaisuuden sabotoida hyvinvointivaltiotamme.
    Luotan siihen, että kahden vuoden päästä suomalaisten enemmistö on havainnut, että valtiomme on uppoamassa ja sivistys on vaarassa.

    Hyvä se on uskoa :)
    mutta todistit juuri yllä olevan arvauksen:
    "ja halutaan uskoa lähimmäisestä hyvää, uskoa että kyllä se Anderssonni ja Niinistö sittenkin ymmärtää tavallista kansaa."

    Sinäkin haluat uskoa, että ihmiset - mukaan lukien poliitikot - eivät halua päästää kantasuomalaisten tilannetta huonoksi.
    Mutta poliitikko on ovela veijari: se kääntää keskustelun kantasuomalaisten tilasta matujen tilaan, ja sitten todistaa että matujen tilaa parantamalla koko Suomi hyötyy.
    Ja kuulijat HALUAVAT uskoa, että poliitiko on oikeassa.

    Äänestä

  • tietääkö_kansa kirjoitti:

    Hyvä se on uskoa :)
    mutta todistit juuri yllä olevan arvauksen:
    "ja halutaan uskoa lähimmäisestä hyvää, uskoa että kyllä se Anderssonni ja Niinistö sittenkin ymmärtää tavallista kansaa."

    Sinäkin haluat uskoa, että ihmiset - mukaan lukien poliitikot - eivät halua päästää kantasuomalaisten tilannetta huonoksi.
    Mutta poliitikko on ovela veijari: se kääntää keskustelun kantasuomalaisten tilasta matujen tilaan, ja sitten todistaa että matujen tilaa parantamalla koko Suomi hyötyy.
    Ja kuulijat HALUAVAT uskoa, että poliitiko on oikeassa.

    EIVÄT halua.

    Mun työpaikallani on joskus ollut puhetta näistä asioista, ja siellä ei ole yhtäkään henkilöä, joka puolustaisi nykymenoa. Ei ensimmäistäkään, ja meitä on aika iso tiimi, josta kaikki tuntevat toisensa ja juttelevat kaikista maailman asioista keskenään.

    Äänestä

  • tietääkö_kansa kirjoitti:

    Hyvä se on uskoa :)
    mutta todistit juuri yllä olevan arvauksen:
    "ja halutaan uskoa lähimmäisestä hyvää, uskoa että kyllä se Anderssonni ja Niinistö sittenkin ymmärtää tavallista kansaa."

    Sinäkin haluat uskoa, että ihmiset - mukaan lukien poliitikot - eivät halua päästää kantasuomalaisten tilannetta huonoksi.
    Mutta poliitikko on ovela veijari: se kääntää keskustelun kantasuomalaisten tilasta matujen tilaan, ja sitten todistaa että matujen tilaa parantamalla koko Suomi hyötyy.
    Ja kuulijat HALUAVAT uskoa, että poliitiko on oikeassa.

    Seuraavat kaksi vuotta tulevat osoittamaan nykymatutuksen katastrofaaliseksi virheeksi. Ei kukaan realistisesti tilannetta katsova puoluejohtaja enää vaalien lähestyessä voi valehdella kansalle nykytyyliin. Etenkin, kun lahjomaton Halla-aho tukijoineen on ottamassa ennennäkemättömän vaalivoiton.
    Ne, jotka ajavat vielä matujen asiaa suomalaisten etujen edelle tulevat kokemaan karvaan tappion. (vihreät, vassarit, rkp ja eduskuntaan pyrkivä feminatsipuolue)

    Suomi saa vahvan hallituksen pääministeri Halla-ahon johtamana.

    Äänestä

  • Suomi_nousee kirjoitti:

    Seuraavat kaksi vuotta tulevat osoittamaan nykymatutuksen katastrofaaliseksi virheeksi. Ei kukaan realistisesti tilannetta katsova puoluejohtaja enää vaalien lähestyessä voi valehdella kansalle nykytyyliin. Etenkin, kun lahjomaton Halla-aho tukijoineen on ottamassa ennennäkemättömän vaalivoiton.
    Ne, jotka ajavat vielä matujen asiaa suomalaisten etujen edelle tulevat kokemaan karvaan tappion. (vihreät, vassarit, rkp ja eduskuntaan pyrkivä feminatsipuolue)

    Suomi saa vahvan hallituksen pääministeri Halla-ahon johtamana.

    En jaksa luottaa enää persuihin puolueena, valitan. Sen verta rajulla tavalla kääntyi takki heillä. Miksi? Koska valta turmelee ja se Audin penkki on niin rakas. Halla-Aho kannattaa TTIP:ä joten onko se isänmaallisuutta? Ei sinne päinkään.

    Äänestä

Matuja hyysäävät poliitikot on rekisteröitävä ja tuhottava. Vasta sitten aurinko voi taas paistaa Suomen kansalle. Kansan on aika näyttää voimansa. Nykyisten poliitkoiden valtaan tätä maata ei voi jättää. Soinikin pelkkä ripuliperseinen petturi.

Äänestä
  • Ei nyt vielä Soinia tuomita. Hallitustyö on kesken.

    Maamme on ajettu lähelle selvitystilaa muiden kuin Persujen toimesta. Sen näkee selvästi vaikkapa velkakellolinkin velkapylväistä:
    http://velkakello.fi/

    Vuonna 2009 velkapylväs alkoi kohota kohti taivasta.

    Äänestä

  • 2009.pantiin.haisemaan kirjoitti:

    Ei nyt vielä Soinia tuomita. Hallitustyö on kesken.

    Maamme on ajettu lähelle selvitystilaa muiden kuin Persujen toimesta. Sen näkee selvästi vaikkapa velkakellolinkin velkapylväistä:
    http://velkakello.fi/

    Vuonna 2009 velkapylväs alkoi kohota kohti taivasta.

    Hallitukset olivat: Vanhanen, Kiviniemi, Katainen, Stubb.

    http://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/raportti/-/r/v2

    Tuosta näet kaikki sopankeittoon osallistujat.

    Äänestä

  • Yhtä toivotonta olisi koettaa kotouttaa sarvikuonoa Suomen luontoon, kuin kehitysmaamuslimia suomalaiseen sivistykseen.

    Äänestä

  • 2009.pantiin.haisemaan kirjoitti:

    Ei nyt vielä Soinia tuomita. Hallitustyö on kesken.

    Maamme on ajettu lähelle selvitystilaa muiden kuin Persujen toimesta. Sen näkee selvästi vaikkapa velkakellolinkin velkapylväistä:
    http://velkakello.fi/

    Vuonna 2009 velkapylväs alkoi kohota kohti taivasta.

    Aina hurjenee Soinin touhut. Nyt hän mielisteli Turkkia tavalla jota ei moni eu-herrakaan tee. Soini petti lopullisesti edesottamuksillaan äänestäjänsä eikä paluuta luottamukseen ole.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Aina hurjenee Soinin touhut. Nyt hän mielisteli Turkkia tavalla jota ei moni eu-herrakaan tee. Soini petti lopullisesti edesottamuksillaan äänestäjänsä eikä paluuta luottamukseen ole.

    Kävi toivottelemassa tuon pimeydessä olevan maan jäseneksi tähän kolhoosiin. Valitan mutta luottamukseni persuihin meni jo. Juna meni jo, sanotaan niin. Joku yksittäinen persu saa luottamukseni kuten Hakkarainen.

    Äänestä

Tarvitaanko Suomeen massiivinen terrori-isku vai opimmeko Ruotsin virheistä?

Kohta ei auta muu kuin kansannousu. Meidän on tuhansittain mentävä ja kannettava koko eduskunta ulos, niin kuin Islanissakin tehtiin. Ero EU:sta kuten Britannia. On täyttä hulluutta enää puolustella tätä menoa millään järjellä. Eurooppa on menettänyt järkensä!

Ruotsin tilanne on suorastaan säälittävä. Poliisi on pelkkä vitsi ja armeijakin. Toivottavasti edes Suomen armeijasta löytyy vielä suoraselkäistä rehellisyyttä, siitä mistä suomalaiset ovat tunnettuja, sisustaan.

Aikaa ei ole enää paljoa, olemme Ruotsiinkin verrattuna pieni maa ja samat muutokset voivat tapahtua muutamassa vuodessa, mitkä Ruotsissa ovat vieneet pari vuosikymmentä. Olemme suoraan sanottuna nössöytyneet. Viinaa ja sirkushuveja kansalle ja se pysyy hiljaa. Pitää muistaa, että myös päättäjämme on lahjottu. EU antaa huimat edut niille, jotka sen kelkkaan lähtevät, sekä vallan huuma. Kaikkihan tietävät, että valta turmelee ja EU ei ole mikään poikkeus.

Äänestä
  • Asiaa puhut.

    Äänestä

Kyllä sisukkaita, rehellisiä suomalaisia vielä löytyy!

Katsokaa vaikka ylempänä olevaa linkkien listaa: Siellä on monta aidosti huolissaan olevaa ihmistä, jotka haluavat yhdessä meidän muiden kanssa suojella kotimaatansa ja sen kansaa.

Äänestä

Kiristys on rikos, eikä puhdasta pulmusta voikaan kiristää.
Yleensä rikolliset kiristävät toisiaan, kun tietävät että toisen toimet eivät kestä päivänvaloa.
Mutta kuka kiristää ja miten Suomen päättäjiä ottamaan tänne näitä tulijoita, jolla ei ole mitään tekemistä turvapaikan kanssa. Jos päättäjillä olisi puhtaat jauhot pussissa, ei meillä Suomalaisilla olisi mitään ongelmia.
Onko koko Suomen hallitus rikollista porukkaa?

Äänestä

suvakki,matu, somali ja linnunpelätin ovat hukkumassa järveen...kuka pelastetaan...linnunpelätin tietenkin se on ainut mistä on hyötyä!

Äänestä

Ääri-islamismia ja radikalisoitumista emme pysty estämään millään kotoutuksella tai muillakaan toimilla sen enempää kuin saamaan Soinia luopumaan omasta uskostaan! Muslimit on aivopesty pienestä pitäen ja uskonnon vaihtaminen on kuoleman uhalla kielletty.

On olemassa vain kaksi keinoa välttää Suomen islamisaatio:
1) Ei päästetä Suomen kansalaisiksi islamin uskontoa tunnustavia
2) Otetaan autettavat Suomeen jo vauvoina adoptiolapsiksi suomalaisperheisiin

Äänestä
  • Tuhannen rahan kysymys: Mistä on syntynyt illuusio, että kehitysmaamuslimeja kyetään kotouttamaan Suomeen? Kuka on tämän vedätyksen alullepanija?

    Äänestä

  • Voisin uskoa, jos ensin kykenisimme työllistämään omat työttömämme ja hoitamaan omat köyhämme ja vanhuksemme. Maahanmuutto on suurinpiirten kaikkein haitallisinta mitä voimme itsellemme ja leireillä oleville oikeille pakolaisille tehdä!

    Äänestä

Vaikuttaa että suomalaisilta viety se valta, pitäisiköhän ottaa takaisin?

Äänestä
  • Vielä mietit!

    Äänestä

Hulluus jatkuu se tietää rahaa jolllekin
Kun suomi on suomallettu
Hörhölandiaksi hekin lähtee rahojen kanssa usa aussi yms

Äänestä

Moni varmaan ottaisikin ohjat omiin käsiinsä, mutta riski on suuri. Rasismisyytöksellä on helppo tuhota ihmisen elämä tässä maassa.

Äänestä
  • Kuten esimerkiksi kuka?

    Äänestä

Jokainen joka näkee vaivaa kirjoittaa tänne,kirjoittaisi mieluimmin kansanedustajille ,ministereille,sillä ehkä jotain vaikutusta,täällä ei mitään.

Äänestä
  • Meinaatko, että sillä olis jotain merkitystä?

    Kyllä päättäjätkin on ihan tietoisia mitä Suomelle tulee tätä menoa tapahtumaan, mutta puoluekuri, EU ja rasisimi!

    Ainii, asuntolaina unohtu!

    Äänestä

Muistakaa aina mitä Tarja Halonen teki Suomelle!

Äänestä

Kansanvaihtoa ei pysty estämään muut kuin kansa itse. On siis toimittava yhdessä, jokainen kykyjensä mukaisesti, apatiaan ei saa ajautua!

Äänestä

Kansan on puolustettava itseään, ellei kuntavaaleissa, eurovaaleissa ja eduskuntavaaleissa saa valtaan tarpeeksi lujia poliitikkoja, jotka palauttavat järjestyksen maahamme nyt vallitsevan anarkian jälkeen.

On totta että ihmissalakuljettajat ja maahanmuuttoliiketoiminta Suomessa toimivat saman päämääärän eteen: voittojen maksimointin lisäämällä pakolaisten määrää mahdollisimman paljon!

Ihmissalakuljettajien liiketoimintamalli on romahdutettava lopettamalla pakolaisten vastaanotto ja palauttamalla kaikki maahamme tulevat samantien. Silloin annetaan oikea signaali kaikille Suomeen omaehtoisesti pyrkiville: Suomeen ei kannata mennä, koska silloin menettää rahansa, jotka ihmissalakuljettajille matkastaan on maksanut!

Se signaali toimii nopeasti ja voimme keskittyä palauttamaan järjestyksen ja lakien noudattamisen omassa maassamme, sekä kanavoida säästyneet resurssit apua tarvitseville kohdemaissa ja pakolaisuuden syiden poistamiseen.

Mallia saa Australiasta. Euroopan islamisaatio valuu silloin erämaahiekkaan.

Äänestä

POLITIIKOT OVAT ONNISTUNEET TAVOITTEISSAAN, ONHAN HEILLÄ OLLUT KAUAN AIKAA TEHDÄ PÄÄTÖKSIÄ......

Äänestä

Nyt on matuilla uusi trendi turvispaikan saamiseksi. Ne on ryhtyneet homoiksi ja kristityiksi kielteisen päätöksen saatuaan. Oikeasti tämä trendihän takaa miljoonille muslimeille taikaseinän Euroopassa. Eihän muslimimaissa kristityt tai homot, puhumattakaan kristitystä homoista, voi olla turvassa islamin ruoskalta. Joten tänne vaan, suvakit tahtoo teidät kaikki tänne! Eikä sillä niin väliä, onko homous totta vai valetta, suvakit ymmärtää, että muslimit on oikeutettuja kusettamaan kaikkia vääräuskoisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


RajatONoltava kirjoitti:

Miksi annamme elämänetsijöiden tulla Suomeen omavaltaisesti oleilemaan, vaikka sen seurauksena voimavaramme hupenevat, emmekä auta todellisia hädänalaisia pakolaisia?

Miksi annamme tulijoiden pilata oman maamme niin, että lopulta emme pysty auttamaan ketään - emme edes itseämme, saati muita kansoja?

Missä on hallituksen isänmaallisuus, kun he eivät suojele Suomea ja Suomen kansalaisia, vaan jättävät meidät alttiiksi vierasmaalaisten pahoille teoille?

Missä on Suomen kansanvalta? Perustuslain toisen pykälän mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, mutta miksei kansaa kuulla ja äänestetä maahanmuutosta?

Kuka suojelee kotejamme, uskontoamme ja isänmaatamme islamin mielivallalta?

MIKSEI TÄTÄ ÄLYTTÖMYYTTÄ JO LOPETETA, VAIKKA MEIDÄN ON VALTA?

MIKSEI RAJOJA SULJETA MAAHANTULIJOILTA?

MIKSI SUOMEN ANNETAAN PILAANTUA JA MUUTTUA VASTENMIELISEKSI MAAKSI?

-

Lopettakaa jo tämä maahanmuuton hulluus ja ottakaa ohjat käsiinne rajoilla ja rajojemme sisällä! Auttaminen on tehtävä siellä missä ongelmat ovat ja missä niihin voidaan vaikuttaa, missä ne on korjattava ja se ei ole Suomessa!!!!!!!!! Auttaminen täällä on holtitonta ja kallista. Se tuhoaa oman kulttuurimme ja hyvinvoinnin, jonka jälkeen olemme yhtä sekasortoisessa tilassa, kuin muslimimaat jo ovat.

.

Suomea ja Suomen kansaa on puolustettava ja sen voimme tehdä vain ME itse!

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14510777/suojelkaa-suomea

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu