Eli tilanteeni seuraavanlainen:
Jäin työttömäksi viime syyskuussa, ja olin jutellut vuokrafirman kanssa vastaavien töiden jatkumisesta omalla paikkakunnallani, kunhan vanha työsopimus on loppunut (silloinen työnantajani auttoi prosesissa). Kävin vuokrafirmassa haastattelussa, mutta homma kaatui siihen että tarjottu työ oli "tehään sopparit viikko kerrallaan"-diili, ja lisäksi haastattelija sanoi ettei voi hyväksyä kaikkia alan kokemusvuosia koska eri tes, eli olisin saanut pienempää palkkaa. Kummeksuin varsinkin tuota palkka-asiaa haastattelijalle, ja muutenkin sopimuksien teko viikko kerrallaan olisi ollut liian epävarmaa joten homma jäi siihen, mutta sanoin olevani kiinnostunut mikäli jatkossa tulee muuta tarjolle.
Noh, nyt tuo sama nainen on soitellut pariin otteeseen ja tarjonnut töitä. Ensimmäisellä kerralla otti yhteyttä joskus loka-marraskuussa, kyseli olenko vieläkin töiden tarpeessa ja hänellä olisi sopiva paikka tiedossa jne ja lupaili palata vielä asiaan kun kerroin että olen erittäin kiinnostunut. No, eipä kuulunut enää mitään. Seuraavan kerran soitti joulukuussa, ja tarjosi tuota samaa sesonkiluontoista työtä mistä kieltäydyin syksyllä, ja kysyi olenko kiinnostunut. Kertoi, että taas on sopparit lyhyeksi aikaa ym, että onko tämä ok, johon vastasin että on. Olen ollut työttömänä syksystä asti ja hakenut aktiivisesti töitä joten ajattelen että parempi sekin kuin ei mitään. Noh, hän lupasi taas kerran palata asiaan ja sanoi että sesonki alkaa tammikuun alussa jne että katsellaan aloitusajankohtia sun muita sitten lähempänä eli homma vaikutti varmalta. Eipä taaskaan kuulunut ämmästä mitään, soitin hänelle itse tällä viikolla ja kysyin missä vaiheessa rekry on, ja vastaus oli hyvin tyly ja pilkallinen:
"Ai nytkö sua kiinnostaakin vaikka olis ollu noi "viikoksi kerrallaan sopparit" mistä et tykänny? Ei meillä enää oo tarvetta, katellaan joskus myöhemmin".
Siis mitä h-e-l-ve-t-t-i-ä? Juurihan me oltiin reilu pari viikkoa sitten jubailtu asiasta ja kerroin että olisin halukas töihin. Katsoin vielä niin kyseiseen paikkaan on haku auki vielä toisellakin vuokrafirmalla ja paikkoja tarjolla yhteensä 6 kpl. Alkaa tuntua siltä että kyseisellä akalla jäi jotain hampaankoloon kun ei paskadiilit laittomilla liksoilla aluksi kiinnostanut, ja on nyt jäänyt kiusaamaan minua. Mihin tästä oikein voisi valittaa? On se kumma ettei pätevä työntekijä kelpaa, huvikseen soitellaan, tarjotaan työtä ja kadotaan kun toinen on valmiina aloittamaan päivänkin varoajalla.
Minne vuokrafirmasta olisi järkevää valittaa?
EiYmmärrysRiitä
0
306
Luetuimmat keskustelut
- 1121417
- 48939
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145730- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118540Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e109505Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 5478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410