Kaljuunnunko?

Tukkani on ohentunut huomattavasti viime vuosina. Se on säälittävän ohut ja ruma. Ja rasvoittuu niin paljon että pitäis kaksi kertaa päivässä pestä. Iho on myös rasvainen ja näppyinen. Kärsinkö jostain ylirasvaisuudesta vai mikä mättää?? Shampoot ei auta.. Ei edes rasvaisen päänahan..
2369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsellä on ollut ihan samaa ongelmaa pidempään, kunnes aloin oikeasti kiinnittämään huomiota siihen mitä syön. Sipsit, karkit, pitsat, hampurilaiset, juustot ym. rasvaiset mössöt ihan minimiin ja voin sanoa, että muutamassa viikossa näkyy jo tuloksia. Tilalle herkullista, kevyempää kotiruokaa, kaviksia, hedelmiä, pähkinöitä/siemeniä ja riittävästi vettä. Herkuttelukaan ei ole kiellettyä, kohtuus kuitenkin muistettava. Liikunta raikkaassa ulkoilmassa tehostaa vaikutusta. Kuulostaa varmasti siltä, että "tuon nyt tietää naapurin koirakin"-jutulta, mutta testaa huviksesi. Ihoni voi todella hyvin, hiusten lähtö on rauhoittunut selvästi(uutta hiusta kasvaa kovaa vauhtia)ja mikä hienointa: kohta 5kg miinusta. Enkä ole millään dieetillä tai kuurilla sen ihmeemmin, yhtään kaloria en ole vielä laskenut, mutta olo sen kun paranee!!!!

Äänestä
  • Mää olen tavalla tai toisella urheillu koko pienen ikäni. Vaikka en mikään superterveellinen ole niin mitään muutosta entiseen tuskin on tapahtunut. Sen enempi en käytä rasvaa tai sokeria nyt kuin aikaisemminkaan...
    Nytkin urheilen n 4-6 krt viikko joten siitä ei pitäs olla kiinni. Tattista kuitenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivoton kirjoitti:

Tukkani on ohentunut huomattavasti viime vuosina. Se on säälittävän ohut ja ruma. Ja rasvoittuu niin paljon että pitäis kaksi kertaa päivässä pestä. Iho on myös rasvainen ja näppyinen. Kärsinkö jostain ylirasvaisuudesta vai mikä mättää?? Shampoot ei auta.. Ei edes rasvaisen päänahan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu