H-luntalaiset hyväksyvät islaminuskon

Tilanne vuonna 2015 syksyllä:
Kymmenet Suomen helluntaiseurakunnat, metodistit, vapaakirkot yms. karismaattiset kirkot ortodoksien ja ev.lutien kanssa toivottavat nämä islamilaiset elintason etsijät Suomeen. Näistä toivotuksista he ovat oikein laatineet videon nettiin. Kaikille lienee selvää, että islaminusko ei hyväksy rinnalleen mitään muita uskontoja. Kristinuskon ja juutalaisuuden edustajat tapetaan ensimmäiseksi vääräuskoisina.

Tänne pohjolaan on tullut erittäin paljon islamin tiukinta haaraa, salafismia, kannattavia ihmisiä. He vaativat sharia-lain joka paikkaan, koskemaan kaikkia kansalaisia. He ajavat Isisin valtaa koko maailmaan. Heidän mukaansa naiset eivät saa käydä koulua, opiskella, käydä työssä, ajaa autoa, kulkea kadulla ilman miespuolista saattajaa ym. Helsinkiin on tarkoitus rakentaa suurmoskeija, jonka rahoituksesta suuri osa tulee ulkomailta. Moskeijahan selkeä merkki valloituksesta. Näköjään Suomessa islam ainakin tekee suuren valloituksen näistä tervetulo-toivotuksista päätellen! Mukana hellareista oli ainakin Mikkeli, Haukipudas, Ii, Lahti, Alajärvi, Kangasniemi, Hanko, Helsinki, Kerava, Kuopio, Rautavaara, Espoo, Oulu, Nurmijärvi, Seinäjoki, Laukaa, Keuruu ja Jyväskylä.

Näyttää siltä, että ollaan menossa kovaa vauhtia lopunajan Suureen Maailmanuskontoon, joka näyttääkin olevan islam! Maailmanuskontohan ei hyväksy rinnalleen muita uskontoja, vaan kaikki muut tunnustavat sen, ja yhtyvät siihen. Ev.lut ja helluntaiseurakunnat, ortodoksit, metodistit, vaparit, baptistit, adventistit ja karismaatit ovat selkeästi ilmoittaneet hyväksyvänsä islamin omaksi uskonnokseen. Muutenhan he olisivat näin tilanneet itselleen teloittajan ja toivottaneet sen tervetulleeksi - eihän kukaan sentään niin tyhmä voi olla?

Meillä uskollisilla kristityillä ei tule olemaan helppoa, sillä me emme toivota islamia tervetulleeksi, emmekä käänny islamiin ikinä! Me pysymme uskollisina Kristukselle, vaikka se maksaisi henkemme!
12161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olen jo pyytänyt anteeksi että esiinnyn videolla. En tiennyt että alkavat raiskaamaan pikkutyttöjä.

Äänestä

Raiskata saa ja olla helluntaiseurakunnan jäsenenä jos pyytää anteeksi Allahilta / Jumalalta / raiskatulta / vanhemmistolta koska kaikki saa anteeksi.

Äänestä

Kristityle Uudessa Testanentissa:"Joka ei tuo Kristinuskoa mukanaan, älkäät tervehtikö, älkäät ottako huoneisiinne!"

Äänestä
  • Ei mitään uutta helluntalaisten käytöksessä, nehän on hyväksyneet iät ajat kaiken hulabaloon ja bullshitin.

    Lähtevät siitä, että kaikki tökeryydet ja veriteotkin saa aina hinkumalla anteeksi, yksinkertaista ja simppeliä.

    Äänestä

  • Mulla on 5 Raamattua eri kielillä, eikä niistä kyllä löydy tuollaista kohtaa.

    Äänestä

Olisiko Jeesus voinut olla muslimi? Kuka tietää!

Äänestä
  • Suomessa on pieni muslimivähemmistö ja aloittaja itkee, että hän ei ainakaan aio kääntyä muslimiksi. Eihän tuossa ole järjen häivää. Suomen lainsäädäntö takaa kaikille uskonnonvapauden, eikä sitä tulla muuttamaan.

    Minä olen sentään asunut muslimivaltioissa, eikä kukaan ole koskaan edes ehdottanut minulle muslimiksi kääntymistä. Minun uskonvapauttani on aina kunnioitettu ja minä olen kunnioittanut heidän uskonvapauttaan. Olen elänyt joka paikassa normaalia länsimaisen ihmisen elämää. Ilman minkäänlaista ahdistusta.

    Useimmissa maailman valtioissa on lukuisia virallisia uskontoja. Ja ihmiset osaavat silti elää toistensa kanssa. Mikä tekee suomalaisista heikkohermoisempia? Mitä jos vain keskittyisitte omaan elämäänne ja antaisitte muiden keskittyä omaansa?

    Äänestä

  • Minäpä tiedän, että Jeesus ei voinut olla muslimi. Arvaa miksi? Kun Islam sai alkunsa vasta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen.

    Äänestä

Toinen maailmansota Euroopassa oli heimosota.

Vastakkain oli tee-se-itse juutalaisten khasaarien Josif Vissarionovitš Džugašvilin (Stalin, Georgia) johtamat venäläiset, ja tee-se-itse juutalaisten ashke-nazien (paikalliset, Itävalta) Adolph Jacob Hitlerin johtamat saksalaiset joukot.

Usa tuki aika ajoin ja vuorotellen molempia puolia, kiire Usalle tuli lähettää joukkonsa Eurooppaan, kun se huomasi, ettei nazit (paikalliset) onnistukkaan valloittamaan Venäjää, vaan khasaarit (Geogia) valtaavatkin ehkä koko Euroopan.

Aidot saksalaiset ja aidot venäläiset, kuten muutkin eurooppalaiset olivat vain sijaiskärsijöitä.

Toki Nurenbergissä sai kaulaansa hamppukravatin muutama ashke-nazi (paikallinen juutalainen) ja loput pakeni/karkoitettiin Palestiinaan ja Amerikkaan.

Khasaars
http://www.civfanatics.net/uploads9/Khazar013.jpg
Stalin
http://www.marx2mao.com/Stalin/S(245x265).GIF

Benjamin Freedman syyttää kirjassaan juutalaisia heimoveljiään ka­saa­rialkuperänsä tahalli­sesta salaamisesta, jotta nämä sai­sivat kristi­tyt us­komaan, että heidän alkuperäinen kotimaansa olisi Pales­tiina, vaikka se todellisuudessa onkin jossain Keski-Aa­siassa.

Benjamin Freedman kään­tyi heimoveljiään vastaan ja käytti suuren osan omaisuudestaan tie­dot­tamiseen juu­ta­laisten ka­saa­rialkuperästä. Hän ei hyväksynyt, että ka­saarit käyttivät itsestään nimitystä ”juutalainen”, vaan nimitti heitä ”itse-nimitetyiksi juutalaisiksi” (”self-styled Jews”).

Freedman piti Israelin perus­ta­mista kaikkien aikojen pahimpana kansain­välisenä rikoksena ja väitti sen johtavan vääjäämättömästi kolmanteen maailmansotaan.

Kasaarit olivat turkkilais-mongolidinen kansa, joka oli su­kua hun­neille. Kasaarit olivat ko­vasti mieltyneitä sotimiseen ja sen seu­rauksena Aasian muut kansat ajoivat kasaarit län­teen.

Kasaarit valtasivat ajan­las­kumme ensimmäisinä vuosi­satoina suuren alueen Mustanmeren ja Kas­pian meren poh­joispuolelta eli Etelä-Venäjältä, nykyinen Georgia (Jota maata johtaa sotaisa mielipuoli khasaarijuutalainen Mikheil Saakashvili) :D

Sinne he perustivat suur­vallan alistettuaan alueen 25 maanviljelystä harrastavaa kansaa. Val­ta­kunta oli mahta­vimmillaan 700- ja 800-lu­vuilla, jolloin se oli kiistatta Eu­roopan mahtavin valtio.

Noin 1000 j. Kr. venäläiset voittivat kasaarit, jol­loin osa kasaariylimystöstä pakeni Eu­roop­paan, lähinnä Unkariin ja Es­pan­jaan. Mutta varsinainen monimiljoonainen kansa jäi paikalleen ja tästä muodostui Itä-Euroopan ja Etelä-Venäjän kasaariväestö, joka käsitti 1900-luvun alussa noin yksitoista miljoonaa ih­mistä.

Israelilainen historiantutkija Shlomo Sand romuttaa piintyneitä käsityksiä juutalaisesta historiankirjoituksesta.

Sandin kirja Juutalaisen Kansan Keksiminen oli Israelissa 19 viikkoa myydyin kirja viime vuonna. Nyt kirja on käännetty englanniksi, eikä kohu sen ympärillä ole laantunut.

Professori Shlomo Sandin perusväittämä on, että toisin kuin yleisesti ajatellaan, juutalaisia ei karkotettu Jerusalemista toisen temppelin tuhon jälkeen vuonna 70 jälkeen ajanlaskun alun.

Sandin mukaan Israelissa ja ympäri maailmaa asuvat juutalaiset eivät periydy muinaisen Juudan kuningaskunnan asukkaista, vaan he ovat eri kansojen käännynnäisiä. Tämän vuoksi juutalaisilla ei ole etnistä, historiallista oikeutta Israelin alueeseen.

Äänestä

Aloittaja liioittelee väittäessään, että muslimit eivät hyväksy muita uskontoja. Jokaisessa muslimimaassa, jossa minä olen asunut, on toiminut kristillisiä seurakuntia ja muita vähemmistöuskontoja. Eikä kukaan ole käynyt niitä häiritsemässä.

Yksittäinen muslimi voi tietenkin olla rasisti, rikollinen tai fanaatikko aivan kuin yksittäinen kristittykin. Tai vaikka kuulua terroristi- tai rikollisorganisaatioon. Mutta yksittäisten ihmisten käytöstä ei voi yleistää koskemaan kaikkia muslimeja tai kristittyjä.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos suhtaudut toiseen ihmiseen ennakkoluuloisesti tai vihamielisesti, niin saat takuuvarmasti samaa takaisin. Mutta jos suhtaudut häneen ystävällisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen, niin yleensä ihmiset vastaavat samalla mitalla.

Jumala ei ole suinkaan kutsunut meitä uskonsotaan. Raamattu nimenomaan opettaa, että meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan henkivaltoja vastaan. Se taistelu riehuu jokaisen omassa sisimmässä. Viha ja pelko ovat merkkejä siitä, että paha on voitolla. Kristityn pitäisi tajuta mitä silloin on tehtävä, jotta ei antautuisi pahan työtoveriksi.

Äänestä

capiche vetää kirjoituksia tunteilla islammyönteistä helluntalaisuutta (suvakkinaikkonen jolla suhde muslimimiehiin?!!)
Islamin faktoista puhuminenko on vihapuhetta?
Puhutaampa välillä faktaa kristittyjen vainoista ja ketkä sitä tekevät.

Protestanttisen Open Doors -järjestön mukaan kristittyjä eniten vainoavista 50 maasta 40 on muslimimaita. Jutussa kerrotaan myös, että ÄÄRIMMÄISTÄ VAINOA harjoittavat maat ovat pahuusjärjestyksessä:

1. Pohjois-Korea
2. Irak
3. Eritrea
4. Afganistan
5. Syyria
6. Pakistan
7. Somalia
8. Sudan
9. Iran

HYVIN ANKARAA VAINOA harjoittavat:

10. Libya
11. Jemen
12. Nigeria
13. Malediivit
14. Saudi-Arabia
15. Uzbekistan
16. Kenia
17. Intia
18. Etiopia
19. Turkmenistan
20. Vietnam
21. Qatar
22. Egypti
23. Myanmar
24. Palestiinan itsehallinto
25. Brunei

Ankaraa vainoa koetaan sitten lopuissa 25 maassa.

Silmään ei voi olla pistämättä, että meillä ja muualla Euroopassa on todella paljon nyt näitä aivan kärkipään vainoajakulttuurien pakolaisia, jotka ilmeisesti eivät ole itse ainakaan uskonnollisten vainojen kohteeksi joutuneita. Media ei ainakaan puhu muista kuin islaminuskoisista pakolaisista. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Äänestä

”Euroopassa+muslimit+jatkuvasti+valittavat.+He+eivät+koskaan+itse+ole+syyllisiä.+He+eivät+koskaan+ole+vastuullisia+tilanteesta.+Jopa+hyökkäyksistä+he+sanovat,+että+terroristeja+on+syrjitty:+he+putosivat+yhteiskunnan+ulkopuolelle+jo+nuoruudessa.+Blaah-blaah-blah.””Meidän+vankiloissamme+40+%:lla+vangeista+ei+ole+Belgian+passia.+Mitä+he+tekevät?+He+radikalisoivat+paikallisia+vankeja.+Et+voi+kuitenkaan+lähettää+heitä+kotimaahansa.+Olemme+feministinen+heikko+yhteiskunta,+jossa+on+uhrin+kultti+ja+itseruoskinta.”Kymmenen+vuoden+aikana+Belgian+väestö+on+kasvanut+kymmenestä+yhteentoista+miljoonaan+ihmistä.+Miljoonalla+näitä+maahanmuuttajia.+Ja+älä+kerro+minulle+maltillisten+muslimien+näkemyksistä.+Heidän+johtajat+aina+hyväksyvät+sharia-lain!Islam+torjuttiin+Ranskassa+vuonna+732+Kaarle+Suuren+toimesta+ja+toisen+kerran+vuonna+1529+Itävallassa.+Nyt+laittomien+siirtolaisten+ja+muslimien+korkean+syntyvyyden+vuoksi+islamisaatio+todellakin+leviää+Eurooppaan.“Meillä+on+kuitenkin+suuri+moskeija+Molenbeekissa+eikä+sen+imaami+puhu+ranskaa,+vaikka+on+asunut+jo+kolmekymmentä+vuotta+Belgiassa.+Hän+ei+tiedä+mitään+tästä+maasta+eikä+halua+tietää.”Belgiassa+on+hyväksytty+jo+laki,+että+henkilö,+joka+ei+osaa+edes+paikallista+kieltä,+mutta+on+asunut+vähintään+kolme+vuotta+maassa+(vaikkapa+laittomasti!),+saa+äänioikeuden.+Kuntien+muslimiarabit+äänestävät,+vaikka+eivät+tiedä+sanakaan+paikallista+kieltä.Islamilainen+puolue+lupaa,+että+Allahin+laki+on+ikuinen,+mutta+ihmisten+lait+voidaan+aina+muuttaa.+Nämä+ihmiset+ymmärtävät,+että+vain+islam+on+ratkaisu:”Islam+on+paljon+enemmän+kuin+uskonto.+Se+on+politiikkaa.+Islam+on+tärkein+tavoite”.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AikainMerkit kirjoitti:

Tilanne vuonna 2015 syksyllä:
Kymmenet Suomen helluntaiseurakunnat, metodistit, vapaakirkot yms. karismaattiset kirkot ortodoksien ja ev.lutien kanssa toivottavat nämä islamilaiset elintason etsijät Suomeen. Näistä toivotuksista he ovat oikein laatineet videon nettiin. Kaikille lienee selvää, että islaminusko ei hyväksy rinnalleen mitään muita uskontoja. Kristinuskon ja juutalaisuuden edustajat tapetaan ensimmäiseksi vääräuskoisina.

Tänne pohjolaan on tullut erittäin paljon islamin tiukinta haaraa, salafismia, kannattavia ihmisiä. He vaativat sharia-lain joka paikkaan, koskemaan kaikkia kansalaisia. He ajavat Isisin valtaa koko maailmaan. Heidän mukaansa naiset eivät saa käydä koulua, opiskella, käydä työssä, ajaa autoa, kulkea kadulla ilman miespuolista saattajaa ym. Helsinkiin on tarkoitus rakentaa suurmoskeija, jonka rahoituksesta suuri osa tulee ulkomailta. Moskeijahan selkeä merkki valloituksesta. Näköjään Suomessa islam ainakin tekee suuren valloituksen näistä tervetulo-toivotuksista päätellen! Mukana hellareista oli ainakin Mikkeli, Haukipudas, Ii, Lahti, Alajärvi, Kangasniemi, Hanko, Helsinki, Kerava, Kuopio, Rautavaara, Espoo, Oulu, Nurmijärvi, Seinäjoki, Laukaa, Keuruu ja Jyväskylä.

Näyttää siltä, että ollaan menossa kovaa vauhtia lopunajan Suureen Maailmanuskontoon, joka näyttääkin olevan islam! Maailmanuskontohan ei hyväksy rinnalleen muita uskontoja, vaan kaikki muut tunnustavat sen, ja yhtyvät siihen. Ev.lut ja helluntaiseurakunnat, ortodoksit, metodistit, vaparit, baptistit, adventistit ja karismaatit ovat selkeästi ilmoittaneet hyväksyvänsä islamin omaksi uskonnokseen. Muutenhan he olisivat näin tilanneet itselleen teloittajan ja toivottaneet sen tervetulleeksi - eihän kukaan sentään niin tyhmä voi olla?

Meillä uskollisilla kristityillä ei tule olemaan helppoa, sillä me emme toivota islamia tervetulleeksi, emmekä käänny islamiin ikinä! Me pysymme uskollisina Kristukselle, vaikka se maksaisi henkemme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu