Niin, tuli tällainenkin havainto. Joskus tulee jehovantodistajia. Keskustellaan heidän uskonnostaan. (Yleensä, jos on aikaa, pyydän sisälle, tarjoan kahvia ja keskustellaan)
Joskus tulee mormoneja ja keskustellaan heidän uskonnostaan. Joskus on kadulla jotain uskonnon tyrkyttäjiä, joiden kanssa keskustelen. Milloin mitäkin uskonnon tyrkytystä tapahtuu ja yleensä suhtaudun keskustellen niihin yrityksiin.
Joka ikinen tapaus kuitenkin päättyy sen uskonnon tyrkyttäjän hämmentyneeseen poistumiseen keskustelusta. Aina. Miksi näin on? En ole hyökkäävä, en vihamielinen, vain kyseenalaistava. Eikö kyseenalaistamiseen kuuluisi vastata todistein? Tai jos ei varsinaisia todisteita ole, niin ainakin järkevin syin, miksi kannattaa todisteiden puutteesta huolimatta uskoa? Oletettavasti niitä syitä ei ole, eikä todisteita.
Joskus tulee mormoneja ja keskustellaan heidän uskonnostaan. Joskus on kadulla jotain uskonnon tyrkyttäjiä, joiden kanssa keskustelen. Milloin mitäkin uskonnon tyrkytystä tapahtuu ja yleensä suhtaudun keskustellen niihin yrityksiin.
Joka ikinen tapaus kuitenkin päättyy sen uskonnon tyrkyttäjän hämmentyneeseen poistumiseen keskustelusta. Aina. Miksi näin on? En ole hyökkäävä, en vihamielinen, vain kyseenalaistava. Eikö kyseenalaistamiseen kuuluisi vastata todistein? Tai jos ei varsinaisia todisteita ole, niin ainakin järkevin syin, miksi kannattaa todisteiden puutteesta huolimatta uskoa? Oletettavasti niitä syitä ei ole, eikä todisteita.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sinä olet osoittanut uskoville sen ikävän tosiasian, että heillä ei ole mitään, ei mitään perusteita eikä todisteita sokealle uskolleen. Ei ihme että poistuvat hämmentyneinä.
Omissa porukoissaan joku kuppikunnan varajeesus on heille kuitenkin luvannut, että ihmiset tulevat kaatumaan heidän voimallisista sanoistaan ja tulevat uskoon kuin salaman lyöminä. Kun näin ei sitten tapahdukaan, niin ovat hämmentyneitä.
"Omissa porukoissaan joku kuppikunnan varajeesus on heille kuitenkin luvannut, että ihmiset tulevat kaatumaan heidän voimallisista sanoistaan ja tulevat uskoon kuin salaman lyöminä. Kun näin ei sitten tapahdukaan, niin ovat hämmentyneitä."
Ehkä se oman porukan niin sanottu "totuus" ja vakuuttelu saa sitten lähtemään julistamaan sitä "totuutta" muillekin todella heikoin eväin. Onhan kyllä tiettävästi ainakin jehovantodistajilla jopa koulutusta sitä julistamistehtävää varten. Eipä vain tunnu koulutuskaan auttavan, jehovantodistajat kun ovat ainakin minun kokemukseni mukaan niitä avuttomimpia tumpeloita;-)
lesta lotro, nuuskaise nivuksista pallihikeää jaq tuu onmnelliseklsi
ota selvää PALLIHIEN NUUSKIMISESTA, sormi koukkuun
Minä en takuulla poistuisi hämmentyneenä. Itse poistuisit!
Tässä Jeesus-dokumentissa näytetään, miten uskovaiset poistuvat:
https://www.youtube.com/watch?v=WLKk00OYKhU
Rienausta! Kuinka kehtaat!
Kovin mieluusti hieman perusteluitakin kuulisin, ettei mene "vahingossa" merkkikinasteluksi :rienausta: muka hah hah hah hah haa
Dokumentti ei rienaa koskaan, vaan kertoo totuuden.
Pallihiki Parantaa luulot
Totta kyllä. PH:ssa on vahva hengen voima. Ainakin erityisen väkevänä se ottaa henkeen.
Jos on liian "kaukana" eli täysi vastarinta. Silloin ei tule keskusteluyhteyttä kovin helposti. Yleensä JT:t ja mormonit
hakeutuvat piiriin missä on valmiutta. Molemmat ryhmittymät ovat
opettajia ja mielestään tulkitsevat Raamattua oikein, mutta eri tavalla.
Mukava heidän kanssa on jutella ja peruskristitty on valmis antamaan tilaa. Ei tule tuomita. Jumalaan uskominen on yhteinen projekti ja yleensä
keskustelu on hienosäätöä. Pelastuksesta puhuminen on hyvin tärkeä, mutta jos ihminen tiedostaa tämän asian ilman uskonnon opettajiakin, niin kiistanalaisuuksia syntyy. Pitäisi olla mormoni tai JT, että pelastuisi.
Tai formulakuski ja kokki samaan aikaan. Hymyä huuleen kaikille suurille opettajille. Jumalan suvereenius on niin käsittämätöntä....kaikenlaiset
liekat ja päästöt ihmisen mielessä ovat pienten piirien aikaansaannoksia.
Siksi niihin täytyy suhtautua maallisemmin.
Täällä Turun puolessa ei ole vuosiin näkynyt mormoneja , mutta vartiotornilaisia kylläkin. JT:n julistajien kanssa olen silloin tällöin käynyt poleemisia keskusteluja.
Tajuavat; Jumalaa ei ole.
Rukoile valehtelemisen n sijaan
No, Jumalaa ei ole ketä pitäisi rukoilla? Xisokkia? Jumala Xisok
En valehtele enkä rukoile. Jumalaa kun ei ole.
" En ole hyökkäävä, en vihamielinen, vain kyseenalaistava. Eikö kyseenalaistamiseen kuuluisi vastata todistein? Tai jos ei varsinaisia todisteita ole, niin ainakin järkevin syin, miksi kannattaa todisteiden puutteesta huolimatta uskoa? Oletettavasti niitä syitä ei ole, eikä todisteita."
Kyseenalaistamistakin on monta eri tasoa. Jos henkilö alkaa kyseenalaistaa itsestään selviä asioita ja vaatii, että kaikki sellainen on ensin todistettava, niin on useinkin turha jatkaa keskustelua. Toiseksi, mitä hyödyttää jatkaa keskustelua sellaisen kanssa, joka on jo etukäteen mielessään päättänyt, ettei hän tule uskomaan mihinkään todisteisiin.
"Toiseksi, mitä hyödyttää jatkaa keskustelua sellaisen kanssa, joka on jo etukäteen mielessään päättänyt, ettei hän tule uskomaan mihinkään todisteisiin. "
Hyvin sanottu.
Mitä mieltä olet miljoonista tiedemiesten todisteista, että evoluutio on totta ja Raamatussa kerrottu luomiskuvaus ei siten pidä paikkaansa?
=)
Minä en usko niihn.
Minkälainen sen todisteen pitäisi olla, jotta voisit uskoa evoluution olevan totta?
"Toiseksi, mitä hyödyttää jatkaa keskustelua sellaisen kanssa, joka on jo etukäteen mielessään päättänyt, ettei hän tule uskomaan mihinkään todisteisiin."
Olet väärässä. Toisekseen: Mistä sinä voit tietää mitä ateisti on päättänyt tai jttänyt päättämättä, kun et ole ateist? Vain hylkäämällä Jumalan ja jumalat ja uskonnot voit tietää mitä ateisti ajattelee. Itsehän aina tolkutat, ettei ateisti voi tietää miten uskova ajattelee, mutta itsellesi sallit kaksinaismoralistiset kuvitelmat. Olet häpeäksi uskonnollesi ja Jumalallesi.
Pidä kädet pallihiessä ja--
nuuski sitä PH:tasi, typerä
kun nuuskit tied
"Kyseenalaistamistakin on monta eri tasoa. Jos henkilö alkaa kyseenalaistaa itsestään selviä asioita ja vaatii, että kaikki sellainen on ensin todistettava, niin on useinkin turha jatkaa keskustelua."
Jos viittaat itsestään selvillä asioilla johonkin jumalan olemassaoloon ja Raamatun kirjoituksiin totuuksina, niin ne ovat kaukana itsestäänselvyyksistä. Noh, Jumalan olemattomuus on kyllä lähes itsestäänselvyys.
"Toiseksi, mitä hyödyttää jatkaa keskustelua sellaisen kanssa, joka on jo etukäteen mielessään päättänyt, ettei hän tule uskomaan mihinkään todisteisiin."
Mistä sinä kuvittelet tietäväsi, mitä esim. minä olen etukäteen päättänyt? Tai kukaan. Luulotteletko olevasi sen kuvitellun pyhän henkesi ansiosta ajatustenlukijakin?
huraa huraa Palli Palli .. laulan ja survo elimesi pölyputkeen, ja häpeä
Mitä hyödyttää jatkaa keskustelua sellaisen kanssa, joka on jo etukäteen mielessään päättänyt, ettei hän tule uskomaan järkipuhetta ja uskoo siitä huolimatta olemattomiin?
Aloittajalle. Todisteita raamatun Jumalasta on raamattu täynnä, mm, silminnäkijätodisteita ym. Itselläni on myös omakohtaisia todisteita Jumalasta, ja uskossa ollaan sentakia että saadaan elää iankaikkisesti, kuolemaa ei uskovaisella ole, on vain siirtyminen parempaan paikkaan. Kuolema on uskomattomille tosiasiassa iankaikkinen ero Jumalasta ja iankaikkinen piina.
Mutta loppujen lopuksi uskovainen elää uskosta, kun ei voi muuten käsittää Jumalaa niin Jumala on antanut uskon mahdollisuuden, pelastukseksi.
Usko eletään todeksi ihan tavallisessa arkielämässä, ja koetaan elämässä että se toimii.
Toivottavasti tässä olis jotakin vastausta, enempää en kirjoittele tänne,kiitos.
Mukavaa kun et kirjoittele enempää tänne, kiitos.
survotko vielätänään elimesi pölyputkeen...h
Minä teen imuriseksiä ilman raajoja: en rajoita kasseanikaan ulkopuolelle.
"Aloittajalle. Todisteita raamatun Jumalasta on raamattu täynnä"
Kuinka monta kertaa se pitää teille tolkuttaa: Raamatun tarinat eivät ole todisteita. Olette käsittäneet sanan todiste aivan väärin ja raiskanneet sen.