Mattis "Mainio": Putin yrittää tuhota Naton



Yhdysvallat Yhdysvaltain senaatti hyväksyi lakimuutoksen, jonka avulla entinen kenraali James Mattis voisi nousta virkaansa puolustusministerinä.

Yhdysvaltain tuleva puolustusministeri James ”Hullu koira” Mattis on jatkanut tiukkaa linjaa lausunnoissaan. Mattis totesi kongressin kuulemisessaan, että Venäjä on Yhdysvalloille suurin uhka tällä hetkellä.

Mattis myös puhui suuremman tuen antamisesta maan eurooppalaisille liittolaisille, jotka kärsivät Moskovan yrityksistä murtaa puolustusliitto. Mattisin puhe kuultiin torstaina osana kuulemista ennen virkaan astumista.

Vain tunteja kuulemisen jälkeen senaatti äänesti lakiuudistuksesta, joka mahdollistaa Mattisin nousun puolustusministeriksi. Aiemmin laissa on ollut pykälä, jonka mukaan armeijassa palvelleen henkilön tulee olla ollut siviilissä vähintään seitsemän vuotta ennen kuin hänet voidaan nimittää virkaan. Mattis eläköityi armeijasta vuonna 2013.

Tulevan puolustusministerin kommentit antavat myös erilaisen signaalin kuin mitä Donald Trump on antanut ymmärtää tulevista suhteista Venäjään. Trump on puhunut mahdollisuudesta solmia sopimuksia presidentti Putinin kanssa yhteistyön vahvistamiseksi.

Trumpin puolustusministeriksi valitsema James ”Hullu koira” Mattis puhui kuulemisessaan kovin sanoin Venäjästä.

Vaikka suuri osa muista Trumpin maan johtoon valitsemista henkilöistä on joutunut tiukan kuulustelun alle, ei Mattisin istunnossa juuri kuultu kyseenalaistamista. 66-vuotias sotaveteraani on kunnioitettu mies, jolla on maine oppineena ja suorapuheisena upseerina.

Mattis on saanut myös palautetta kovista otteistaan, jotka eivät aina ole kaikkien mieleen. Vuonan 2010 hänet nimitettiin Yhdysvaltain joukkojen johtoon, mutta hän luopui virastaan vuonna 2013 päädyttyään erimielisyyksiin presidentti Barack Obaman kanssa siitä, kuinka Irania vastaan tulisi toimia.


Toivotaan hillitsevän Trumpia
Keskustelussa Mattis toi esiin mielipiteensä, jonka mukaan Iranin kanssa tehdystä ydinasesopimuksesta tulisi pitää kiinni. Huomiota herättävää oli myös keskustelu Lähi-idän tilanteesta kokonaisuudessaan.

Mattis pitää sopimuksesta huolimatta Irania yhtenä pääsyistä Lähi-idän ongelmille.

Mattisin mukaan Yhdysvaltain strategiaa Raqqan kaupungin valloittamiseksi tulisi miettiä uudestaan ja kenties jopa nopeuttaa. Suuren osan keskustelusta Mattis käytti Naton eurooppalaisten liittolaisten puolustamiseen Venäjän uhan alla. Varsinkin Baltian maiden kohonnut pelko oli osa keskustelua.

– Olemme useasti koittaneet toimia yhteistyössä Venäjän kanssa. Lista onnistuneista tapauksista on kuitenkin erittäin lyhyt. On tärkeää ymmärtää, että herra Putin yrittää parhaillaan tuhota Pohjois-Atlantin liiton ja meidän on tehtävä kaikkemme puolustautuaksemme.

Euroopan liittolaisten lisäksi Mattis toi puheessaan myös esille suhteiden ylläpidon Etelä-Koreaan sekä Japaniin, jotka ovat maan tärkeitä liittolaisia.

– Meidän on otettava liittolaisemme avosylin vastaan. Historia on selkeä: Maat, joilla on vahvat liittolaiset kukoistavat ja toiset kuihtuvat, Mattis sanoi.

Demokraatit toivovat politiikan ulkopuolelta tulevan Mattisin hillitsevän Trumpin toimia. Tuleva puolustusministeri painotti puheessaan myös tarvetta parantaa maan asevoimien valmiutta. Useiden vuosien leikkaukset ovat hänen mukaansa rampauttaneet maan teknologian ja miesvoiman.

Pietari Koskinen
483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Trump on lakkauttamassa Natoa. Kumpi lie oikeassa?

Äänestä
  • Kiinnostavia uutisia lienee tiedossa pitkin kevättä, kun hakevat linjaansa. Tuskin linja täydellisesti muuttu, näinkin on todettu:


    "Usein kansalaisia lohdutetaan synkeiden tulevaisuuskuvien tai huonojen vaihtoehtojen keskellä sillä, että Yhdysvaltain ulkopolitiikka on kuitenkin varsin pitkäjänteistä, jolloin yksi mies tai nainen ei voi sitä paljoa virkakoneiston ja kongressin ohi muuttaa."

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/20161107200024375_uu.shtml


    Etukäteispuheiden todellista tarkoitusta on vaikea tietää, voi olla lievää painostusta, hämäystä tai ties mitä peliä.

    Äänestä

Natoon. Kaikki tulevan Presidentin nimittämät tai esittämät henkilöt on sanunut että r...ä on uhka missä terrorismikin. Nato on kaikkien aikojen menestynein liitto ja jne r...än hännystelijät paniikissa koittaa valehdella asiasta?

Äänestä

Totuus lienee, että Euroopalla ja USA:lla on eri intressit => Nato joutaa romukoppaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussis-Juonio kirjoitti:



Yhdysvallat Yhdysvaltain senaatti hyväksyi lakimuutoksen, jonka avulla entinen kenraali James Mattis voisi nousta virkaansa puolustusministerinä.

Yhdysvaltain tuleva puolustusministeri James ”Hullu koira” Mattis on jatkanut tiukkaa linjaa lausunnoissaan. Mattis totesi kongressin kuulemisessaan, että Venäjä on Yhdysvalloille suurin uhka tällä hetkellä.

Mattis myös puhui suuremman tuen antamisesta maan eurooppalaisille liittolaisille, jotka kärsivät Moskovan yrityksistä murtaa puolustusliitto. Mattisin puhe kuultiin torstaina osana kuulemista ennen virkaan astumista.

Vain tunteja kuulemisen jälkeen senaatti äänesti lakiuudistuksesta, joka mahdollistaa Mattisin nousun puolustusministeriksi. Aiemmin laissa on ollut pykälä, jonka mukaan armeijassa palvelleen henkilön tulee olla ollut siviilissä vähintään seitsemän vuotta ennen kuin hänet voidaan nimittää virkaan. Mattis eläköityi armeijasta vuonna 2013.

Tulevan puolustusministerin kommentit antavat myös erilaisen signaalin kuin mitä Donald Trump on antanut ymmärtää tulevista suhteista Venäjään. Trump on puhunut mahdollisuudesta solmia sopimuksia presidentti Putinin kanssa yhteistyön vahvistamiseksi.

Trumpin puolustusministeriksi valitsema James ”Hullu koira” Mattis puhui kuulemisessaan kovin sanoin Venäjästä.

Vaikka suuri osa muista Trumpin maan johtoon valitsemista henkilöistä on joutunut tiukan kuulustelun alle, ei Mattisin istunnossa juuri kuultu kyseenalaistamista. 66-vuotias sotaveteraani on kunnioitettu mies, jolla on maine oppineena ja suorapuheisena upseerina.

Mattis on saanut myös palautetta kovista otteistaan, jotka eivät aina ole kaikkien mieleen. Vuonan 2010 hänet nimitettiin Yhdysvaltain joukkojen johtoon, mutta hän luopui virastaan vuonna 2013 päädyttyään erimielisyyksiin presidentti Barack Obaman kanssa siitä, kuinka Irania vastaan tulisi toimia.


Toivotaan hillitsevän Trumpia
Keskustelussa Mattis toi esiin mielipiteensä, jonka mukaan Iranin kanssa tehdystä ydinasesopimuksesta tulisi pitää kiinni. Huomiota herättävää oli myös keskustelu Lähi-idän tilanteesta kokonaisuudessaan.

Mattis pitää sopimuksesta huolimatta Irania yhtenä pääsyistä Lähi-idän ongelmille.

Mattisin mukaan Yhdysvaltain strategiaa Raqqan kaupungin valloittamiseksi tulisi miettiä uudestaan ja kenties jopa nopeuttaa. Suuren osan keskustelusta Mattis käytti Naton eurooppalaisten liittolaisten puolustamiseen Venäjän uhan alla. Varsinkin Baltian maiden kohonnut pelko oli osa keskustelua.

– Olemme useasti koittaneet toimia yhteistyössä Venäjän kanssa. Lista onnistuneista tapauksista on kuitenkin erittäin lyhyt. On tärkeää ymmärtää, että herra Putin yrittää parhaillaan tuhota Pohjois-Atlantin liiton ja meidän on tehtävä kaikkemme puolustautuaksemme.

Euroopan liittolaisten lisäksi Mattis toi puheessaan myös esille suhteiden ylläpidon Etelä-Koreaan sekä Japaniin, jotka ovat maan tärkeitä liittolaisia.

– Meidän on otettava liittolaisemme avosylin vastaan. Historia on selkeä: Maat, joilla on vahvat liittolaiset kukoistavat ja toiset kuihtuvat, Mattis sanoi.

Demokraatit toivovat politiikan ulkopuolelta tulevan Mattisin hillitsevän Trumpin toimia. Tuleva puolustusministeri painotti puheessaan myös tarvetta parantaa maan asevoimien valmiutta. Useiden vuosien leikkaukset ovat hänen mukaansa rampauttaneet maan teknologian ja miesvoiman.

Pietari Koskinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu