Juhani Kuosmasen kirjoitus RV-lehti

kuka oli se, joka käytti itsestään nimeä JHVH,"Minä Olen"?
Kolmiyhteisen Jumalan Isä-persoonan ääni kuultiin Raamatun mukaan muutaman kerran, mutta häntä ei ole kukaan nähnyt eikä voikaan nähdä ( 1 Tim 6:16).Kun Isä ilmestyy viimeiselle tuomiolle aineellisen maailman piiriin, taivas ja maa, pakenevat (ilm 20:11).
Kuitenkin Jumala ihmestyi ihmishahmossa ja puhui Aabrahamin ja muiden isien kanssa, ilmestyi Moosekselle pilvessä ja puhui hänen kanssaan. Mooses sai nähdä tämän persoonan selkäpuolen, mutta ei hänen kasvojaan kirkkaudessa. Kuka hän oli?
Pensaassa ja muulloikin ilmestynyt JHVH oli mielestäni jumaluuden toinen persoona, aina olevainen Poika. Joissakin Psalmeissa kumpaakin persoonaa kutsutaan JHVH-nimellä yhteyden osoitukseksi, mutta esimekiksi ristillä Jeesus ei huutanut JHVH vaan "Eeli, Eeli". Sen lisäksi Jeesus viittasi tähän Jumalan nimeen monet kerrat sanoessaan "Minä Olen..."
Siksi on mielestäni turha kiistellä Jumalan Vanhan testamentin nimestä. Voimme ihan turvallisesti huutaa avuksi Messiasta, jonka kreikkalaisesta vastineesta tulee meille nimi Kristus.
Juhani Kuosmanen
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lainaus- kirjoitti:

kuka oli se, joka käytti itsestään nimeä JHVH,"Minä Olen"?
Kolmiyhteisen Jumalan Isä-persoonan ääni kuultiin Raamatun mukaan muutaman kerran, mutta häntä ei ole kukaan nähnyt eikä voikaan nähdä ( 1 Tim 6:16).Kun Isä ilmestyy viimeiselle tuomiolle aineellisen maailman piiriin, taivas ja maa, pakenevat (ilm 20:11).
Kuitenkin Jumala ihmestyi ihmishahmossa ja puhui Aabrahamin ja muiden isien kanssa, ilmestyi Moosekselle pilvessä ja puhui hänen kanssaan. Mooses sai nähdä tämän persoonan selkäpuolen, mutta ei hänen kasvojaan kirkkaudessa. Kuka hän oli?
Pensaassa ja muulloikin ilmestynyt JHVH oli mielestäni jumaluuden toinen persoona, aina olevainen Poika. Joissakin Psalmeissa kumpaakin persoonaa kutsutaan JHVH-nimellä yhteyden osoitukseksi, mutta esimekiksi ristillä Jeesus ei huutanut JHVH vaan "Eeli, Eeli". Sen lisäksi Jeesus viittasi tähän Jumalan nimeen monet kerrat sanoessaan "Minä Olen..."
Siksi on mielestäni turha kiistellä Jumalan Vanhan testamentin nimestä. Voimme ihan turvallisesti huutaa avuksi Messiasta, jonka kreikkalaisesta vastineesta tulee meille nimi Kristus.
Juhani Kuosmanen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu