L.H. Oswald ei voinut ampua JFK:n päähän

osunutta tappavaa laukausta, vaikka muka sitä on väitetty "rekonstruoiduksi faktaksi".
Jos sieltä korkealta 6. kerroksesta olisi jysäytetty tuo raju laaki, niin silloinhan edessä istuvat olisivat saaneet karsean verisen sotkun päälleen. Sellaista ei kuvernööri Connallyn eikä hänen vaimonsa niskaan tullut, etupenkin miehistä puhumattakaan.

Sen sijaan karsea verinen suihku aivokappaleineen lensi TAAKSEPÄIN ja takana vasemmalla ajanut moottoripyöräpoliisi Bobby Hargis on kuvannut juuri tämän hänen päälleen tulleen suihkun.
Hän oli juuri sillä linjalla, jonka etuoikealta ruohokummun paikkeilta ammuttu luoti selittäisi hyvin.
5103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun salamurha toteutetaan hallitustasolla niin mustakin saadaan valkoiseksi. Videokamerakuvassa näkyy miten JFK:n pään takaosa ja osa aivoista lentää avolimusiinin takapellille ja presidentin vaimo koittaa lähteä niiden perään ottamaan talteen. Oswald ampui takaa, joten JFK:n aivojen ja päälaen olisi pitänyt lentää kuljettajan suuntaan. Käsittämätöntä että tällaiset videokuvin näkyvät faktat voidaan muuttaa päälaelleen. No toisaalta Suomen SOS-Sipilöinti tuottaa vastaavia mustasta valkoiseksi muutoksia koko ajan.

Äänestä
  • jutskut järjestivät vallanvaihdon ja USAn kaappauksen maailmanpoliisiksi;onneksi
    nuo ajat ovat jo takanapäin

    Äänestä

  • kolli57 kirjoitti:

    jutskut järjestivät vallanvaihdon ja USAn kaappauksen maailmanpoliisiksi;onneksi
    nuo ajat ovat jo takanapäin

    Venäjän jutskut tapattivat koko tsaariperheen ,lapsista lähtien,ja kaappasivat koko valtion ;onneksi nuokin ovat jo takanapäin

    Äänestä

Ethel Kennedystä, Robert Kennedyn vaimosta kertova dokumentti esitetään vielä tänään 23.1. puoliyön aikaan. Liikuttava, upea kertomus. Nuorin tytär Rory on kerännyt aineiston ja voinut haastatella sisariaan ja veljiään. Lapsia oli 11, Rory syntyi vasta Robert Kennedyn murhan jälkeen. Suosittelen tallentamaan tai ainakin katsomaan tuon dokumentin.

Ohjelma ei ota kantaa presidentti Kennedyn murhan syihin tai tekijöihin, ei myöskään Martin Luther Kingin eikä Roryn isän murhan syihin, mutta kyllä rivien välistäkin voi lukea, että Robertin ajamat humanitääriset asiat olivat liikaa vallanpitäjille. Silloinhan elettiin etelävaltioissa vielä rankkaa rotuerottelun aikaa.

Sellaista on epäilty, että Sirhan Sirhan oli ns. Mantshurian kandidaatti, koulutettu tai lääkkeillä manipuloitu tappaja. Robert Kennedy oli ilmoittanut, että hän avaa veljensä murhan tutkinnan uudelleen. Tämäkin kannattaa lukea:

http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/01/tappoiko-mantshurian-kandidaatti.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Crossfire.6s kirjoitti:

osunutta tappavaa laukausta, vaikka muka sitä on väitetty "rekonstruoiduksi faktaksi".
Jos sieltä korkealta 6. kerroksesta olisi jysäytetty tuo raju laaki, niin silloinhan edessä istuvat olisivat saaneet karsean verisen sotkun päälleen. Sellaista ei kuvernööri Connallyn eikä hänen vaimonsa niskaan tullut, etupenkin miehistä puhumattakaan.

Sen sijaan karsea verinen suihku aivokappaleineen lensi TAAKSEPÄIN ja takana vasemmalla ajanut moottoripyöräpoliisi Bobby Hargis on kuvannut juuri tämän hänen päälleen tulleen suihkun.
Hän oli juuri sillä linjalla, jonka etuoikealta ruohokummun paikkeilta ammuttu luoti selittäisi hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu