Lakimuutos voi pakottaa korkeakoulutetut mihin tahansa työhön - Akava: "Inhimillistä, että halutaan kieltäytyä
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava toivoo te-toimistoilta "tervettä järkeä".
Työttömän työnhakijan on nykyään otettava vastaan kokoaikatyötä, vaikka siinä olisi ansiosidonnaista työttömyyskorvausta pienempi palkka.
Akavan mielestä on inhimillistä, että korkeakoulutettu haluaa kieltäytyä matalapalkkaisesta ja epävarmasta työstä.
Akava toivoo, että sanktiojärjestelmää kehitettäisiin niin, että esimerkiksi provisiopalkatun työn kokeileminen tulisi helpommaksi.
Vuoden alussa voimaan astuneen lain myötä työttömän työnhakijan on otettava vastaan kokoaikatyötä, vaikka työstä maksettava palkka olisi pienempi kuin ansiosidonnainen työttömyyskorvaus.
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavassa muutos on otettu vastaan huolestuneena. Toisaalta alkuperäinen lakiesitys oli toteutunutta tiukempi.
Nyt työnhakija voi edelleen ensimmäiset kolme kuukautta kieltäytyä työstä, joka ei vastaa aiemman työssäolon ajalta maksettua palkkaa. Tällöin työnhakija vetoaa niin sanottuun ammattitaitosuojaan.
"Inhimillistä kieltäytyä"
Jos kolmea ensimmäistä työttömyyskuukautta koskevan ammattitaitosuojan laajuudesta ei päästä yhteisymmärrykseen, työ- ja elinkeinotoimisto päättää, onko työnhakijalla pätevä syy kieltäytyä tarjotusta työstä.
Tarjotusta työstä kieltäytyminen ilman hyväksyttävää syytä tuo kahden kuukauden karenssin.
Akavan Katja Veirton mukaan osa tarjotuista työpaikoista on "laadultaan" sellaisia, että niistä halutaan kieltäytyä.
Esimerkiksi hän nostaa provisiopalkkaiset myyntityöt, joissa ei välttämättä ole pohjapalkkaa lainkaan. Myös nollatuntisopimukset ovat epävarmuutensa vuoksi ongelmallisia, sillä niissä työnantajan ei tarvitse tarjota työntekijälle välttämättä yhtään työtuntia.
- On inhimillistäkin, että niistä kieltäydytään. Näissä työtarjouksissa pitäisi miettiä sanktiojärjestelmää uudelleen, Veirto sanoo.
Veirton mukaan olisi kohtuullista, että työntekijä saisi ilman sanktion uhkaa kokeilla, miten hän pärjää esimerkiksi provisiopalkatussa työssä.
Oletko sinä työtön korkeakoulutettu? Miten lakimuutos vaikuttaa sinun arkeesi?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Törkeää ajatella, että kouluttamattomilla olisi sama ihmisarvo kuin koulutetuilla! Nöyryyttävien töiden pitäisi ilman muuta kuulua pelkästään kouluttamattomille.
Sen haluan nähdä kun mulle oikein tarjotaan jokin työ. En osaa muuta kun raksahommia, tuskin näin hiljaista ja epäsosiaalista tyyppiä otetaan mihinkään myyjäksi tai asiakaspalvelijaksi. Kukaan ei ole ensimmäistäkään työtä tarjonnut mulle 20 vuoden aikana vaan se työ on aina itse pitänyt hakea. Työkkäristä tarjotaan töitä vain korkea koulutetuille koska ne ovat muka parempia siivoojia kun tavis työntekijät jotka ovat amiksen käyneet.
Eihän niitä töitä ole ikinä ollut pakko vastaanottaa, eikä ole nytkään. Lähtökohtaisesti ihmisen tulee itse vastata menoistaan, sopii korkeasti koulutetun niistä vastata.
Tulee näistä jutuista mieleen puhe kahdenkerroksenväestä. Vähemmän kouluja käynyt väestönosa elättäisi siivoojan tai muun duunarin liksoistaan nämä ihmiset, jotka se sama vähemmän kouluja käynyt väestönosa on jo kouluttanut veroäyreillään. Luulisi sillä koulutksella ja henkisellä pääomalla nyt niitä töitä löytyvän.
Kiinan kulttuurivallankumouksessa yliopiston tohtorit ja lääkärit laitettiin koviin peltohommiin. Syynä oli kateus ja kommunismi. Miksi hyvästä systeemistä luovuttiin? Mieti sitä!
Itse olen kotoisin maalaistalosta ja lehmänlanta tai perunapelto ei tuota halveksuntaa, vaikka olenkin maisteri. Halveksun naistutkimuksen tohtoria ja EU-meppiä, koska he ovat turhia, ja palkatkin liian suuria. Halveksin Jyrki Käteistä, joka B:n yo-todistuksella ja huonolla asiaosaamisella kekkuloi pettämässä kansaa ja on ns. epäisänmaallinen pahis.
Jaa kouluttautumalla ei siis enään voi parantaa yhteiskunnallista asemaansa?
on siis tuurista kiinni menestyykö vaikko ei?
Koulutus ei auta yhtään mitään. Tutkijakoulutuksen saaneiden keskiansio on vain reilut 5500 euroa kuussa. Ei sillä kukaan tule toimeen. Äkkiä työttömiltä tuet pois, että saadaan leipää tohtorien pöytään!