laulukilpailut

Hei!
Onko muut huomanneet että on välillä työn ja tuskan takana tuo laulukilpailujen löytäminen? kovin monen kilpailun olen missanut nyt puutteellisen mainonnan vuoksio. Tietääkö kukaan sivustoa johon olisi listattu aina ajankohtaiset laulukilpailut? Olen monta vuotta harrastanut ja kilpaillut, ja aina uusien kilpailuiden löytäminen on niin kovin vaikeaa. Tai tietääkö kukaan lähiaikoina järjestettävistä kevyen musiikin laulukilpailuista (taitaa usein nykyään olla ns. karaokepohjaisia), etenkin Etelä-Suomen alueella?
Kiitos :)
2540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ymmärrän kyllä kilpailut osana laulullista urakehitystä, mutta mutta...

Voisiko massasta yrittää erottautua esim. luomalla oman musiikillisen tyylin? Musiikin kuluttajana kaipailisi välillä muutakin musiikkia kuin iänikuista iskelmää tai Risto Asikaispoppia.

Oman bändin kanssa harjoittelemalla voisi saada keikkoja ja sitä kautta päästä tunnetummaksi. Toinen väylä on lähettää esim. demoja levy-yhtiöön. Kilpailu on toki kovaa myös tällä saralla.

Tärkeintä tietenkin on oma motiivisi. Miksi haluat kilpailla? Mitä tavoittelet kilpailuilla? Levydiiliä, oman itsesi voittamista, kilpailutunnelmaa?

Tämä viesti ei tainnut vastata kysymykseen lainkaan, tahdoin tuoda vain hieman erilaisen näkökulman mukaan keskusteluun.

Tsemppiä kisojen löytämiseen /kisailuun ja musisoimiseen. :)

Äänestä
  • Hei! Hyvä kun otat puheeksitärkeän asian :) Minä en ole niinkään maineen ja kunnian perässä, pidän vain esiintymisestä, ja haluan kehittää itseäni, ja on hyvä saada välillä ammattilaisten mielipide, jotta osaa kehittää itseään (toki olen hieman kriittinen kritiikinkin suhteen enkä ihan kaikkea purematta niele). Minusta ei tule uutta poppistaraa, mutta minä olen se joka revittele eomaksi ilokseen kilpailussa, ja jos se poikii uusia tilaisuuksia, niin aina parempi :) Ikää on jo sen verran, ettei musta mitään poppirinsessaa tulisikaan kyllä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katjusha kirjoitti:

Hei!
Onko muut huomanneet että on välillä työn ja tuskan takana tuo laulukilpailujen löytäminen? kovin monen kilpailun olen missanut nyt puutteellisen mainonnan vuoksio. Tietääkö kukaan sivustoa johon olisi listattu aina ajankohtaiset laulukilpailut? Olen monta vuotta harrastanut ja kilpaillut, ja aina uusien kilpailuiden löytäminen on niin kovin vaikeaa. Tai tietääkö kukaan lähiaikoina järjestettävistä kevyen musiikin laulukilpailuista (taitaa usein nykyään olla ns. karaokepohjaisia), etenkin Etelä-Suomen alueella?
Kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu