Kaipaan nuoruudenrakkauttani

877

Olin nuorena tyttönä korviani myöten rakastunut erääseen nuoreen mieheen. Meillä ei ehtinyt suhde etenemään ollenkaan, kun elämässäni tapahtui traaginen asia, jonka takia jouduin jättämään kuviot, jossa hän liikkui. Hän ei tietänyt mitä minulle tapahtui, eikä myöskään syytä, miksi hävisin lopullisesti niistä kuvioista. En ole kuitenkaan koskaan unohtanut tätä miestä vuosikymmenten aikana, vaan ajattelen häntä joka päivä. Vuosien varrella tutustuin kuitenkin erääseen toiseen mieheen, ja menimme avioliittoon. Sain yhden lapsen, ja minulla on lapsenlapsikin. Olen kuullut, että tällä nuoruudenrakkaudellani ei ole lapsia. Miten luulette hänen suhtautuvan siihen, kun minulla on lapsi ja lapsenlapsikin? Haluaisin ottaa yhteyttä häneen, ja ehkä tavata jossain vaiheessa.

22

1329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 877

      Me erosimme vuosia sitten mieheni kanssa, ja hän on kuollut. Kysyisin oikeastaan miehiltä, että voisitteko kiinnostua uudelleen nuoruudenrakkaudestasi vuosikymmenten jälkeen, vaikka hänellä on lapsi, ja lapenlapsikin, vaikka itselläsi ei ole lapsia, ja kumpikin olisitte vapaita?

    • 1000000tearz

      On toki täysin mahdotonta lähteä spekuloimaan miten kukakin tuollaiseen suhtautuu, mutta kannattaisi varmaan pelata riskillä ja kokeilla ottaa yhteyttä. Sittenpähän sen tiedät, eikä siinä menetä oikeastaan mitään. Sitäpaitsi olisi miehestä omituista, jos ei näitä jälkeläisiä olisi, jos noin paljon vuosia on välissä, että suhtautuu varmaan ihan senkin mukaan.

    • jukkapp

      Kyllä minä ainakin olisin utelias tapaamaan nuoruuteni rakastetun tai minuun rakastuneen

    • Lkaipaan

      Eikö se toinen vaistoa kun kaipaan niin paljon sitä entistä rakastani, on se niin väärin että se toinen ei rakastanut, Jos joku olisi laittamassa sinne suuntaan lämpimiä aaltoja että edes käväisisin sen mielessä. Tätä tunnetta ollut yli parikymmentä kesää. Kumma maailma tämä.

    • järkeilijä

      No kun noin paljon aikaa on kulunut, niin todennäköisesti hän on aikoja sitten menettänyt mielenkiintonsa sinua kohtaan. Ja vaikka ei olisikaan, niin luuletko hänen uskovan, että rakastat häntä yhä, vaikka olet ollut naimisissakin toisen miehen kanssa etkä ole pitänyt vuosikausiin yhteyttä? Miten ikinä pystyisit selittämään sen?
      Voihan sitä aina kokeilla, mutta tuskin teille enää romanssia tulee.

      • 877

        Tässä on sellainen tilanne, että hän alkoi itse seurustelemaan toisen naisen kanssa, ja muutti asumaan yhteen hänen kanssaan. Minä olin vuosia aivan yksin, kunnes tapasin nyt edesmenneen mieheni. Meidän liitto kesti vain pari vuotta. Tällä hetkellä tämä nuoruudenrakkaus on yksin.


      • 877
        877 kirjoitti:

        Tässä on sellainen tilanne, että hän alkoi itse seurustelemaan toisen naisen kanssa, ja muutti asumaan yhteen hänen kanssaan. Minä olin vuosia aivan yksin, kunnes tapasin nyt edesmenneen mieheni. Meidän liitto kesti vain pari vuotta. Tällä hetkellä tämä nuoruudenrakkaus on yksin.

        Tämä mies nuoruudesta on siinä mielessä erityinen ihminen, että hän oli todellakin sielunkumppanini.Hän ei todellakaan ollut kuka tahansa.


      • Roberdemus-lapanen

        Niin, Minun mielestäni kannattaa ehdottomasti tutustua uudelleen. itselläni oli vastaavanlainen tilanne kauan sitten. Rakastuin tyttöön, jonka kanssa seurustelin vain vajaan vuoden. Elämä vei meidät kuitenkin erilleen, mutta kauniit muistot ovat säilyneet.
        En kovin paljoa tiedä hänen kuvioistaan sen jälkeen, enkä ole yrittänyt tavoitella, etten sotkisi hänen elämäänsä. En todellakaan pitäisi pahana saada edes pientä yhteyttä vuosikymmentenkään jälkeen.


      • 877
        Roberdemus-lapanen kirjoitti:

        Niin, Minun mielestäni kannattaa ehdottomasti tutustua uudelleen. itselläni oli vastaavanlainen tilanne kauan sitten. Rakastuin tyttöön, jonka kanssa seurustelin vain vajaan vuoden. Elämä vei meidät kuitenkin erilleen, mutta kauniit muistot ovat säilyneet.
        En kovin paljoa tiedä hänen kuvioistaan sen jälkeen, enkä ole yrittänyt tavoitella, etten sotkisi hänen elämäänsä. En todellakaan pitäisi pahana saada edes pientä yhteyttä vuosikymmentenkään jälkeen.

        Kiinnostaisiko sinua siiitä huolimatta, vaikka hänellä olisi lapsi?


      • Roberdemus-lapanen
        877 kirjoitti:

        Kiinnostaisiko sinua siiitä huolimatta, vaikka hänellä olisi lapsi?

        Minä tiedän, että on, eikä se yhtään vähennä kiinnostustani. Kohtalo kuljettaa jokaista omia outoja polkujaan, elämä kulkee eteenpäin ja se juuri on elämän tarkoitus. Olisihan se mukavaa, jos nuo polut risteäisivät joskus uudelleenkin. Miksi lapsi olisi joku este. Vaikka meidän tiemme aikoinaaan johtivatkin erilleen, en ole koskaan kuvitellut hänen sulkeutuneen johonkin luostariin odottamaan sitä ihmettä, että kohtalo joskus vielä toisi meidät yhteen.

        Sanotaan, ettei unelmistaan pidä koskaan luopua, mutta kyllä niistä voi, jos pystyy tekemään niistä totta.


    • haavanlehti55

      Kun ikää karttuu perspektiivi myös muuttuu, pois jää mustasukkaisuus sekä omistamisenhalu, tilalle tulee mahdollisesti ystävyys entiseen rakastettuun jonka puolesta olisi ollut valmis vaikka kuolemaan, vaikka hän nauroi kun sinä itkit suruusi, silti se ystävyys on merkki ajankohdasta jolloin olitte yhtä. Menee naiselle aikaan entiseen, saturnuksen taa, hahmojen maailmaan.

    • Teekisitköniin

      Voitko soittaa ja kertoa hänelle asian. Olisiko jo aika?

    • haavanlehti55

      en voi, ei ole nroa ? Toisekseen, hän ei halua roskia takapihalleen koska olin hänelle hetken huvi ja nyt kuollut.

    • bajawasara

      poissa silmistä poissa mielestä, sanoi hän

    • Juupoili

      Ihminen vuosikymmenien takaa ei kuole mielestä koskaan. Kol.mekymmentä vuotta sitten ei ollut kännyköitä, sähköpostia ta facebookia. Jos jollain olisi minulle niin kaukaiselta ajalta asiaa niin olisin iloinen ja juttelisin mielelläni.

      Siellä menneisyydessä on kyllä tyttö jota kaipaan vaikka minä olin se huonompi puoli

    • tellervomies

      Vakavasti puhuen, aihe on tuttu minullekkin. On sanottu että nuoruuden kaveruudet ja ensimmäiset tosi rakkaudet ampuvat täyslaidallisella niin lujaa etteivät ne katkea koko elämän aikana. Sille en voi mitään että laidallisen minuun saastuttanut nainen ei itse jäänyt koukkuun, ilmeisesti minä en ollut hänelle se alkupään tunteisiin jälkensä jättävä kaveri, sen tehtävän oli hoitanut ilmeisesti muutama jo ennen minua. On kerrottu myös että joskus tekisi hyvää päivittää kasvomuistiine entisaikojen henkilöitä, sen kyllä huomaa kun katselee muutaman kymmenen vuoden vanhoja kuvia, siinä huomaa kuinka muisti tekee tepposiaan ja kuvien henkilöt ovat aivan erinäköisiä kuin ne siellä muistien kuva arkistoissa olivat olleet. On aivan turhaa järjestää tapaamista jollei molemmat sitä tahdo, minun puoleltani haluaisin kyllä päivittää tämän neitokaisen kasvot muistiini, en voi tietää miltä hän nyt näyttää ja se on lopulta ihan sama, mutta vääristelmät se poistaisi aivan varmasti. Nostalgia on minun motiivini, tavata ex rakas, katsoa häntä sinisiin silmiin ja toivoa hänelle kaikkea hyvää. Varmaan hänelle kummittelee samoin joku muu kuin minä, toivoisin että se olisin minä, toivoisin ja unelmoisin ....

      • Gasolkna

        Ei se aina ja kaikilla mene niin, että ensimmäiset ovat niitä voimakkaimpia. Nimenomaan ensimmäinen tosirakkaus voi olla voimakas, mutta se voi tulla myös ensimmäisen seurustelusuhteen jälkeen tai vaikka vasta 60-vuotiaana. Toisten puolesta ei voi määritellä heidän tunteitaan.


    • en.kaipaa

      Itse muistan nuoruudenrakkauteni sen näköisenä kuin oli silloin. Olisi varmaan pettymys nähdä hänet vuosikymmenten jälkeen, koska harva nuorentuu vanhetessaan. Parempi säilyttää hyvät muistot eikä tavata jälleeen.

    • m35ouhr

      Mulla ei ainakaan ole mitään kaipausta entisiin. Ja turha sitä on vuosien päästä lähteä tunnustamaan kellekään et hei mä tykkäsin susta silloin. Ne pitää tehdä silloin! Sillon ku on tosirakkautta ja sopivuutta jne, niin ei sitä tartte vuosikymmenien jälkeen..jos olisi niin ne vuosikymmenet olusi vierineet tämän tyypin kans.

      • Ghkug

        Onhan sitä monenlaisia syitä, miksi ajaudutaan tai joudutaan erilleen. Voi olla jopa omasta tahdosta riippumattomia syitä, vaikka ei itse haluaisikaan. Toinen voi olla läpi vuosikymmentenkin mielessä.


    • Lhkaipuu

      Kiinnostava ketju, minun ohjeeni on että yrittää kannattaa eikä jäädä asiaa mielessään pyörittämään, siinähän se sitten selviää. Kiinnostava aihe on myös tuo sielunkumppani, voiko sellainen olla vain toiselle ? Entäpä jos rakastat lähettäen ajatuksia toiselle, onko sillä vaikutusta. Järkeillen sanoisin ettei ole, jos minua rakastaisi tuo nainen kuten minä edelleen häntä olisimme varmaan jo palanneet yhteen.

    • eisiitäolekuinhetkiaikaa

      Sielunkumppani.....kymmeniä vuosia ajatuksissa. Niin tutulta se tuntui, mutta eri aikaan vapaina...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe