NATO-maiden kansalaisia ei viedä pakkotöihin Sipiriaan Frenkelin leirille. Mutta suomalaisilla tämä Frenkel-orjuuden vaara on. Ruotsilla on jonkinlainen puolustustakuu USA:n kanssa johtuen Viggen ja Draken projekteista. Suomen kansan pakkotyö alkaa kottikärryn rakentamisella kun vartijat antavat pelkän pyörän ja osoittavat mistä saa kaataa puutavaraa kottikärryn runkoaineeksi. On äärettömän tärkeää asettaa kottikärrynpyörät pakotelistalle ettei niitä saa viedä Venäjälle Frenkelin leirien orjuutusvälineiksi! Kaikki miehitettyjen alueiden kottikärryt takavarikoidaan ja viedään niin ikään Siperian pakkotyörakennuksille, mm. kanavatyömaille ja kaivoksiin. Siperian radat taarvitsevat paljon maata ratavalliin ja vangit lykkivät kottikärryllä soraa suolle. Miehiteysalueiden, etenkin Suomen kirkoista tehdään kiskopölkkyjä ja ne sopivat hyvin koska Suomessa on sama kiskoväli kuin Venäjällä. Ruotsin kirkkojen pölkyt eivät käy rautatievalliin mutta niistä rakennetaan vankileirin parakkeja.
Venäjä valmistautuu Suomen miehittämiseen Harjavallassa missä on Norilsk Nickel yhtiön kombinaatti. Miehityksen aikana osa Venäjän miehittämän Suomen ihmisistä työskentelee Harjavallan kombinaatissa ja purkaa sen osiksi. Tehtaan kappaleet ja miehitetyn Suomen kansa viedään karjavaunuissa Norillagin leirille mistä Norilsk Nickel on lähtöisin ja Raamatut palavat sekä omaisuus takavarikoidaan. Harjavallan kirkko puretaan niin ikään kappaleiksi, kirkkoraamatut ja virsikirjat poltetaan ja kirkon kappaleet viedään härkävaunussa Norilskiin uuden tehtaan perustusaineiksi. Vangit kokoavat kirkon perustuksen päälle tehtaan ja sitten työskentelevät pakkotyössä tehtaassa kunnes vartijat ampuvat niskaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Unelma ammattisi jos saisit olla Stalini?