Otanko molemmat?

Olen parikymppinen nainen ja minulla on pienimuotoinen ongelma.
Olen vastikään sinkkuuntunut ja nyt minulla olisi tyrkyllä kaksi todella mukavaa treffailukumppania.
1- vaihtoehto on vanhempi ja hänen kanssaan olen säätänyt vuosien varrella useampaan otteeseen. Kemiat kohtaa. Hän on todella mukava ja söötti tyyppi. Tiedän hänet siis pitkältä ajalta, koskaan ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuutta tutustua enempää kun olen itse ollut parisuhteessa.
2- vaihtoehto on taas aika uusi tuttavuus. Vähän nuorempi ja hänen kanssaan oli taannoin yhden illan juttu. Nyt hän vaikuttaa täysin ihastuneelta ja haluaisi todella kanssani tutustua ja hengailla. Hänkin niin mukava ja Kiva.
Kysymys siis kuuluu olisiko kauhea vääryys vähän tapailla molempia ja katsoa kumpi kiinnostaa oikeasti enemmän? Vai tulisiko jo nyt pikkuhiljaa valita näistä vain toinen.
En haluaisin kenenkään tunteita loukata. Molemmat ovat omalla tavallaan kovin mielenkiintoisia.
44633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Ehkä pitäisi kysyä niiltä ehdokkailta, kuinka kannattaisi toimia?

1Äänestä

Kummastakaan ei ole sulle mieheksi, joten on täysin yhdentekevää mitä teet.

Äänestä

Entäpä jos olisit vähän aikaa sinkkuna etkä heti hyppäisi uuteen kukkaan.

1Äänestä

Tunteeko aloittaja itse kuuluisaa Bicky Royal-miestä?

Bicky on tosiaan belgialaisen moottoripyöräkerho Penetrators MC:n presidentti ja hän asuu nykyään Turun varissuolla, jossa on myös hänen kerhonsa tilat:))) Bicky on tullut varsinkin varissuolla tunnetuksi paksuniskaisena ja tatuoitukaluisena penetraattorina ja hänellä on myös perseessä tatuoitu siistit liekkitatuoinnit:)))))))))

Bickyllä on autona jenkki pick-up Chevy Silverado, eli oikein kunnon jyystöauto:)))))))

Yksi Bicky kavereista on paksuniska-Make, eli tämä mies:)))))

http://aijaa.com/7kKw89

Tässä itse Bicky Royal:

https://www.youtube.com/watch?v=6RGFP_g1FIw

1Äänestä

On se helppoa olla nainen.

1Äänestä
  • Olisko susta ihan ok olla jompi kumpi noista miehistä, joita tuossa vertaillaan?

    Jos minä joutuisin tuollaiseen tilanteeseen, että joku arpoisi minusta ja jostain toisesta itselleen seuraa, liukenisin valikosta nopeammin kuin ajatus.

    Tuo Elisaketun vastaus oli riipivä, mutta hyvä. Peli tulisi selväksi.

    Ja toisin päin, olisiko sinusta helppoa olla tuo, joka valitsee?

    2Äänestä

  • LinerT.2 kirjoitti:

    Olisko susta ihan ok olla jompi kumpi noista miehistä, joita tuossa vertaillaan?

    "Ja toisin päin, olisiko sinusta helppoa olla tuo, joka valitsee?"

    Helpompaa, kuin olla Palstan-Rumin-Mies.

    1Äänestä

  • Palstan-Rumin-Mies kirjoitti:

    "Ja toisin päin, olisiko sinusta helppoa olla tuo, joka valitsee?"

    Helpompaa, kuin olla Palstan-Rumin-Mies.

    Et vastannut.

    1Äänestä

  • LinerT.2 kirjoitti:

    Olisko susta ihan ok olla jompi kumpi noista miehistä, joita tuossa vertaillaan?

    Jos minä joutuisin tuollaiseen tilanteeseen, että joku arpoisi minusta ja jostain toisesta itselleen seuraa, liukenisin valikosta nopeammin kuin ajatus.

    Tuo Elisaketun vastaus oli riipivä, mutta hyvä. Peli tulisi selväksi.

    Ja toisin päin, olisiko sinusta helppoa olla tuo, joka valitsee?

    Tämä on toinen kerta viikon aikana kun olen kanssasi samaa mieltä. Huolestuttava tilanne.

    Kohta 1. kannattaa muuten lukea tarkkaan.

    Vaikka täällä joku vastaileekin minun identiteetillä ja rekkaa sitämukaa kun uutta nimimerkkiä luo ne pois käytöstä niin vastaan että olisi helppoa olla jompikumpi miehistä koska olisi ekaa kertaa tilanne että joku nainen olisi minusta kiinnostunut ja toisinpäin olisi helppoa olla se joka valitsee koska olisi valta päättää kenet haluan kun nykyinen tilanne on olla se jota ei valita ollenkaan.

    Olet kylläkin sanonut valinneesi nykyisen tilanteesi, olet omien sanojesi mukaan onnellinen. No eipä sillä, en ole uskonut sitä, kun olet aina niin aggressiivinen ja katkera, sellainen vihainen uhriutuja.

    Mutta tiedätkö, tuollainen tilanne jossa yhtäkkiä on kahden mukavan ihmisen kiinnostuksen kohteena, on oikeasti todella ahdistava. Kumpaakaan ei halua loukata ja toivoo, ettei kumpikaan olisi kiinnostunut. Minä hoidan tilanteen niin, että lopetan molempien kanssa ennen kuin mitään oikeastaan alkaakaan, en näe siihen muuta ratkaisua. Parempi tietysti olisi jos näkisi, mutta taidan olla niin itsekäs, etten halua raastaa itseäni ja potea huonoa omatuntoa. Oikeasti se tilanne ei edes ole vastapuolille ollenkaan niin kurja kuin mitä kuvittelen. Näkymättömänä oleminen vaan sopii minulle paremmin.

    Äänestä

  • 121212121212 kirjoitti:

    Tämä on toinen kerta viikon aikana kun olen kanssasi samaa mieltä. Huolestuttava tilanne.

    Kohta 1. kannattaa muuten lukea tarkkaan.

    Se kohta 1. voi tarkoittaa jotain muutakin kuin mitä sinä haluat pahuuttasi uskoa. Vaikka olisit parisuhteessa, muutkin ihmiset ovat viehättäviä ja välillä tuntee jopa ihastusta johonkin toiseen. Näin etenkin pitkissä (hyvissäkin) parisuhteissa, ja se on ihan normaalia. Tää elämä on oikeasti tosi raadollista ja riipivää, ei siis lähellekään mitään sellaista satua mistä te ätmit haaveilette. Vaikka kuinka kiukuttelisit, ei se muutu, täällä on niin monta miljoonaa erilaista ihmistä ja kaikkien lomassa pitää sukkuloida jollain tyylillä. Joillain on siihen enemmän taitoa kuin toisilla. Kaikki onnellisuus koostuu pienen pienistä kipinöistä. Ne pitää ostata nähdä.

    Meidän näkemys pohjaa erilaisiin kokemuksiin, joten ei syytä huoleen. Minä pidin aloittajan pähkäilyä lähinnä kokemattomuutena ihmissuhteista. Sun näkemyksesi pohjautui taas omaan kokemattomuuteesi.

    Äänestä

Naisena oleminen on vähän kuin lapsena karkkikaupassa. Kaikkia karkkeja haluaisi kokeilla ja sitten, kun sitä herkuttelua onkin tehnyt liikaa niin on läski.

3Äänestä

Lutka olet

1Äänestä

Ota noista se, jota ei häiritse tosiasiat (=se lienee selvää, että olet lutka). Itse en näillä tiedoilla haluaisi sinusta kuin yhden illan panon, jos sitäkään.

3Äänestä
  • Monen naisen onneksi miehet ovat noin leppoisan huolimattomia seksuaalisesti. Valitettaa heille, sinun kaltaisesi mieslutkat ovat katoava luonnonvara. Nykyaikana kun se on mies joka valittaa, ettei kelpaa enää kuin panoksi. Kysy vaikka Ikikseltä.

    1Äänestä

  • LinerT.2 kirjoitti:

    Monen naisen onneksi miehet ovat noin leppoisan huolimattomia seksuaalisesti. Valitettaa heille, sinun kaltaisesi mieslutkat ovat katoava luonnonvara. Nykyaikana kun se on mies joka valittaa, ettei kelpaa enää kuin panoksi. Kysy vaikka Ikikseltä.

    Hah hah!!!
    Hyvin sanottu!!

    Äänestä

Tee lista hyvistä ja huonoista puolista. Kaikkea ei voi saada.

Vanhempi ei tule ainakaan muuttumaan kovin helposti suuntaan/toiseen, mutta nuoremman kanssa kelkka voi vielä mennä varmaan mihin suuntaan tahansa.

1Äänestä

Ystäväni on samassa tilanteessa, hän on kuukausia tavannut kahta miestä eikä hän vaan osaa tehdä valintaa, hohhoijaa. Itse jos kiinnostun jostakusta minua evvk siinä kohtaa tapailla ketään muita, jos taas kumpikaan ei olisi ylitse toisen vielä viikkojen tai kuukausien jlkn dumppaisin varmaan molemmat.

Voithan toki aluksi hitaasti tapailla kumpaakin, parasta tietenkin olisi olla täysin rehellinen ja kertoa ettet ole vielä valmis suhteeseen ja miehilläkin on täysi oikeus tapailla muita. Seksin harrastaminen monesti sekoittaa pään ja sen jlkn on vaikeampi katsoa puolueettomasti tilannetta ja tiedostaa onko toinen sinulle sopiva. Mikä tekee nuoresta miehestä mukavan ja kivan? Ja oletko muuten varma, että vanhempi mies edes haluaa sinusta mtn vakavampaa?

1Äänestä

Ihan vaikka enttententten, mutta toinen vain on valittava, ellei polyamoria ole kaikkien mieleen.

Minä viiskymppinen olin vastaavassa tilanteessa pari kuukautta sitten. Olin jo tekemässä järkiratkaisua asiassa, mutta sydämen ääni voitti ja toiselle piti ilmoittaa, että treffejä ei enää tule. Mun valintani (tietenkin kiltti renttumies) tiesi, että treffailin toistakin, mutta se toinen ei tiennyt että minulla oli tunteita toista kohtaan.

Ja olen nyt hyvin onnellinen.

Äänestä

Totta kai kannattaa tapailla molempia tutustuen heihin paremmin, mutta jos harrastat toisen tai molempien kanssa seksiä, niin se ei mielestäni ole reilua.

Äänestä
  • Nuoremman kanssa se jo onkin harrastanut seksiä.

    Äänestä

"Kysymys siis kuuluu olisiko kauhea vääryys vähän tapailla molempia ja katsoa kumpi kiinnostaa oikeasti enemmän?"

On väärin, ellet kerro molemmille mikä on tilanne.

3Äänestä
  • Jos kertoo niin toinen tai molemmat jättää.

    Äänestä

Naisten ei tarvii koskaan olla yksin. Miehiä on jonossa mistä valita. Otat tietenkin se kumpi on komeampi ja varakkaampi.

1Äänestä

Voit ratkaista asian erittäin yksinkertaisesti ilman tunteita. Tunnustele kummasta miehestä kiimavittusi kostuu paremmin. Jos tuloksena on kutakuinkin tasapeli, voit antaa molemmille miehille säännöllisesti kiimavittua ja olla varma että teet oikein.

Äänestä

Aloittajalle: Valitse hänet joka omalla olemuksellaan tekee sinut onnelliseksi. Jota kaipaat hieman enemmän, jota mietit hieman enemmän, jos aika on kortilla niin suot sen vähäisemmän ajan hänelle, jonka seurassa hiljaisuuskin on mukavaa, joka aidosti pitää sinuun yhteyttä ilman taka-ajatuksia, joka haluaa todella kuunnella mitä sinulla on sanottavana.... Olisko tuo sitä sydänmen ääntä?

Häiriöääntä on sitten se kun valitset joka ostaa sinulle kaikkea kivaa, vie ulkomaanmatkoille, kuumaa seksiä, syöt hienossa ravintolassa, tutustut hänen kauttaan vaikutusvaltaisiin tai kiehtoviin uusin ihmisiin, bailaatte usein hurjasti (kännissä/huumeissa), ajatte hienoilla autoilla.... ei se pintapuolinen puoli sitten kanna kovin pitkälle jos HENKISEN sisällön kanssa tule niin hyvin loppujen lopuksi toimeen.

Kaikkea ei voi saada... aina jokin juttu jää hyvässäkin parisuhteessa puuttumaan (jonka huomaa pitkällä aikavälillä), joten täydellistä parisuhdetta ei ole.

1Äänestä

elisaketun vastaus oli loistava.

Tämäkin ketju opettaa miksi miehiä kiinnostaa naisen historia. Miksi irtosuhteet, panosuhteet, sarjadeittailu, "säädöt" jne ovat turn-offeja.

Ne kertovat luonteesta joka on parisuhdetta ajatelle kuin myrkyllistä jätettä.

Parisuhdekelpoinen nainen ei deittailisi kahta miestä samanaikaisesti kuin lapsi karkkikaupassa. Eikä tämä ole ikäkysymys vaan persoonallisuuskysymys, ihan samaa tekevät nelikymppiset ja viisikymppiset naisetkin.

Huom.

"vaihtoehto on vanhempi ja hänen kanssaan olen _säätänyt vuosien varrella useampaan otteeseen_. Kemiat kohtaa. Hän on todella mukava ja söötti tyyppi. Tiedän hänet siis pitkältä ajalta, koskaan ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuutta tutustua enempää _kun olen itse ollut parisuhteessa_."

2Äänestä

Ap. Ei ole parisuhdekelpoinen. Kokemus sanoo..

3Äänestä

Ei todellakaan ole oikein näitä miehiä kohtaan tapailla molempia. Haluaisitko itse olla samassa tilanteessa jonkun miehen kanssa, josta tykkäät?

Jos tilanne on molemmille miehille ok, kun kerrot siitä, niin sitten siinä einole mitään. Jokainen itseään kunnioittava mies tai nainen tuskin suostuu tuollaiseen, jos on tosissaan kiinnostunut toisesta.

Muista, että ihmiset eivät ole eläviä hiekkalaatikoita, joilla leikitään miten huvittaa.

2Äänestä
  • Ei voi kertoa. Just siksi kun ne miehet ei halua olla tuollaisessa tilanteessa. Kertomalla menettää toisen tai molemmat.

    Äänestä

Miksi nainen, jolla on kaksi ehdokasta, on epäilyttävä, ja jopa huoraksi haukutaan, kun taas mies, jolla on kaksi säätöä, on jotenkin ihailtava? Tasa-arvoa, kiitos.

1Äänestä
  • Niin, nainen on kiimavittunsa viemä, joten nainen on aina syyntakeeton.

    Äänestä

  • Feministinen AivoPieru.. Ja jos joku on Tuota mieltä mitä sanoit, niin se taas on Sovinistinen AivoPieru.. Sinun PierusiVeli.. Sama Sonnan haju Molemmissa.. ;P

    Hyviä kommentteja oli ketjussa, joten tyydyn vain antamaan "peukuilla" niille tukeni.. ;P

    Äänestä

  • Millä perusteella mies, jolla on kaksi säätöä, olisi jotenkin ihailtava? Ei minun mielestäni ainakaan.

    1Äänestä

  • Siis ihailetko sinä sitten sellaista miestä, vai kuka sanoi ihailevansa? Älä viitsi rakennella olkiukkoja.

    2Äänestä

Suorasukainen avoin polyamoria on ratkaisu. Eli kerrot miehille, että oot kahdesta kiinnostunut. Jos se ei sovi toiselle, niin sitpä tiedät kumpi sulle käy kun toinen lähtee. Se joka on oikeasti kiinnostunut susta, on valmis jakamaan sut.

Äänestä
  • "Suorasukainen avoin polyamoria on ratkaisu. Eli kerrot miehille, että oot kahdesta kiinnostunut. Jos se ei sovi toiselle, niin sitpä tiedät kumpi sulle käy kun toinen lähtee. Se joka on oikeasti kiinnostunut susta, on valmis jakamaan sut. "

    Oikeastiko?

    Kuinka monta miestä tunnet todellisuudessa, jotka suostuvat jakamaan naisensa?

    Äänestä

Vastaan mitä ensimmäisenä mieleen tulee.

Tuo vanhempi mies on jo varmaan friendzonannut sinut eikä ole mistään suhteilusta kiinnostunut, jos olisi niin olisi varmaan jotain siirtoa jo yrittänyt seurustelustasi huolimatta.

Äänestä

Millaisia toiveita ja odotuksia heillä on tulevaisuudelle, sekä sinulle. Menevätkö yhteen omiesi kanssa

Äänestä

Taas nähdään että naisilla on miehiä jonossa. Ehdotan että asut toisen kanssa ja toisen kanssa olet seksisuhteessa.

Äänestä

Naisena tietysti otat rikkaamman ja komeamman.

Äänestä

Kiitti vastauksista. Mä tulin siihen tulokseen et annan toisen olla ja panostan vain toiseen :-)
Ap

Äänestä
  • Kumpaan päätit panostaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kumpilieparempi kirjoitti:

Olen parikymppinen nainen ja minulla on pienimuotoinen ongelma.
Olen vastikään sinkkuuntunut ja nyt minulla olisi tyrkyllä kaksi todella mukavaa treffailukumppania.
1- vaihtoehto on vanhempi ja hänen kanssaan olen säätänyt vuosien varrella useampaan otteeseen. Kemiat kohtaa. Hän on todella mukava ja söötti tyyppi. Tiedän hänet siis pitkältä ajalta, koskaan ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuutta tutustua enempää kun olen itse ollut parisuhteessa.
2- vaihtoehto on taas aika uusi tuttavuus. Vähän nuorempi ja hänen kanssaan oli taannoin yhden illan juttu. Nyt hän vaikuttaa täysin ihastuneelta ja haluaisi todella kanssani tutustua ja hengailla. Hänkin niin mukava ja Kiva.
Kysymys siis kuuluu olisiko kauhea vääryys vähän tapailla molempia ja katsoa kumpi kiinnostaa oikeasti enemmän? Vai tulisiko jo nyt pikkuhiljaa valita näistä vain toinen.
En haluaisin kenenkään tunteita loukata. Molemmat ovat omalla tavallaan kovin mielenkiintoisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu