EI ENÄÄ autoa suomesta

NAAPURISTAHAKU

"Autoveron poisto tarkoittaisi myös verovapaata käytettyjen autojen tuontia"
18.1.2017 KAUPPALEHTI

Suomen merkittävin käytettyjen autojen kauppias, Kamuxin toimitusjohtaja Juha Kalliokoski kiittää hallitusta, jos autovero poistuu.
"Olen puhunut jo 10 ellei 15 vuotta siitä, että autovero pitäisi Suomesta poistaa. Jos tämä nyt toteutuu, niin se on loistouutiinen", Suomen suurin pelkästään käytettyjä autoja kauppaava Kamuxin toimitusjohtaja Juha Kalliokoski sanoo.
Kalliokosken mukaan uusien autojen kauppa voi autoveron poistoa odotellessa hieman kärsiä, mutta ongelmat on ratkaistavissa.
"Tärkeintä tässä on se, että autoveron poisto piristäisi koko alaa kokonaisuudessaan. Uusia autoja menisi enemmän kaupaksi ja samalla uudehkoja käytettyjä autoja tulisi enemmän markkinoille."
Suuri muutos tapahtuisi myös käytettyjen autojen yksityistuonnissa muualta EU:alueelta.
"Nykyiset lukuisat oikeudenkäynnit käytettyjen autojen veron oikeellisuudesta täytyy toki käydä loppuun, mutta jos autovero poistuu, niin autojen tuonti muualta Suomeen helpottuu ja yksinkertaistuu huomattavasti nykyisestä. Ainakin nämä oikeudenkäynnit loppuisivat", Kalliokoski uskoo.

11

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvinpyyhkii

      eli alvit jää viroon tai saksaan kun kysessä EU sisäkauppa !!!!!

    • niimutku

      Ja nehän siellä Euroopan onnelassa ottavat vielä sen vaihtoautonkin ihan asiakasta miellyttävällä hinnalla vaihdossa. Sinnehän se on pakko viedä kun kukaan ei osta Suomesta autoa. Tai no, Stena varmaan ostaa. Näilläkö mennään.

    • Naapurimaanhampaanpoisto

      Vaikea uskoa kun kuitenkin oletetaan että vuotuiset ajosuoritteet tulevat pienenemään.

      • livelaskurisi

      • vihreälada
        livelaskurisi kirjoitti:

        laske paljonko verosi nousevat !!!!



        http://www.trafi.fi/live-laskuri/

        EI enään autoa Suomen rekisteriin, Viron tai Espanian rekisteriin ,,, mahdolisesti myös osoite sinne , nyt alkaa tämä hulluus riitää. Veroja kerätään ennätys määrä ja ne roiskitaan ulkomaille pakolaisille "kavereille" yms . Suomi on korruptoitunut maa , täällä vain tavalliset kansalaiset on rehellisiä.


    • kiitosperner

      Käytettyjen autojen hinnat romahtivat.

      • hirrrveärommaus

        joo vanhoissa muutamia satoja euroja romahtivat ja uudemmissa muutamia tuhansia. Itse hakemalla on jo aiemmin säästänyt verot vrt. autoliikkeen myyntikate jää pois


    • kinkkipaskat

      Muskeli mersulla sitten kannatta ajella, saa kunnon kyydit koko rahalla? Vitun rottelot työntää kaatikselle!

    • VITUNKAMUXI

      ostettiin KAMUXILTA volvo 2009 vuoden malli, täys PASKA puolet ajasta ollu korjaamolla jos ostatte kamuxilta auton olkaa tarkkana meiltä menny monta tonnia auton korjaukseen vituttaa oikein toi kamuxin KUSETUS ONKOHAN RUUVATTU..?JA KAMUXI EI tietenkään MITENKKÄÄN KORVAA EIHÄN MUUTEN JÄTKILLE TULIS MILJOONATILEJÄ..

      • uusisuomesta

        Miksi ostit noin vanhan, joku syyhän on ollut myyntiin. Ja tietysti halvalla.


      • eläilman

        Volvo on paska laatuinen!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe