Vokkien tapahtumiin liittyvät asiat on kerrottava julkisuudessa kaikki olipa ne hyviä tai pahoja uutisia.PISTE. Että silleen. Ettäs sen nyt tiedätte suvakit salailu ja valehtelu loppuu nyt . Että silleen. TV1 klo 18:00 uutiset.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lindströmmin totuus löytyy soinin perseestä
Miksi sille salailu- ja peittelylinjalle edes lähdettiin..?
Tää on taas vähän sellaista suvakkien "kun paskat on housuissa"-meininkiä taas kerran.
Totuuden peittelemisellä kas kun ei ole enää merkitystä kun kaikki sen jo tietävät ja saavat tietää muualta kuin valtamediasta...
Valtamedia tekee lähinnä itsestään koomisen ja suvakkihuorahtavan noilla valheellisilla illuusiovedätyksillään.
Käsittämätöntä touhua, kun jo vuosia ennen pakoloisvyöryä Suomeen nähtiin mihin Ruotsin löperö politiikka oli jo johtanut maan sisäisen turvallisuuden. Väen väkisin pitää samat virheet toistaa Suomessa . Että silleen.
Saavutettiin vain, että valtamediaan ei enää luoteta vähääkään. Ihme, jos ei näy levikissä
Media on politiikoista riippumaton. Nähtiinhän minkälainen älämölö nousi, kun Sipilä yritti vaikuttaa YLE:n toimittajiin.
Media tuskin muuttaa pakolaisasioissa aivopesu- ja salaamispolitiikkaansa, siitähän Lindström yritti rivien välistä uutisissa kertoa, mutta ei uskaltanut sitä suoraan sanoa.
Olkaat riippumaton, mutta kansan haukkuminen rasisteiksi on loputtava medioissa.
Että silleen.
Ei vaikuta enää mitään. Vihapuheeseen ollaan jo totuttu
No toimittajat saa vielä turpaansa noissa katuhaastatteluissa, jos tyyli ei muutu.
Että silleen.
Ruotsi näyttäisi nyt epätoivoissaan jo sensuroivan autojenpolttouutiset, aikaisemmin oli kyllä. Kuulemma saattavat innoittaa lapsia polttämaan autoja, kun oikein pääsee lehtiin.
Mutta brittilehdistä kuitenkin näkee, että eivät ole poltot loppuneet, kuin seinään.
http://www.express.co.uk/news/world/755997/Sweden-Malmo-military-intervention-no-go-zone-crime-surge
Vielä uutinen kriittisestä lehdestä (vissiin niin hupina pitivät), kun näyttelijätär Kauppi julistaa, kuinka väärin on luulla tummaihoisia raiskaajiksi, ruotsalaiset ruotsalaisista vanhemmista syntyneet ne vasta raiskaavatkin. Suomalaisperäinen nimi näkyy olevan taiteilijalla.
http://www.friatider.se/nya-pj-sen-vita-m-n-v-ldtar
Onhan totuusmedia koko ajan puhunut kaikki turvapaikanhakijoitten ja ulkomaalaisten (romaanit ja baltit) tekemät rikokset. Meiltä mitään salaamatta.
Totuusmedia ei valehtele, ei vääristä, ei salaa, ei jätä kertomatta.
A-studioon otetaan aina haastateltaviksi vastakkaiset mielipiteet omaavat henkilöt.
Trumpista puhutaan joka päivä, tosi kauniita uutisia. Usan ja Venäjän suhdetta aivan kiitetään.
Kukaan ei vihapuhu ylessä, mtv:ssä, eikä iltapäivälehdissäkään.
Poliitikot, poliisit ja oikeuslaitos kuuluvat tähän samaan totuuden ryhmään.
Onni asua näin ihanassa lintukodossa kuin Suomi. Meillä on kaikki niin hyvin, että meille tulee vieraita ihan tulvimalla. Welcommen, me haluamme maksaa.
Oletko saanut tuon vaarallisen " Unelma tartunnan " siihen ei ole kun kovia lääkkeitä. Että silleen.