Kiinnostaisi palstalaisten mielipide sellaisesta aiheesta kuin parisuhteeseen ryhtyminen kivan kumppanin kanssa joka ei kuitenkaan ole täysin ihannepuoliso.
Olen suhteellisen kokenut juoksija ja juoksut alkaa olemaan takanapäin, nyt on ruvennut houkuttelemaan parisuhde ja loppuelämän kumppani.
Mulla on tuttavapiirissä itseäni muutaman vuoden nuorempi eronnut nainen jonka tiedän kiinnostuneen minusta. Kyseinen nainen viehättää minua jonkin verran, mutta ei ole minulle ihan täydellinen ihannepuoliso.
Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa mulla ei ole sellaisia sosiaalisia kontakteja joiden kautta välttämättä avautuisi mahdollisuuksia löytää sitä unelmanaista, joten olen alkanut pohtimaan että alkaisi lämmittämään välejä tähän naiseen jonka tiedän olevan kiinnostunut minusta.
Onkohan tuollaisessa jutussa järjen hiventäkään? Olisiko joku muu valmis tuollaiseen suhteeseen ihan vain suhteen vuoksi?
Olen suhteellisen kokenut juoksija ja juoksut alkaa olemaan takanapäin, nyt on ruvennut houkuttelemaan parisuhde ja loppuelämän kumppani.
Mulla on tuttavapiirissä itseäni muutaman vuoden nuorempi eronnut nainen jonka tiedän kiinnostuneen minusta. Kyseinen nainen viehättää minua jonkin verran, mutta ei ole minulle ihan täydellinen ihannepuoliso.
Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa mulla ei ole sellaisia sosiaalisia kontakteja joiden kautta välttämättä avautuisi mahdollisuuksia löytää sitä unelmanaista, joten olen alkanut pohtimaan että alkaisi lämmittämään välejä tähän naiseen jonka tiedän olevan kiinnostunut minusta.
Onkohan tuollaisessa jutussa järjen hiventäkään? Olisiko joku muu valmis tuollaiseen suhteeseen ihan vain suhteen vuoksi?
Vastaukset 95
Vanhimmat
"Onkohan tuollaisessa jutussa järjen hiventäkään? "
Tunteella vaan naisten kanssa. Järki olisi vain tiellä.
Kukaan ei ole täydellinen. Et voi olettaa että kun tapaat naisen että se on täydellinen. Myöhemmin niitä vikoja aina löytyy ja se on rakkautta kun hyväksyy toisen viat. Pitää sopeutua toisen ajatuksiin ja tekemisiin koska ihminen muuttuu kun ikää tulee lisää. Hyväksy siis se toinen vaikka se ei ole täydellinen. Sen naisen kanssa voi olla hyvä suhde vaikka se eiole mikään miss suomi. Naistenkin pitäisi ajatella että miehen kanssa voi olla hyvä suhde vaikka mies ei ole komea ja rikas.
Oho, kerrankin järjellinen vastaus tältä kirjoittajalta vai onko kyseessä trolli.
Jokainen taplaa tyylillään.. Kunhan olisitte molemmat avoimia ja rehellisiä toisillenne.. Se se tärkein juttu on ja kumpikaan ei tällöin oleta mitään sellaista, mitä ei ole jne.. Eli molemminpuolisesti olisi selvillä mikä on homman nimi ja mitä kumpainenkin on oikeasti saamassa.. ;P
"Onkohan tuollaisessa jutussa järjen hiventäkään? Olisiko joku muu valmis tuollaiseen suhteeseen ihan vain suhteen vuoksi?"
Ei ole jos mahdollisesti kyttäät siinä ollessasi sitten vain täydellisempää ihannepuolisoa koko ajan. Sitten taas jos hyväksyt että tuo nainen on oko loppuelämän kumppaniksi ja myös sen pidät etkä vilkuile muita niin sitten ehkä. itse en lähtisi edes kokeilemaan noilla spekseillä.
Kuten sanoin, nainen viehättää minua jonkin verran ja mikäli päätyisin virittelemään suhdetta häneen, olisin valmis omalta osaltani loppuelämän suhteeseen.
Hän on minulle B-suunnitelma, mutta tiedän että hän olisi minulle hyvä elämänkumppani.
Jos tosiaan on noin että pystyisit myös suunnitelmassa pysymään eikä nainen koskaan saa kuulla olleensa plan B voisi hyvinkin toimia. Pitkässä juoksussa ehkä jopa parempi että tavallaan matkan varrella yllättyisit hyvistä puolista enemmän kuin joutuisit pettymään elämäsi rakkauden vajavaisuuteen.
Oon+niin+rehellinen+ihminen+etten+ikinä+kykenis+seurustelemaan+jollei+sydän+ja+mieli+oo+150%+mukana.+
Jos vaihtoehdot ovat "ihan kiva" ja yksin haaveilla unelmien kumppanista?
Itselleen rehellinen on minun oltava. On aina ollut tyyppejä jotka haluais elää elämänsä mun kanssa mutta en olisi rehellinen jos menisin ihan hyvään avoliittoon. Pakko kuunnella omaatuntoa. Mieti nyt kun tuleva vaimosi lukee tätä palstaa ja löytää kirjoituksesi. Ja ennenkaikkea hän kyllä aistii sen jollet rakasta kympillä ja on onneton. Lisäksi miten voisit olla kiinnostumatta muista naisista jollei rinnalla ole se jonka 1. Haluat.
Minä luulen että voisin rakastaa häntä kumppanina koska hän on täysin sinut itsensä kanssa, hän ei ole yhtään teennäinen.
miksi et sitten rakasta, ei siihen lupia kysellä.
Minkä ikäinen olet? Se vaikuttaa oman vastaukseni antamiseen.
45-vuotias ja nainen olisi 41-vuotias, eli ihan lapsista ei ole enää kyse.
Ootte siinä iässä, että sopivia ja viehättäviä - molemminpuoleisesti - on tarjolla vähemmän. Älä kävele onnesi ohitse, valitse tämä ja panosta täysillä.
Äläkä haikaile enää ihannekumppanisi perään; häntä ei ehkä edes ole olemassa. Arvosta häntä kuka on siinä lähellä oikeana ihmisinä.
Olen itsekin alkanut kallistumaan tuolle kannalle, minä tosiaan tunnen tuon naisen ja pidän hänen aitoudestaan.
Sydän tietää usein vastauksen, mutta minusta se ei ole lähimainkaan sama asia kuin tunteet. Tunteet ovat maanisia täydellisyydentavoittelijoita - ne sanovat että lisää kipinöitä, lisää tunnetta, lisää kaikkea. Sydän on viisaampi - ja hiljaisempi.
Totta puhut. Minulla omatunto estää "valitsemasta väärin".
Ei, ehdottomasti ei.
Miksikä ei?
Koska rakkautta ei voi pakottaa ja ilman rakkautta suhde on tuhoon tuomittu.
Etköhän nyt vähän liioittele tuota rakkautta?
Olen itsekin eronnut naisesta jota rakastin suhteemme alkuvuosina, mutta loppujen lopuksi ero oli suuri helpotus.
No jos rakkauteen perustuvista suhteista moni (ikävä kyllä) päättyy, niin mikä mahdollisuus on rakkaudettomalla suhteella? Nolla?
Rehellisesti sanoen en tiedä. Ajattelen silti niin, että suhde voi perustua myös kumppanuuteen ja toisen arvostamiseen.
Jos rakkaus voi kuolla, niin miksi se ei voi yhtä hyvin myös syntyä ja kasvaa?
Rakkauden ja ihastuksen huuma ihan tutkitustikin kestää pari vuotta ja sitten pitää mennä sillä muulla. ehkä jo jo alussa lähteekin sen muun varassa ja rakastuu pikkuhiljaa matkan varrella saattaa hyvinkin saada luotua jopa lujemman liiton kuin yltiörakastuvat haihattelijat.
Noi on tosi tärkeitä myös, mutta itse en lähtisi rakkaudettomaan suhteeseen. Mun mielestä rakkaus on kivijalka, jonka päälle muut elementit tulevat.
Mutta tämähän riippuu täysin siitä minkälaista suhdetta haet. Jollekin voi toimiakin, tämä oli mun vastaus tuohon kysymykseesi (että voisiko palstalaiset ryhtyä suhteeseen suhteen vuoksi).
Joo, en väittänytkään ettei voisi syntyä/kasvaa. Mutta lähteä suhteeseen järkiperustein - edes ilman ihastusta - kuulostaa oudolta ja ainakin mulle mahdottomalta. Silloin on parempi olla ystäviä ja katsoa josko ystävyys voi kasvaa rakkaudeksi.
Taidat sekoittaa rakastumisen ja rakastamisen.
Jos suhteen onnistumisen mittarina on tapa, jolla se päättyy, niin pidän enemmän tahtoon kuin "rakkauteen" perustuvan suhteen mahdollisuuksia ihan hyvinä. Miinus on enemmänkin se että osapuolilla voi kuitenkin olla odotuksia jostain suuremmista tunteista.
Mjoo. Mun mielestä rakkaudessa on kaksi vaihetta: 1) rakastuminen jota ei voi kontrolloida ja 2) rakastaminen, joka on myös (ainakin osittain) tahdonalainen asia. Kakkosvaiheeseen ei vaan pääse ilman ykköstä.
Minä rakastan tuota naista ihmisenä, hänessä on kaikki ne piirteet joita toivoin vaimossani olevan.
Ei kun sinä sekoitat. Vaadit rakastumista joak toivottavasti sitten muuttuu rakastamiseksi mutta aina niin ei käykään ja suhde kuihtuu. Ihan samalla voisin kuvitella päinvastoin ap:n tapauksessa eli ei välttämättä hirmu rakastumista alussa mutta muuttuukin rakastamiseksi pikkuhiljaa.
Mitä sitten puuttuu? Mikä on se ero ihannepuolisoosi?
Mä olen tätä samaa kysellyt täällä joskus ennenkin. Ilman vastausta.
Onko 2-vaihetta eläessään lopulta väliä onko 1-vaihetta koskaan ollutkaan? Mä olen kuullut joskus selityksen että muistot 1-vaiheen tunteista jotenkin kantaisi vaikeuksissa, mutta ei tuokaan selitys oikein vakuuta minua.
Kuulostaapa lähes raamatulliselta. Jos rakastat häntä ihmisenä, sitten lienee helppo toimia "oikein", eli asettua hänen asemaansa ja toimia hänen parhaakseen.
No miten kakkosvaiheeseen pääsee ilman ykköstä?
Joissain kulttuureissahan on tapana, että osapuolilta ei liiemmin kysellä. Suku on päättänyt.
Mutta kakkosvaiheesta voi aloittaa myös omasta valinnastaan tuolla "suhde suhteen takia" ajatuksella. Ei siinä vaiheessa sitten saa olla mitään 1-vaiheen ajatuksia johonkin toiseen ihmiseen.
Se tunteiden vuoristorata ja järjetön kiima.
Luulen että pyydän häntä treffeille.
Olisikin mielenkiintoista tietää kuinka monessa järjestetyssä liitossa versus vapaavalintaisessa liitossa on rakkautta. Tosin, tulokset eivät välttämättä olisi kovinkaan vertailukelpoisia.
Oletko sä siis kyennyt "suhteeseen suhteen takia"? Miten siinä kävi?
En osaa vastata viimeiseen kysymykseen, koska mulla ei ole kokemusta sellaisista 1-vaiheista jotka jatkuisi 2-vaiheeseen eikä siten vertailukohtaa. Mä en tiedä miltä 2-vaiheen "kuuluisi" tuntua. Se ero on, että suhteen päättyminen on paljon helpompi jos ei ole 1-vaiheessa.
"Jos rakastat häntä ihmisenä, sitten lienee helppo toimia "oikein", eli asettua hänen asemaansa ja toimia hänen parhaakseen."
.. Hyvin sanottu ja näin Se Menee.. Tai olisi hyvä jos kaikilla menisi.. Joillakin onneksi menee.. ;P
Nuo kaksi asiaa on Rinnakkain, Limittäin ja tiivisti yhdessä.. Ainakin joillakin, enkä nyt osaa niitä ihan noin erotella toisistaan ainakaan itse, niin kuin te.. Mut joo, jokaisella menee Yksilökohtaisesti nämä(kin) asiat miten menee.. ;P
.. Paitsi jos te nyt puhutte, että "Ihastuminen" tarkoittaa "Rakastumista".. Mun mielestä se on Ihastumista ja/tai "kiimaa" jne., eikä Rakastumista.. Mut jokainen käyttäkööt mitä termejä haluaa.. ;P
Mut Ihastuminen ja ihastelu kuuluu tuohon kykyyn Rakastaa Aidosti.. Siis ne ovat mukana kokoajan eivätkä Vain Jossain Vaiheessa.. ;P
Mäkin olen kuullut jonkun parisuhdeterapeutin sanovan noin, että 1-vaiheen tunteiden muistot kantaa vaikeuksissa. En tiedä onko yksiselitteisesti totta, mutta veikkaan että siinä joku totuuden siemen siinä on. Alkuhuumasta on jo vuosia, mutta en mä osaa ajatella, että olisi jälkikäteen ajateltuna sama vaikka olisin valinnut jonkun niistä "ihankiva" -vaihtoehdoistakin. En mä olisi pystynyt suhteeseen ilman rakastumista. Kyllä se alkuhuuma ja intohimo tuntuu edelleen siellä jossain taustalla ja pulpahtaa hetkittäin pintaan. Tulee tunne, että ai niin tuon takia mä tähän tyyppiin silloin rakastuin. Niiden hetkien merkitystä ei pitäisi väheksyä.
Ehkä me on luettu tai kuultu samoja juttuja ja terapeutteja. Minusta on aika ilmeistä että vaikeuksien hetkellä palaa mieleen jotkut rakastumisen aikaiset hetket, tunteet ja tunnelmat. Hyvä niin. Mutta tuskin terapeuttikaan osaisi sanoa, mitä tapahtuisi jos alkuhuumaa ei olisi ollut. Ehkä voimaa voi silloin hakea jostain muusta.
Alkuhuuman ja intohimon kääntöpuoli on sitten se, että se saa ihmiset yrittämään liikaa, esittämään parempaa ihmistä kuin ovatkaan ja sen toisen on silloin helppo saada väärä kuva. Ja sitten suhteen jatkuessa ja maitohappojen kertyessä on pakko vähän hellittää ja voi iskeä pettymys. Jos taas suhde kantaa alussa niin että vääntö riittää pintakaasullakin, on vastamäen koittaessa vielä resursseja jemmassa.
Olen mä itse miettinyt että onko ja ketä kohtaan väärin että en koskaan ole kokenut miten intohimo pikkuhiljaa väljähtää tai rakkaus muuttuu kuumasta haaleaksi.
entä kymmenen, kahdenkymmenen, viidenkymmenen vuoden kuluttua? Nyt kuuma ihastus vaiko sitten ne piirteet jota ihmisessä toivoisit olevan? Onko ihmienn joka on teoriassa hyvä, mutta käytännössä ei onnistu yhdessäolo. Miten sitten kun tulee ylämäkeä eteen? Toimiiko suhde, jos ei perustu rakkaudelle?
Olen kokenut avioliiton jossa rakastamani nainen oli kertakaikkiaan vääränlainen ihminen minulle, täysi floppi siis.
Olen alkanut miettimään että ehkä minun olisi valittava tuo nainen joka olisi minun tyyppiäni vaikka ihan sellaista tunteen paloa en tuntisikaan.
Jättäisin miehen, joka ei rakastaisi minua. Olen mieluummin yksin kuin hätävara jollekin paremman puutteessa. Itseään arvostava nainen ei katselisi tuollaista miestä, kun aitojakin tunteita voi olla saatavilla. Varmaa se ei ole, mutta en voisi olla onnellinen. Mies olettaisi tyytyvänsä naiseen, mutta äkkiä ne todelliset tunteet tai tunteettomuus paljastuisi kun arki koittaisi. Mieshän siinä lopulta jäisi. Ihanko aidosti väittäisit meneväsi naimisiin ja lupaisit rakastaa toista ja jo luvatessasi tietäisit valehtelevasi..
Minun edellinen avioliittoni oli kouluesimerkki rakkausavioliitosta suurine tunteineen, mutta vaimoni oli ihmisenä täysi pettymys.
Tämä nainen josta nyt on kyse, on ihmisenä täysi kymppi ja hän on sangen tykästynyt minuun. En pidä mahdottomana sitä ettenkö minäkin voisi oppia rakastamaan häntä.
No jos opit rakastamaan häntä, niin aloita sitten suhde hänen kanssaan. Mitä järkeä on ensin aloittaa suhde ja sitten vasta odotella, että jos vaikka sattuisi rakastumaan? On maailmassa muitakin naisia.
Hän on ihmisenä ainutlaatuinen, meillä synkkaa hyvin.
Nainen on ansainnut rakastavan miehen ja toisen tunteista olet silti vastuussa. Valehdella et saa, se olisi samaa kuin pettämiinen.
Toisaalta voi olla, että ikääntymisen myötä rakkaus olisi jokatapauksessa erilaista, oli se sitten alkuperäisessä tai uudessa suhteessa. Jos pystyisit puhumaan tuntemuksistasi rehellisesti, että etsit kumppania ja tästä voisi tulla jotakin, mutta et voi olla varma aivan täydellisestä rakastamisesta, niin se olisi rehellistä. Ota huomioon, että myös mies voi tulla jätetyksi, yhtään vähemmällä et parisuhteessa pääse, vaan nimenomaan voi olla ensimmäinen kerta, kun joudut opettelemaan rakastamista ja kumppanuutta ja se ei tapahdut itsestään. Nyt jotenkin oletat, että sinä "tyydyt" vähempään. Vaikka toinen sinuun olisikin ihastunut, niin on hänelläkin niitä asioita, joita joutuu sinussa silti sietämään tai katsomaan läpi sormien tai ohittamaan tekemättä niistä numeroa.
Toisaalta hyvä puoli voi olla se, että jos teet tietoisen valinnan rakastaa toista, niin se valinta on tehty jo sitten etukäteen, eikä silloin kahden vuoden kuluttua, kun alkuhuuma romanttisissa suhteissa loppuu.
Riippuu siitä, käsistätkö rakkauden siten, että oppisit rakastamaan jotta tulisi joku kuuma huumantunne ja olet epäonnistunut jos näin ei käy, vai käsitätkö rakkauden kumppanuutena, rakastavana ystävyytenä, välittämisenä ja huolehtimisena, jolloin jokapäivä voit onnistua. Mikä on sinulle rakkautta ja mitä suhteesta pitäisi tulla ollakseen onnistunut? Tästä on kyse, onko siihen onnistuneeseen suhteeseen ja rakkauteen edellytyksiä? Vai odotatko jotakin sydämet halkaisevaa ihmeen tapahtumista? Suurin osa suhteista on arkea. Niilläkin, joilla suhde alkaisi romanttisesti kuumasta ihastumisesta. Eli oletko asian suhteen aikuinen vai haetko teini-iän suuria tunnekokemuksia?
Minusta liiallinen pöydälle nostettu rehellisyys asiassa olisi julmaa. En minä ainakaan haluaisi kuulla erittelyä asioista joissa poikkean unelmapuolisosta. Vaikka sitten olisikin asioita joiden vuoksi toinen silti haluaa olla kanssani.
Ehdottomasti ei. Tuo on juuri sitä aisurielämää, mitä täälläkin kirotaan joka päivä. Älä tyydy johonkin "ihan kivaan" vain sen takia, ettei juuri nyt ole näköpiirissä kiinnostavampaa. Teet väärin sekä itseäsi että tuota naista kohtaan eikä tuollaisella suhteella ole tulevaisuutta. Itse en missään nimessä haluaisi miestä, joka aloittaisi suhteen kanssani tuolla asenteella. Se olisi suuri loukkaus ja pelkkää ajanhaaskausta.
Miten te ikinä luulette saavanne tietää miehen aidon asenteen? Naisen pettämättömällä vaistolla?
Saadakseni säännöllisesti kiimavittua alat toki suhteeseen. Niin kaikki muutkin tekevät. Jos kiimavittu ei kiinnosta, unohda koko homma.
Seksi varmasti olisi tyydyttävää, nainen on hehkeä ja himokas.
Ihminen jolle on kertynyt parisuhdekokemusta ei kysele tuollaisia, koska tietää kysymättäkin että tyytymissuhde on pidemmän päälle tuhoon tuomittu. Ensikertalainen tai jollain lailla epätoivoiseksi tilanteensa kokeva saattaa hairahtua pettämään itseään ja haalean suhteen toista osapuolta.
Minä luulen että tuo suhde olisi se mitä haluan.
Vastataan samalla tavalla kuin naiset sanovat. Ei kannata tyytyä mihinkään, vaan ainoastaan paras kelpaa. Hänen pitää olla se oikea ja vielä jalat alta. Mielummin yksin kuin huonossa suhteessa.
Kyllä ja pitää muistaa kuinka väärin se olisi toista ihmistä kohtaan jos valitsisin hänet vaikka jossain olisi toinen vieläkin kauniimpi tai komeampi. Tai jos jonkun toisen kanssa olisi vielä helpompi jutella. Olisi niin itsekästä ja epäreilua toista kohtaan ryhtyä sellaiseen järkiliittoon.
Sulla on Jutun Idea, sekä Pointti nyt hukassa.. Tai sitten Vain Vääristelet asiaa Tahallasi.. ;P
No+kyllähän+joka+ikinen+nainenkin+joutuu+tuollaiseen+suhteeseen+kun+lyhyen+huippukautensa+jälkeen+ei+enää+saa+niitä+top10%+miehiä,+joita+oikeasti+haluaisi.
Hmm.. Sellaiseen naiseen ei kannata tyytyä, joka Vain Tyytyisi Sinuun.. ;P
Nainen, niin ihana rakkaus...
No, jos itseäni viehättäisi joku mies vain jonkin verran eli olisin ns. ihastunut, niin en haluaisi seurustella sellaisen kanssa. Korkeintaan voisin harkita lyhyttä suhdetta, mutta loppuelämää en hänen kanssaan kykenisi viettämään.
En himoitse häntä kuin kiimainen eläin, vaan arvostan häntä ihmisenä. Onko se vähäisempää kuin himo?
Parisuhdemies kuulostaa harvinaiselta alalajilta: henkisesti kehittynyt mies!
;-)
Kyllä juuri näin se on!
sekö se on rakkauden mitta, että pitää himoita kuten kiimainen eläin? Mikä eläin?
Miehenä en ole aiemmin miettinyt naisen älykkyyttä ja henkisiä ominaisuuksia, minun rakastumiseeni on riittänyt ulkoiset avut ja naisen taito näytellä hetken aikaa tavallista ihmistä.
Olen siis antanut himojen viedä ja antaa ohjata tunteitani.
"minun rakastumiseeni on riittänyt ulkoiset avut ja naisen taito näytellä hetken aikaa tavallista ihmistä."
Voiko noin idiootteja olla maan päällä. Ei sillä ulkonäöllä pysytä rakkaudessa. Taidat olla vähän yksinkertainen jollet osaa laskea 1 1=2.
Naisethan ovat eteviä esittämään jotain muuta mitä ovatkaan kunhan mies koetaan vain riittävän hyväksi saaliiksi.
Miesten tulisikin tutustua naiseen silloin kun nainen on ilman mitään pakkeleita ja muotoilevia vaatteita.
Sekä mies että nainen näyttelee parempaa kuin ovat sen ekan 1-2 vuotta. Lapaet usein saaneet alkunsa tuon hullaantumisajan aikana, tosin nykysin on enenevissä määrin vihervassurihipstereitä ym jotka osaavat kantaa vastuuta ja tekevät lapset vasta 10v yhdessäelon jälkeen. Siinä testataan rakastaako pari toisiaan.
Mitä pakkeleihin ja muotoileviin vaatteisiin tulee niin eikö riitä yksi yö niin ne selviää?
Jos mielestäsi nainen on huipputyyppi voithan pyytää häntä treffeille ja katsella hitaasti voisiko teistä tulla jotakin, ehkä olet katsonut häntä ystävänä mutta jos käytte vaikka lasillisella viiniä kenties romanttiset tunteet häntä kohtaa heräävät?
Tämä on ihan mahdollinen kuvio.
"Kyseinen nainen viehättää minua jonkin verran, mutta ei ole minulle ihan täydellinen ihannepuoliso.
Onkohan tuollaisessa jutussa järjen hiventäkään? Olisiko joku muu valmis tuollaiseen suhteeseen ihan vain suhteen vuoksi?"
Tuohon ydinkysymykseen vastaaminen olisi helpompaa, jos selventäisit millainen nainen sitten olisi ihannepuolisosi ja miksi tämä kyseinen nainen ei mielestäsi niitä kriteerejä täytä ja miten isoksi ongelmaksi kyseisen asian tuossa potentiaalisessa parisuhdeskenaariossa oikeastaan kokisit?
Jos teillä kuitenkin on jonkin asteista molemminpuolista kiinnostusta toisianne kohtaan ja koette, että pystyisitte tuommoisessa suhteessa ihan mutkattomasti keskenänne olemaan, niin itse kyseenalaistaisin onko se niillä eväillä pelkkä "parisuhde vain parisuhteen vuoksi"? Eihän sitä oikeastaan voi kenenkään toisen kohdalla tietää, tuleeko parisuhteesta tämän kanssa mitään, jos ei hänen kanssaan koeta sellaisessa ensin olla. Suhde pelkän suhteen vuoksi olisi omasta mielestäni enemmän sellainen skenaario, jossa ollaan yhdessä jonkun kanssa vain siksi, ettei yksinkertaisesti osata olla yksinään, tai vaihtoehtoisesti mennään yhteen sosiaalisen painostuksen, tai muun itsestä ja omasta tahdosta erillisen ulkoisen vaikuttajan takia, eikä siksi että koetaan halua olla toisen kanssa.
Sen naisen mielipide pitäisi kysyä että sopiiko jänelle että ollaan suhteessa ihan suhteen vuoksi, ei siksi että olisimme sielunkumppanit.
Kysehän on nimenomaan sielunkumppanuudesta eikä romanttisesta rakkaudesta ainakaan tässä vaiheessa.
En ole aiemmin ajatellut sielunkumppanuuden sopivan avioliiton pohjaksi, mutta ehkä se onkin se paras peruste liitolle.
Kyllä suhteita on monenlaisia. Itsehän me päätämme minkälainen suhde on ja kenen kanssa. Oli se avio/avo/Sala/ystävä tai muu suhde. Suhteessa suhteen vuoksi on sekin jollekin syy olla suhteessa. Se ei kuulu muille mitkä ovat syyt suhteeseen. Vain ja ainoastaan niille kahdelle jotka suhteessa ovat.
Sen toisen osapuolen kuuluu myös vaan tietää syy suhteelle, onko se järkiperäinen vai millainen syy.
En pysy nyt yhtään kärryillä. Onko naistenkin kerrottava avoimesti jos suhteen syynä on miehen varallisuus?
Kyllä! Sellaset liitot eivät ole onnellisia mitkä pohjautuvat valehteluun.
Ehkä kannattaisi jutella tuon naisen kanssa aiheesta ihan rehellisesti, jotta mahdollinen suhde voisi alkaa tasaveroiselta pohjalta.
Niin. Kertoisinko että pidän häntä ihmisenä aivan ihastuttavana ja haluaisin suhteeseen hänen kanssaan?
Kerro myös ettet ole rakastunut kuitenkaan häneen.
Rakastan häntä ihmisenä.
Rakastat häntä ihmisenä nuttet rakasta häntä naisena.
Monet haluaa että parisuhteessa on Nainen ja Mies eikä ketään transuolioita.
Teet väärin sitä naista kohtaan jos suhteeseen ryhdyt ilman tunteen paloa. Joten anna olla ja etsi joku muu.
Minä tein väärin itseäni kohtaan menemällä naimisiin naisen kanssa jota kohtaan minulla oli syvät tunteet, hän oli täysin pinnallinen paskiainen ja minun oli pakko laittaa hänet kiertoon.
Nyt haluaisin aidomman naisen suhteeseen, ja tällä naisella josta kerroin on tunteita minua kohtaan.
Olet jo myt pettänyt naista vaikket ole edes alkanut olemaan hänen kanssaan.
Meinaan se minkä salaat on pettämistä. Se mikä täytyy salata.
Mistä pettämisestä lie kyse?
Näytä tämä viestiketju hänelle niin hänkin tietää ettet petä/salaa häneltä oikeita ajatuksiasi.