Suomen on otettava oppia Trumpista

Suomi ensin eikä mitään suvakkien matut ensin puhetta.
13131
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pitää äänestää rumppia vastaavat ihmiset valtaan. Nyt vallalla on muut maat ensin ja oma sitten asetelma mikä saattaa koko suomen perikatoon. Tuosta on päästävä eroon pian!

1Äänestä
  • Sipilän toissakesäinen ilmoitus, että hänen Suomensa on monikulttuurinen on johtanut siihen, että hallituksen politiikkana on ollut, pakolaiset ensin. Pakolaisiin hallitukselta löytyi kuin taikaiskusta lähes miljardi euroa rahaa, mistä se on tullut, mitä muualta kuin suomalaisten veroista ja velkarahasta ?

    1Äänestä

  • 20-13 kirjoitti:

    Sipilän toissakesäinen ilmoitus, että hänen Suomensa on monikulttuurinen on johtanut siihen, että hallituksen politiikkana on ollut, pakolaiset ensin. Pakolaisiin hallitukselta löytyi kuin taikaiskusta lähes miljardi euroa rahaa, mistä se on tullut, mitä muualta kuin suomalaisten veroista ja velkarahasta ?

    Oli näissä matuvirsissä jo mukana Jyrki Boy Katainen (kok) joka möi Suomen EU:n alttarille tavoittaessaan omia etujaan tai kok-pepsodentti-Stubbi joka jaksoi laulaa tylsästä impivaaralaiskulttuuristamme monikulttuurisuutta ylistäen.
    Lisäksi nämä vihapuhepaskat vaikka oikeasti pitää puuttua matujen rikollisuuteen murhiin, lävänä polttaisiin ja joukkoriaskaamisiin, valehteluihin henkilöllisyyksiä vaihtaen.
    Trumppimaisuutta tarvitaan täällä Peräpohjolassakin suomalaisuus on hävitetty horisonttiin kuten amerikkalaisuuskin!Siitä pitäisi Suomenkin päästä pois.

    1Äänestä

  • Valta takaisin Suomen kansalle !
    Maanpetturit Sipilä-Berner maanpetoksesta hirteen.

    1Äänestä

  • Suomi ensin-liike vastaa Trumpin arvoja täydellisimmin. Elikkä sitä äänestämään jokainen joka on saanut tarpeekseen kansalaisten sorrosta.

    Äänestä

Mistä oma Trump suomeenkin.

1Äänestä

Juu yhtiöitetään pakolaiset ja heille maahantulovero tai kilometri pohjainen vero.

1Äänestä

Jos persut Soinin johdolla olisivat pitäneet vaaleissa lupaamansa linjansa olisivat tulevissa vaaleissa vahvoilla, mutta nyt nämä saatanalliset puhki käännetyt takinkäännöt veivät persujen politiikasta pohjan. Silkkaa valehtelua ja äänestäjien aliarvioimista suorastaan tyhminä pitämistä.
Joten tarvitsemme ryhdikkään sanojensa takana pysyvän matuista realistisesti ajattelevan puolueen, suomalaisten etuja ajavan puolueen!

1Äänestä
  • Suomi ja suomalaiset ensin.
    EI veroparatiisihuijarit, EI keinottelijat, EI rikolliset, Ei paskaloiset

    Eikö tämän nyt pitäisi olla itsestään selvää !!!

    1Äänestä

  • kk2m2k kirjoitti:

    Suomi ja suomalaiset ensin.
    EI veroparatiisihuijarit, EI keinottelijat, EI rikolliset, Ei paskaloiset

    Eikö tämän nyt pitäisi olla itsestään selvää !!!

    Ei härskisti omiin ja sukulaistensa taskuihin kähmiviä poliitikkoja!

    Äänestä

kaikki+maailmalla+olevat+suomalaisomisteiset+tehtaat+on+tuotava+suomeen.35%+tuontivero+kaikille+tuontituotteille....tässä+on+ajatusta

Äänestä

Suomi on Euroopan amerikkalaisin maa. Näin meille aikoinaan opetettiin.
Pitäisköhän rakentaa muuri Afganistanin, Irakin ja Somalian rajalle? Pojat saa itse maksaa muurinsa.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KuriJaJärjestys kirjoitti:

Suomi ensin eikä mitään suvakkien matut ensin puhetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu