Pyytäisin nyt neuvoa ongelmaamme. Kertokaa etenkin miehet, miten minun tulisi tässä tilanteessa käyttäytyä. Mitä toivoisitte omalta tyttöystävältänne, jotta suhteenne kestäisi kaiken...
Olemme seurustelleet kaksi ja puoli vuotta. Poikaystävälläni kertoi joskus suhteemme alussa, että hän haaveilee ulkomaille lähdöstä ja työskentelystä muualla kuin suomessa valmistumisensa jälkeen. En tuolloin ajatellut asiaa enempää. Kun olimme vähän aikaa seurustelleet, hän kertoi, että oli luopunut haaveistaan, koska ei ikinä voisi olla esim vuotta minusta erossa, sillä hän ei kestäisi ikävää. En koskaan ole kuitenkaan painostanut häntä tähän, päinvastoin, sanoin aina, että oma elämä on oltava ja omista haaveista pidettävä kiinni, ettei katkeroidu.
Nyt vuosien seurustelun jälkeen hän ilmoitti, että lähtee luultavasti ulkomaille (toisaalta vasta kolmen vuoden päästä) pahimmassa tapauksessa pariksikin vuodeksi. Kun kysyin, että aikooko hän siis uhrata suhteemme uransa eteen, hän sanoi, että minä tulen tietysti mukaan. En kuitenkaan usko, että voisin ikinä lähteä ja jättää omaa uraani, ystäviä ja perhettä. Hän kuitenkin aikoo jatkaa matkansa suunnittelua, eikä muuttanut mielipidettään.
Onko poikaystäväni tunteet muuttuneet? Ainakaan hän ei itse myönnä tätä, mutta huomaan, että hän on jotenkin kireä. Tiedän toisaalta, että hän rakastaa minua ja luulen, että hänen kireytensäkin johtuu siitä, että hän haluaa kahta asiaa (minut ja urahaaveensa), mutta ei voi saada molempia. Olen yrittänyt tehdä kompromisseja, esim ehdottanut, että hän tekisi vaikka joitakin lyhyempiä (3kk-6kk) keikkoja ulkomaille, jolloin voisin mennä ainakin tapaamaan häntä. Mutta hän on tyrmännyt ja sanonut, ettei halua vielä puhua asioista, koska ei tiedä varmasti haluaako hän sittenkään lähteä. Toisaalta tiedän, että on turha murehtia asioista, joita ei ehkä tapahdukkaan, mutta poikaystäväni on aika varma aikeistaan ja todella ehdoton ja itsekäs luonteeltaan (olen todennut tämän monta kertaa). Aikooko hän siis ensin rangastaa minut, jolloin "en voi enää jättää häntä", ja sitten hän tekee kaiken itsekkäästi oman päänsä mukaan. Kuulostaa varmaan hölmöltä.
En halua hänen luopuvan unelmistaan, mutta eikö parisuhteessa voi neuvotella asioista ja tehdä lopulta molempia mielyttäviä ratkaisuja. Viikko sitten hän sanoi, että ei halua parisuhdetta, koska ei jaksa ajatella muuta kuin itseään. Eli hän ei jaksa ottaa muita huomioon. Tuolloin hän väitti kuitenkin tarkoittavansa, että jos minä jätän hänet, hän ei halua ketään muuta. Eilen hän sanoi, että on varma, että haluaa aina olla kanssani, Mutta toissa päivänä hän puolestaan sanoi, että on liian nuori tietämään mitä elämältään haluaa. En ole kysellyt mitään tulevaisuudesta tai pyytänyt häntä tekemään mitään tulevaisuutta koskevia lupauksia. Olen ainoastaan tiedostellut, mihin hän olisi ehkä valmis minun takiani.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? En halua, että poikaystäväni tuntee ahdistusta suhteestamme. Mutta en halua myöskään luopua hänestä, eikä hän minusta. Mitä voisin siis tehdä? Onko tällaiset asiat selvinneet yleensä omalla painollaan (teillä joilla kokemusta on)? Pitäisikö minun nyt vain olla ja odottaa vuosia, mitä poikaystäväni sitten aikoo tehdä ja huomata, että joko nämä kaikki vuodet menivät hukkaan tai sitten ei. Miksi poikaystäväni ei yht´äkkiä ajattelekkaan, kuinka hän ikävöisi minua poissaollessaan? Olen todella kiltti luonteeltani ja teen paljon asioita hänen mielensä mukaan. Uskooko ja luottaako hän nyt siis siihen, että seuraan häntä aina kaikkialle. Mitä teen? Ja jos osaatte analysoida poikaystävääni paremmin, niin auttakaa minuakin ymmärtämään.
Olemme seurustelleet kaksi ja puoli vuotta. Poikaystävälläni kertoi joskus suhteemme alussa, että hän haaveilee ulkomaille lähdöstä ja työskentelystä muualla kuin suomessa valmistumisensa jälkeen. En tuolloin ajatellut asiaa enempää. Kun olimme vähän aikaa seurustelleet, hän kertoi, että oli luopunut haaveistaan, koska ei ikinä voisi olla esim vuotta minusta erossa, sillä hän ei kestäisi ikävää. En koskaan ole kuitenkaan painostanut häntä tähän, päinvastoin, sanoin aina, että oma elämä on oltava ja omista haaveista pidettävä kiinni, ettei katkeroidu.
Nyt vuosien seurustelun jälkeen hän ilmoitti, että lähtee luultavasti ulkomaille (toisaalta vasta kolmen vuoden päästä) pahimmassa tapauksessa pariksikin vuodeksi. Kun kysyin, että aikooko hän siis uhrata suhteemme uransa eteen, hän sanoi, että minä tulen tietysti mukaan. En kuitenkaan usko, että voisin ikinä lähteä ja jättää omaa uraani, ystäviä ja perhettä. Hän kuitenkin aikoo jatkaa matkansa suunnittelua, eikä muuttanut mielipidettään.
Onko poikaystäväni tunteet muuttuneet? Ainakaan hän ei itse myönnä tätä, mutta huomaan, että hän on jotenkin kireä. Tiedän toisaalta, että hän rakastaa minua ja luulen, että hänen kireytensäkin johtuu siitä, että hän haluaa kahta asiaa (minut ja urahaaveensa), mutta ei voi saada molempia. Olen yrittänyt tehdä kompromisseja, esim ehdottanut, että hän tekisi vaikka joitakin lyhyempiä (3kk-6kk) keikkoja ulkomaille, jolloin voisin mennä ainakin tapaamaan häntä. Mutta hän on tyrmännyt ja sanonut, ettei halua vielä puhua asioista, koska ei tiedä varmasti haluaako hän sittenkään lähteä. Toisaalta tiedän, että on turha murehtia asioista, joita ei ehkä tapahdukkaan, mutta poikaystäväni on aika varma aikeistaan ja todella ehdoton ja itsekäs luonteeltaan (olen todennut tämän monta kertaa). Aikooko hän siis ensin rangastaa minut, jolloin "en voi enää jättää häntä", ja sitten hän tekee kaiken itsekkäästi oman päänsä mukaan. Kuulostaa varmaan hölmöltä.
En halua hänen luopuvan unelmistaan, mutta eikö parisuhteessa voi neuvotella asioista ja tehdä lopulta molempia mielyttäviä ratkaisuja. Viikko sitten hän sanoi, että ei halua parisuhdetta, koska ei jaksa ajatella muuta kuin itseään. Eli hän ei jaksa ottaa muita huomioon. Tuolloin hän väitti kuitenkin tarkoittavansa, että jos minä jätän hänet, hän ei halua ketään muuta. Eilen hän sanoi, että on varma, että haluaa aina olla kanssani, Mutta toissa päivänä hän puolestaan sanoi, että on liian nuori tietämään mitä elämältään haluaa. En ole kysellyt mitään tulevaisuudesta tai pyytänyt häntä tekemään mitään tulevaisuutta koskevia lupauksia. Olen ainoastaan tiedostellut, mihin hän olisi ehkä valmis minun takiani.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? En halua, että poikaystäväni tuntee ahdistusta suhteestamme. Mutta en halua myöskään luopua hänestä, eikä hän minusta. Mitä voisin siis tehdä? Onko tällaiset asiat selvinneet yleensä omalla painollaan (teillä joilla kokemusta on)? Pitäisikö minun nyt vain olla ja odottaa vuosia, mitä poikaystäväni sitten aikoo tehdä ja huomata, että joko nämä kaikki vuodet menivät hukkaan tai sitten ei. Miksi poikaystäväni ei yht´äkkiä ajattelekkaan, kuinka hän ikävöisi minua poissaollessaan? Olen todella kiltti luonteeltani ja teen paljon asioita hänen mielensä mukaan. Uskooko ja luottaako hän nyt siis siihen, että seuraan häntä aina kaikkialle. Mitä teen? Ja jos osaatte analysoida poikaystävääni paremmin, niin auttakaa minuakin ymmärtämään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uskon että tiedät sydämmessäsi, miten paljot olet valmis uhraamaan miehen takia, mutta toisaalta parisuhde on kompromisseja ja hän ei mielestäni ole arvoisesi jos ei ole itse valmis tekemään niitä!
Mikäli miehesi on lähdössä ulkomaille vasta parin vuoden tähtäimellä, älä tyttö hyvä vielä ala murehtimaan asiasta! Kyllä se aika näyttää mitä tuleman pitää!
Jokaisella meillä on haaveita ja unelmia: paras ystäväni haluaa myös ulkomaille töihin, hänen miehensä taas ei halua muuttaa kotikaupungistamme minnekään. Saa nähdä kuinka heillä on vuoden päästä tilanne - kompromisseja on hankala tehdä tällaisessa asiassa!
Mielestäni tärkeintä ovat jokaisen ihmisen omat haaveet ja unelmat - niitä on seurattava! Toiselta puolelta taas rakkaus ja parisuhde on niitä kompromisseja!!
Eli muuta ohjetta en voi antaa, kuin että annathan ajan kulua.... Äläkä koko ajan piinaa miestäsi tällä aiheella! Onnea teille!
Hellanlettas sentään. Sun ukkos sanoi jo alussa selvällä suomenkielellä mistä hän unelmoi (ulkomaille). Ja nytkin varoittaa 3 vuotta aikaisemmin että missä mennään.
Olisit tyytväinen että äijä ylipäätään kertoo tavoitteistaan.
Ja sinä olisit voinut jo silloin alkuvaiheessa ottaa ukon kommentit vakavasti ja varautua ja pähkäillä tulevaa.
"...tekee itsekkäästi oman äänsä mukaan". Voi tsiisus, jos se mies todella tekisi itsekkäästi, se pakkaisi kamansa just ja lähtisi ja lähettäisi postikortin... Sulla on helkutin pitkäpinnainen ja pitkälle ajatteleva mies - harvinaisuus nykypäivänä.
Sen sijaan olet tyypillinen naisihminen joka sanoo yhtä ja tarkoittaa toista ja kuvittelee olevansa joku marttyyri "..rankaisee minua..., ...uhraa suhteemme...", vaikka helvetin hyvin tiedät mistä on kyse.
Ja vaivaset 2 vuotta! Eihän se ole kuin 2 x intti!